Matkustajaliikenteen vapautuminen

Yle: VR:n pilkkominen lykkääntyy ensi hallituskaudelle

Vaikka otsikko kertookin pilkkomisen lykkääntymisestä vain ensi vaalikaudelle, niin jutussa maalataan myös erilaista skenaariota:
Pääoppositiopuolue SDP on aiemmin arvostellut VR:n pilkkomista. SDP pitää kevään vaalien alla kannatuskyselyjen kärkipaikkaa ja voisi niiden perusteella nousta kevään vaalien jälkeen pääministeripuolueeksi.
VR:n johto ei ota kantaa siihen, mitä asiassa vaalien jälkeen tapahtuu.

Voi siis olla, että koko matkustajaliikenteen avaamiseen tähtäävä prosessi pysähtyykin vaalien jälkeen.
 
Tuossa matkustaliikenteen vapauttamisessa on monia ongelmia. VR on laskenut hintoja ja matkustus lisääntynyt. Lisäksi yhtiössä on vahva perinteinen henkilöstöpolitiikka. Ei ole ongelma jos koko matkustajaliikenteen kilpailutuskysymys jää nyt toistaiseksi lepäämään.
 
VR:n on silti ryhdistäydyttävä. Esim yritin juuri ostaa junalipun netistä. Lippua ei pääse ostamaan ennen paikan valintaa. Kaikki paikat ovat punaisia ja siis varattuja. Sitten tulee ilmoitus, että paikanvalinta ei onnistunut. Miksi se ei onnistunut? Tulee ekana mieleen, että tuo juna on myyty jo täyteen, koska kaikki paikat ovat punaisia eli varattuja. Mutta miksi ***vetissä kyseinen pösilölipunmyyntiohjelma ei voi heti kättelyssä tai edes myöhemmässä vaiheessa ilmoittaa selkeästi, että juna on jo myyty täyteen ja älä tuhlaa aikaa ja hermojasi, vaan etsi toinen juna. Tai sitten en osaa käyttää tuota VR:n verkkokauppaa, mutta jos se vaatii enemmän tietokonetaitoja kuin minulla on, niin eipä ole pullat hyvin uunissa VR:llä. Olen tainnut törmätä tähän ennenkin ja silloin lippueuroni sai jokin pikalinjabussi. Nyt kuitenkin VR nosti VR-käyräni niin ylös, että harkitsen liftaamista, joka tosin voi olla vaikeaa kaltaiselleni isolle ja rumalle miehelle.
 
Voihan sen junaliikenteen avata kilpailulle vaikka ei VR:ää pilkottaisikaan. Tulkoot kilpailijat omalla kalustollaan Suomeen.

t. Rainer
 
Tulee ekana mieleen, että tuo juna on myyty jo täyteen, koska kaikki paikat ovat punaisia eli varattuja.

Olet jäljillä, sillä osa junista on todellakin loppuunmyytyjä. Saatat kuitenkin ehkä onnistua saamaan lipun, jos jaksat etsiä sitä kaikista mahdollista lipputyypeistä erikseen: Extra-luokka, ravintolavaunu, paikka leikkitilan vierestä, allergia, lemmikkipaikka, vastakkainen paikka, työskentelyhytti, perhehytin paikka.

Käytännössä olen kuitenkin kävellyt linja-autoasemalle ja hypännyt bussiin, sillä bussilla olen jo matkalla samaan aikaan kun rautatieasemalla vielä etsisin löytyykö junaan lippua vai ei.

Sokerina pohjalla VR lopetti sarjalippujen myynnin 9.6.2017. Ennen tätä en oikeastaan ollut edes tajunnut, kuinka umpisurkeaa VR:n lipunmyynti oikeasti on.
 
pösilölipunmyyntiohjelma

Verkkokaupassa on ollut runsaasti tämänkaltaisia ongelmia katastrofaalisesta alusta asti (parin viikon täyskaaos).

Omissa sukulaisissa ja naapureissa on 70+ -porukkaa, jotka eivät selviä VR:n verkkokaupan käyttämisestä lainkaan, vaikka muuten kyllä käyttävät tietokonetta ja mm. verkkopankkeja ja suht hankalia verohallinnon verkkosivuja ym.

Puhtaasti oman kokemukseni osalta sanoisin, että turhautumiskäyrä on kyllä tasaantunut viimeisen vuoden-puolentoista aikana. Verkkokauppaan on tullut korjauksia ja kohennuksia, mitä aluksi epäilin syvästi, kun VR hankki systeemin ulkopuoliselta konsulttifirmalta. Ne tyypillisesti rahastavat lisätöistä suolaisesti. Samoin VR on kokeilujen jälkeen luopunut tarjoushinnoittelun sekavimmista versioista. Tarjouksia oli todella hankala hyödyntää, kun niitä ilmaantui joillekin lähdöille sinne tänne, ja systeemi ei automaattisesti tarjonnut niitä vaihdollisille matkoille, vaikka jollain välillä olisi tarjous sattunut olemaankin. Liput piti siis ostaa etapeille erikseen, missä hommassa käyrä nousi ja virheen mahdollisuuskin oli. Tarjoushintoja myös näkyi ihan vaan bugisuuden takia kaupassa lähdöillä, joilla niitä ei oikeasti ollut eikä ostosta voinut tehdä loppuun asti. Joskus paloi käämi aika pahasti semmoiseen. Nyttemmin tämmöiset ovat korjaantuneet.

Yksi aika iso vika on, että paikanvalinta on edelleen Flash-pohjainen sovellus. Sitä ei nykyään enää yks sun toinen alusta tue. Itsekin käytän sen takia lippujen ostamiseen eri selainta kuin muuten.
 
Yksi aika iso vika on, että paikanvalinta on edelleen Flash-pohjainen sovellus. Sitä ei nykyään enää yks sun toinen alusta tue. Itsekin käytän sen takia lippujen ostamiseen eri selainta kuin muuten.

Tämä on tosiaan käsittämätön vika (varsinkin kun VR:llä kuulemma oli sisäisessä testissä flashitön versio jo vuosia sitten), mutta onneksi sen voi yrittää kiertää: https://vr.aarre.net/
 
Tämä on tosiaan käsittämätön vika (varsinkin kun VR:llä kuulemma oli sisäisessä testissä flashitön versio jo vuosia sitten), mutta onneksi sen voi yrittää kiertää: https://vr.aarre.net/

Alkaa menemään offtopiciksi mutta muistelisin että VR käytti joskus 2017 jonkun aikaa flashitonta versiota, koska pystyin katsomaan niitä paikkoja puhelimellani joka ei edes tue fläshiä, enää ei pysty.
 
VR:n on silti ryhdistäydyttävä. Esim yritin juuri ostaa junalipun netistä. Lippua ei pääse ostamaan ennen paikan valintaa. Kaikki paikat ovat punaisia ja siis varattuja. Sitten tulee ilmoitus, että paikanvalinta ei onnistunut. Miksi se ei onnistunut? Tulee ekana mieleen, että tuo juna on myyty jo täyteen, koska kaikki paikat ovat punaisia eli varattuja. Mutta miksi ***vetissä kyseinen pösilölipunmyyntiohjelma ei voi heti kättelyssä tai edes myöhemmässä vaiheessa ilmoittaa selkeästi, että juna on jo myyty täyteen ja älä tuhlaa aikaa ja hermojasi, vaan etsi toinen juna. Tai sitten en osaa käyttää tuota VR:n verkkokauppaa, mutta jos se vaatii enemmän tietokonetaitoja kuin minulla on, niin eipä ole pullat hyvin uunissa VR:llä. Olen tainnut törmätä tähän ennenkin ja silloin lippueuroni sai jokin pikalinjabussi. Nyt kuitenkin VR nosti VR-käyräni niin ylös, että harkitsen liftaamista, joka tosin voi olla vaikeaa kaltaiselleni isolle ja rumalle miehelle.

Viime aikoina olen tehnyt useamman junamatkan ja varaan samalla paikankin. Ostan lipun aina silloin kun tiedän että kyseiselle paikkakunnalle olen menossa . Eli useasti viikkoja ennen junan lähtöä. Silloin useasti saa myös Säästölipun. Minä en ole nörtti, mutta lipun osto VR:ltä sujuu helposti. Jos toisella onnistuu osto ja toisella ei niin esi sitä tarkoita lipunmyyntiohjelma on pösilö.

---------- Viestit yhdistetty klo 23:13 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:04 ----------

Tein testioston äsken toimenpiteeseen maksamiseen saakka kuluu 5 - 10 minuuttia. Tosin sivuston rakenne vaatii hieman perehtymistä. Mutta kolmannella tai neljännellä kerralla päästään alle 10 minuutin.

Vertailun vuoksi: kokeilkaapa ostaa Tallinkilta hotellipaketti tallinnaan - meneeko 5 minuutissa ?
 
Viime aikoina olen tehnyt useamman junamatkan ja varaan samalla paikankin. Ostan lipun aina silloin kun tiedän että kyseiselle paikkakunnalle olen menossa . Eli useasti viikkoja ennen junan lähtöä. Silloin useasti saa myös Säästölipun. Minä en ole nörtti, mutta lipun osto VR:ltä sujuu helposti. Jos toisella onnistuu osto ja toisella ei niin esi sitä tarkoita lipunmyyntiohjelma on pösilö.

Missasit pointtini. Kyllä minäkin olisin saanut ostettua lipun seuraavaan junaan, mutta sillä olisin myöhästynyt tuntitolkulla sovitusta tapaamisesta.

Ohjelma on pösilö, koska se antaa yrittää ostaa lippua loppuunmyydystä junasta, sen sijaan, että loppuunmyydyn junan kohdalla lukisi "loppuunmyyty" tai "täysi". Samalla tavalla tosin toimi Junamaattikin, jota kävin vielä eräällä asemalla räpläämässä. Pösilöä ja luokatonta.

Pösilöohjelmaan ja pösilöjunamaattiin suivaantuneena kävin etsimässä bussivuoroja OB:n sivulla ja siellä olikin heti kättelyssä näkyvissä loppuunmyydyn vuoron kohdalla siitä kertova teksti. Tämän pitäisi olla itsestään selvää, mutta VR:n esityksen todettuani kutsuisin OB:n toimintaa suorastaan esimerkilliseksi. VR:n kannalta olisi ollut parasta ostaa OB, VR olisi tarvinnut OB:n tietotaitoa enemmän kuin OB:n ostanut KA.
 
On tosiaan käynyt niin että matkustamissani junissa on aina ollut tilaa, joten en kiistä tuota loppuunmyyntijuttua, itse en ole kokenut sitä. Se on kyllä tosi outoa, kun VR itse piti meteliä siitä, kuinka lipun hintaan kuuluu aina paikka j a sillä verukkeella nosti hinnat.

Onnibussilla olen matkustanut muutaman kerran, mutta ei siitä ahtaasta muovipenkistä kukaan paljon enempää suostu maksamaan ja kyllä on kaksi eri asiaa mukava matka pehmeässä penkissä väljässä ympäristössä tai OB:n punaine n sillipurkki. Matkahuollon kyytiinkiin verrattuna OB on eri maailmasta.
 
Siis noin tekniseltä kantilta kuvittelisin (huom. kuvitttelisin), että kyse on siitä, että sovelluksella on yksi tietokanta junien lähdöistä ja toinen paikanvaraustilanteesta (käytännössä varmaan monia, mutta noin yksinkertaistaen). Kauppaa selatessa sovellus hakee lähtöjen tietokannasta, ja vasta, kun lähtö on valittu, se käy hakemassa paikanvaraustilanteen erillisestä tietokannasta. Näin vältetään se, että paikavaraustietokantaan tehtäisiin hakuja joka kerta, kun käyttäjä selaa lähtöjen listaa kaupassa. Ratkaisu ongelmaan olisi joku 'loppuunmyyty' - merkintä, joka tulisi lähtötietokantaan näkyviin ilman, että sovelluksen täytyy erikseen joka kysyjän kohdalla käydä hakemassa varaustilanne ja toteamassa, että täyttä on. Tämmöisen toteuttamisessa on tietysti se ongelma, että varaustilanne muuttuu koko ajan, eli systeemin pitäisi sitten päivittää lähtöjen tietokantaa jatkuvasti.

Ite kyllä muistelen, että ainakin jossain vaiheessa kaupassa olikin estetty loppuunmyydyn lähdön valitseminen. Ykkös/ekstraluokan paikkojen tarkistamiseksi piti sitten palata takaperin ja valita ykkös/ekstraluokka ja tehdä haku uudestaan.
 
Ongelma tulee lähinnä siitä, että myynnissä on yleensä yksi inva-paikka, jota kohden ei luonnollisestikaan ole omaa istuinta. Eli jos kukaan ei ole tuota inva-paikkaa ostanut, VR:n sovellus ei näytä, että juna olisi loppuunmyyty. Eikä inva-paikka löydy paikanvalintaa selaamalla. Eli jos on valmis matkustamaan ilman paikkaa muutoin loppuunmyydyssä junassa, voi ostaa itselleen tuon inva-paikan. Olettaisin, että invalidit ostavat paikkansa hyvissä ajoin, sillä heidän pitää tietenkin järjestää avustus ja kuljetus asemalle ja määränpäässä sama juttu. Eli käytännössä ei yksikään invalidi ole ostamassa muutamaa minuuttia ennen lähtöä inva-paikkaa. Opin tämän, kun joskus vastaavassa tilanteessa, kun lähtöön oli jotain vartti, kävin seuraavaksi lipunmyynnissä, josta minulta kysyttiin, haluanko ostaa inva-paikan junaan.
 
Takaisin
Ylös