Z-junien tappiollisuus

Vs: VR:n hinnoittelu kilpailuviraston tutkittavaksi

Sinänsä kai ostoliikenteen ostajalla voisi olla sanansa sanottavana myös lippujärjestelmään.

Nykyisellään lääninhallitukset edellyttävät linja-autoliikennettä ostaessaan, että seutulippujen on kelvattava näissä ostoliikennevuoroissa. Samaa soisi edellytettävän ainakin ostoliikennejunissa.
 
VR on uudistamassa konduktöörien lipunmyyntilaitteita. Busseissakin nykyään käytössä oleva Matkahuollon kontaktillinen kortti alkaa ehkä olla aikansa elänyt. Linja-autoliikenteen perusedellytyksiä tänä päivänä ovat seutuliput. Lisäksi ostoliikenteen osuus on merkittävä. Rautateille taas liittyminen johonkin Matkahuollon lippujärjestelmään voi olla jo periaatteellisista syistä hankalaa, samoinkuin Matkahuollolle VR:n ottaminen mukaan samaan systeemiin.

Olisikin siis syytä selvittää yhteiskunnan taholta, kuinka saataisiin aikaan sellainen korttipohja seutu- ym. lipuille, joka toimisi sujuvasti niin junissa kuin busseissakin. Taksien taksamittareissa saisi kortti kanssa kelvata, jottei taksien tulo ostoliikenteeseen kilpisty laitehankintoihin. Ja järjestelmän ylläpito kilpailutuksen kautta jollekin firmalle kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun aikaansaamiseksi. Niin VR ja linja-autoliikennöitsijät eivät joudu ostamaan kilpailijoiltaan palveluita.
 
No pitäähän se jollekkin mussuttaa kun huonosti menee. Säälittävää. Kyllä sietäisi katsoa myös peiliin bussiyrittäjillä.

Olen samaa mieltä.

Sinänsä kai ostoliikenteen ostajalla voisi olla sanansa sanottavana myös lippujärjestelmään.

Jos liikenne- ja viestintäministeriölle ehdotetaan seutulipun kelpaamista junissa niin pahoin pelkään että vastaus on että LVM ei voi tehdä asialle mitään koska VR on osakeyhtiö.

Busseissakin nykyään käytössä oleva Matkahuollon kontaktillinen kortti alkaa ehkä olla aikansa elänyt.

Olisikin siis syytä selvittää yhteiskunnan taholta, kuinka saataisiin aikaan sellainen korttipohja seutu- ym. lipuille, joka toimisi sujuvasti niin junissa kuin busseissakin. .

Matkahuollon kontaktillinen kortti on tosiaan aikansa elänyt. Valitettavasti kortti säilynee käytössä vielä vuosia. Lyhyellä aikavälillä kortin olisi ehkä hyvä käydä myös junissa. Sm1,Sm2 ja Sm4 kaluston varustaminen lukijalaitteilla tuskin olisi mahdottoman kallista. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella konduktööri kiertää osastot jokaisen aseman jälkeen. Toimisiko tälläinen järjestelmä: Jokaisessa junan eteisessä olisi kontaktillisen kortin lukija joka tulostaa tositteen joka näytetään konduktöörille.

Bussien kaukoliikenteessä (esim. CityCity-liput) kontaktillinen kortti vielä menettelee mutta kaupunkien paikallisliikenteessä ei. Pidemmällä aikavälillä koko Suomessa olisi syytä olla etäluettava matkakortti. Minun ehdotukseni on että matkakortti olisi sellainen kuin YTV:n nykyinen kortti. Siihen voisi ladata sekä kaupungin tai seudun kautta että arvoa. Arvo olisi käytettävissä kaikissa kaupungeissa. Esimerkiksi Vaasalainen voisi matkustaa kortillaan Lahdessa näyttämällä korttia lukijalle ja painamalla ykköstä joka tarkoittaisi Lahden sisäistä lippua. Joissakin seutulippualueilla voisi olla käytössä useampia vyöhykkeitä esimerkiksi Lappeenrannasta pääsisi Joutsenoon painamalla kakkosta ja Lappeenrannasta Imatralle painamalla kolmosta.
 
Jos liikenne- ja viestintäministeriölle ehdotetaan seutulipun kelpaamista junissa niin pahoin pelkään että vastaus on että LVM ei voi tehdä asialle mitään koska VR on osakeyhtiö.

Mutta kuitenkin sitten osakeyhtiömuotoisilta bussifirmoilta seutulipun kelpaamista voidaan vaatia?
 
Mutta kuitenkin sitten osakeyhtiömuotoisilta bussifirmoilta seutulipun kelpaamista voidaan vaatia?

Ongelmana taitaa olla, että Vr on sekä osakeyhtiö että sillä on monopoli. Näin ollen Vr saattaisi tuollaisiin vaatimuksiin vain todeta, että liikennöinti ei kiinnosta jos mahdottomia vaaditaan. Vr:lle ei ole mikään ongelma jättää vaikka koko ostoliikenne ajamatta, paremminkin saattaisivat olla mielissään kun pääsisivät eroon. Mistä tietenkin seuraa, että LVM:llä ei ole paljonkaan varaa vaatia Vr:ltä mitään.

Mitään periaattelista estettä asettaa ehtoja myös rautateiden ostoliikenteeseen käsittääkseni ei ole.
 
Ongelmana taitaa olla, että Vr on sekä osakeyhtiö että sillä on monopoli. Näin ollen Vr saattaisi tuollaisiin vaatimuksiin vain todeta, että liikennöinti ei kiinnosta jos mahdottomia vaaditaan. Vr:lle ei ole mikään ongelma jättää vaikka koko ostoliikenne ajamatta, paremminkin saattaisivat olla mielissään kun pääsisivät eroon. Mistä tietenkin seuraa, että LVM:llä ei ole paljonkaan varaa vaatia Vr:ltä mitään.

No tällaista menoa valtioneuvosto ei luultavasti kauaa katselisi vaan kutsuisi koolle ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa ainoana omistajana sitten vaihtaisi koko yhtiön hallituksen. Ja huolehtisi, että hallitukseen tulee ihmisiä, jotka pistävät operatiivisen johdon ruotuun!

Jos tämäkään ei auttaisi, jopa porvarihallitus rupeaisi väläyttelemään Valtionrautatiet-nimisen liikelaitoksen perustamista, jonka tytäryhtiöksi VR-Yhtymä liitettäisiin, ja jonka jälkeen VRy sitten purettaisiin liikelaitoksen tulosyksiköiksi. ;)


...tai sitten eduskunta muuttaisi rautatielain niin, että muutkin liikennötsijät sallitaan. Ja että LVM:n ostoliikenne on kilpailutettava, ja seutulipun on kelvattava.
 
Ongelmana taitaa olla, että Vr on sekä osakeyhtiö että sillä on monopoli. Näin ollen Vr saattaisi tuollaisiin vaatimuksiin vain todeta, että liikennöinti ei kiinnosta jos mahdottomia vaaditaan. Vr:lle ei ole mikään ongelma jättää vaikka koko ostoliikenne ajamatta, paremminkin saattaisivat olla mielissään kun pääsisivät eroon.

Eikös ostoliikenne kuitenkin tuota VR:lle melkoisen paljon rahaa? Lisäksi ostoliikenteenä ajettavat junat kasvattavat myös VR:n "omalla riskillään" liikennöimien junavuorojen matkustajamääriä, koska nämä ostoliikennejunat syöttävät matkustajia runkoreittien juniin. VR voi hyödyntää ostoliikenteessä jo maksettua vanhaa kalustoa (siniset vaunut), jotka lienevät huoltokustannuksiltaankin uusia tietotekniikkaa täynnä olevia vaunuja edullisempia.

Seutulipun kelpaaminen varmasti myös lisäisi matkustajia sellaisilla reiteillä, joilla junavuoroja suhteessa bussivuoroihin on niin vähän, ettei juuri kukaan hanki junaan kuukausilippua. Esimerkkeinä vaikkapa välit Harjavalta - Pori, Tampere - Nokia, Tampere - Orivesi keskusta, Tampere - Lempäälä, Kuopio - Siilinjärvi, Oulu - Muhos, Lahti - Nastola ja Kouvola - Inkeroinen.
 
Seutulipun kelpaaminen varmasti myös lisäisi matkustajia sellaisilla reiteillä, joilla junavuoroja suhteessa bussivuoroihin on niin vähän, ettei juuri kukaan hanki junaan kuukausilippua.

Varmasti toisikin, etenkin kun ainakin Tampereelta Nokialle ja Lempäälään juna on noin kaksi kertaa nopeampi kulkuneuvo, aikataulun mukaan Lempäälästä parhaimmillaan jopa neljä kertaa nopeampi.
 
Junien ja linja-autojen yhteislippu Lahti-Helsinki -osuudella lisäisi matkustamisen joustavuutta. 17min yli tasatunnin lähteviltä z-junilta myöhästyvä matkustaja saattaa vielä ehtiä asematunnelin pysäkiltä Helsingin pikavuorobussiin, jonka lähtöaika Lahden linja-autoasemalta on 15min yli tasatunnin. Vielä varmemmin tasalta lähtevistä Pendolinoista ja IC-junista myöhästyvä matkustaja ehtii lentokenttäbussiin, joka lähtee linja-autoasemalta myös tasalta.
 
Mutta kuitenkin sitten osakeyhtiömuotoisilta bussifirmoilta seutulipun kelpaamista voidaan vaatia?

Esimerkiksi Hämeenlinnan Pendolino-pysähdyksiin liikenneministeri totesi ettei hän voi asiaan puuttua vaan VR päättää asian ihan itse. Bussifirmojen ja VR:n tilanne on erilainen. Jokainen seutulippumatkustaja lisää bussifirman tuloja mutta VR keskittyy kaukoliikenteeseen eikä sitä paikallisliikenne kiinnosta.
 
Tai sitten Suomen Tasavalta voisi myydä VROY:n pois ja lopettaa siltä kaikennäköiset tukijaiset.
 
Vs: Matkustajaliikenteen vapautuminen 2010

160 km/h ja matala lattia ovat OK. Mutta 55 m pitkä juna on liian pieni. Jos tällaisia joudutaan ajamaan jatkuvasti usean yksikön kokoonpanoina jotka ovat vielä niin kalliita kuin Sm4-junat ovat, kalustokustannukset karkaavat käsistä. Esim YTV:n Flirtissä on noin 30 % enemmän kapasiteettia kuin Sm4:ssä ja hinta on vain 6 % enemmän. Vastaavia yhteyksiä hoidetaan Keski-Euroopassa usein ohjausvaunullisina veturijunina, joiden pituus voidaan asettaa sopivaksi huomattavasti halvemmalla. Ja nekin voivat olla matalalattiaisia ja nopeus 160 km/h.


En kirjoittanut, että tarpeetonta, vaan että se rasittaa taloutta. Meillähän ei ole luotettavaa tietoa Z-junien kuormitusprofiilista, mutta havaintojen perusteella pääasiallinen kuormitus on Mäntsälän ja Helsingin välillä. Jos kuormitus on esim. 40 % Kerava, 40 % Mäntsälä ja 20 % Lahti, tuo Lahden 20 % merkitsee kuitenkin 43 % lisää kustannuksia - puuttumatta siihen, mitä se vaikuttaa hukka-aikojen osuuteen.

Lahdesta on kuitenkin nimenomaan Helsinkiin muutakin tarjontaa kuin Z-junat. Siksi kaikkien Z-junien ajaminen Lahteen vinouttaa Lahden kysynnän ja tarjonnan suhdetta vielä enemmän kuin pelkät Z-junat. VR Oy pahentaa vielä tilannetta hinnoittelupolitiikallaan, joka johtanee siihen, että osa kulkijoista käyttä Z-junia halvemman lipunhinnan vuoksi, vaikka he mahtuisivat pikajunatarjonnan vapaaseen kapasiteettiin. Hinnoittelu siis puree VR Oy:n omaan nilkkaan.

Jos minä olisin vastuussa tästä liikenteestä, ohjaisin Lahti-Hki -matkustajat ensisijassa pikajuniin. Ylijäämäkysyntää varten sovittaisin muutaman Z-junan ulottumaan Lahteen, mutta ei enempää kuin kysyntä edellyttää. Pääasiallisen tarjonnan asettaisin päättymään Mäntsälään. Ja mikäli Kerava käyttää todellakin edellä esitetyllä tavalla runsaasti Z-junien kapasiteettia, rukkaisin vielä Keravalle omaa tarjontaa. Sillä on turha ajaa keravalaisten paikkoja tuplamatkaa eli ylimääräiset 30 km kääntymään Mäntsälään. Eli näin optimoisin kapasiteetin ja siinä sivussa mahdollisesti myös parantaisin vuorotarjontaa, jolla lisäisin menekkiä kokonaisuutena.

Mutta monopoliyrityksen ei tarvitse tällaista pohtia. Helpommalla pääsee, kun vaatii valtiolta tukea kattamaan optimoinnin puuttumisen.

Antero

Elikkä sinun mielestäsi Helsingissä työssä käyvien Lahtelaisten pitäisi joka päivä metsästää pikajunasta vapaita paikkoja ja Mäntsälässä vaihtaa paikkaa kun sieltä kyytiin tullut paikkalipullinen tuleekin sinun paikalle. Ja perjantaisin pitääkin mennä eriaikaan kulkevalla Z-junalla kun pikajunat ovat täynnä.

Minkä ihmeen takia Kajaaniin menevässä pikajunassa pitäisi olla ylimääräinen vaunu tai kaksi Lahden työssäkäyviä varten? Nämä vaunut kulkisivat täynnä ensimmäiset 100 km ja loput 500 km tyhjänä. Tässähän sitä kaluston käyttämisen järkeä vasta onkin.

Kaikkien Lahdesta Keravalle ja Haarajoelle kulkevien pitäisi lisäksi vaihtaa junaa Mäntsälässä. Eikös siinä Scamwest kyhäelmässä ja täällä foorumeillakin ole kovaan ääneen huudettu vaihtamisen hankaluudesta ja sen vaikutuksesta julkisen liikenteen käyttämiseen? ;) Ja vielä pitäisi kaikkien Itäsuomalaisten matka-aikaa pitää pidentää viidellä minuutilla ylimääräisellä pysähdyksellä Mäntsälässä, että z-junan käyttäjät pääsevät kyytiin. Laskepa siitä paljonko tuollainen ratkaisu heikentään junien kilpailukykyä.

Ja vielä pitäisi Flirttejä hommata, kun suurin osa Z-junien vuoroista ajetaan yhdellä Sm4- yksiköllä ja siinäkin on yleensä istumapaikkoja ihan kivasti. Flirteillä sitten varmaan olisi vieläkin enemmän vapaita paikkoja. Ruuhka-ajan ulkopuolella, kun yksiköitä tarvitaan vähemmän, Sm4 runkoja käytetään esim. huollossa, siivouksessa ja muussa paikallisliikenteessä kulahtaneiden Sm1/2 runkojen sijasta, jolloin palvelutaso on parempi ja Sm1/2 käyttöikä pitenee. Mitenkäs nämä asiat hoidettaisiin niillä Flirteillä jos se yksi runko pöristelee puolityhjänä koko ajan Lahti-Helsinki välillä?
 
Vs: Matkustajaliikenteen vapautuminen 2010

Mitenkäs nämä asiat hoidettaisiin niillä Flirteillä jos se yksi runko pöristelee puolityhjänä koko ajan Lahti-Helsinki välillä?

FLIRT-junat ovat vain ja yksinomaan YTV-alueen sisäiseen liikenteeseen. Eli eivät tule kulkemaan Helsingin-Espoon-Kauniaisten-Vantaan ulkopuolella. Jos YTV joskus laajenee, se on sitten sen ajan murhe. Ehkä joskus siis jopa Kirkkonummelle ja Keravalle?

VR ei ole tiettävästi hankkimassa FRIRTejä, eli entisillä malleilla pitää pärjätä toistaiseksi.
 
Vs: Matkustajaliikenteen vapautuminen 2010

Elikkä sinun mielestäsi Helsingissä työssä käyvien Lahtelaisten pitäisi joka päivä metsästää pikajunasta vapaita paikkoja ja Mäntsälässä vaihtaa paikkaa kun sieltä kyytiin tullut paikkalipullinen tuleekin sinun paikalle...
Tietenkin palvelun voi kuvailemallasi tavalla suunnitella päin mäntyä. Jotta kaikki tapahtuisi kuten esität, olet ilmeisesti kieltänyt paikkalippujen myynnin Lahdessa mutta edellytät Mäntsälästä matkustavilta paikkalipun. Miten he muuten tulevat vaatimaan paikkaa Lahdesta junaan nousseelta?

En kuvaillut sen kummempaa kuin kapasiteetin käytön optimointia sillä tavalla kun sitä muualla maailmassa tehdään. Samalla kun tehdään näin, palvellaan myös matkustajaa paremmin. Sillä onhan Lahdesta Helsinkiin matkustavalle parempaa palvelua käyttää Mäntsälässä pysähtymätöntä pikajunaa kuin paikallisjunaa, joka pysähtyy Lahdesta tulijan kannalta tarpeettomilla väliasemilla.

Esität, että pikajunien pitäisi pysähtyä kaikilla asemilla ja sitten moitit, kuinka se on pahasta ja hidastaa. Kumpaakohan siis haluat? Tarjottu palvelu tehdään tietenkin sen mukaan, minkälaista palvelua eniten kysytään. Lahdesta lienee ehkä 100 kertaa enemmän matkoja Helsinkiin kuin Haarajoelle, joten prosentti matkustajista joutuu sopeutumaan muiden 99 %:n tarpeisiin. Vaikka vaihtamaan. Vihjailusi TramWestiin ja vaihtojen välttämiseen ontuu pahasti, sillä TramWestillä tarjotaan vaihdottomat matkat lähes kaikille matkustajille kun metro tarjoaa vaihtoja lähes kaikille matkustajille.

Kaluston käytön sovittaminen vuorokausivaihteluun ei toimi siten, että Z-junaliikeneen päivällä tarpeettomat rungot löytävät mukavasti tuottavaa käyttöä muualta. Joutavaa kalustoa on kaikesta muustakin liikenteestä, joten ei niille yhden linjan junille missään ole käyttötarvetta. Yhden rungon pitkä juna kuten Flirt ajaa tietenkin kokonaisena myös ruuhka-ajan ulkopuolella. Mutta on edullisempi silti kuin kaksi junaa, joista toinen seisoo.

Mitä taas kaukojuniin tulee, on harhaa luulla, että esim. Kajaanin junalla on vain sellaisia matkustajia, jotka lähtevät tai tulevat Helsinkiin. Kaukoliikenteessä junan pituus sovitetaan suurimman kysyntävälin mukaan, ja jos kysyntä vaihtelee suuresti, sitä tasataan lisäämällä lyhyemmän välimatkan junavuoroja huippukohtiin. Siksi Tampereen ja Helsingin välillä on erikseen junia, eivätkä kaikki Helsingistä Tampereen suuntaan lähtevät junat aja Kolariin ja Kemijärvelle asti.

Antero
 
Vs: Matkustajaliikenteen vapautuminen 2010

Sillä onhan Lahdesta Helsinkiin matkustavalle parempaa palvelua käyttää Mäntsälässä pysähtymätöntä pikajunaa kuin paikallisjunaa, joka pysähtyy Lahdesta tulijan kannalta tarpeettomilla väliasemilla.

Eikö Lahdesta Helsinkiin matkustavalle ole parempaa palvelua se, että voi joka tunti valita kahdesta lähtöajasta omaan aikatauluunsa paremmin sopivan (verrattuna siihen että olisi vain yksi lähtö tunnissa)? Matkan keston puolesta myös Z-juna on nopea.
 
Takaisin
Ylös