VR:n henkilöliikenteen strategia

Jos asia olisi vain Suomesta kiinni, Venäjän ja Suomen välillä olisi jo nyt viisumivapaus (IMHO). Isossa poliittisessa kuviossa Venäjä haluaa viisumivapauden EU.n kanssa ja tuossa viisumisodassa VR.n mahdollisuudet saada mitään erivapauksia ovat olemattomat. Kaikki muutkin erivapaudet on Suomen ja Venäjän viisumeista karsittu EU:n ja Venäjän välisen kulissien takaisen rajamuodollisuus- ja viisumisodan takia.
Eipä ollut viisumivapautta eikä puhettakaan sitä silloinkaan kun Suomi ei vielä kuulunut EU:hun, ja vielä vähemmän silloin kun Suomi ja Neuvostolitto olivat Hjuvia Ystavia.

Kun junat eivät kulje vetten päällä ja pohjoisessa ei asu paljon ketään, järjellisiä länsi- tai eteläyhteyksiä matkustajalikenteessä ei ole eikä tule, jos tunneleita merten ali ei rakenneta.
Junat ovat kulkeneet vetten päällä Ruotsin, Tanskan ja Saksan välisessä liikenteessä jo 1900-luvun alusta alkaen, nimittäin junalautoilla.

t. Rainer
 
Erilainen raideleveys rajoittaa sekin noita kansainvälisten junien liikennöintiä. (Eipä tuolla Espanjan ja Ranskan välilläkään taida kauheasti kulkea kansainvälisiä junia.) Valitettavasti Suomen ainoa maaraja länsinaapureiden kanssa on harvaanasutulla seudulla, joka ei voi olla potentiaalisten junamatkustajien määrään.

Espanjan ja Ranskan rajan ylittää päivittäin puolen tusinaa/suunta ns Talgo-erikoispikajunaa joissa on raideleveyden mukaan säätyvät askselit, ja lisäksi on vaihdollisia yhteyksiä tavanomaisin junin.

t. Rainer
 
Espanjan ja Ranskan rajan ylittää päivittäin puolen tusinaa/suunta ns Talgo-erikoispikajunaa joissa on raideleveyden mukaan säätyvät askselit, ja lisäksi on vaihdollisia yhteyksiä tavanomaisin junin.
Onhan noissa molemmissa maissa asukkaita moninkertaisesti Suomeen verrattuna, joten sikäli potentaalia matkustajia voisi olla enemmänkin. No, molemmissa maissa rautatieliikenteessä voi olla paikoin jopa huomattavasti enemmän kehitettävää kuin Suomessa...

Mutta verrataanpa esimerkiksi Hollannin ja Belgian väliseen arkipäiväiseen junaliikenteeseen.
* Rataosuus (Antwerpen -) Essen (B) - Roosendaal (NL):
Kerran tunnissa SNCB:n/NMBS:n liikennöimä paikallisjuna sekä kerran tunnissa Brysselin ja Amsterdamin välillä kulkeva noin kymmenvaunuinen IC -juna. Omien kokemuksieni mukaan nuo IC -junat ovat toisinaan jopa täydessä lastissa etenkin tuolla rajan ylittävällä osuudella: Onnekkaimmat 2. luokan matkustajat saavat istua koko matkan. Vähemmän onnekkaat ovat seisomapaikoilla.
* Rataosuus (Liege -) Vise (B) - Maastricht (NL):
Kerran tunnissa Brysselin ja Maastrichtin välillä kulkeva IC -juna.

Lisäksi Belgian ja Hollannin välillä kulkee Thalys -suurnopeusjunia. Tietenkin sekä Belgia että Hollanti ovat väestöntiheydeltään aivan erilaisia kuin Suomi ja Ruotsi, joten rautatieliikenne on muutenkin erilaista kuin Pohjoismaissa. Otin vain nuo kaksi Benelux -maata esimerkkinä siitä, mitä kansainvälinen junaliikenne voi parhaimmillaan olla. Vaikka Belgian ja Hollannin välinen raja onkin käytännössä pelkkä vitsi...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ruotsissa syy Tukholman ja Oslon välisten nopeiden X2000-junien lopettamiseen oli aika selvä ... Tukholman ja Oslon väli ei ilmeisesti ole tarpeeksi asutettua, että se väestö olisi junia kannatellut.

X2000-junien sijasta Tukholman ja Oslon välillä kulkee kaksi IC-junaa/suunta päivässä (lauantaina vain aamujunat, sunnuntaina vain iltajunat), yöjunakin kahdesti viikossa, kertoo http://www.resplus.se
 
On myös muita junaliikennemuotoja joita VR ei ole koskaan oikein kehittänyt. Yksi on kansainvälinen matkustajajunaliikenne. Idän liikenne on ollut samantyyppistä 1950-luvulta asti, ja niistäkin junista jäisi suurin osa ajamatta ellei venäläinen yhteistyökumppani olisi aktiivinien asiassa.

Ei todellakaan ole ollut saman tyyppistä 50-luvulta asti. Vielä keväällä 1956 oli Neuvostoliittoon matkustajajunayhteys vain joka toinen päivä ja silloinkin junassa oli normaalisti ainoastaan yksi matkustajavaunu. 60-luvulla itään ajettiin yksi pikajuna päivässä ja siinä oli normaalisti kai 2-3 matkustajavaunua. Idän liikenne on kehittynyt valtavasti noista ajoista.
 
Mulla on sellainen muistikuva että ainakin Savonlinnassa käytettiin porkkanarunkoa myös ainakin yhteen edestakaiseen Parikkalan paikallisjunaan Helsingin junan lisäksi. Porkkanoillahan ajettin sinne suoraan Helsingistä yleensä vain kesäsesonkina, kun oli oopperajuhlat jne.

En tunne kalustokiertoa tarkemmin mutta on hyvinkin mahdollista, että kiertoa on joskus tehostettu ajamalla Savonlinna-Parikkala paikallisjunavuoroa täyteajona.

Käsittääkseni Porkkanoiden loppuaikoina 80-luvulla ajettiin Savonlinnaan vain kesäisin mutta tämän kaluston varhaisempina vuosina on Savonlinnassa käyty myös talvella.
 
Porkkanat ajoivat Rauman radalla 1980-luvun alkupuoliskolla perjantaista sunnuntaihin. Kalusto saatiin Helsingistä tulevasta P141:stä ja runko kytkettiin Raumalla käynnin jälkeen saman tien Porista tulleeseen P142:een.

Noin kierto näyttää olevan vanhojen aikataulujenkin mukaan. Porkkanoiden käynti Raumalla näyttäisi loppuneen 1985 eli kolmisen vuotta ennen Lättähattuliikenteen lopettamista.
 
Ei todellakaan ole ollut saman tyyppistä 50-luvulta asti. Vielä keväällä 1956 oli Neuvostoliittoon matkustajajunayhteys vain joka toinen päivä ja silloinkin junassa oli normaalisti ainoastaan yksi matkustajavaunu. 60-luvulla itään ajettiin yksi pikajuna päivässä ja siinä oli normaalisti kai 2-3 matkustajavaunua. Idän liikenne on kehittynyt valtavasti noista ajoista.
Voisin oikeastaan kysyä selvyyden vuoksi P. Nummijoelta, onko mielestäsi Suomen rautatiehistoriassa koskaan tehty yhtään virhettä. Havaitsen nimittäin, että kun lähihistoriasta keskustellaan, päädytään aina siihen pisteeseen, että asiat ovat aina tapahtuneet oikein. Se mitä on tehty, on ollut hyvää ja se, mitä on jätetty tekemättä, on ollut järkevää.

Siksi tämä on jankkaamista, vähän kuin keskustelisi VR:n historiikkisarjan kanssa.

En nimittäin missään tapauksessa kutsuisi Suomen ja Venäjän välisen matkustajajunatarjonnan kasvamista yhdestä kolmeen "valtavaksi kehitykseksi", mutta lienen toki siinäkin aivan väärässä.
 
X2000-junien sijasta Tukholman ja Oslon välillä kulkee kaksi IC-junaa/suunta päivässä (lauantaina vain aamujunat, sunnuntaina vain iltajunat), yöjunakin kahdesti viikossa, kertoo http://www.resplus.se

No niinpä ajeteenkin, mutta juna on aika hidas varsinkin Norjan puolella. Pysähtyy lähes yhtä usein kuin paikallisjuna. Lieneeköhän junan uudestisyntymisen idea, että se palvelle samalla myös norjalaisia shoppailuturisteja, joiden määränpää ovat lähin ostosparatiisit Ruotsin rajan toisella puolella?

t. Rainer
 
Monialaisuus johtaa usein Fordismiin, jossa organisaation jäykkyys on liian iso, jotta se osaisi vastata muuttuvaan markkinatilanteeseen oikein.
Englanninkielisessä Wikipediassa on fordismille monta eri käsitettä, mutta tällaista ei sielläkään ole mainittuna. Se, että Ford Motor Company ei aikanaan reagoinut markkinatilanteen muutoksiin mitenkään, ei johtunut organisaation jäykkyydestä vaan itse Henry Fordin jäykkyydestä.

Ai miten Henry Ford liittyy rautateihin? Ford ei vaatinut rautateiden lakkautuksia ja tavaraliikenteen siirtämistä kumipyörille. Henry Ford osti Detroit, Toledo & Ironton -rautatieyhtiön, sähköisti sen radat ja sai yhtiön kannattavaksi. Tämän voi lukea hänen kirjastaan Elämäni ja työni, josta on otettu useita suomenkielisiä painoksia. Kirjan voi lukea englanniksi ilmaiseksi Gutenbergistä. Kirjassa rautateille on varattu yksi luku, joten koko kirjaa ei tarvitse selata.
 
onko mielestäsi Suomen rautatiehistoriassa koskaan tehty yhtään virhettä.

On toki ja paljonkin. Dr16-vetureiden tilaaminen on yksi esimerkki virheratkaisuista.

En nimittäin missään tapauksessa kutsuisi Suomen ja Venäjän välisen matkustajajunatarjonnan kasvamista yhdestä kolmeen "valtavaksi kehitykseksi", mutta lienen toki siinäkin aivan väärässä.

Kaikki on suhteellista. 60-luvulla kulki päivässä yksi juna, jossa oli 2-3 matkustajavaunua (+ pari vaunua rahdille). Nykyään kulkee kolme junaa päivässä ja näissä vaunuja noin 7-15. Tarjontaa on siis nykyään noin 10 kertaa niin paljon kuin 60-luvulla. Mielestäni tässä on olennainen ero mutta saat tietysti olla eri mieltä.
 
On toki ja paljonkin. Dr16-vetureiden tilaaminen on yksi esimerkki virheratkaisuista.
Listasi olisi voinut olla pitempikin, mutta ehkä hyvää kannattaa odottaa. Voin itse puolestani myöntää, että Suomen rautatiepolitiikassa on tapahtunut paljon positiivista. Hyvin (joskin kalliisti) on hoidettu pääkaupunkiseudun lähiliikenne sekä suurimpien kaupunkien välinen liikenne. InterCity-tuote tuntuu miellyttävän suurta keskiluokkaa, mikä lienee hyvä asia. Sähköiset palvelut on hoidettu ajanmukaisesti. Asiakaspalveluhenkilökunta on ystävällistä.

60-luvulla kulki päivässä yksi juna, jossa oli 2-3 matkustajavaunua (+ pari vaunua rahdille). Nykyään kulkee kolme junaa päivässä ja näissä vaunuja noin 7-15. Tarjontaa on siis nykyään noin 10 kertaa niin paljon kuin 60-luvulla. Mielestäni tässä on olennainen ero mutta saat tietysti olla eri mieltä.
Mielestäni oleellista eroa ei ole, ja mittarisi on omituinen. Asiakkaalla on vuonna 2007 valittavissa tasan kolme junaa, eikä häntä liikuta tippaakaan, montako vaunua näissä junissa on. Asiakas tarvitsee junasta yhden istumapaikan, ei enempää. Tarjonta ei täten ole kymmenkertainen, vaan kolminkertainen, ja sekin lisääntynyt siis vain yhdestä vain kolmeen. Verrattuna sekä bussi- että lentoliikenteeseen Suomen ja Venäjän välisen tarjonnan kehitys on ollut vaisua.
 
Menee vähän jo aiheesta sivuun, mutta...

Englanninkielisessä Wikipediassa on fordismille monta eri käsitettä, mutta tällaista ei sielläkään ole mainittuna. Se, että Ford Motor Company ei aikanaan reagoinut markkinatilanteen muutoksiin mitenkään, ei johtunut organisaation jäykkyydestä vaan itse Henry Fordin jäykkyydestä.

Tarkoitin fordismilla sitä, miten se on selitetty kirjassa Buchanan, Huczynski: Organisational behaviour, eli miten Fordissa pyrittiin byrokraattisella säännöstöllä kontrolloimaan koko valtavaksi paisuneen organisaation kaikkea toimintaa, eli tavallaan taylorismia sovellettuna koko organisaation toimintaan. Tämä tekee tietysti organisaatiosta jäykän, koska se on täysin muutoskyvytön. Standardoitujen prosessien muuttaminen vaatii huikean byrokratian läpi koko organisaation. Sitä en tiedä, mitä tämä henkilöityy Henry Fordiin, mutta mielestäni kyse on nimenomaan organisaatiomallista, joka on tietoisesti kehitetty jäykäksi. Ja monialaisuus nimenomaan johtaa tähän, koska kontrollointi laajassa organisaatiossa on vaikeata toteuttaa muuten kuin byrokraattisesti.
 
Tarjonta ei täten ole kymmenkertainen, vaan kolminkertainen, ja sekin lisääntynyt siis vain yhdestä vain kolmeen. Verrattuna sekä bussi- että lentoliikenteeseen Suomen ja Venäjän välisen tarjonnan kehitys on ollut vaisua.

Niin se on. Vaikka paljon puhutaan Suomen ja Venäjän välisien yhteyksien tärkeydestä, niin junapuolella se ei ainakaan näy, vaikka matkustajamäärät kasvavat vuodesta toiseen. Toivottavasti joku päivä junien määrää voitaisiin lisätä. Samalla voitaisiin sallia junilla matkustaminen Suomen sisällä, niin saataisiin ilmaiseksi lisätarjontaa Lahteen sekä Kouvolaan.
 
Takaisin
Ylös