VR:n henkilöliikenteen strategia

Meillä on vakavana yleisongelmana ollut Suomessa se, että VR:n - on kyse sitten virastosta, liikelaitoksesta tai osakeyhtiöstä - strategia on ollut yhtä kuin Suomen rautateiden henkilöliikenteen strategia. Vaihtoehtoista strategiaa ei ole ollut eikä valmisteltu. Ainoa asia on ollut, että VR:ää (eri muodoissaan) on rajoitettu tekemästä niitä toimenpiteitä, jotka poliittisesti on katsottu ei-toivottaviksi, ja vastineeksi tästä on luotu henkilöliikenteen tukijärjestelmä. Sen sijaan kunnollisia vaihtoehtoisia strategioita ei ole valmisteltu.

Nykyään puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja yksityisautoilusta. Monet poliitikot ovat sitä mieltä että VR:n strategia on ainoa oikea. Tyypillinen mielipide on että liikenteen päästöjä vähennetään sillä että hankitaan uusia junia jotka ovat nopeampi ja matkustusmukavuudeltaan parempia sekä kunnostetaan pääradat suuremmille nopeuksille. Eli korvataan siniset vaunut Pendolinoilla ja kunnostetaan pääradat yli 200 km/h nopeuksille ja ajatellaan että kaupunkien välillä henkilöautoilla tai lentokoneella kulkevat ihmiset siirtyisivät juniin. Muita vaihtoehtoja junamatkustuksen lisäämiseksi ei julkisuudessa usein esitetä kuten seutulipun kelpoisuutta junassa tai paikallisliikenteen aloittamista siellä missä sitä ei ole.
 
VR:n suunnitelma vuodelle 2010 vuodelta 1997. Joensuuhun ilman oikorataa 3 h 40 min.

http://web.archive.org/web/19970630104119/www.vr.fi/heo/pendo4.htm

Ajattelen kyllä, että lentokoneella matkustaminen Suomen sisällä ei ole niin huono juttu kuin yksityisautoileminen. Lentokoneella matkustajahan on jo valinnut julkisen liikenteen, joten suurin henkinen kynnys on ylitetty. Lentokone on helppo vaihtaa junaan tai bussiin, mikäli ne tarjoavat vastaavanlaisen palvelun. Harvalle se lentokone on itseisarvo sinänsä.
 

Liitetiedostot

  • nopeat.gif
    nopeat.gif
    11.5 KB · Lukukerrat: 105
Takaisin
Ylös