Junahavaintoja 2008

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

linkitetystä graafikosta

... saan amatöörinä vaikutelman, että sekä 405:n edellä että jäljessä kulkee tavarajuna ja että Tuirassa tosiaan olisi vastaantulevan tavarajunan väistäminen. Ainakin Ämmänsaaren radan ainoasta tavarajunasta on havaintoja, että se voi palata paljonkin etuajassa.
 
Näinhän se on reaalimaailmassa.

Jotta voisi reklamoida puhtain mielin jotain tapahtunutta, pitää ensin oikeasti tietää miksi ja miten jossain "ihan oikeasti" toimitaan. Lähdeaineistoa saa nykyään helposti netistä yms. Tarvitaan myös tieto, että Oulusta pohjoiseen on linjasuojastus ja että opastimia on asemien välilläkin suojaamassa liikennettä. Voi siis olla peräjälkeen menossa useita junia. Tietoa teknisistä asioista löytyy radat omistavan RHK:n sivuilta.

Matkustajajunista voi sanoa, että ne eivät pääsääntöisesti lähde ennen aikojaan asemilta, mutta voivat tulla seuraavalle turistipysäkille aikanaan tai sitten sitä ennen. Tavarajunat kulkevat sitten hieman vapaammin. Sitten jos on jotain härdelliä jossain, ollaan myöhässä.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Tänään 29.2. korvattiin IC2-runkoa Pendolinolla ilmeisesti junaparissa 129/140. Näin vain jälkimmäisen.

IC 55 oli (taas kerran) reilusti myöhässä jo saattovaiheessa. Runko saapui lähtölaituriin ehkä noin 16.40.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Juna H 405, joka kulkee Oulusta Rovaniemelle ja saapuu aikataulun mukaan Kemiin klo 14.02, saapui esimerkiksi keskiviikkona 27.2. Kemiin klo 13.49. Aikataulussa näyttäisi olevan aika lailla "pelivaraa".

Todennäköisesti tavarajunakohtaus Tuirassa ei ole toteutunut.

Katsotaan tilanne RHK:n sivulta löytyvästä Oulun-Kolarin graafikosta. Suoraan ajavat matkustajajunat suoriutuvat Oulun-Kemin etapista tunnissa. Kun tuo 405 lähtee Oulusta 12.55, niin on kohtuullista että se olisi Kemissä vähintäänkin siis 13.55. Tuo juna lienee kuitenkin pienemmän puoleinen, kuusi lisäminuuttia on 105 kilometrin suoralla ajolla mahdollisuuksien sisällä "pelivarana". Se siis siitä "aika lailla", mutta onhan se toki niinkin.

Katsotaan vielä Rautatieliikenteen seuranta sivustolta junan 405 kulkuhistoriaa. Sieltä selviää, että ko. juna on toisinaan tuon saman etuajassa Kemissä, tai sitten vähemmän, tai sitten ihan aikataulussaan, joka seikka on myös ihan hyvä. Varsin harvoin myöhässä. Tuirassa kohdattava tavarajuna (5310 tai 5312), jolle on myönnetty kapasiteetti tuohon kohtaan, on siellä kulussa silloin tällöin ja välillä siis ei. Säännöllisen junaliikenteen kulkupäivät löytyvät sitten RHK:n sivuilta eli täältä, ja näitä kun yhdistelee, niin siitä asiat selkiytyvät.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Nyt kun uusimman sarjan Ed-vaunuja on liikenteessä jo ainakin 10 kappaletta (ilmeisesti 28075 ei ole vielä), on Ed-vaunuja alkanut näkyä useammankin IC-junan viikonlopun lisävaunuina. Täysin normaalia on se, että IC 55:ssä on ma-pe kolme Ed:tä lisävaunuina. Ma-to ne ovat junan perässä ja jäävät Tampereelle, josta ne liitetään seuraavan aamun IC 162:een. Perjantaisin nuo kolme Ed:tä ovatkin keulassa ja ne menevät Ouluun saakka. Vaunut jäävät Ouluun viikonlopuksi ja palaavat alas sunnuntain IC 54:ssä.

Perjantain IC 49:ssä on myös kolme Ed:tä keulassa lisävaunuina. Rungossa on myös baarivaunu. Koko roska palaa alas lauantain IC 50:ssa.

Lauantain IC 55:ssä on keulassa neljä Ex-vaunua ja yksi Ed. Tähän runkoon liitetään Oulussa kolme Ed-vaunua ja IC 54 on sunnuntaisin peräti 14-vaunuinen. Koko roikka lähtee vielä IC 185:ssä Tampereelle, josta se palaa maanantain IC 162:ssa.

Viime perjantain IC 47:ssä lähti myös keulassa Ed lisävaununa, samoin sunnuntain IC 49:ssä.

IC2 139:ssä näyttää olevan ma-pe kuusi vaunua.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Täysin normaalia on se, että IC 55:ssä on ma-pe kolme Ed:tä lisävaunuina. Ma-to ne ovat junan perässä ja jäävät Tampereelle, josta ne liitetään seuraavan aamun IC 162:een. Perjantaisin nuo kolme Ed:tä ovatkin keulassa ja ne menevät Ouluun saakka. Vaunut jäävät Ouluun viikonlopuksi ja palaavat alas sunnuntain IC 54:ssä.

Perjantain IC 49:ssä on myös kolme Ed:tä keulassa lisävaunuina. Rungossa on myös baarivaunu. Koko roska palaa alas lauantain IC 50:ssa.

Hmm, mielenkiintoista. Kuinka kauan IC 55:ssä ja IC 49:ssä on ollut perjantaisin IC2-rungon tilalla kolme Ed:tä?

Mistä IC2 160 saa sitten nykyisin vaunustonsa, jos kerran IC 55:ssä tulevat kaksikerrosvaunut liitetään IC 162:een? (Aiemminhan IC 55:ssä Tampereelle tullut IC2-runko (ma-to) palasi seuraavana aamuna IC2 160:ssä Helsinkiin (ti-pe). Perjantaisin IC 55:ssä ollut IC2-runko kulki Ouluun saakka, josta sunnuntaina IC 54:n ja IC 185:n mukana Helsingin kautta Tampereelle. Tästä IC 185:n IC2-rungosta tuli sitten maanantain IC2 160.)
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Perjantain IC 49:ssä on myös kolme Ed:tä keulassa lisävaunuina. Rungossa on myös baarivaunu. Koko roska palaa alas lauantain IC 50:ssa.

Tätä on tapahtunut pitemmän ajan. Tosin välillä on ollut kaksi Ed:tä tai jopa Eds ja Edfs peräkkäin heti veturin jälkeen, jonkin mokan takia.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Hmm, mielenkiintoista. Kuinka kauan IC 55:ssä ja IC 49:ssä on ollut perjantaisin IC2-rungon tilalla kolme Ed:tä?
9.12.2007 alkaen. No, jos oikein tarkkoja ollaan, niin pe 14.12.2007 alkaen. ;)

Mistä IC2 160 saa sitten nykyisin vaunustonsa, jos kerran IC 55:ssä tulevat kaksikerrosvaunut liitetään IC 162:een? (Aiemminhan IC 55:ssä Tampereelle tullut IC2-runko (ma-to) palasi seuraavana aamuna IC2 160:ssä Helsinkiin (ti-pe). Perjantaisin IC 55:ssä ollut IC2-runko kulki Ouluun saakka, josta sunnuntaina IC 54:n ja IC 185:n mukana Helsingin kautta Tampereelle. Tästä IC 185:n IC2-rungosta tuli sitten maanantain IC2 160.)
160:n runko tulee kaikkina päivinä edellisen illan IC2 931:stä.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Jep, tämä on täysin normaalia. Tuo 139 on ollut "Pitkä Ic2" niin kauan kun vain jaksan muistella..
No ei ole kyllä ollut kovin kauan muina päivinä kuin perjantaisin. Vasta tämän uuden Ed-sarjan myötä 139:ssä on ollut myös ma-to kuusi vaunua.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Ylimääräisiä Ed-vaunuja näyttää olevan muissakin junissa:

- torstain IC 55 -> perjantain IC 54
- perjantain IC 169/174/175/180/93, runko yöpyy Jyväskylässä, josta aamulla Turkuun IC 912:na. Keikkuukohan tuo ylimääräinen Ed koko lauantainkin mukana (917/92/186) vai putoaako se esim. Turkuun?
- perjantain IC2 137/148

Torstain IC 55 on jopa pidempi kuin perjantain, koska paluujunassa 54 on arvatenkin perjantaisin enemmän kysyntää kuin lauantaisin. Torstaina 6.3. 55:ssä oli seuraavanlainen runko: Ed+4 Ex+Expt+Ex+Rx+Eds+Ed+Edb+3 Ed. Perän Ed:t putoavat Tampereelle torstaisin, mutta tuossapa oiva kuvauskohde Helsingin ja Tampereen välille, kokonaista 14 vaunua. Sunnuntain IC 54/185:ssä on sama kokoonpano hiukan eri järjestyksessä, ylimääräiset Ed:t ovat kaikki pohjoispäässä.

Perjantain IC 49 ja lauantain IC 50 ovat myös komeita:

3 Ed+Ex+Rbkt+3 Ex+Expt+Ex+Rx+Eds+Ed+Edb (14 vaunua).

Perjantain IC 77 oli vielä joku aika sitten 15-vaunuinen Helsingistä Kouvolaan, mutta viime aikoina Joensuun ryhmässä on ollut vain yksi ylimääräinen Ex.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Koska YTV-alueen joukkoliikennne aiheessa puhutaan ilmeisesti vain busseista laitetaan tänne tänään 18.3.2008 klo 8.27 tullut HKL poikkeusliikennetiedotus:

Linjat I keskustasta ja K keskustasta Syy: tekninen vika junassa. Eivät pysähdy Käpylässä ja Oulunkylässä. Alkaen: 08:24. Arvioitu kesto: 10:00 asti.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

21.03.08 Helsinki

Ic 55 (Helsinki-Oulu 16.06-23.19) ajetaan tänään normaalia lyhyemmällä, vain 6 vaunuisella rungolla. Yleensä näitä on vain Tampereelle päättyvissä Ic-junissa.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

21.03.08 Helsinki

Ic 55 (Helsinki-Oulu 16.06-23.19) ajetaan tänään normaalia lyhyemmällä, vain 6 vaunuisella rungolla. Yleensä näitä on vain Tampereelle päättyvissä Ic-junissa.

InterCity-junan normaalikokoonpano on Helsingin päästä lukien Edb+Ed+Ed(f)s+Rk/Rx+Ex+Expt eli kuusi vaunuinen. Näitä liikkuu jokaisella IC-linjalla, tosin aika useassa on lisävaunuja - mutta lähtökohta on em. runko.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

InterCity-junan normaalikokoonpano on Helsingin päästä lukien Edb+Ed+Ed(f)s+Rk/Rx+Ex+Expt eli kuusi vaunuinen. Näitä liikkuu jokaisella IC-linjalla, tosin aika useassa on lisävaunuja - mutta lähtökohta on em. runko.

Joo, no en ole itse koskaan aikaisemmin tuota 55:sta noin lyhyenä nähnyt, ja aika usein olen sen nähnyt menevän kuitenkin. Joten siksi mielestäni oli syytä laittaa se havaintoihin. Sen verran konduktööreiltä utelin, että pyhäpäivän vuoksi kokoonpano oli tuo.
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös