Junahavaintoja 2008

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Kirjoitanpa havaintoja Hangon radalta, kun en muista sieltä kerrotun juuri muuta kuin kuljettajarahastuskokeilua.

Havainnot ovat eiliseltä eli perjantailta. Matkustin kello 13.10 vuorolla Karjaalta Tammisaareen, sieltä 15.23 Hankoon ja Hangosta 18.10 Karjaalle. Liikennöinti tapahtui kaksivaunuisella kiskobussijunalla. Hangonpuoleinen vaunu oli 4408 ja toinen oli 4416. Tämä sillä varauksella, että vaunuja ei vaihdettu kesken tarkkailun, koska en joka välissä tarkistanut vaunujen numeroita. Liikennöinti oli täsmällistä, jopa minuutintarkkaa, eli täsmällisyys oli 100% joka pysähdyspaikalla eikä vain pääteasemalla, toleranssina alle yksi minuutti.

Jos pitää paikkansa, että kiskobussien huolto tapahtuu keskitetysti Pieksämäellä, niin siinä kertyy siirtoajoa aika lailla ja huoltomatkan ajaksi tarvitaan varakalustoa. Tosin en tiedä, kuinka usein Hangon kiskobussi joutuu käymään Pieksämäellä.

Tammisaaressa on vielä jonkin aikaa lipunmyyntiä, muttei eilen arkipyhänä. Odotustila ei ollut auki. Sen sijaan Hangossa ei ole enää lipunmyyntiä, mutta odotussali oli eilenkin auki. Aikataulussaan pysyessään juna pysähtyy Hangossa vähintään 20 minuuttia, minkä luulisin vähentävän odotustilan tarvetta. Hangon erikoisesta maantieteellisestä sijainnista arvelen seuraavan, että linja-autosta junaan (tai päinvastoin) vaihtavia ei juurikaan ole. Hankoon junalla saapuvat eivät jatkane rautatieasemalta kovinkaan monen kilometrin päähän eivätkä tule asemalle kaukaa junaan aikoessaan. Tästä huolimatta Hangossa näytti olevan "matkakeskus": Matkahuollon toimipaikka oli rautatieasemarakennuksessa. Jos juna on selvästi myöhässä ja jos sää on huono, niin odotussali voi olla hyvinkin tarpeellinen. Odotustila on tietysti hyvä olemassa kaiken varalta, vaikka siitä kustannuksia aiheutuukin. Karjaan asemalla näytti olevan ravintolakin.

Matkustajia oli jonkin verran. Vain Dragsvikin ja Skogbyn pysähdyspaikoilla ei havaittu yhtään matkustajaa kumpaankaan suuntaan.

Kiskobussin ohjaamon ovessa on ikkuna, joka houkuttelee havainnointiin. Lienee ollut nopeusmittari, jonka suurikokoiset numerot näyttivät ajon aikana lukemaa 110. Eiköhän matkustamon valaistus haittaa ikkunan läpi. Vanhoissa lättähattu-kiskoautoissa oli ohjaamon ja matkustamon välisessä ikkunassa alasvedettävä rullaverho, jonka läpi ei näkynyt.

OT: suuren ketjun pitseria oli Tammisaaressa pitkäperjantaina kiinni, mutta Hangossa saman standardin pitsaa paistettiin.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Havainto 27.3.2007

Päästiin M-junalla tänään vähän kiertoajelulle Pasilassa, kun edessä olleessa junassa oli jokin häiriö. Pasilan asema jäi väliin ja kierrettiin sieltä Keski-Pasilan ratapihan kautta ohi aseman ja palattiin takaisin tämän jälkeen pääradalle.

Aikasemmin oli jouduttu odottamaan niin kauan eri asemilla, että takaa tullut 10min. myöhemmin lähtenyt M-juna vetäsi Pasilassa ohi... sille ilmeisesti löytyi tilaa Pasilan asemalta.

Itteä nyt ei niin haitannut, mutta mahto kismittää Pasilassa jääviä, kun tuli kierto keskustan kautta.:p
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Pe 28.3.

S123 klo 7.38 Helsingistä liikennöitiin Sr2:lla ja sinisillä vaunuilla.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

28.3. Hki

P261 (Helsinki-Kolari) autovaunut tuonneessa Dv12 2535 oli ongelmia Vapitin irroittamisessa Gfot:in ruuvikytkimen koukusta. Lopulta Vapiti saatiin irti, kun veturissa ollut henkilökunta kävi potkimassa sitä ylös. Välikohtaus ei tosin vaikuttanut P261 kulkuun.

29.3. Hki

P565 oli normaalin P265 rungon lisäksi Eipt:n ja Hccmqqr välissä Salonkivaunu A40.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Edb-vaunuja muutetaan lisää Ed-vaunuista. Ed 28426 on ollut jo ainakin IC 55:ssä to 27.3. ja su 30.3. oli IC 71/78:n lisävaununa Edb 28428. Nämä ovat entiset Ed:t 28046 ja 28048. Tästä voinee päätellä, että myös Ed 28047 muuttuu tai on jo muuttunut Edb 28427:ksi.

Sen sijaan Ed 28049 oli vielä su 30.3. IC2 187:ssä. Jotenkin tuntuisi loogiselta, että vaunut 28046-28050 olisi tarkoitus muuttaa Edb-sarjaan, jolloin niitä olisi yhteensä tasan 30.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Edb 28427 oli tänään IC 3/10:ssa eli nähtävästi sitten myös ainakin IC 104:ssä ja eilisessä IC 113:ssa.

IC2 139:ssä oli varsin hauska runko. Kaksi Ed-vaunua puuttui, joten koostumus oli seuraava: 2 Ex+Eds+2 Ed+Edfs+Edb. Uusi Edb 28428 oli päässyt myös mukaan tähän runkoon.

S 123/132 oli korvattu IC2-rungolla. Tiukkoja kääntöjä riitti, sillä ilmeisesti korvaava runko tuli IC2 122:ssa (tulo 7.42, S 123:n lähtö 7.38). 132:sta runko kääntyi 131:ksi ja jäi heti hiukan myöhään. Onneksi Turun päässä kääntöaika ei ihan heti lopu. ;)

IC 169/174/175/180/93:ssa oli Rk-vaunun korvaajana Rbkt 26903.

P 265:ssä matkasi kohti pohjoista vanha aggregaatti Eifet 25301. Uudella lienee ongelmia?

S 90:n Pendolino #4 lähti Ilmalaan ja S 149 ajettiin kahdella Sm4:llä (6328+6304). Sm4:t palaavat kuulemma jo tänään tyhjänä ja huominen S 126 ajetaan sinisillä vaunuilla.

Kello 18.40 Dr14 1868 meni kohti Länsisatamaa ja seurasin, kuinka linjalla 40 ollut Terveystalon mainosbussi ajoi viime hetkellä Töölönlahdenkadun tasoristeyksen laskeutumassa olevien puomien välistä. Täydellistä piittaamattomuutta, tasoristeykseen olisi aivan hyvin ehtinyt pysähtyä.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Pasilan asema jäi väliin ja kierrettiin sieltä Keski-Pasilan ratapihan kautta ohi aseman ja palattiin takaisin tämän jälkeen pääradalle.

Ja kuka vielä väittää, etteikö junaliikenne olisi joustavaa!? :wink:
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Ti 1.4.2008:

IC 11:ssä omituinen runko: Eipt+Ex+Rk+Edfs+2 Ed. Keulassa vielä Joensuun sininen vaihtorunko eli EFit+2 Ein.

Saneeraamaton Dv12 2563 oli tänäänkin päivystyksessä Ilmalassa.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

05.03.08 Espoo

Ic 142 (Turku-Helsinki 15.00-16.57) vedettiin Sr1:llä tänään.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Dv12 2565:n toinen teli putosi tänään kiskoilta hiukan Pasilan laskumäen pohjoispuolella.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Tänään puolilta päivin Turun konepajan 18 hallin edessä Hr1 1021, jonka etupäähän kytketty Tve4 513. Höyryveturissa oli tuli pesässä ja 4 ukkoa rassasi sitä. Toijalan suuntaan lähtevässä tavarajunassa etummaisena Dv12 2601, kaverina joku 27 kone.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Vaunuun 28011 asennettiin lisäpistorasioita Turun varikon nurkissa erään sähköfirman toimesta. Muuten, veturi 2563 vielä entisöimättä.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Vaunuun 28011 asennettiin lisäpistorasioita Turun varikon nurkissa erään sähköfirman toimesta.
Tänä aamuna 28011 palasi Helsinkiin IC2 122:n ensimmäisenä vaununa.

Muuten, veturi 2563 vielä entisöimättä.
Heh, mitä tarkoitat? :) Sehän on viimeinen saneeraamaton eli eniten alkuperäisessä asussa. Lieneekö nyt sitten Turussa?
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Se 2563 oli toisena veturina tona päivänä Ukp:iin menevässä junassa, joskus 13 maissa. En oo sen jälkeen junia seurannu. Entisöinti-sana tulee kielenkäyttööni siitä, kun vertaan 25-saneerausta museoautoharrastajien puuhiin jolloin vanhoja vehkeitä remontoidaan yhtä perinpohjaisesti.
 
Vs: Junahavaintoja tammi - kesäkuu 2008

Repinissä (P33/34) oli tänään 18.5. hiukan normaalista poikkeava ravintolavaunu. kuva
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös