Virheellinen kustannusvertailu

Keskisuurissa kaupungeissa saattaa klo 4.00 yöllä olla taksitolpalla kymmenien tai jopa sadan metrin jono. Silti busseja ei siihen aikaan kulje mutta miksi?

Vaasassa ei kulje siksi, että busseista tuli liian rauhattomia öisin, eikä poliisilta liiennyt apua. Näin he selittivät asiaa. Miksi sitten homma toimi Helsingissä, en tiedä.

Ja vielä yksi aihe. Tuettoman joukkoliikenteen on vaikea kilpailla henkilöauton käytön kanssa, koska omaa autoa ajava ei maksa itselleen palkkaa ajotyöstään, mutta joukkoliikennevälineen kuljettajalle tietysti maksetaan palkkaa. Kilpailutilanne olisi reilumpi, jos yhteiskunta tukisi joukkoliikennettä kuljettajan palkan verran ja matkustajat maksaisivat matkalipun hinnassa muut kulut. Eikö vain?

Hyvä idea! Tätä voisi viedä eteen päin. Yhteiskunta maksaisi kuljettajan ja matkustajat maksaisivat muut kulut. Tarvittaessa vielä kunta avustaisi seutulipun ja vastaavien muodossa matkustamista. Jo alkaisi väkeä riittää busseihinkin. Voitaisiin perustaa uusia vuoroja.
 
Takaisin
Ylös