Rail Baltica

Junalauttabisnes ei ole oikein lentänyt. Pansiosta liikennöinyt M/S Runner (ex. Railship III) on ollut lepassa Sompasaaressa liki koko tämän vuoden ja Pansion satamastakin on kiskot kerätty pois ja ratapiha otettu parempaan käyttöön.

Aikoinaan niin mahtavan Railshipin alasajo alkoi käytännössä kun sen toiminta myytiin Finnlinesille ja satama Suomessa piti jostain syystä siirtää Hangosta Turkuun. Toisaalta junalautan ajaminen niin pitkä matka kuin Suomesta Saksaan vie resursseja turhaan. Osa vaunuista kulkee lautalla aina tyhjänä.

Ihanteellinen pituus junalauttareitille on sellainen kuin esim Suomenlahden yli tai vaikkapa Trelleborg-Sassnitz eli 2-5 tuntia kestävä matka. Alle tunnin pituiset lauttaosuudet on järkevintä korvata sillalla tai tunnelilla kuten on Tanskan salmien osalta tehty, ja pidempien kohdalla alkaa tyhjävaunu-ilmiö rassata.

t. Rainer
 
Ihanteellinen pituus junalauttareitille on sellainen kuin esim Suomenlahden yli tai vaikkapa Trelleborg-Sassnitz eli 2-5 tuntia kestävä matka. Alle tunnin pituiset lauttaosuudet on järkevintä korvata sillalla tai tunnelilla kuten on Tanskan salmien osalta tehty, ja pidempien kohdalla alkaa tyhjävaunu-ilmiö rassata.

Lyhyt matka ja nopea kierto on toki hyvä, mutta suurin tappaja oli tässä tapauksessa telinvaihdot ja kuulemani mukaan siitä (ja vaunuista) aiheutuvat arvovalta- ja määräyskiistelyt kotimaisen ja saksalaisen raidemonopolin välillä. Valitettavasti Pansion telinvaihtohallin katolla tapahtuneesta keskustelusta on jo niin pitkä aika etten muista tarkkoja yksityiskohtia.
 
Lyhyt matka ja nopea kierto on toki hyvä, mutta suurin tappaja oli tässä tapauksessa telinvaihdot ja kuulemani mukaan siitä (ja vaunuista) aiheutuvat arvovalta- ja määräyskiistelyt kotimaisen ja saksalaisen raidemonopolin välillä. Valitettavasti Pansion telinvaihtohallin katolla tapahtuneesta keskustelusta on jo niin pitkä aika etten muista tarkkoja yksityiskohtia.

Tietenkin se, että Railshipillä ei ollut ns CIM-statusta eli rahteihin ei sovellettu ollenkaan kansainvälisiä rautatierahtiehtoja, ja lautta otti kyytiinsä vain yksityisvaunuja, hankaloitti Railhipin toimintaedellytyksiä.

SeaWind/SeaRailillakaan ei ole CIM-statusta, mutta koska vaunupoolin omistaa pääosin SJ, niin palvelu ja byrokratia lienee joustavampaa. Lisäksi matka Turku-Tukholma on huomattavasti lyhyempi. Reitin tulevaisuutta uhkaa toki se että Silja-Tallink -kaupan myötä SeaWind-varustamo meni sellaiselle omistajalle jolla ei ole pätkääkään kiinnostusta kehittää junalauttaliikennettä.

t. Rainer
 
Moi,

Facebook yhteisö "Pro Rail Baltica" lähetti tämmöisen viestin:


The first Pro Rail Baltica gathering ever takes place in Helsinki within Martin Markkinat http://www.martinmarkkinat.fi/. Martin Markkinat is the biggest event propagating Estonian and Baltic cultures in Finland. Be there!

The preliminary point of reference is Taideparven kahvila, on the upper floor. Be there! After the gathering we can go further to Viru Pidu in the same building.

The main cause of the gathering will be the 1.1.2010 train travelling event: http://www.facebook.com/home.php?ref=home#/group.php?gid=199428975743&ref=ts

Imeisesti Martin markkinoissa paljon asiaa Rail Balticasta joten eikun sinne

Löytysin muuten mielenkiintoisen artikkelin ja toisen
 
Viimeksi muokattu:
Terve,

Yle on uutisoinut Helsinki- Tallinna välisestä tunnelihankkeesta kahdella eri uutisoinnilla

Mielenkiintoista nähdä, tuleeko Helsinki-Tallinna Rail Baltica osa toteutetuksi junalautalla vai tunnelilla?

Toivottavasti tunnelilla sillä tuottaa Englannin ja Ranskan välinenkin tunneli jo nykyisin pelkkää puhdasta voittoa.

Tunnelin rakentamisesta on näköjään jo oma keskustelukin käynnissä

Samaan hengenvetoon Tarto-Valga-Riika uutisia Pro Rail Baltica järjestöltä:

Facebook yhteisö lähetti viestin tapahtuman/ryhmän I'll take the first train Tartu-Valga-Riga 1 Jan 2010! jäsenille.

--------------------
Aihe: The Train Travel Event

Ter(v)e! Sveiki! Hello!

I just talked with Margus Kehva from Edelaraudtee. He told me that the connection Tartu-Valga-Riga with only a minimal train changing time will probably (but not yet surely) open either from 1st of January or 1st of May. If the connection opens in May, I 'll move the event 4 months later.

But if the connection opens in 1st of May, there still remains one problem. Namely, the train connection from Riga back to Tartu during the same day doesn't seem possible yet. There is, though, since October this year a daily coach line Valga station - Tartu, waiting for the arrival of the Riga-Valga train.

Our travel plan would be following (the exact train timetables and prices will be published soon):
1.1.
at 9 start from Tartu
at 11 train change in Valga
at 15 arrival in Riga
a Rail Baltica gathering in Riga
night in Riga
2.1.
at about 13.30 start from Riga
about 17.30 change to bus in Valga
about 19 back in Tartu

There are even coaches from Riga and Valga to Tallinn from everybody who for any reason won't come back to Tartu.

I'll keep you in touch!

Best wishes
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti tunnelilla sillä tuottaa Englannin ja Ranskan välinenkin tunneli jo nykyisin pelkkää puhdasta voittoa.

Ei sentään. Tunnelia operoivan yhtiön tulos kylläkin kääntyi vihdoin voitolliseksi. Tunnelin investointia tuskin vielä vuosikymmeniin maksetaan sillä.

Se on sitten eri asia, kuinka tärkeää tuon hankkeen kannalta on laskea liiketaloudellista voittoa.
 
Ei sentään. Tunnelia operoivan yhtiön tulos kylläkin kääntyi vihdoin voitolliseksi. Tunnelin investointia tuskin vielä vuosikymmeniin maksetaan sillä.

Se on sitten eri asia, kuinka tärkeää tuon hankkeen kannalta on laskea liiketaloudellista voittoa.

Aivan, eli voittoa tavalla tai toisella. Kaikkia voittoja ei rahassa mitata.

Ei voi muuten muuta kuin hämmästellä tätä keskustelun määrää Rail Balticasta eri maiden liikenne foorumeissa;
Huomasin, että seuraavissa Puolalaisissa julkisen liikenteen keskusteluissa on omat rail Baltic keskustelut:
BusForum

Transinfo

IC rail

Infokolje

Inforail


Katowice

Plus Suomalaisessa taloforumissa


Jos kaikki puheet ja tekstit muutettaisiin teoiksi niin ratahan olisi valmis jo :lol: ..Toisaalta keskustelun määrä luo toivoa, että tuo Tallinna-Varsova projekti tosiaan ON valmis jossakin muodossa 2013
 
Viimeksi muokattu:
Huomasin, että seuraavissa Puolalaisissa julkisen liikenteen keskusteluissa on omat rail Baltic keskustelut
BusForumin linkkisi päässä keskustellaan kyllä Puolassa käytössä olevien kiskobussien määrästä. Transinfosta en linkkisi perusteella myöskään löytänyt tätä aihetta, se nyt muutenkin on paremmin uutispalvelu kuin keskustelupalsta. Inforail, joka on tuon edellisen alasivu, taitaa noista olla ainut, jossa toimittaja todella puhui tästä asiasta. Ja infokolej-linkki ohjasi päävalikkoon...

---------- Viesti lisätty kello 14:34 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 14:32 ----------

Siis mitä ihmettä eteläpuolalaisen Jaworznon kaupungin bussiliikenteen uudella liikennöintisopimuksella on ketjun otsikon kanssa?!?!?!?
 
Kun puolisentoista viikkoa sitten matkasin Varsovasta Vilnaan sillä yli yhdeksän tunnin EU-junalla, karistin ainakin minä mielestäni vision, että Baltian kautta olisi nykyisiä ratoja kehittämällä mahdollista saada lento-ja laivaliikenteen kanssa kilpailukykyinen yhteys pohoisen ja keskisen Euroopan välille. Eksotiikanhakuiselle reissaajallehan tuo oli unelmakohde, mutta luulisin, että jopa Heidi Hautalan, Satu Hassin tai Sirpa Pietikäisen, Eija-Riitta Korholasta puhumattakaan, houkutteleminen edes kerran Brysselinmatkallaan saastuttavan flygarin sijasta tälle radalle lienee turha toivo.
Nykyistä rataa hyödyntäen tulisi tulokseksi sutta ja sekundaa, jotain sellaista, mihin Suomessa on kyetty esim.Turunradan peruskorjauksen kohdalla. Ikävintä olisi se, että kun lopputulos ei kuitenkaan olisi priimaa, siihen tuskin TGV-tai ICE-malleilla päästäisiin -ja vaikka niin kävisikin, ei mistään löytyisi asiakaskuntaa, kun matkustajat olisivat tottuneet puolalaiseen tai liettualaiseen lippujen hintatasoon. Todelliset nopeat junathan eivät syrjäkylillä pysähtele, enkä ainakaan minä keksi Varsovan ja Kaunasin väliltä yhtään paikkakuntaa, jossa tuollainen juna olisi tarpeen seisauttaa.
 
Joo, mutta suora rata ei poikkea reitiltään niin pahasti, kuin Białystokissa poikkeaminen edellyttäisi. Siinähän taitaa mutkaa olla enemmän, kuin mitä Lahteen ajettaessa Rixussa tai Turkuun mennessä Karjaalla koukkaamisesta tulee yhteensä..?
 
Joo, mutta suora rata ei poikkea reitiltään niin pahasti, kuin Białystokissa poikkeaminen edellyttäisi. Siinähän taitaa mutkaa olla enemmän, kuin mitä Lahteen ajettaessa Rixussa tai Turkuun mennessä Karjaalla koukkaamisesta tulee yhteensä..?
Nykyisiä teitä pitkin Varsova - Kaunas on suorinta tietä 405 km, ja Białystokin kautta 432 km. Eroa siis 27 km, mikä ei ole mielestäni vielä hirveän paha, kun kylä on noinkin suuri. Kiitos Google Maps.

Suwałki on reitillä varmaan myös kaikissa tapauksissa. Siellä väkeä tosin on vain 70 000, mutta suomalaisesta näkökulmasta en kehtaisi ruveta haukkumaan sen kokoista kaupunkia aivan turhaksi kyläpahaseksi... ;)
 
Suomalaisten, jotka eivät koskaan ole kehittäneet rataverkkoaan siten, että nopeat ja vähemmän nopeat junat kulkisivat eri radoilla, voi olla hankala hahmottaa tätä, mutta tosiasia on, että jos RailBaltican haluttaisiin oikeasti olevan nopea yhteys, sen linja pitäisi vetää viivottimella ilman oletusarvoisia pysähdyksiä alle kahdensadanviidenkymmenen kilometrin välein (tämä etäisyys siksi, että koska junan minimnopeus olisi 250 km/h, sitä ei kannata ruveta turhan usein jarruttelemaan). Tietenkin taajamajunat jäisivät palvelemaan hitaampaa liikennettä, mutta ne eivät saa olla samoilla radoilla nopeiden kanssa niitä hidastuttamassa.
Varsovan ja Sestokain välille mahtuisi varmasti jatkossakin matkustajajunia, jotka ajaisivat nykyistä rataa. Toivottavasti myös Liettuan puolelle. Mutta RailBaltican nopean yhteyden pitää mennä omaa rataansa mahdollisimman lujaa, vain tärkeimissä kaupungeissa tai liikennesolmuissa pysähtyen.
 
Takaisin
Ylös