Rail Baltica

Siis mitä ihmettä eteläpuolalaisen Jaworznon kaupungin bussiliikenteen uudella liikennöintisopimuksella on ketjun otsikon kanssa?!?!?!?

Morjesta Max,

Pakko myöntää, että artikkelit joihin linkin vie on mitä on. Pahoittelut, etten ahkeroinut tarpeeksi laittamalla linkkejä oikeisiin osoitteisiin.

Ja lisäksi koska en osaa puolaa niin en sitten halunnut pilata originelli tekstejä linkittämällä artikkeleja google translaattorin kautta.

Elinonnistunut laittamaan jokaisesta artikkelista/keskustelusta mutta huomasin, että noissa mainituissa puola linkeissä tosiaan on Kaunas junista juttuja ja keskusteluja-> Täyttämällä kenttään "szukaj" sanan "Rail Baltica" tai "Kaunas" alkoi löytymään Puolalaisten juttuja Projektiin liittyen.

Pahoittelen, että linkitykset eivät ole ihan yksiselitteisiä, mutta oikeaa tietoa pitäisi löytyä kun etsii noista "pää" linkeistä.

Olen koittanut tosiaan löytää kaikista eri maista jotakin fiksuja linkkejä joita seuraamalla voi saada hahmotusta, että miten missäkin maassa hommat etenee. Ja eteneehän ne todennetusti hitaasti, mutta varmasti :)... sikäli mikäli netistä löytyy oikeaa tietoa..
 
Keskustelua aiheesta käydään joka maassa, mutta se on usein kovin rönsyilevää. Laitan tähän joka maan tilanteesta sen, millaisen käsityksen olen saanut. Suunnitelmia toki kaikissa maissa on monenlaisia, mutta mielestäni näillä lähdetään. Etenkin Puolan osuus Rail Balticasta kiinnostaisi. Mitä siellä on päätetty tehdä ensin, vai onko liettualaisille vain lupailtu jotain?

Virossa olemassaolevan rataverkon korjausta laitetaan Rail Baltican nimiin, suurimpana kohta valmistuva Tartto-Valga. EU antaa rahaa Rail Balticaan, toki sitä kannattaa ottaa. Suurin nopeus 120 km/t koko matkalle Virossa ei välttämättä ole kovin utopistinen tavoite. Enemmän korjaukset silti alkuun palvelevat paikallisia tarpeita.

Latviassa otettiin aikalisä. Valtiolla on rankkoja vaikeuksia eikä ratoja nyt voida rakentaa eikä tehdä tasonnostoa missään. Rail Baltican reitti on sinänsä kunnossa eikä missään tarvitse erityisesti hidastella.

Liettuassa ei Latvian otettua parin vuoden aikalisän nähdä tarpeelliseksi kiinnittää erityistä huomioita Kaunasista Riikaan suuntautuviin ratoihin. Rautateitä korjataan koko ajan ja jotain pientä voi tapahtuakin. Sen sijaan normaaliraiteisen rautatien saaminen Kaunasiin on tämän hetken tavoite. Jotta homma saataisiin käyntiin vähän kevyemmin, päädyttiin ratkaisuun, jossa normaaliraiteinen rata rakennetaan nykylinjalle. Alkupään mutkat vaatisivat oikomista, mutta sitä ei ole luvassa. Normaaliraiteinen rautatie nähdään ennemuuta tavaraliikenteen ratkaisuna, mutta myös suorat junat maan entisestä (väliaikaisesta) pääkaupungista Puolaan nähdään tarpeellisiksi.

Puolalaista keskustelua en ole sattuneista kielirajoitteista johtuen seurannut. Liettualaista keskustelua seuraamalla tullut näkemys on se, että Puolassa on paljon rautateitä, joita pitäisi korjata. Liettuan rajaseudut lienevät hiukan periferiaa puolalaisittain. Kaksi vaihtoehtoa olen kuullut, rakentaa se 120 km/t rata Bialystokin kautta tai sitten suorempaa reittiä. En tunne Puolan rataverkkoa, muttei se linjaus tässä ole ongelma - olemassaolevia ratoja kuitenkin seurailtaisiin. Liettualaiset ministerit ovat painostaneet puolalaisia kollegoitaan ja joitain arvioita on saatu. 2016 taisi olla tavoitevuosi sille, että Liettuan rajalta Puolaan pääsee nykyistä nopeammalla junalla. Liettuan normaaliraiteinen osuus saattaisi olla käytössä jo 2013. Siinä sitten jää muutama vuosi aikaa totutella uuteen tilanteeseen ja alkaa haalia rahtia ja matkustajajunaliikennettä Liettuasta Puolaan.

Erillisen suurnopeusradan rakentaminen ainoana järkevänä mahdollisuutena nopeaan liikenteeseen tunnustetaan Baltiassa. Ideoita reitistä on monia, Kaunasista Panevėžysin, Riian, Pärnun kautta olisi ehkäpä järkevin. Kuitenkin jättiläishankkeen tarpeellisuutta epäillään, se on mielessä, mutta kymmenien vuosien päässä.
 
Puolalaista keskustelua en ole sattuneista kielirajoitteista johtuen seurannut. Liettualaista keskustelua seuraamalla tullut näkemys on se, että Puolassa on paljon rautateitä, joita pitäisi korjata. Liettuan rajaseudut lienevät hiukan periferiaa puolalaisittain. Kaksi vaihtoehtoa olen kuullut, rakentaa se 120 km/t rata Bialystokin kautta tai sitten suorempaa reittiä. En tunne Puolan rataverkkoa, muttei se linjaus tässä ole ongelma - olemassaolevia ratoja kuitenkin seurailtaisiin. Liettualaiset ministerit ovat painostaneet puolalaisia kollegoitaan ja joitain arvioita on saatu. 2016 taisi olla tavoitevuosi sille, että Liettuan rajalta Puolaan pääsee nykyistä nopeammalla junalla. Liettuan normaaliraiteinen osuus saattaisi olla käytössä jo 2013. Siinä sitten jää muutama vuosi aikaa totutella uuteen tilanteeseen ja alkaa haalia rahtia ja matkustajajunaliikennettä Liettuasta Puolaan.

Minun mielestä Puolassa projekti etenee kuten tässä artikkelissa mainittu reittiä -> Białystok - Elk - Olecko - Suwalki - Trakiszki . Wanha linjaus on ollut Białystok - Sokółka - Augustow - Suwalki - Trakiszki joka EI tullut käyttöön.

Omasta mielestäni tuo Augustow reitti olisi ollut parempi kun on Augustow sisävesireisteilyjen risteyskohdassa ja linjaus on suorempi. Ihan selkeästi Augustovista lähtee pohjoinen-etelä suunnassa teitäkin joten luonnonraiskaus olisi jäänyt suhteellisen vähäiseksi. Aikamoista vääntöä tuosta linjauksesta taitaa olla puolassa, kuten tässä keskustelussa on käyty läpi

Tervehdys,

Tietääkö joku miten tämä suunnittelutoimisto Pöyryn Puolan rail baltic projekti etenee ja mikä on sen status? Linkin artikkeleihin on merkitty, että kartoitus& suunnittelu projektin kesto on 24 kk ja on alkanut ~1.1.2009 eli ajallisesti on pian puoliväli.

..Toisaalta projekteihin tulee aina vähän ylioptimistiset aikataulutukset alussa eli tietääkö joku että onko projekti vielä alkuperäisessä aikataulussa?

http://www.poyry.com/sijoittajat/investors_6_1.html?Id=hex_1278962.html

http://www.abnnewswire.net/press/de..._CONTRACTS_IN_POLAND_TOTALLING_EUR_10_MILLION

http://www.cisionwire.fi/ext/poyry-...ron-rautatiesuunnittelut--regulatory-release-

Ja suunnittelut -jollakin tasolla- etenevät myös. Ja kyllä näissä puolalaisten keskusteluissa ihan selkeää optimismia on löydettävissä rivienvälistä.

Täältä löytyi muuten erittäin paljon osumia Puolalaisille aihettä käsitteleville artikkeleille.

---------- Viesti lisätty kello 20:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 18:13 ----------

Hmm.. Nyt valkeni, miksi linjausta ei haluta tehdä suorana-> Vanha olemassa oleva verkko joka ei ole nuolisuora rautatielinja hyödyntää enemmän Puolalaisia? -> Voivat hummata enemmän EU rahaa ja modernisoida isomman pätkän rautatietä tuolla Augustown kiertävällä linjauksella? ...Sama kun Liettuassa tehtäisiin radan linjaus Vilnan kautta?? ..Ja eipä kai tuo juna jos menisi koukaten pysähtyisi pikkukylien kohdalla kuitenkaan Elk yms?
 
Viimeksi muokattu:
Minun mielestä Puolassa projekti etenee kuten tässä artikkelissa mainittu reittiä -> Białystok - Elk - Olecko - Suwalki - Trakiszki . Wanha linjaus on ollut Białystok - Sokółka - Augustow - Suwalki - Trakiszki joka EI tullut käyttöön.

Omasta mielestäni tuo Augustow reitti olisi ollut parempi kun on Augustow sisävesireisteilyjen risteyskohdassa ja linjaus on suorempi. Ihan selkeästi Augustovista lähtee pohjoinen-etelä suunnassa teitäkin joten luonnonraiskaus olisi jäänyt suhteellisen vähäiseksi. Aikamoista vääntöä tuosta linjauksesta taitaa olla puolassa, kuten tässä keskustelussa on käyty läpi.
Augustów taitaa olla saanut aika lailla tarpeekseen Baltian transitliikenteestä. Sen keskustan läpi ajetaan jokapäiväistä katkeamatonta rekkarallia ja niinpä 30 000 asukkaan kaupungissa on vuosittain joitakin kymmeniä kuolemia, kun jalankulkijat jäävät alle. Kaupungille on suunniteltu ja kai jo kerran aloitettukin ohikulkutien rakentaminen, mutta "valitettavasti" sen lähiympäristöt ovat maailmanluokan lintusoita. Puola tuomittiin jopa johonkin rangaistuksiin EU-tuomioistuimessa tästä asiasta.

Onhan tuo Ełk kuitenkin merkittävästi suurempi kylä, vaikkei ehkä saman luokan turistikohde kuin Augustów.
 
Hmm.. Eikös nuo sinun rekka transit liikenne perustelut voi kääntää niinkinpäin, että jos junaliikennettä kehitettäisiin Augustowin alueella niin saataisiin vähennettyä saastuttavampaa rekkaliikennettä -ympäristöarvoiltaan merkittävällä alueella- ja -josta on syntynyt onnettomuuksia-

..Koska Augustown kaupungin läpi on jo olemassa oleva raide jolloin ei tarvitsisi rakentaa rekkaliikennettä varten kehätietä..?

Jotenkin tuntuu erikoiselta, että juna liikenteen pitää Augustow kierää ts. matka on hitaampi ja samaan aikaan rekat saa ajaa suorinta reittiä luonnonsuojelualueen läpi Augustow alueella jossa ON olemassa oleva raideväylä pohjois-etelä akselilla.

Jos rekat tuottavat ongelmia Augustowssa niin saisivat kiertää Elkin kautta, junat tulisi mennä suoraan jotta on edes teoriassa kilpailukykyinen esim. bussien kanssa.

...Löysin muuten Puolan "VR":n eli PLK:n sivuilta Rail Baltica artikkelin jossa oli perusteluja miksi linjaus tulisi kulkea Elkin kautta.
Näyttäisi olevan nuo "tukee maan muuta liikennettä" yms. perustelut enemmän Puolan oman infran tukemiseen, eikä liity Baltian maiden inregroimiseen suoralla raidelinjalla.

Jotenkin tuntuu vahvasti siltä, että Puola haluaa vain maksimoida EU rahoilla remontoitavan radan määrän, siten että se heitä eniten hyödyttää.

PLK artikkeli käännettynä

Aiheeseen liittyvää escyclopedia uutisointia
 
Puolalaista keskustelua en ole sattuneista kielirajoitteista johtuen seurannut. Liettualaista keskustelua seuraamalla tullut näkemys on se, että Puolassa on paljon rautateitä, joita pitäisi korjata. Liettuan rajaseudut lienevät hiukan periferiaa puolalaisittain. Kaksi vaihtoehtoa olen kuullut, rakentaa se 120 km/t rata Bialystokin kautta tai sitten suorempaa reittiä. En tunne Puolan rataverkkoa, muttei se linjaus tässä ole ongelma - olemassaolevia ratoja kuitenkin seurailtaisiin. Liettualaiset ministerit ovat painostaneet puolalaisia kollegoitaan ja joitain arvioita on saatu. 2016 taisi olla tavoitevuosi sille, että Liettuan rajalta Puolaan pääsee nykyistä nopeammalla junalla. Liettuan normaaliraiteinen osuus saattaisi olla käytössä jo 2013. Siinä sitten jää muutama vuosi aikaa totutella uuteen tilanteeseen ja alkaa haalia rahtia ja matkustajajunaliikennettä Liettuasta Puolaan.

Hei,

Sattumien summasta surffailin netissä ja katsoin mitä tuloksia tulee Googlehaulla kun lisää "lisätty vuorokauden aikana" Rail Baltica sanalle.

Tuloksista päätellen voi havaita, että Puolassa juurikin tällähetkellä väännetään kättä/päättäjät ovat kokoontuneet päättämään modernisoidaanko Elk vai Augustow suunnan raiteita Rail Baltica käyttöön.

Poltranny

Skyscaper city/Rail investments

Skyscaper city/Warsaw - Białystok - Trakiszki

103

Elk24

KPinfo

Rail baltica meille!

Henk. koht. pidän peukkuja Augustowlle. Rahti modernisaatio rahat voi hakea sitten Elkin suuntaan EU:n koheesiorahastoista
 
Viimeksi muokattu:
Hmm.. Eikös nuo sinun rekka transit liikenne perustelut voi kääntää niinkinpäin, että jos junaliikennettä kehitettäisiin Augustowin alueella niin saataisiin vähennettyä saastuttavampaa rekkaliikennettä -ympäristöarvoiltaan merkittävällä alueella- ja -josta on syntynyt onnettomuuksia-

Oma vaikutelmani on, että Augustówissa taidetaan kaiken kaikkiaan toivoa liikenteen missä muodossa tahansa siirtyvän ihan muualle. He saisivat sitten keskittyä olemaan idyllinen järviturismikohde kaikessa rauhassa.

Kannattaa myös muistaa, että Puolan näkökulmasta tämä Baltian suunta on aika marginaalinen tai ainakin se halutaan Puolassa nähdä sellaiseksi. Matka Varsovasta Liettuan rajalle on lähes harvaanasutuinta seutua koko maassa ja siksi siellä aika monet vastustavat koko Rail Balticia. Toivoisivat ennemminkin rakennerahoja alueille, joissa asukkaita on moninkertaisesti, ja Saksan-yhteyksiin.
 
Niin olet ihan oikeassa, että kumipyörä liikenne on ollut paikallisille Augustowin asukkaille suorastaan traaginen
ainakin uutisoinnin mukaan tänävuonna kuollut jo 8 ihmistä rekkarallissa.

Samaan hengenvetoon kuitenkin pitää kysyä, että voiko kumipyöräliikennettä ja rautapyöräliikennettä rinnastaa keskenään?

Mielestäni Elk:in kunnan isät ovat heränneet tähän juna asiaan ja ovat ymmärtäneet, että junaliikenne on turvallisempaa ja sitä kannattaa suorastaan haalia oman pitäjän alueelle.

Samaan aikaan Augustowin kunnanisät ovat saaneet negatiivisia kokemuksia ja palautetta asukkailta kumipyörä liikenteestä.

Faktahan on, että vaikka linjauksessa puhutaan n. 20 km erosta niin jos Augustowlaiset haluavat maksimoida kumipyöräliikenteen vähenemisen niin heidän suorastaan pitäisi RUKOILLA tuota heidän paikallisen junareitin modernisointia. Junareitin saaminen ihan missä päin maailmaa tahansa on vain positiivinen asia. -> Erityisesti alueilla jossa on äärimmäisen paljon kumipyöräliikennettä (raideliikenne syö kumipyörä liikenteen rahtimääriä).

Eli kulkee juna kaupungin kautta tai ei niin kumipyöräliikenne tulee jatkossakin kulkemaan Augustown läpi. Nyt on ainoa hetki vain vaikuttaa kumipyöräliikenteen määrään.

-> Ja, jos, ja kun Augustown läpi kulkeva, jo olemassa oleva junareitti modernisoitaisiin 2 raiteiseksi, sähköistettäisiin ja muutenkin tehtäisiin "kerralla hyvä" tuleviakin tarpeita varten olisi ympäristövaikutus vain kertaluontoinen ja vaikuttaisi varmasti vähentävästi kumipyöräliikenteen määrään.

--> Kun juna-infra olisi hyvässä kunnossa voitaisiin esim. lainsäädännöllä ja fyysisillä esteillä asettaa siten, että rekkaliikenne ei ole sallittua alueen läpi.

---> Jäljellä olevat kuljetukset joita ei ole saatu pakotettua kumipyöriltä rautapyörille voitaisiin pakottaa Elkin kautta-> Täten Elkin kunnan isät saisivat paljon kaipaamaansa transit liikennettä alueelleen--> Josta seuraa se, että he alkaisivat kuumeisesti etsimään keinoja miten pakottaa kuljetukset kumipyöriltä heidän alueella oleville rautapyörille :)

Ja mitä tulee ympäristöön ja sen suojeluun niin eko-ystävällisen junakuljetuksen päästöt ovat aivan varmasti vähäisemmät kun esim. lakkaamattoman, jonomaisen rekkaliikenteen luonnonsuojelualueen läpi.

Ja totta kai Elkin kunnan ihmiset tai ihmiset noin ylipäätänsä puhuvat "ympäristöarvoista" aina poliittisina työkaluina.

..Vähän samaa asiaa, kun että miten ydinvoima on muuttanut muotoaan ympäristö ihmisten parissa eko-epäystävällisestä eko-ystävälliseen.

Enkä käy tosiaankaan sitä väittämään, etteikö Elkin suunnan raideliikennettä tulisi kehittää myös-> Aivan kuten Liettuassa ja Latviassa on menossa projekteja Itä-Länsi liikenteen kehittämiseksi.

Ainoa vain, että Rail Baltica ja Elkin suunnan kehitys on mielestäni täysin erillisiä projekteja.

Onhan Rail Baltican nimikin BALTICA ei rail ELK tai vastaavaa. PLUS on siihen varmasti ollut aikoinaan erittäin painavat syyt, että VIA Baltica kumipyörä liikenne on linjattu Augustow läpi eli samat argumetit varmasti pätevät myös niin Via kuin Rail Balticassa.

...Tai voidaan jopa sanoa, että on siihen varmasti ollut painavat syyt, että junarata on ylipäätänsä rakennettu Augustown läpi aikanaan.

-> Väitän, että modernisoitu raide on jopa hyödyllisempi asia Augustowlle kun esim. kehätien rakentaminne (se joka keskeytettiin) olisi ollut.

Eli noin minä asiat ajattelen, voi olla että olen täysin väärässä. Tällä hetkellä koen, että Elkin linjaus tulee voittamaan -mikä ei ole kokonaisvaltaisesti se paras linjaus-

Ja jos oikein muistan niin Natura 2000 alueilla saa suorittaa rakennustöitä tietyin ehdoin.

MUTTA oli linjaus niin tai näin niin toivottavasti saavat asiat päätökseen jotta työt voi alkaa koko Rail Baltica projekti lähtee aukeamaan, kun työt Puolan suunnassa alkaa.

..Ja oli linjaus kumpi tahansa niin ennustan, että poisjäänyttä linjaa tullaan kuitenkin kehittämään erillisenä EU:n rahoittamana projektina kuten Latviassa ja Liettuassakin tapahtuu parasta aikaa (Kaunaksen tunneli, molempien maiden itä-länsi raide infran kehitys, sähköistysprojektit)
 
Viimeksi muokattu:
On ehkä hyvä ymmärtää, miksi kansainvälinen junaliikenne on ajautunut Puolassa ja Liettuassa mutkaisille ja hitaille syrjäradoille. Varsova-Bialystok on toki looginen reitti Puolasta Baltiaan mentäessä. Bialystokista tsaarin aikaan rakennettu suora päärata jatkuu Valko-Venäjän Grodnoon ja sieltä edelleen Vilnaan. Tuo pätkä Valko-Venäjällä aiheutti omat ongelmasa ja rata on käytännössä poikki Liettuan ja Valko-Venäjän rajalla.

Nykyinen reitti rajan yli ei ollut neuvostoaikaan käytössä eikä kai kiskotettukaan. Puolalainen syrjäinen rautatie vain sattui menemään lähellä liettualaista syrjärataa jolloin yhdysradan rakentaminen juuri tuota kautta oli helpointa Neuvostoliiton hajoamisen suljettua rajoja.

Nyt suunniteltava Rail Baltican reitti ei ole missään mielessä erityisen hyvä. Jos Valko-Venäjä liittyisi EU:hun vaikkapa ensi vuoden alusta, linjaus muutettaisiin varmasti kulkemaan vanhaa päärataa ja normaaliraiteinen raide tuotaisiin suoraan Bialystokista Vilnaan.
 
Nykyinen reitti rajan yli ei ollut neuvostoaikaan käytössä eikä kai kiskotettukaan. Puolalainen syrjäinen rautatie vain sattui menemään lähellä liettualaista syrjärataa jolloin yhdysradan rakentaminen juuri tuota kautta oli helpointa Neuvostoliiton hajoamisen suljettua rajoja.
Muistelisin, että yhteys avattiin jo heti vuonna 1992 ja se oli todellakin uudisrakennus rajan yli. Vanha päärata ei kuitenkaan jäänyt pois käytöstä heti samassa yhteydessä, vaan siitä kulki joitakin junia mielestäni aina vuosituhannen vaihteeseen asti. Edelleen jotkut matkaoppaat sössöttävät Valko-Venäjän kautta kulkevista Vilna-Varsova-junista. Ilmeisesti vanhaa tietoa kopioidaan sellaisenaan uusiin oppaisiin ilman todellista asioiden selvittämistä.
 
Morjesta,

Hyviä uutisia tuolta Facebook kommuunista! Tallinna Riika Juna alkaa pyörimään (ainakin kertaluontoisesti)

KUKA HALUAA OLLA MUKANA HISTORIALLISELLA REISSULLA??

Aihe: We did it!!!

Tere and Sveiki everybody!

Margus Kehva phoned me today and told that the negotiations have succeeded as we wished: there will be a train connection from Tartu (and Tallinn) to Riga with only 9 minutes change in Valga from 1st of January!

This means a train expedition event for us!

Our travel timetable will be:

1.1.
10.00 start from Tartu
11.33 - 11.42 train change in Valga
15.03 arrival in Riga
a Rail Baltica gathering in Riga
night in Riga
2.1.
at about 12.30 start from Riga
about 17.30 change to bus in Valga
about 19 back in Tartu

I'll make it an event for this group, so we'll see how many people are coming!

Now we need:
- more travellers inside and outside Facebook: your friends and relatives
- groups in Orkut, http://www.facebook.com/l/1e4d1;draugiem.lv, CouchSurfing, Hospitality Club...
- own web page
- ticket price information
- accommodation in Tartu (2 nights) and Riga (1 night). Could somebody make it a Couch Surfing/Hospitality Club event? That would be a great help.

We'll also need to know how many of us want to start from Tallinn with the 6.40 morning train, so, those people need accommodation not in Tartu but Tallinn.

Everybody in Tartu: let's have a gathering soon!

happily
Facebook porukka
 
Viimeksi muokattu:
Moi,

The feasibility study of a rail tunnel between Tallinn and Helsinki could start next October, reports LETA

Juuri julkaistu nettijuttu Muuga -Helsinki junatunneliin liittyen

The feasibility study The analysis of a problem to determine if it can be solved effectively. The operational (will it work?), economical (costs and benefits) and technical (can it be built?) aspects are part of the study. Results of the study determine whether the solution should be implemented.
..... Click the link for more information. of a rail tunnel between Tallinn and Helsinki could start next October, reports LETA. The necessary support from Europe has to be received since the finances promised for the project by Helsinki and Tallinn won't be sufficient, say Merle merle

a pattern of coat color pigmentation with dark, irregular blotches on a lighter background. Seen in some Collies and Welsh corgis. In shorthaired dogs, e.g. Great Danes and Dachshunds, the similar pattern is called dapple. Krigul, head of Euregio, a company involved in the project. "The first thing we want is to get money from the EU program to conduct the study and the first study could be complete in two years," she said. Only then can the first conclusions be drawn on whether there is any point in planning the tunnel at all. Krigul said that launching a train ferry

Main article: Merchant ship

A train ferry is a ship designed to carry railway vehicles. Typically, one level of the ship is fitted with railway tracks, and the vessel has a door at the front and/or rear to give access to the wharves. between the two cities has also been discussed but a tunnel would be more effective due to winter conditions. The Estonian side location for the tunnel start has been selected, in Muuga. In Helsinki several versions are being considered.
 
KUKA HALUAA OLLA MUKANA HISTORIALLISELLA REISSULLA??
Our travel timetable will be:
1.1.
10.00 start from Tartu
11.33 - 11.42 train change in Valga
15.03 arrival in Riga
a Rail Baltica gathering in Riga
night in Riga
2.1.
at about 12.30 start from Riga
about 17.30 change to bus in Valga
about 19 back in Tartu

Mitenkäs tämä matka mahtoi sujua? Kysyn tässä, kun en itse ikävä kyllä päässyt paikalle.
 
Mitenkäs tämä matka mahtoi sujua? Kysyn tässä, kun en itse ikävä kyllä päässyt paikalle.

Itsekkään en tuolle reissulle ehtinyt, mutta Tallinna- Riika reitti on auki ja junanvaihto toimii.

Sivuilla http://www.skyscrapercity.com/showthread.php?t=320660&page=35 vastauksessa #699 joku raportoi uutta junayheyttä/ 2010 alusta tekemäänsä junamatkailuaan Tallinnasta Vilnaan.

Topiikista käy ilmi junanumerot (mahtaako vaihtua useastikin?) ja muut aikataulu asiat.

http://www.pallontallaajat.net/pt2/keskustelu/index.php?topic=15353.msg258352#new
 
Takaisin
Ylös