Assamiehen junabongaukset

Esittelyosuuden kuvauksista: 3 min. osuutta (mikä tullaan esittämään ohjelmasssa) kuvattiin kolmen tunnin ajan, kolmessa eri paikassa.

Uskoisin tulleen tapahtuneen yhden julkkis-bongauksenkin, jo heti kuvaus-sessioiden alkutaipaleella. Maineikas ja suosittu oululais-artisti oli aivan lähietäisyydellä. Eikä suinkaan yksin... ;)

Esittelyvideossa nähdään musta lippalakki, tummat aurinkolasit ja mustat rannenauhat (-kitarapiuhan kiinnitys-strapsi sekä musta pyramidi-niittiranneke). Näille syy sekä aurinkoisessa säässä (-oli itse asiassa ainut kesäisen kaunis päivä täällä koko loppukeväänä) :cool: -mutta myöskin minuakin syvältä järkyttäneen Hyvinkään (Hy) tragedian myötä.

Mustat asusteet olivat tarkoitetut surua & myötätuntoa ilmaisemaan. :cry:

---------- Viesti lisätty kello 9:51 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 9:47 ----------

Vaihdetaan suvilauantain ajelu. Ajatus kehkeytyi Juhannusjunan esittelyvideon kuvausten jälkitunnelmista.

Vaihdetaan destinaatio. Pori muutetaan Joensuuksi. Tarkistetaan j-aikataulut & yritetään saada tehtyä päivän mittainen matka Jns ennen Juhannusjunaan nousemista.

Syy: -itsetuhoon päätyneitten aselajitoverien muiston kunniottaminen, Karjalan Prikaatissa Vekaranjärvellä. (Itse asiassa destinaation pitäisi tuolloin olla Kouvola.) :cry: Itse Pohjois-Karjalan Prikaatin varuskunnassa Kontiorannassa ei varmaankaan sentään tultane käymään. Ainoastaan Joensuun kaupungin alueella. Yritetään saada pari bussiajelua siihen samaan saumaan.

---------- Viesti lisätty kello 10:03 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 9:51 ----------

Sekoitin kaksi eri varuskuntaa keskenään. Kuitenkin toisesta, joka luultavasti oli KarPr: oli tehty tv-ohjelma Mtv3:lle. Siellä oli usempi (tarkkaa määrää en tiedä) varusmies surmannut itsensä asepalveluksensa aikana. :cry:

Wiki näistä aiheista:
Pohjois-Karjalan Prikaati – Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Karjalan_Prikaati

Karjalan Prikaati – Wikipedia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalan_Prikaati
 
Viimeksi muokattu:
Jns ei onnistuisi ilman yön-yli-tulemista.:eek: Vaihdetaan destinaatio takaisin alunperin aiottuun: Pri.

Retkestä Joensuuhun ei tulisi mielekästä.:frown: Pääsääntöisesti vaihtoja 2, matka-aika yhteydestä riippuen yli 9 t.
 
Tänään olisi pitänyt mennä junalla Kemiin. Jouduttiin perumaan, lähinnä päällekkäisten aktiviteettien johdosta. Muita kohtaamisia/tapahtumia samanaikaisesti.

Tieto matkan tarpeesta saavutti minut liian myöhään, että olisi voinut kunnolla orientoitua. Ajateltavat yhteydet olisivat lähinnä ehkä olleet: H405 taikka P701.

Joensuun retkeä ei tule, eikä luultavasti edes Poriinkaan.

Helsinkiin taikka ehkä oikeammin Vantaalle varmaan pitäisi piakkoin tehdä matka. Nyt kuitenkin ollut huonekalu- & ym. vaatetukseen liittyviä hankintoja. Budjetti on nyt todella niukalla. En ole ainakaan vielä saannut pois minulle luvattuja matkakuluja (nämä kustannukset jokseenkin tasan 80€ - eli junan tarkastusmaksun hinta.) :icon_frown:

---------- Viesti lisätty kello 23:44 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 23:42 ----------

Huom. -Tämä uusi suunniteltava matka liittyy lähinnä tekeillä olevan kirjan (runoteos) valmisteluun. Pitää miettiä, että mitenkä saataisiin järjestymään. Mitenkään helposti se ei nyt tunnu sujuvan. :(
 
^Tämä "jupakka" liittyi tietenkin Ylen Juhannusjunaan. Itse sitä tämän runokirjan tekemiseen liittyvää tapaamista ei olla vielä tarkemmin sovittu.
Kova kritiikin paikka on tässä, tämä Ylen uusi ohjelmapolitiikka: "maksa & tee".:mad:
 
Havaintoja: kun saavutaan Kajaanin keskustaa kohden pohjoisesta käsin (esim.) -näkyy korkealla oranssi opastekilpi "Kaj". Ja kun saavutaan etelästä käsin Isohaaran patosillalle, näkyy vastaavanlainen oranssi neliömäinen opastekilpi "Lla". Tarkoittaa siis Laurilaa.

Kilpien sijainti suhteellisen korkealla, kutakuinkin sähköistystasoa ehkä korkeammallakin.

Junahavaintoja tänään: ravintolavaunuton ("maitojuna") klo 14.30 pohjoisesta kohti Kajaanin keskustaa, Kontiomäen jälkeen. Keulilla nykyinen liikennesuunnan "normiveturi" Sr1 alias "Kaalihäkki", "Sähköryssä", "Siperiansusi" etc. Näytti olevan kolmen sinisen päivävaunun letka ja konduktöörinvaunu keskimmäisin. Aikataulusta katsottuna selviäisi junanro. Juna näytti olevan odottamassa opasteissa.

Keminmaalla: IC-49 & yöjuna Kemijärveltä. Numeronkin pitäisi muistua, mutta kun enää eivät junaparien nro:innit toisiansa edes vastaa... :roll: :rolleyes: (-oli ehkä joskus ennen P64...) Ei saavuttu julkisella, joka olisi ollut junayhteys muutoin. :twisted:
 
Viimeksi muokattu:
Havaintoja: kun saavutaan Kajaanin keskustaa kohden pohjoisesta käsin (esim.) -näkyy korkealla oranssi opastekilpi "Kaj". Ja kun saavutaan etelästä käsin Isohaaran patosillalle, näkyy vastaavanlainen oranssi neliömäinen opastekilpi "Lla". Tarkoittaa siis Laurilaa.

Kilpien sijainti suhteellisen korkealla, kutakuinkin sähköistystasoa ehkä korkeammallakin.

Kyseinen radan merkki on nimeltään "liikennepaikan raja", joka kuten nimensäkin vihjaa, osoittaa paikan, josta alkaa kyltissä lyhenteellä ilmaistun liikennepaikan alue. Raja on oltava merkitty, sillä rautatiesäännöstössä on määräyksiä jotka tekevät eron liikennepaikan ja niiden välisen alueen (eli "linjan") välillä.
 
Ok. Tämä postaus lähtee P266:sta. Lähtöaika 2 min. päästä.

Edessä punainen Sähköryssä, Sr1 nro 3098. Omavaunu on konduktöörinvaunu Efits 24202. Matkaväli Kem-Ol.
 
Juna kulki aikataulun mukaan. Junakohtauksen paikka muuttunut. Se oli nyt Iissä. Odotettiin n. 3 min. IC-49:ää, joka ohitti. Junakohtauksen kesto (noin aikoja): 20.29-20.32.

Oulun asemalla liitettiin 3 uutta autovaunua. Vaihtotöissä Dv12 numero 2661, väriltänsä haalistuneen punainen. Luulisin, että (tuo veturi) piakkoin menee maalaamoon maalattavaksi, jolloin väriksi tulisi VR:n uuden strategian mukainen mintunvihreä väri.

Jotensakin se vaan tuntuu mahtavan kivalta, aina päästä välillä kuulemaan: tuota tuttua MGO-koneen (-alkuperämaa Ranska) hörskytystä! :biggrin:
 
*muhannusmuna*: siihen tulee nousemaan hyvin nyrpeä, hapan, petetyn oloinen ja kovin krantusti puhuteltava idiootti. Suorastansa suivaantunut. Jopa *kiskovihainen*. :twisted:

Eikä tule sanalla eikä kahdella kehumaan Suomen Valtion Rautatietä. Jonka nimi kohta lie: VieLie. :twisted:

Toivottavasti näitä tämän tasoisia idiootteja heitetään pois laiturille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. :twisted:

---------- Viesti lisätty kello 22:40 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 22:38 ----------

^Syy ed. -petetyt lupaukset (eng. MSG: Broken Promises) :twisted:
 
Viimeksi muokattu:
H410=>P410. Lue: sama juttu muutoin, paitsi se että hinta nousee & huomattavasti. Lippu oltava ennakkoon. H-junassa konnarinlipunhinnassa ei ylimääräistä (tähän asti ollut ruhtinaallista 5€ "palvelulisää" -siis jos ostaa pikajunaan lipun konduktööriltä).

Vedän virtuaalisesti lipun puolitankoon, koska kun viimeinen henkilöjunayhteys Ol on nyt täysin poistunut. :evil:

VR:lle tulee nyt reippaasti kertymään *bad-williä*. Rajansa kaikella röyhkeydelläkin!!! :evil:

---------- Viesti lisätty kello 22:52 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 22:46 ----------

Tiedoksi: -en fanita enää VR:ää yhtään mitään, se kun on täysi luuserifirma..! Menen halvemmalla lentäen, kuin vain sellainen mahdollista. Tylytys riittää jo!!! :evil: :evil: :evil:

---------- Viesti lisätty kello 22:55 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 22:52 ----------

Olisikos kenties mitenkään mahdollista, saada tämä ketju mitenkään kiinni? Vai toivonko siinäkin ihan turhaan vain? Pitääkös viedä kenties pommi junaan, että jotain tapahtuu?
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi korni, makaaberi "heitto". Ei tietenkään koskaan mitään tälläista.

Purkaus johtui väsymyksestä, kommunikaatioitten katkeamisesta sekä epätietoisuudesta. Tiesin että mokaan vielä pahemman kerran - nyt sen sitten onnistuin tekemään.

Viittaus johtui turhautumisista: koskaan täällä ei saa suljettua käyttäjätunnustaan, eikä jälkieditoitua omia viestejänkään.

Pyydän mitä nöyrimmästi anteeksi sekaannustani, ja olen siitä vilpittömästi pahoillaan.

Kyllä tuotantoportaassa tiedetään, mitä "täällä" palstalla tapahtuu. :oops: :oops: :oops:

Ettei enää enempiä vastaavanlaisia möhlinkejä pääsisi sattumaan, toivoisin tunnustani suljettavaksi.
 
Ja vielä huom. (tietopäille) ^^-oli kysymys, pateettisen retorinen, valitettava sellainen. Ei antane aihetta esim. mihinkään (poliisin tekemiin) jatkotoimiin..?

Selvennän vielä tämä tarkemmin: ei haluja, ei välineitä, ei aikomusta (minkäänlaisten tuhotekojen tekemisiin). Got that, finally? :roll: :rolleyes:

-Lisätkääpäs tämän palstan varoituksiin, ettei mitään #mustaa huumoria täällä lainkaan suvaita.

Ja jätän tämän tekopyhän besserwisser-foorumin, for good! Siinäpäs saatte sitten viisAStella tasan keskenänne. Te kaiken paremmin tietäjät, rkkl..!:mad:
 
Pyytelen edelleen mitä nöyrimmästi anteeksi, näitä omia (aiempia) kämmäyksiäni.

Jatkossa en uskalla kovin eksaktisti esittää havaintoja. En halua riidellä, mutta väsyneenä pääsee herkällä ärtymään. Ja sitten tulee aikaan, näitä pöhköjä turhia sanASteluja. :cry:

Paluu Roista (joka myöskin, tietääksein "Rollona" tunnetaan). Se tapahtui klo 12.58. P710 Kuopioon.

En laita tarkkoja detaljeja ylös tähän. Yksinäinen Sr2 näytti olevan Mys. Nr. 3246. Syytä en tiedä.

Junaparin vastaava kappale, P711 saapui Ol samaan aikaan, kuin mitä itse perille tulin.

Toinen junakohtaus oli 3-vaunuista letkaa vetävän Sr1:n kanssa. Muistiinpanot sanovat: Mys, mutta kohta enää en oikein mistään varma saata olla. :(

Oma toive olisikin todella, tämä pääsyni tälle saitille estettäisiin lopullisesti.

LuultavASti perustan jonkin julkisen blogin, missä ei eritellä muuta kulkemista joukkkoliikenteellä matkustamisesta.

Saatu *kuittaus* eli tunnustuspalkinta taannoisesta Rovaniemen aamureissusta, oli vähintänkin arvokAS ja ruhtinaallista. Sain *hyvin pitkän lipun*, joka on voimASsa peräti 6 kk.

---------- Viesti lisätty kello 20:31 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 20:23 ----------

Perinnejuna eli museojuna Valtteri lähti Roista Muurolaan. Edessä "Nakkiputka" eli "Alstikka" Dr13 nr. 2349. Nr. voipi olla väärin, mutta näin sen yritin katsoa. Takana 3-4 puuvaunua, näistä yksi kahvilavaunu.

Juna saapuu viikon päästä Ouluun, kahden kuluttua Jy. Suosittelen tuota ajelua, liput VR:n asemilta hankittava ennakkoon. Tietääksein maksuttomia.

Junakuvaajille luvassa hulppeita hetkiä. :cool: :D
 
Viimeksi muokattu:
En nähnyt sinua junassa... :(

Mekin saimme Helsinki - Rovaniemi/Rovaniemi - Helsinki liput 2kpl, voimassa jouluaatonaattoon saakka :) Lisäksi meidän paluumatkamme tällä P274:lla kustannettiin VR:n toimesta. On muuten samat vaunut kuin Juhannusjunassa oli lukuunottamatta YLE:n vaunuja jotka ovat lähteneet joko päivä-IC:ssä tai P266:ssa takaisin Helsinkiin.
 
Takaisin
Ylös