Assamiehen junabongaukset

Tässä kun näyttää olevan aiheiltaan Ouluun liittyvä ketju, niin ihmettelen, miksi Kolarin junien veturit vaihdetaan (sähkö/diesel) Oulussa eikä Kemissä?

Luulisin, että yksi suuri syy olisi siinä että: kuljettaja vaihtuu. Mahdollisesti työrupeama muodostuisi sillä järjestelyllä sopivan mittaiseksi.

En tiedä esim. VR:n varikko- ja muiden vaihtoveturi-päivystyksien järjestelyistä. Pitäisi kai varmaan liittyä jo lopultakin PorHa:n jäsenyyteen. Silloin tietäisi paremmin ja olisi enemmän *perilllä* VR:n liikennekaavioista ja muista vastaavista järjestelyistä.
 
P270 Kem-Oul viime pe:
Tulin Kolarin yöpikajuna P270:lla viime viikon pe (24.4.) Kemistä Ouluun.
Vetureina parivedolla toimineet (en tiedä voiko toista veturia "lepuuttaa"...) Dr16 - Iso Vaaleet: 2811 sekä 2806.

Matkustin vaunussa 40, joka oli konduktöörinvaunu Efit. N:ro oli joko 23556 taikka 23566, otin sen ylös mutten enää muista. Alunperin olin kirjannut kuitenkin väärin yhden n:ron jonka tarkistin.

Oulussa eteen vaihdettiin *yllättävästi* Sr2. Numerotiedon otin talteen, mutta se ei ole käytössä tällä hetkellä. Saattoi olla joko 3233 taikka 3223.

Kemin VR-junamaatilla otin matkalippua tulostaessa talteen kuitin, johonka kirjasin ylös tapahtumatiedot. IC-juna Helsingistä Rovaniemelle saapui Kemiin ennen P270:n tuloa. Juna lähti suunnilleen aikataulunsa mukaisesti, n.klo 21.50.
Tarkkaa tuloaikaa en katsonut enää asemalla Oulussa, joka hieman jälkeen klo 23:n. (Yleensä pikajunilla kestää 108km matka Kemistä Ouluuun - taikka päinvastoin, n. luokkaa 1t 10-15min.)

Asemalla oli pari junakohtaamista, IC-juna Helsingistä saapui sekä Savonradan iltajuna Kajaanista. Näitä ei taltioitu. Idästä tulleen pikajunan keulilla oli Sr1.
 
Viimeksi muokattu:
-ja P270:n oikea rivi on seuraava...
Veturit Kli-Oul: 2x Dr16, n:rot 2806 ja 2811
Oulun vaihtoveturi (Oul-Hki): Sr2, n:ro 3233
Kond.vnu: Efit 23556
Matka-aika: pe 24.4.2009, klo 21.50-23.02
*tiedot tarkistettu muistiinpanoista, muistiinpanot tehty matkan aikana sekä veturinvaihdon kestäessä*

 
Viimeksi muokattu:
Toissa reissullahan Kemistä Ouluun, oli Kemin r.as. vastassa ambulanssi eli LP-KS:n hoitoyksikkö. Ilmeisesti ennen Kemin asemaa, oli junassa ollut matkustaja saanut sairaskohtauksen. Tällainen siis oma arveluni, mitään tarkempia faktatietoja ei luonnollisestikaan ole voinut olla käytettävissä.

Viime kesänä sai samassa IC-junan vaunussa ollut mies epileptisen sairaskohtauksen ennen Espoota. Apua järjestettiin Pasilan juna-asemalle. Potilas oli silloin jo kuitenkin toipumaan päin ja hyvin orientoitunut paikkaan ja ympäristöön nähden.
 
oli Kemin r.as. vastassa ambulanssi

Jokunen vuosi sitten Oulusta Helsinkiin mennessä Parkanon jälkeen junassa kuulutettiin, löytyisikö lääkäriä tai vastaavaa. Juna teki ylimääräisen pysähdyksen Ylöjärvellä, jossa oli ambulanssi vastassa. Kuinkahan tavallista sairauskohtaukset ovat junissa? Voisi kuvitella, että matkustaminen on stressaavampaa kuin kotona pysyminen, joten se lisää todennäköisyyttä. Toisaalta jo ennestään sairaat ehkä välttävät matkustamista.
 
P266, Kem-Oul. Matkustin muistaakseni 6.5.
Matkalippu on vieläkin tallella. Tallessa ovat myöskin *junaspexit*.
Juna saapuu ja lähtee entistä aikaisemmin (Kemi) - jo n. klo 19:35.

Koska keskustelua ei voi enää jälkikäteen editoida, pitää tehdä siihen oma erillinen juttunsa. Siihen yhteyteen laitetaan myöskin junatiedot. Veturi oli kuitenkin Sr1, n:ro 3013. Konduktöörinvaunussa matkustin.

Sattui semmoinen hassunhauska kömmähdys, että perittiin junassa 1,20€ korkeampi hinta. Ihmettelin, kunnes lipun osoitetekstistä selvisi: "Kemi-Rovaniemi". Junalipunkin väri oli vaihtunut vihreään aivan viime aikoina.

Konnari huomasi piankin erehdyksensä ja kävi kirjoittamassa uuden lipun. Jolloin sain tietenkin myös *ylimääräiset* takaisin. Luovutin edellisen lippuni *takaisinostona* - siinähän oli virheelliset matkustustiedot.

Junalippu välille Km-Ol maksaa Junamaatilla 15,70€. Junassa ostettuna, taikka lipunmyynnin auki ollessa hinta on 16,20€. (Jos junan lähtiessä on lipunmyynti avoinna, maksaa junassa ostettu lippu 3€ korotettuna, normaalista junalipun hinnasta). Näiden hintojen junatyyppinä on pikajuna.

Kaikkein halvin matkustustapa on mennä H-junalla (-mikäli ei alennuskampanjoita menossa millään joukkoliikenteen muodoista).
Taajamajunan junalippu on merkittävästi pikajunaa edullisempi. Vastaavasti IC-juna on himpun verran pikajunayhteyttä kalliimpi. Monelle varmaan nämä itsestäänselviä asioita, olettamani mukaan.

Joskus on mennyt sellaisia linja-auton pikavuoroja Oulusta pohjoisen suuntaan, joissa matkalippu on ollut tarjouksessa. Ainakin Kutilan Liikenteellä on ollut *tarjousvuoroja* käytössä joskus vuosia sitten. Jollakin toisella linjayhtiöllä on ollut myöskin alennettuja lippujen hintoja jonkin aikaa sitten (noin parisen-kolmisen vuotta ajassa taaksepäin).
 
Viimeksi muokattu:
P274 18.5.09, klo (saap.: 22.30) 22.34-23.45 Kem-Oul {Km-Ol}

Vet.: Sr1, 3024
Kond.v:nu: Efit 23520, vm-80
oma v:nu: Eipt 27371, vm-04

Juna oli aikataulunsa mukaisesti ja veturinkuljettajan vaihto Oul.

Ravintolavaunuihin tullut näemmä hiukka edullisempi linja; olisin ottanut uuniperunaa - mutta siihen ei ollut täytteitä.

Denniksen pizzapalalla ei kylläkään nälkä kovin kauaksi kaikkoa.
On ilmeisesti jo tullut takaisin wanha junasuosikki: kirjolohikeitto.
Hernekeitto ei tainnut kovin kummoisesti menestyäkään junaruokana.

Avecra näköjään on profiloitunut kahteen segmenttiin: Kultainen Kulkuri sekä *rahvaanomaisempi* Raileri. 70-lukuun menevä nostalgismi puree kaiketikin.

Ehkä on vähän yllättävää, että nykyään junaraflassa pyörivät oluen ja siiderit hintalukemat melkein samoissa kantimissa. Junatuopin hintaa nostettiin vasta 30snt. ( 4,80€ --> 5,10€ )
 
Viimeksi muokattu:
Lippu: P266, Kem-Oul (Km-Ol)
pvm: 6.5.2009
matka-aika: klo 19.39-20.58

Vet. Sr1, n:ro 3013
V:nu Eipt 27382, rak.vm:-04

Lippu painettu *uudelle vihreälle pohjalle*, ja junalipun hintana tuolloin 16,20€, eli 50snt enemmän kuin ennen junan lähtöä Junamaatilla ostettu junalippu. Yhteystyyppi pikajuna.
 
Kemi-Oulu, Pe 05.06.2009: P210
Vet: Sr2, No.3211
V:nu: Efiti No.23659, Turun konepaja vm-93
---
Sama yhteysväli (Km-Ol/Kem-Oul), P266
Pe 29.05.2009, klo 19.39-20.58:
Vet: Sr1, No.3091
V:nu: Efit No.23551, vm-85
 
Viimeksi muokattu:
Lippu painettu *uudelle vihreälle pohjalle*, ja junalipun hintana tuolloin 16,20€, eli 50snt enemmän kuin ennen junan lähtöä Junamaatilla ostettu junalippu.

Tämä havainto on täysin myyntiohjeen mukainen. Junamaatista ostettu lippu on 50 senttiä edullisempi kuin lipunmyynnistä tai konduktööriltä ostettu lippu. Mikäli lipunmyynti asemalla on junan lähtöhetkellä avoinna maksaa junasta ostettu lippu 3 euroa (Pendolinossa 6 euroa) enemmän kuin lipputoimistosta ostettu. Hinnoittelulla pyritään opastamaan asiakkaita ostamaan lippu etukäteen ja mahdollisuuksien mukaan myös itsepalveluna.
 
Junarieskaa tuli syötyä:
P874 Kjä-Hki
Ke 17.6.-09 kulkeva juna piti ohjattaman kulkemaan Savonrataa.
Siitä en tiedä sen enempiä, mutta matkaspexini tässä:
Sr1, nro 3093, oma vaunu Ein 23174, ja sellainenkin hienous kuin Fots 27911. Liekö konnarinvaunu tuo, kun olen niitä ylös ruukannut talletella. Ravintolavaunut tainnee kulkea eri "titteleillä"... Kon. v:t olleet yleensä Efit ja Efiti... :confused:
 
Eilen klo 19.39-20.58 P866 (Roi-Hki):
Vet. I-sarjan Sr1, n:eek: 3069.
Kon.v.: Efit23525, valm.v. -80. *Oma vaunu*: Ein 23240, valm.v.-83.

Ajoväli eli oma reitti: taas jälleen kerran,
Km-Ol (VR:n käyttämä vanha ilmaus/lyhenne).


Veturinkuljettajan vaihto (v.k.v.) Ol: vaihtokuski saapui, Dv12 n:eek: 2659. Sr1:stä laskeutunut kuljettaja jatkoi edelleen *paljaalla* veturilla Nokelan varikolle (oletus). Dv12 tuli 2-raiteelle, kun P866 käytti 3-raidetta. Näin ollen 1-raide jäi vielä vapaaksi (Oulussa ei muita raiteita käytetä matkustajaliikenteeseen).
 
Viimeksi muokattu:
Junatuoppi kallistunut: uusi hinta on nyt 5,20€. Iso siideri maksaa edelleen vielä 5,50€ (Upcider päärynä).
 
1.7.-09 P866, Ol-Km (Oul-Kem)
-standardinmukaiseen aikatauluun (Ol), juna lähti Km parisen min. myöhästyneenä - en saanut kuskinvaihtoa noteerattua...

Sr1, n:ro 3075
Ein 23240, rak.vm: -83

Junakohtaus Hp (ei VR:n vir. lyh.) -eli Haukipudas, siellä tuli vastaan ilta-IC Roihin.
 
Takaisin
Ylös