Aikataulumuutoksia 14.12.2008

Joo, tämähän olisi hyvä idea! Palvelisi radanvarren kaupunkien välisiä yhteyksiäkin hyvin yöaikaan.

Vaan olisiko matka Helsingistä Tampereelle T-junalla enää kovin suurta herkkua? Matka-aika taitaisi olla 2½ tuntia eli saman kuin bussilla eikä joku Sm1/2 olisi muutenkaan noin pitkällä matkalla erityisen miellyttävä kulkupeli.
 
Mutta toiseen suuntaan tilanne on masentavampi. Helsingistä viimeinen juna Tampereelle näyttäisi taskuaikataulun mukaan lähtevän klo 22.30. Tämä on liian aikaisin, mutta vaikuttaisi olevan parannusta aikaisempaan: muistikuvani mukaan lähtöaika muutama vuosi sitten oli 22.20 paikkeilla, en tosin muista ulkoa ajoiko tuo juna joka päivä. Ainakin 22.06 lienee päässyt joka päivä (?).

Tuo Rovaniemen yöjuna on lähtenyt ainakin viimeiset 10 vuotta klo 22:30 lukuunottamatta joitakin ratatöiden aiheuttamia väliaikaisia muutoksia. Tällä hetkellä viimeiset junat Helsingistä Tampereelle ovat IC2 187 klo 22:06 - 23:52 ja P 273 klo 22:30 - 0:46. Olisikohan mahdollista, että P 273:n lähtöä siirrettäisiin myöhäisemmäksi? Klo 23:06 olisi tasatahtiaikataulun kannalta hyvä lähtöaika. Tuon 36 min myöhennyksen saisi varmasti kurottua kiinni hieman nykyistä aikataulua kiristämällä, jolloin Rovaniemelle saapuminen ei menisi melkein puoleenpäivään.

Toinen vaihtoehto olisi aikaistaa P 273 lähtemään jo klo 22:06 ja myöhentää IC2 187 lähtemään klo 23:06. Koska P 273 seisoo Tampereella puolisen tuntia, saataisiin nopeammasta IC2:sta vielä vaihtoyhteys Tampereella P 273:een ja siten nykyistä myöhäisempi yhteys myös Tampereen ja Rovaniemen välisille paikkakunnille.
 
Kuvioon vaikuttaa myös Joensuusta saapuvan Ic12-junan aikataulu. 12/336/273 -junien yhteyteen sisältyy nykyisin 40 minuutin vaihtoaika Riihimäellä. Pikajuna 273:n aikaistaminen lähtemään Helsingistä klo 22 nopeuttaisi vaihtoaikaa. Tampereelle voisi ihan hyvin tehdä 273:lle tunnin tauon, jolloin asemalla olisi tarjolla kunnon illallinen. Samaan tapaan Finnairin öisillä kaukolennoilla on mahdollisuus nauttia illallinen jo lentoasemalla.
 
Olisikohan mahdollista, että P 273:n lähtöä siirrettäisiin myöhäisemmäksi? Klo 23:06 olisi tasatahtiaikataulun kannalta hyvä lähtöaika.

Mielestäni tämä olisi hyvä vaihtoehto. Illan viimeisen (kauko)yöjunan lähtöajan on parempi olla myöhäinen kuin aikainen.
 
Vs: Aikataulumuutoksia 14.12.2008 ja 13.12.2009

14.12. 2008 alkaen Helsingin ja Lappeenrannan välille tulee uusi IC2-junapari. IC2 107 lähtee Helsingistä 12.12 ja on perillä 14.30. IC2 118 lähtee Lappeenrannasta 15.35 ja on perillä 18.00. Nämä kulkevat M-P,S.

Tämä junapari ei liikennöi enää 13.12.2009 alkaen. Asia käy ilmi VR:n sivuilla olevasta kaukoliikenteen näköisaikataulukirjasta. Junaparin eliniäksi jäi yksi vuosi. Eikö liikennöinti ollutkaan tarpeeksi kannattavaa?
 
Vs: Aikataulumuutoksia 14.12.2008 ja 13.12.2009

Tämä junapari ei liikennöi enää 13.12.2009 alkaen. Asia käy ilmi VR:n sivuilla olevasta kaukoliikenteen näköisaikataulukirjasta. Junaparin eliniäksi jäi yksi vuosi. Eikö liikennöinti ollutkaan tarpeeksi kannattavaa?

Tänään katsoin kun juna irtaantui Hesasta. Kolme vaunua ja veturi.
 
Lappeenrannan paikallisliikenteen talviaikataulu, joka sisältää myös juna-aikataulun, kertoo, että 14.12. alkaen Helsingin ja Lappeenrannan välille tulee uusi IC2-junapari. IC2 107 lähtee Helsingistä 12.12 ja on perillä 14.30. IC2 118 lähtee Lappeenrannasta 15.35 ja on perillä 18.00. Nämä kulkevat M-P,S.
Nyt tuo IC2-junapari on lopetettu. Se kulki vuoden ajan joulukuusta 2008 joulukuuhun 2009 mutta ei ollut kannattava. Melko tyhjältä 118 usein näyttikin. Tämän junaparin kohdalla olisi kannattanut kokeilla pysähtymistä Taavetissa, Kaipiaisissa ja Utissa ennen junavuoron lakkauttamista.
 
Takaisin
Ylös