Junahavaintoja 2009

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Vorg uusittu

Perinteinen vaunut.org on uusiutunut ja siellä on kaiken muun uuden lisäksi myös keskustelupalsta ja junauutisia lisää.

http://vaunut.org/keskustelut/index.php

Vorgissa on entiseen tapaan kuvia monipuolisesta kiskoliikenteestä. Kuka vain voi lisätä omia kiskoliikennekuviaan vorgiin. Esimerkiksi tällainen Salmisaaren radan Mustang-kuva on ollut siellä esillä eilisestä lukien.
 
Onhan se kehittynyt, kamala vihreä tausta vaihtunut steriiliin ulkoasuun ja keskustelupuoli on kuin mikä tahansa SMF-palsta, jota ei ole viitsitty koristella. Aika hiljaselta näyttää, kyllä siellä käyttäjiä on mutta eivät sinne juuri mitään kirjota. Toivon parasta ko sivustolle, mutta itse kyllä pysyn täällä ja parilla pienoirautateitä käsittelevällä palstalla sekä kommentoin yksityisten junasivujen kuvia. Meni kyllä ohi aiheesta..
 
Onko näin, että vasta tämän vuoden alusta on Helsinki-Leppävaaran A-linjan junia alettu ajaa ruuhka-aikaan 2:lla yksiköllä, vai onko multa jäänyt huomaamatta se aikaisemmin?

t. Rainer
 
Onko näin, että vasta tämän vuoden alusta on Helsinki-Leppävaaran A-linjan junia alettu ajaa ruuhka-aikaan 2:lla yksiköllä, vai onko multa jäänyt huomaamatta se aikaisemmin?

On niitä ennen vuodenvaihdettakin mennyt kahtena yksikkönä. Esimerkiksi viime kesänä ajettiin jo osa kahdella yksiköllä, mutta nyt säännöllisemmin. Ilmeisesti niitä kierrätetään M-reitin kanssa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
25.01.09 Järvenpää

Pendolino 89 (14.30-18.12 Helsinki-Tampere-Pieksämäki) tänään > Pikajuna 89. Mitä ilmeisemmin 94 on myös tänään pikajuna. Luultavasti liittynee siihen, että perjantaina rantaradalla pendolinoyksiköstä meni palaksi 40 ikkunaa.
 
25.01.09 Järvenpää

Pendolino 89 (14.30-18.12 Helsinki-Tampere-Pieksämäki) tänään > Pikajuna 89. Mitä ilmeisemmin 94 on myös tänään pikajuna. Luultavasti liittynee siihen, että perjantaina rantaradalla pendolinoyksiköstä meni palaksi 40 ikkunaa.
Kyllä vain. Sekä S89 että S94 on tänään korvattu sinisellä pikajunan kalustolla. Näin tiedotettiin ainakin Helsingin aseman näyttötaulussa.
 
Suomen suurimpaan talviurheilutapahtumaan Salpausselän kisoihin on perinteisesti päässyt Helsingistä erityisellä junavuorolla, joka ajaa suoraan Lahden Hiihtostadionin kupeeseen. Vielä viime vuonna diselveturi hinasi matkustajavaunut Lahden ratapihalta Salpausselän pistoraiteelle, mutta tänä vuonna yhteys on korvattu ilmaisilla bussikuljetuksilla Lahden rautatieasemalta. Tietääkö joku minkä takia Salpausselän seisake ei ole tänä vuonna kisaturistien käytössä? Kai rata on vielä olemassa.
 
Venäjän liikenteen aikataulut ovat ratatöiden vuoksi muuttuneet siten, että illan Repin ja Sibelius kohtaavat nykyään Buslovskajassa eivätkä Vainikkalassa kuten ennen. Uusi kaksivirtaveturi ajaa sitten ehkä vain aamun Repinin ja Sibeliuksen. Illalla yksi VL82M tulee Viipurista veturina noutamaan Repinin Vainikkalasta Viipuriin ja toinen ottaa Sibeliuksen Viipurista ja tulee Vainikkalasta Tolstoissa takaisin.

Jostain syystä myös Viipurin pysähdysaikoja on pidennetty 20 minuutista 30 minuuttiin. Ainakaan ruuhkapäivinä tosin 20 minuuttia ei riittänytkään ja esimerkiksi Sibelius jäi Viipurista Pietariin päin myöhään. Eilen 15.2. Sibelius seisoi paluusuuntaan Viipurissa tunnin ja Buslovskajassa puoli tuntia lisää. Helsinkiin saavuttiin 70 minuuttia myöhässä. Sibelius ja Tolstoi pysähtyivät poikkeuksellisesti Luumäellä, en tiedä, vaihtoiko junaa vain Safarin rahanvaihtokärry vai myös rajavartijat ja tullivirkailijat. :) Aikataulun mukaan Sibelius ja Tolstoi kohtaavat Kouvolassa.
 
22.09.09 Helsinki

Pendolino 87 (12.30-15.27 Helsinki-Tampere-Jyväskylä) korvattiin tänään Ic2-kalustolla, Sr2 ja neljä vaunua.
 
Vainikkala 14.4.

Repinin haki Vainikkalasta TEP70-0293. Repinin veturi tulee ilman vaunuja Viipurista, koska nykyisillä aikatauluilla Repin ja Sibelius kohtaavat Buslovskajassa. Sibeliuksessa puolestaan oli VL82M-065.

Vaunut.orgissa on jo useita kuvia TEP70-vetureista Vainikkalassa, mutta minua ne onnistuivat väistelemään kolmisen vuotta. Keväällä 2006 kaikki junat vedettiin lähes päivittäin dieselillä, mutta en sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta koskaan nähnyt TEP70-vetureita Vainikkalassa.

Vuoksa ei taida nyt ajaa ollenkaan, kun veturinvaihto ei toimi sen käytön kannalta järkevästi.
 
InterCity2-107 Helsinki-Lappeenranta, InterCity2-118 Lappeenranta-Helsinki ja InterCity2-145 tänään 17.4.2009 kulussa poikkeuksellisesti pikajunakalustolla.

Kalustona Ein 23268, Ein 23271, Ei 27018, Rbkt 26903, EFit 23563 ja Eip 23129.
 
Sm5 havaittu tänään Seinäjoen eteläpuolella aamupäivällä. IC48:n vauhdin vuoksi aika ei riittänyt kameran käyttöön.
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös