Junahavaintoja 2009

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Pahasti myöhästyneenä havaintona kerron, että Sm5 01 oli 1.7. illalla Kontiomäen asemalla raiteelle 2 pysäköitynä. Tämä junakalusto ei ollut laiturin kohdalla, vaan hieman Ouluun päin "tavara-aseman" kohdalla. Havainto liittynee Kontiomäen lähistölle kuulemma rakenettuun testausraiteistoon ja uuden junakaluston käyttöönoton rutiineihin. Havainto tehtiin illan viimeisen junan saavuttua Oulusta ja ennen pienoisbussivuoron lähtöä Suomussalmen suunnalle. Sain otettua muutamia (omasta mielestäni) melko hyviäkin kuvia ilta-auringon viime säteiden valaisemasta junakalustosta. Yritän valita niistä jonkin Galleriaan, kunhan saan kuvat "kehitettyä".
 
Sm5 liikkui eilen 13. 8. tulevalla kotiseudullaan noin kello 18:30 matkalla Pasilasta kohti Helsinkiä.
 
Sm5 liikkui eilen 13. 8. tulevalla kotiseudullaan noin kello 18:30 matkalla Pasilasta kohti Helsinkiä.
Vähän aikaisemmin klo 16 jälkeen näin kahden Sm5:n muodostaman junan Lahden asemalta pari kilometriä Helsinkiin päin.
 
Junassa P703 Kajaani-Rovaniemi ei ollut tänään ravintolavaunua, vaikka aikataulu niin lupaa. Kontiomäellä asemaravintola ei ole auki tiistaisin. Jos ravintolavaunu puuttuu pysyvästi, niin arvaan, että Kontiomäen ainoan ruokakaupan "tonnikalapastasalaatin" menekki kasvaa.

Kontiomäellä odotushuone näyttää olevan kiinni pysyväisen luonteisesti. Mainitun junan lähtöaika Kontiomäeltä on 15.29. Yhteysbussi Suomussalmelta saapuu jo 14.10. Kun ilmat tästä viilentyvät, tiistaimatkustajat etsivät muuta kyytiä. Tämä puolestaan vähentää "tonnikalapastasalaatin" menekkiä. Kun siihen vaikuttaa vastakkaissuuntaisia muuttujia, on vaikea arvioida, mikä on kokonaisvaikutus.:icon_frown:

Mainitussa junassa on ainakin näin tiistaisin ensimmäisenä vaununa vankivaunu, joka ei ole aivan tavallisimpia matkustajavaunuja. Itsekään en ole sellaisessa matkustanut (vielä?:biggrin:). Vaalan asemalla oli tänään Pelson vankilan auto merkkiä Man (TFU-473). Toisinaan vankivaunun vierellä on nähty pienempää autoa, joka muistikuvan mukaan oli VW Transporter. Oulun asemalla vankilan bussi oli Mersu CCE-652.

Suomen juna- ja raitiovaunukuvasto FMP/96 (ISBN 91-7266-133-x) kertoo, että vankivaunut ovat tunnuksella Nom ja numeroilla 11001-11004. Valmet on valmistanut ne 1983-1984 ja niissä on 30+3 paikkaa.

Rautatie ylittää Vaalassa Oulujoen. Olikohan sillalla jotain remonttia, kun nopeusrajoitus näytti olevan 30 km/h? Muhosjoen sillallakin oli jotain tekeillä, kun siellä oli nopeus rajoitettu 50 km/h.

Oulussa junana S60 Oulu-Helsinki oli lähdössä IC-kalustoa. Yksikerroksisen IC-vaunun kylkinäyttö kertoi, että kyseessä oli IC2 60!:lol: Jos pendolinovuoro ajetaan IC-kalustolla, onko matkustajalla oikeus hinnanalennukseen tai maksetun hinnan osittaiseen palautukseen?:eek:
 
Viimeksi muokattu:
Noita sinisiä pakettivolkkareita on poliisilla ja vankeinhoitolaitoksella (VHL). Niissä ei ole mitään muita tunnisteita kuin rekkarit.
 
17.09.09 Pasilan asema

Mielestäni aika harviainen tapaus sattui tänään (korjatkaa jos olen väärässä).

13.33 Helsingistä M-lähiliikennejuna ajettiin peräti 3:lla yksiköllä. En ole ennen siihen aikaan nähnyt M-reitillä noin monen yksikön letkaa..
 
17.09.09 Pasilan asema

Mielestäni aika harviainen tapaus sattui tänään (korjatkaa jos olen väärässä).

13.33 Helsingistä M-lähiliikennejuna ajettiin peräti 3:lla yksiköllä. En ole ennen siihen aikaan nähnyt M-reitillä noin monen yksikön letkaa..

Tuo johtui varmaankin Huopalahden ja Pohjois-Haagan välillä ajolangoille kaatuneesta puusta, joka sotki M-junien aikataulut, ks. esim. http://yle.fi/alueet/helsinki/helsi...oli_jumissa_kaatuneen_puun_takia_1011255.html .
 
26-sarja näyttäytyy taas U:kin junissa, iltapäivän viimesessä paluujunassa tänään: 2719-2626-2711. En vanno ton 26:n numeroa, senverran innostuut olin. Eilen oli vielä samassa junassa: 2541-2548-2726.
 
Näin keskiviikkona 1.10. Sm1- tai Sm2- junan menevän Keravan ja Kilpilahden välistä rataa pitkin. Tein havainnon noin kello 14.20 Martinkyläntien tasoristeyksessä Martinkylässä. Junan vauhti oli vain noin 60-70 km/h. Mikäköhän voisi olla syynä junan kulkuun siellä?
 
Viimeksi muokattu:
Tänään taas iltapäivän viimesessä Uki-Tku junassa: 2634-2562-2633. Ennen niin 27-painotteisesti ajetut junat ovat saaneet 26-sia taas vetämään, niinkuin Jämsän radan remontinkin aikaan. Oli pakko käydä tänään kattomassa kun yöllä kuulu junasta kummaa ulinaa.
 
Tänään taas iltapäivän viimesessä Uki-Tku junassa: 2634-2562-2633. Ennen niin 27-painotteisesti ajetut junat ovat saaneet 26-sia taas vetämään, niinkuin Jämsän radan remontinkin aikaan. Oli pakko käydä tänään kattomassa kun yöllä kuulu junasta kummaa ulinaa.
Vaunut.org:ssa on keskusteltu, että Tampereelle on siirretty 26-sarjan veturit 2626-2634 korvaamaan seisomaan laitettuja 27-sarjalaisia.
 
20.10.

Sm2 6096 on valmistunut saneerauksesta 10.09.

Nyt on ilmeisesti enää viisi saneeraamatonta yksikköä liikenteessä eli 6x56, 6x59, 6x97, 6x98 ja 6x99. 6x64 on tiettävästi mennyt hiljattain pajalle ja 6055 on ollut siellä jo elokuusta lähtien eli seuraavana kai sitten putkahtaa ulos.

Kolme viidestä saneeraamattomasta (6x56, 6x98 ja 6x99) näkyi tänään 20.10 Helsingin asemalla n. 15 minuutin aikana.
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös