Rantaradan kaukojunien pysähdyskäyttäytyminen

Pitäisikö rantaradan kaukojunien pysähtymiskäyttäytyminen olla mielestäsi?

  • Äänestäjiä yhteensä
    65
Järvenpäästä pääsee 2-3 kertaa tunnissa Helsinkiin ja 2 kertaa tunnissa Riihimäelle jossa on lähin pohjoisen suunnassa oleva kaukojunien pysähtymispaika. Eivät riihimäkeläiset suostuisi käymään Tikkurilassa kääntymään kun he lähtevät pohjoiseen.
t. Rainer

Niinhän Kirkkonummeltakin pääsee 2-3 kertaa tunnissa Helsinkiin, U/S/Y -junilla.

Tuota riihimäkeläisten kääntymistä Tikkurilassa en oikein älynnyt, mitä hait sillä takaa? Voitko tarkentaa?
 
Niinhän Kirkkonummeltakin pääsee 2-3 kertaa tunnissa Helsinkiin, U/S/Y -junilla.

Tuota riihimäkeläisten kääntymistä Tikkurilassa en oikein älynnyt, mitä hait sillä takaa? Voitko tarkentaa?

Tarkoitin sitä että jos Järvenpääläinen haluaa matkustaa junalla Tampereellle esim niin ei hän todellakaan matkusta ensin lähijunalla Tikkurilaan noustaakseen siellä IC-junan tai pendolinon kyytiin joka puoli tuntia myöhemmin ajaa täysillä Järvenpään ohi, vaan hän matkustaa lähijunalla Riihimäelle jossa nousee pohjoiseen menevän kaukojunan kyytiin.

Kirkkonummelainen haluaa kanssa päästä Turkuun siten ettei hänen tarvitse käydä Espooossa kääntymässä noustaaksen junaan joka ajaa 30 min myöhemmin Kirkkonummen ohi. Koska Y-junia kulkee nin harvoin ja ne eivät muutankaan ole synkronoitu Turun junien aikatauluihin, odotusaika Karjaalla olisi liian pitkä, niin on parempi että IC-junat pysähtyvät Kirkkonummella.

Olen itse asunut aikoinaan nuoruudessani Kauniaisissa ja siihen aikaan eivät Turun junat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pysähtyneet millään asemalla Karjaan ja Helsingin välilllä. Matka Turkuun jossa suoritin intin, tai Tammisaareen jossa meidän perheellä oli mökki, oli aina tehtävä Helsingin kautta. En ollut erityisen tyyytyväinen ratkaisuun, mutta joskus 1980-luvun alussa tilanne parani kun jokainen Turun juna alkoi pysähtyä myös Kirkolla.

t. Rainer
 
Viimeksi muokattu:
Ideaalitasolla rantaradan liikenne toimisi näissä "sykleissä":
- Turku-Salo
- Salo-Karjaa
- Karjaa-Espoo
- Espoo-Helsinki

IC:t pysähtyisivät siis aina syklin päässä, jossa on mahdollista vaihtaa lähijunaan, joka palvelee välin asemia (pl. Salo-Karjaa-väli, jolla lähipalvelulle ei taida olla käyttöä). Lisäksi pysähdykset olisivat Kupittaalla ja Pasilassa, jotka ovat erityisesti työmatkailijoiden kannalta välttämättömiä, Pasila myös vaihtoasemana.

Tärkeää olisi, että IC:t kulkisivat tunnin välein ja Pendolinot näiden lisäksi (kuten nyt on Turusta lähtevillä aamujunilla). Pendolinojen ei mielestäni täytyisi pysähtyä Turun ja Hgin Hbf:ien välillä kuin Kupittaalla ja Pasilassa, näin saataisiin aikaan nopea vuoro Helsinki-Tampere-pendolinojen tapaisesti.

Itsekin ihmettelin joskus Espoon pysähdystä Leppävaaran "kustannuksella", mutta enpä enää. Kaukojunien pysäyttäminen Espoon kaupungin alueella on ajateltu mitä ilmeisemmin erityisesti Turun ja Espoon välillä matkustavien ehdoilla (ei siis Helsingin ja Espoon, yllätys yllätys). Siksi ei mielestäni olisi mitään järkeä ajaa Turusta Leppävaaraan, vaihtaa siellä toiseen junaan ja ajaa takaisin, jos juna kuitenkin Espoon keskuksen läpi kulkee ja sinne on menossa. Vaihto Espoossa Leppävaaraan mentäessä ei luulisi olevan niin suuri työ, kun oikeaan suuntaan kuitenkin ollaan vaihtaessa menossa.

Ja yksi asia, joka minua kismittää, on se, ettei VR mainosta Espoon rautatieaseman ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välistä yhteyttä ollenkaan. Kyseessä on siis sama bussi, joka noukkii Turku-Helsinki-bussilla lentokentälle matkaavat Ikealta. Kuinka paljon helpompaa ja mukavampaa olisi mennä junalla Espooseen ja istua siinä bussiin? VR:ähän mainostaa nykyisin Tikkurilaa "lentokenttänä" (aikatauluissa komeilee lentokone). Olisiko siis liikaa vaadittu saada ne kuulutukset, jotka kuulutetaan Helsingin Hbf:lle tultaessa, jo ennen Espoota?

Ja vielä yksi asia pysähdyksistä: olen muutaman kerran matkustanut sillä Helsingistä 23.xx lähtevällä junalla, joka pysähtyy myös Siuntiossa. Jos öisin on kerran niin paljon vähemmän liikennettä, että junia voidaan pysäytellä myös tuollaisilla asemilla, sopisi miettiä, voisiko junan pysäyttää myös Salon ja Turun välillä - kyseeseen tulisi tällöin lähinnä Paimio. Ei siis kaikkia junia Paimiossa pysähtymään, vaan lähijuna ensisijaisesti ja kaukojuna vain öisin, jos se kerran Siuntiossakin jo pysähtyy.
 
Ja yksi asia, joka minua kismittää, on se, ettei VR mainosta Espoon rautatieaseman ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välistä yhteyttä ollenkaan. Kyseessä on siis sama bussi, joka noukkii Turku-Helsinki-bussilla lentokentälle matkaavat Ikealta. Kuinka paljon helpompaa ja mukavampaa olisi mennä junalla Espooseen ja istua siinä bussiin? VR:ähän mainostaa nykyisin Tikkurilaa "lentokenttänä" (aikatauluissa komeilee lentokone). Olisiko siis liikaa vaadittu saada ne kuulutukset, jotka kuulutetaan Helsingin Hbf:lle tultaessa, jo ennen Espoota?

Se Espoon asemalta lähtevän lentokenttäbussin aikataulu ei ole synkronoitu mitenkään Turun junien kanssa. Turusta päin tultaessa on odotusaikaa 25 min, ja kentältä Turkuun lähtiessä on odotusaikaa Espoossa n 50 min. Se asia pitäisi ensin laittaa kuntoon.

Hyvä olisi. Taitaa kuitenkin mennä sinne kaupunkiradan avaamiseen saakka, jolloin kaukojunien aikatauluihinkin tulee sitä kaivattua "ilmaa".
 
Kirkkonummelainen haluaa kanssa päästä Turkuun siten ettei hänen tarvitse käydä Espooossa kääntymässä noustaaksen junaan joka ajaa 30 min myöhemmin Kirkkonummen ohi. Koska Y-junia kulkee nin harvoin ja ne eivät muutankaan ole synkronoitu Turun junien aikatauluihin, odotusaika Karjaalla olisi liian pitkä, niin on parempi että IC-junat pysähtyvät Kirkkonummella.

Ongelman ydin on siinä, että Kirkkonummelta ei nouse turun junaan kovin montaa matkustajaa. Matkustustarve on lähinnä Helsinkiin. Asian voi tarkistaa matkustustilastoistakin. Nekin harvat, ketkä Kirkkonummelta turun junaan nousee, eivät Karjaata kauemmas mene, korkeintaan Hangön suuntaan. Y-juna palvelee ruotsinkielistä matkustamista varsin hyvin, ja se on synkronoitu Hangön junaan.

Järvenpäästä sen sijaan matkustetaan oikeasti myös pohjoiseen. Oikeastaan Järvenpäätä ja Kirkkonummea ei sinällään voi vertailla, onhan Järvenpää aivan eri kokoluokan kaupunki. Vaikka asukasmäärät samansuuruiset ovatkin, niin Jpäässä yli 30 000 asukasta on aseman välittömässä läheisyydessä, kun Kirkkonummen keskustassa on vain noin 13 000 asukasta. Järvenpää on Suomen neljänneksi tiheimmin asuttu kaupunki.

Tällä vertailupohjalla Järvenpään 2 junaa tunnissa pohjoiseen on ihan perusteltua. Ja samaan tapaan Kirkkonummelta länteen Y-junat silloin tällöin. Y-junienkin kulku perustuu ihan tarpeeseen. Y-junien käyttöaste Kirkkonummelta Karjaalle on myös varsin pieni, kirkkonummelaisten osalta. Y-juna palvelee lähinnä Kirkkonummelaisten nopeaa matkustustarvetta Helsinkiin. Eli kyllä faktat kertoo varsin kiertelemättä, mistä on kyse.

Lyhyesti. Kirkkonummi on Helsingin esikaupunki, sieltä matkustetaan Helsingin suuntaan ja takaisin. Turun suuntaan matkustus on hyvin marginaalista. Y-juna riittää tähän marginaalimatkustamiseen vallan hyvin.

Ymmärtäisin asian, mikäli Kirkkonummi olisi keskukseltaan 3-kertaa isompi, ja sieltä oikeasti matkustettaisiin länteen. Mutta kun näin ei vain ole.
 
Eiköhön tuo Y tosiaan riitä kirkkonummelaisten Turkkusen reisuille, toki niin että sitä täydennetään tarvittaessa myös kaukojunien pysähdyksillä. Eli silloin kuin Y:t eivät kulje niin myös kaukojunat pysähtyisivät Kirkkonummella (ilmeisesti lähinnä myöhään iltaisin), muuten kaukojunat saisivat paahtaa pysähtymättä vaihtoasemalle Karjaalle. Ja luulisi Kirkkonummelle tosiaan riittävän 1-2 tunnin välein kulkeva yhteys Turkuun.

Sen verran niitä aikatauluja kannattaisi ainakin särmätä, että missään tapauksessa Kirkkonummelta Turkuun mennessä ei tarvitsisi käydä vaihtamassa Espoossa.
 
Ongelman ydin on siinä, että Kirkkonummelta ei nouse turun junaan kovin montaa matkustajaa. Matkustustarve on lähinnä Helsinkiin. Asian voi tarkistaa matkustustilastoistakin. Nekin harvat, ketkä Kirkkonummelta turun junaan nousee, eivät Karjaata kauemmas mene, korkeintaan Hangön suuntaan. Y-juna palvelee ruotsinkielistä matkustamista varsin hyvin, ja se on synkronoitu Hangön junaan.

Mä en oikein usko tuohon väitteeseen. Kirkkonummelaisnuoria opiskelee paljon Åbo Akademissa ja tarvetta reissaamisen on sekä viikonloppuisin että keskellä viikkoa sellaisten kohdalla jotka ovat valmistumisvaiheessa eikä enää pakollisia luentoja mutta seminaareja ja tenttejä.

Upinniemen varuskunnan monet varusmiehet ovat kotoisin Turun seudulta. Laivaston aliupseeri- ja muita erikoistumiskursseja järjestetään vain Upinniemessä. Lisäksi huomautan että Kirkkonummelta ei pääse edes vuorobussilla Turkuun. Juna on ainoa joukkoliikenneyhteys.

Matkustajaluvut ovat ehkä vatimattomammat kuin Järvenpään kohdalla mutta varmaan isommat kuin Loimaan tai Humppilan tai Toijalan joissa IC:t pysähtyy.

Kouvo sanoi:
Eiköhön tuo Y tosiaan riitä kirkkonummelaisten Turkkusen reisuille, toki niin että sitä täydennetään tarvittaessa myös kaukojunien pysähdyksillä. Eli silloin kuin Y:t eivät kulje niin myös kaukojunat pysähtyisivät Kirkkonummella (ilmeisesti lähinnä myöhään iltaisin), muuten kaukojunat saisivat paahtaa pysähtymättä vaihtoasemalle Karjaalle. Ja luulisi Kirkkonummelle tosiaan riittävän 1-2 tunnin välein kulkeva yhteys Turkuun.

Koska Turun IC-junat noudattavt tasatahtiaikataulua eli lähtevät joka asemalta samalla minuuttilukemalla niin yhden pysähdyksen poisjättäminen osalla junia sekoittaisi vain aikatauluja. Pendolinot voisivat ajaa Kirkon ohi jos Y syöttää nille.

t. Rainer
 
Pendolinot pitäisi raivata koko Rantaradalta pois -mieluiten tietysti muualtakin, mutta se ei sinällään liity tähän. Heikkolaatuiselle radalle sammunut pizzamopo tukkii muutkin liikennemahdollisuudet, kun paremmat junat eivät pääse ohitse.
Itsekin monesti Kirkkonummen asemalta Turun suuntaan matkanneena ihmettelin sitä intoa, jolla VR ja armeija aikanaan tuolla välillä synkkasivat. Nykyään, kun lomakuljetukset on näppärämpi hoitaa tilausbusseilla, on suurin yksittäinen asiakaskunta yksittäisiltäkin vuoroilta poissa ja Kirkkonummea voi IC:n pysähdyspaikkana perustella vain tekosyillä, jotka liittyvät joko käsittämättömään SFP-hyysäilyyn tai ikiaikaiseen näkemykseen "onhan tässä aina ennenkin..."

Jos Turun IC-juniin saadaan ohjausvaunut, voidaan koko rantaradan liikenne operoida viidellä kaksikerrosrungolla, joiden kääntöaika Helsingissä on alle vartti. Aamulla ennen seitsemää ja illalla 20:n jälkeen liikkuvat vuorot puolihintaisina InterRegioina, muut InterCityinä. Pysähdyspaikkoina Pasila, Leppävaara/Espoo riippuen ratakuormituksista, Karjaa, Salo ja Kuppis. Jos Pendolino jostain käsittämättömästä syystä haluttaisiin tunkea johonkin väliin, se ei pysähtyisi Pasilan ja Kuppiksen välillä muuten kuin teknisen vian takia (eli todellisuudessa aivan liian usein).
Y, tai mikä tuo Raaseporiin asti tuleva lähijuna sitten ikinä tunnukseltaan olisikaan, pitäisi pysäyttää Kirkkonummen ja Siuntion lisäksi myös Tähtelässä. Nykyisen Inkoon aseman tarpeellisuudesta en olisi ollenkaan vakuuttunut, sehän on kuntakeskuksesta neljä kilometriä väärään suuntaan eikä juurikaan palvele ketään -mihin saattaa toki vaikuttaa myös surkean vähäinen tarjonta.
Myös taajamajuna Turun ja Salon välillä voisi sinällään olla passeli. Sen pysähdyspaikkoja olisivat Kupittaa, Lauste/Varissuo, Littoinen, Piikkiö, Paimio ja ehkä Halikkokin, Hajala tuskin. Tuon junan synnyttäminen edellyttäisi kuitenkin aluehallinnon ja kuntien sitoutumista yhteyden ylläpitämiseen ja takeita siitä, että sillä myös olisi käyttäjiä. Eli käytännössä vuoro on utopiaa.
 
Pendolinot pitäisi raivata koko Rantaradalta pois...
Pendolinolla:
Turku-Helsinki Toijalan kautta, pysähdys vain Tikkurilassa (ei edes Toijalassa/Pasilassa) 1h54min (jos rakennetaan kaarrerata niin, että Pendolino kääntyy rataa pitkin pääradalle kohti etelää Toijalassa) Pasilassa pysähtymisen kera 1h56min.
Turku-Helsinki Rantarataa nykyisillä pysähdyksillä 1h57min
Näin laskeskelin. Ei olisi siis paha kiertää Toijalassa ja jättää Rantarata IC2- ja Y-junille. Toijalan kautta voisi kiertää niin, että junat lähtisivät molemmista päistä arkisin 5:45,8:00,12:00,15:00,17:30,19:20,22:30 (2 junaa) ja la-su 1 junalla HKI 7:00,12:00,16:40,21:30 Turku 9:20,14:20,19:00,23:50. Rantaradalla voitaisiin pysähdellä nykyiseen tapaan tai useammin, kun se ei nopeita Pendolino-vuoroja hidastaisi.
 
Itsekin monesti Kirkkonummen asemalta Turun suuntaan matkanneena ihmettelin sitä intoa, jolla VR ja armeija aikanaan tuolla välillä synkkasivat. Nykyään, kun lomakuljetukset on näppärämpi hoitaa tilausbusseilla, on suurin yksittäinen asiakaskunta yksittäisiltäkin vuoroilta poissa ja Kirkkonummea voi IC:n pysähdyspaikkana perustella vain tekosyillä, ...

Miten niin näppärämpi? Olen ihmetellyt että miksi niin monista varuskunnista joista on hyvät junayhteydet, ajetaan lomalaisia varten busseja pitkiä matkoja eri puolille Suomea? Haminan jotenkin ymmärrän koska sieltä ei ole junayhteyksiä mutta muita en.

Ennen vanhaan kulki Upinniemestä lomalaisbussi vain Helsinkiin josta pääsi junilla ja muilla kaukobusseilla minne tahansa Suomea, mutta turkulaiset hyödynsivät systemaattisesti suoraa junaa Kirkkonummelta. Ihmettelen tuota tilausbussivillitsytä armeijassa. Se ei ole junaa nopeampi eikä siinä ole ravintolaa eikä edes tyttöjä joiden kanssa jutella. Onko palvelussääntöihin tullut jotain muutoksia ettei litteraa (=ilmaista lomamatkalippua) enää saa junaan vai mistä on kysymys?

Olisikohan ihan vain rahasta kyse? Ne ajat ovat jo kaukana takana päin, milloin juna oli edullisin kuljetusmuoto. Täysi tilausbussi suoraan perille taitaa nykyään olla halvin ratkaisu.
 
Olisikohan ihan vain rahasta kyse? Ne ajat ovat jo kaukana takana päin, milloin juna oli edullisin kuljetusmuoto. Täysi tilausbussi suoraan perille taitaa nykyään olla halvin ratkaisu.

Mutta onko todellakin niin että sitä ilmaista litteraa ei edes enää saa junaan jos haluaa? Jo ovat maailman kirjat muuttunut, VR = Valtion Rautatiet ja sillä pitäisi kaikkien valtion palvelusuhteessa olevien enssijaisesti kulkea jos vain mahdollisuus on. Pakottaako EU Puolustusvoimia kilpailuttamaan varusmiesten lomamatkat vai mistä ihmeen jutusta on kyse?

t. Rainer
 
Mutta onko todellakin niin että sitä ilmaista litteraa ei edes enää saa junaan jos haluaa?

Vaikka se olisi varusmiehelle ilmainen, niin Puolustusvoimat maksaa siitä. Puolustusvoimille tulee halvemmaksi kuljettaa varusmiehet tilausajobussilla.
 
Mutta onko todellakin niin että sitä ilmaista litteraa ei edes enää saa junaan jos haluaa?

Mennään jo vahvasti sivuraiteelle, mutta voinpa vähän valaista omia kokemuksiani, omista armeija-ajoistani kun ei ole kuin vasta pari vuotta.

Kyllä sen junalitteran edelleen saa jos haluaa. Tilausbussit ovat pääosin varusmiestoimikuntien organisoimia, ja niiden tarkoitus on tarjota mukavia, vaihdottomia "ovelta-ovelle" -yhteyksiä varuskunnista useimpien varusmiesten kotipaikkakunnille, jotka eivät suinkaan aina sijaitse radan varressa (kuten eivät varuskunnatkaan). Hieman hitaampiahan nuo maantieyhteydet saattavat olla, mutta mieluummin sitä viettää yhtenäisen matkan leväten tms., kuin vaihtaa kulkuneuvoa kolme kertaa (elävä esimerkki matkastani Vekaranjärveltä kotiin Hämeenlinnaan).

Lyhyesti siis - tilausbussit vastaavat kysyntään. ;)
 
Takaisin
Ylös