Viron matkustajaliikenne

Rupesin tässä miettimään, että vanhat ja uudet junat varmasti kulkevat jonkin aikaa limittäin, eikö niin? Siitä seuraava kysymys, onko vanhoissa junissa raput matalampia laitureita varten?
 
Rupesin tässä miettimään, että vanhat ja uudet junat varmasti kulkevat jonkin aikaa limittäin, eikö niin? Siitä seuraava kysymys, onko vanhoissa junissa raput matalampia laitureita varten?

Kyllä, raput on. Matalampiakin laitureitahan on nytkin käytössä.
 
Kyllä, raput on. Matalampiakin laitureitahan on nytkin käytössä.

Vaunun toisessa päässä on portaat, toisessa ei. Eli korkealaiturisilla asemilla pääsee ulos vaunun kummasta päästä tahansa, mutta toisessa päässä on pieni kuilu ylihypättävänä. Matalien laiturien asemilla voi käyttää vain vaunun yhden pään portaita. Toiset toki löytyvät vaunun toisessakin päässä heti vaunuvälin toiselta puolelta. En ole varma, onko käytäntö näin joka vaunussa, mutta oli niissä parissa, joita Tallinnassa tutkailin. Portaat olivat varsin jyrkät ja "portaattomissakin" ovissa oli heikon muistikuvan mukaan jonkinlaiset tikasmaiset portaat.
 
Minun käsittääkseni mainitsemasi on Tallinnan lähijunissa yleinen käytäntö, vastaavalla tavalla olivat raput ainakin viimeksi Tallinnassa käydessäni.
 
Tere!

Virossa suunnitellaan suoraa Tallinna-Riika junareitin avaamista, ilman junavaihtoja-->
http://www.epl.ee/news/majandus/par...rtu-riia-rongiliikluse-tasuvust.d?id=63783938

Virosta kuuluu mielenkiintoisia spekulaatioita. Tallinna-Narva-Pietari rataa mietitään sähköistettäväksi->

Entire Tallinn-St.Petersburg line could be electrified by 2018
http://sport.err.ee/jalgpall/480943ca-94b0-4fa6-9476-af6447f26321

http://www.epl.ee/news/eesti/article.php?id=63758574

http://www.fontanka.ru/2011/09/29/097/

http://www.baltic-course.com/eng/transport/?doc=46582

Olisikohan kyseessä AC vai DC sähköistys? Pietarin lokakuun rautatiet taitavat olla DC, kuten Tallinnan-aluekin?


Toinen mielenkiintoinen uutinen on liikennöinnin kasvaminen Tallinna-Pietari välillä:

GoRail ja TransKlassServis aloittavat erilliset liikennöinnit

http://www.epl.ee/news/majandus/kak...adel-peterburi-liinil-voistlema.d?id=63753616
http://uudised.err.ee/index.php?06243040


Löysin paljon muitakin uutisia http://www.skyscrapercity.com/showthread.php?t=1389724&page=16 Viron rautateiden kehityksestä, mutta yllä henk.koht. kiinnostavimmat :)
 
Postimees lehdessä luki joskus, että Tallinna-Rakvere-väli nopeus tulisi olemaan 160kmh vuonna 2030 :lol:...vai oliko se peräti se Tallinna-Narva-väli. Mutta aika alkeellinen on Viron junaverkko. Uusia juniako ne myös oli hankkimassa...ja olen myöskin tässä suunnitellut interrailmatkaa ;) Mutta Baltianmaiden läpi Keski-Eurooppaan ei junalla mennä, ehkäpä sitten bussilla. Olen myöskin leikitellyt Viron junaverkolla...Haapsalu-Pärnu-Viljandi-Tartto rata olisi kiva, mutta tuskin kannattava...Kuuluuko RailBaltica-hankkeelle mitään erikoista?
 
Mutta Baltianmaiden läpi Keski-Eurooppaan ei junalla mennä, ehkäpä sitten bussilla.
Miksi ei? Vaatii vain vähän enemmän aikaa ja reilaushenkeä. Reitti on seuraava: Tallinna-Valga-Riika-Daugavpils-Vilna-Kaunas-Sestokai-Varsova. Pieniä haasteita luo se, että nopein junayhteys Tallinnasta sujuvalla vaihdolla Valgassa Riian junaan lähtee niin aikaisin, ettei siihen Suomen laivoista ehdi. Daugavpilsissä on pakko yöpyä ja jatkaa matkaa kohtalaisen aikaisin seuraavana aamuna. Mutta siitä pääseekin jo saman päivän aikana Varsovaan asti. Inter Rail -lippu alka toki kelvata vasta Puolan rajan jälkeen. ;)

Tallinna 6.46 - Valga 11.34 juna 0210
Valga 11.44 - Riika 15.03 juna 851/661
Riika 16.12 - Daugavpils 19.04 juna 864 (tai ruokatauko Riiassa ja lähtö 17.25 - Daugavpils 21.00 juna 618)
Yö Daugavpilsissä
Daugavpils 7.16 - Vilna 9.18 juna 91
Vilna 11.40 - Sestokai 14.40 juna D 393
Sestokai 15.02 - Varsova Centralna 20.20 juna D 10012

Kaikki nämä junat kulkevat joka päivä. Junaan 91 kannattaa ostaa lippu hyvissä ajoin, muissa on kyllä varmasti tilaa. Ostelisin itse lippuja matkan edetessä lippukassoilta, mutta tuon junan 91 lipun voisin kokeilla hankkia vaikka Tallinnasta, Riiasta tai sitten viimeistään illalla Daugavpilsiin saavuttaessa.
 
Viimeksi muokattu:
Inter Rail -lippu alka toki kelvata vasta Puolan rajan jälkeen. ;)

Saatan kuulostaa pilkunviilaajalta, mutta se lippu on voimassa heti siltä rajalta lähtien, ei vasta ”rajan jälkeen”. Merkitystä tällä on siksi, että tuo saa tilanteen kuulostamaan siltä kuin olisi ostettava lippu ensin ensimmäiselle puolalaiselle asemalle, Suwalkiin, asti ja vasta siellä voisi käyttää interrail-lippua. Näinhän ei ole, vaan Liettuasta ostetaan lippu liikennepaikalle Mockava(Gr) asti, joka on siis se piste, jossa juna siirtyy Puolan rataverkolle ja InterRail-lippu astuu voimaan. Näin tehtäessä ei myöskään tarvita kalliimman kansainvälisen NRT-tariffin mukaista lippua, vaan voidaan tehdä matka rajalle asti sisäisen liikenteen taksalla. Näin säästyy joissain tilanteissa paljon rahaa, tässä tilanteessa ehkä joitakin kymmeniä senttejä.
Merkitystä on muuten silläkin, että ostettaessa kansainvälisiä lippuja hinnoittelun regressio katkeaa rajalla, vaikka kyse onkin kansainvälisestä tariffista. Tariffillisesti lippu Vilna-Suwalki on siis erilliset liput Vilna-Mockava(Gr) ja Mockava(Gr)-Suwalki. Tuo väli Mockava(Gr)-Suwalki on lyhyt, mutta hintaa nostaa hiukkasen se, että matkan ensimmäiset kilometrit ovat aina ne kalleimmat. Oikeasti relevanttia tämän tajuaminen on, kun matkustetaan maissa, joissa junaliput ovat kalliimpia kuin Liettuassa :)

EDIT: Tarkistinpa vielä jizdenka.cz:sta, että Tšekistä ČD:n tiskiltä ostettuna lippu välille Mockava(Gr)-Suwalki maksaa 6,20 €. Tuon verran tulee siis maksettua ylimääräistä, jos lipun ostaa Suwalkiin asti, eikä vain rajalle. Koska ČD:llä lienee alennushintasopimus PKP:n kanssa, VR:ltä ostettuna tuo lippu maksaa vielä mahdollisesti euron-pari enemmän. Toisaalta, eihän lipun ostamiselle Suomesta käsin ole mitään perusteita, koska riittää, että ostaa täältä mahdollisesti haluamansa paikkavarauksen ja lipun sitten halvemmalla LG:n tiskiltä Vilnassa. Itse junaliputhan eivät ole junakohtaisia, eli eivät myöskään voi loppua kesken, toisin kuin paikkavaraukset.
 
Viimeksi muokattu:
Ajattelin kyllä jättää tuon Baltian reilauksen väliin vaikka sekin olisi mahdollista tosin vähän vaikeaa. Pärnu ja Haapsalu on näkemättä. Ne vois olla ihan jees nähdä. Latviassa joku pysähdys Riikaan ja tästä ehkäpä Klaipedaan -> Kaunas -> Vilna ja bussilla vielä Varsovaan, josta varsinainen matka alkaa :)
 
Tarton ja Oravan välisten henkilöjunien pääteasema on ilmeisesti jo aikaisemmin keväällä siirtynyt Oravasta Koidulaan. 27.5.2012 alkaen ajetaan näemmä tämän lisäksi myös Koidulan ja Piusan välillä kaksi junaparia joka päivä. Syyskuusta alkaen junat näyttäisivät kulkevan vain lauantaisin ja sunnuntaisin kuten Tartto-Koidula-Tartto-päiväjunaparikin.

En nyt ihan äkkiä keksi, mitä erikoista Piusassa on, että sinne on täytynyt järjestää tällainen uusi yhteys.
 
Baltiassa itsekin jonkin verran junailleena muutama huomio:
1) Virolaiset junat ovat hitaita ja ankeita, mutta ne eroavat suomalaisista edukseen siinä, että niiden aikatauluihin voi luottaa. Samanlainen käsitys on myös Latvian ja Liettuan radoilta.
2) Onko LG:n Venäjältä tulevalla junalla mahdollista matkustaa EU:n sisällä, kuten Daugavpilsin ja Vilnan välillä? Eikö tämä ole samantyyppinen EU:n ulkorajan ylittämistä vaativa juna kuin Allegro tai Tolstoykin vai onko siinä sisäliikenteeseen tarkoitettuja erillisiä vaunuja?
3) PKP:n juna ei ainakaan silloin, kun itse olen sillä Sestokain ja Varsovan väliä kulkenut, ole pysähtynyt Mockavassa, vaan ainoa stoppi Suwalkin ja Sestokain välillä on ollut selkeästi Puolan puolella oleva Trakiszki. Kansainvälinen lippu, joka LG:n tiskillä kirjoitettiin, mainitsi kyllä M:n ainoaksi kauttakulkupaikaksi. Mene tiedä...

Lipsahdettiinpa taas vähän kauemmas Virosta, mutta kun nuo Baltian yhteydet ovat omintakeisuudessaan kiinnostavia...
 
Tuli katsottua karttaa ja tuo Piusa näkyy olevankin Petseri-Valga reitin varrella, mietin vain että käykö junat Venäjän puolella kääntymässä vai olisiko tehty kolmioraide, joka ei Venäjän puolelle mene.
 
Baltiassa itsekin jonkin verran junailleena muutama huomio:
1) Virolaiset junat ovat hitaita ja ankeita, mutta ne eroavat suomalaisista edukseen siinä, että niiden aikatauluihin voi luottaa. Samanlainen käsitys on myös Latvian ja Liettuan radoilta.
2) Onko LG:n Venäjältä tulevalla junalla mahdollista matkustaa EU:n sisällä, kuten Daugavpilsin ja Vilnan välillä? Eikö tämä ole samantyyppinen EU:n ulkorajan ylittämistä vaativa juna kuin Allegro tai Tolstoykin vai onko siinä sisäliikenteeseen tarkoitettuja erillisiä vaunuja?
3) PKP:n juna ei ainakaan silloin, kun itse olen sillä Sestokain ja Varsovan väliä kulkenut, ole pysähtynyt Mockavassa, vaan ainoa stoppi Suwalkin ja Sestokain välillä on ollut selkeästi Puolan puolella oleva Trakiszki. Kansainvälinen lippu, joka LG:n tiskillä kirjoitettiin, mainitsi kyllä M:n ainoaksi kauttakulkupaikaksi. Mene tiedä...

Lipsahdettiinpa taas vähän kauemmas Virosta, mutta kun nuo Baltian yhteydet ovat omintakeisuudessaan kiinnostavia...

2) Kyseinen rajoitus ei liity EU:n ulkorajaan, vaan siihen, ettei Suomi halunnut Neuvostoliiton rautateiden pääsevän vaikuttamaan millään tavoin Suomen sisäiseen liikenteeseen. Tämä rajoitus vaan on sattunut jäämään voimaan, vaikka NL onkin jo mennyttä kalua.
Venäjältä tulevissa vaunuissa voi matkustella manner-Euroopassa maiden sisäisiä matkoja vähän miten tahtoo, miksei siis Liettuassakin.
EDIT: Olenpa muuten matkustanut Latviasta Liettuaan Pietarista tulevalla vaunulla. Junaan nousi matkustajia myös Liettuan sisältä.

3) Kauttakulkupaikka oli Mockava(gr), ei Mockava. Tuo "gr" tulee saksan rajaa tarkoittavasta sanasta ja se on mainittuna siksi, että tariffillisesti sinulla oli lipussasi erikseen liput Sestokai-Mockava(gr) ja Mockava(gr)-Suwalki, vaikka kyseessä olikin vain yksi lippupaperi.
 
Tuli katsottua karttaa ja tuo Piusa näkyy olevankin Petseri-Valga reitin varrella, mietin vain että käykö junat Venäjän puolella kääntymässä vai olisiko tehty kolmioraide, joka ei Venäjän puolelle mene.
Uudelle Koidulan raja-asemalle johtaa suora yhteys Oravan suunnasta eli Petseriin ei tarvitse mennä. Piusa on Koidulasta eteenpäin kohti Valgaa. Teoreettisesti siellä on kolmioraide, mutta sen yksi kärki lienee jo Venäjän puolella.
 
Takaisin
Ylös