Viron matkustajaliikenne

Edelaraudtee on laittanut jo näkyviin 30.5.2010 voimaan tulevat aikataulut pdf-muodossa:

http://www.edel.ee/soiduplaanid/2/

Tallinnan ja Riian väliset vaihtoyhteydet toimivat Valgassa entiseen malliin eli vain yhdeltä Tallinnasta tulevalta junalta on sujuva vaihto Riikaan lähtevään junaan (11:33-11:42). Iltajunalla saavuttaessa täytyy yöpyä Valgassa. Riiasta kun saapuu Valgaan aamun ensimmäisellä junalla klo 9:48, voi sitten jatkaa iltajunalla eteenpäin klo 16:27 koko päivän Valgassa vietettyään. Päivän toinen juna Riiasta saapuu onnistuneesti 17:11 eli reilu puoli tuntia sen jälkeen, kun Tallinnan juna on lähtenyt alta pois. Illan viimeisellä yhteydellä klo 21:23 saapuva matkustaja voi jatkaa Valgassa yövyttyään aamujunalla klo 5:47 eteenpäin Tallinnaan.
 
Tuolla sivulla on myös linkki excel-tiedostoon, jossa on aikataulu kolmelle junaparille Riga-Valga. Huomiota kiinnittää se, että väliasemilla on lähtö- ja saapumisaikoja myös "puolelta minuutilta". Kuinka tavallista sellainen on?
 
Huomiota kiinnittää se, että väliasemilla on lähtö- ja saapumisaikoja myös "puolelta minuutilta". Kuinka tavallista sellainen on?

Pääkaupunkiseudun lähijunillakin on käytännössä puolentoista minuutin asemavälejä. Aikatauluihin vain merkitään "puolen minuutin asemalle" edellinen täysi minuutti.
 
Onkos jollakin tarkempaa tietoa tämmöisestä Baltian juna "risteilystä"?

http://gallery.balticrailpics.net/albums/userpics/20080614_tartuTurist_2173.jpg
(kun tulee forbidden teksti niin paina ulr kenttää hiirellä ja sitten ENTER)

Luin http://www.skyscrapercity.com/showthread.php?p=58381707#post58381707 viestistä #1151, että Tallinnasta lähtee ainakin kerran kesässä juna Warsovaan jo nykyisin-->

Montakohan kertaa kesässä tuollainen turisti juna kulkee ja onkohan siitä jotakin lisätietoja PKP, GoRail, Edelraudteel, LDZ tai Litrail sivustoilla??

Minä ajattelin, että voisi vaikka ottaa nyt kesällä tämän junan Tallinnasta Varsovaan jos ei ole vielä liian myöhäistä :)

It's a tourist train. The cars(in blue and white) belong to Polish Railways(PKP), really great cars for ride.

The big red box in the middle of train is a Russian car owned by Lithuanian Railways(LG)

The train is pulled by different locos.

Stasylos - Vilnius by Belorussian Railways (BЧ) loco
Vilnius - Klaipeda - Riga by Lithuanian Railways(LG) loco
Riga - Valga by Latvian Railways(LDZ) loco
Valga - Tallinn - Narva by Go-Rail loco
Narva - St. Petersburg by Russian Railways(РЖД) loco

The train goes from Poland to Lithuania through Belarus because of at moment the SUW 2000 break-of-gauge systems in Mockava(Lithuania) and Sestokai(Lithuania) are out of use. So nearest working break-of-gauge system is in Brest(Belarus).

Sometimes Go-Rail rented locos from Latvian Ekspresis. That's why this time the picture was maid, the tourist train was pulled by Latvian Ekspresis loco.

By the way at moment the tourist train is moving through Baltic. I give a unofficial schedule NOTE!!(might vary about some hours).
Make a little homework for finding a great location and go make a photo or video.

The schedule is here:
Vilnius - arrive 08.06.10 8-9h, depart 18h00
Klaipeda - arrive 08.06.10 22h40, depart 09.06.10 19h50
Riga - arrive 10.06.10 08h36, depart 11.06.10 20h15

I don't have information about Estonia yet but last year it was like that:
Valga - depart 12.06.10 about 4:30
Tartu(stop 4h) - arrive about 12.06.10 7:30 depart 12.06.10 about 12:00
Tallinn - arrive 12.06.10 about 14:30 depart 13.06.10 about 20:00
 
Tuo yhteys on joskus näkynyt poezda.net:ssä, kun on hakenut jotain aivan muuta.

Tekstissä todetaan, että Vilnasta Varsovaan mennään Stasyloksen ja Brestin kautta, eli Valko-Venäjän viisumi pitäisi olla. Ja 13.6. pitäisi olla Tallinnassa, jos tuota aikoo hyödyntää. :)

Onkohan tuo jonkin puolalaisen matkatoimiston järjestämä erikoisjuna eli saako siihen edes lippuja muuta kautta?
 
Tuo yhteys on joskus näkynyt poezda.net:ssä, kun on hakenut jotain aivan muuta.

Tekstissä todetaan, että Vilnasta Varsovaan mennään Stasyloksen ja Brestin kautta, eli Valko-Venäjän viisumi pitäisi olla. Ja 13.6. pitäisi olla Tallinnassa, jos tuota aikoo hyödyntää. :)

Onkohan tuo jonkin puolalaisen matkatoimiston järjestämä erikoisjuna eli saako siihen edes lippuja muuta kautta?

Olen aika varma, että tuosta Tallinna-Varsova juna "risteilystä" kyllä löytyy joku linkki netistä. En tosin ole sitä vielä onnistunut löytyämään.

..Enkä osaa venäjää tai puolaa, että hakeminen on vähän torspoa.

Kaikki apu olisi tarpeen, tämä kyseinen juna vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja eksoottiselta :)

---------- Viesti lisätty kello 17:31 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 13:24 ----------

Jahans, jo löytyi infoa tästä Tallinna- Varsova juna "risteilystä"

http://www.lernidee.de/en/reisedetail/reisedetail.html?&reise_id=960
 
..Nyt kun on aikaa tarkastella tarkemminkin niin, eipä tuo juna edes Varsovassa näköjään käy :D

Tässä vielä toinen linkki tähän Baltic Private train:iin

Hakusanat "baltic private amber train" antaa aika paljonkin osumia

Koko reissu, all inclusive maksaa ilmeisesti kahdelta hengeltä 4 500 EUR.

->http://www.railplus.com.au/great-rail-journeys/the-amber-train/pricesinfo.htm

http://www.wellconnectedtravel.com.au/products/the-amber-train/docs/AMBER_TRAIN_23_July.pdf

Reitti koko komeudessaan Bing mapsissa (loppuu Berliiniin, mutta karttaan ei saa kuin 13 nav pistettä) http://www.bing.com/maps/default.as...nań, Poland___e_&mode=D&rtop=0~0~0~&encType=1
 
Virossa näköjään rempataan muunmuassa tuo TAPA osuuskin tänävuonna

eli Etelä pohjoinen nopeus radanpuolesta on 120km/h.

Myös muuta remppaa näyttää olevan alkamassa erittäin paljon, eli eipä taida junat kulkea mihinkään suuntaan Virossa tänävuonna.

Eli Eesti pojat voivat tämän rempan jälkeen alkaa kaavailemaan 160km/h etelä-pohjoinen nopeudesta.

Olikos se nyt niin, että Stadler juna kulki maksimissaan sen 160Km/h?


Linkki uutiseen:

Viimeisimmät Rail Baltica rööpatööd 11.06.2010 10:46 11.06.2010 10:46

http://translate.google.fi/translat...=491e5a05-b9cd-4e9e-b005-294270ccef9b&ref=rss


PS. Eräs ystävällinen Valko-Venäläinen otti photoja Amber junasta sen Minskissä ollessaan ---> http://forum.esmasoft.com/viewtopic.php?t=5597
 
Viimeksi muokattu:
Virossa näköjään rempataan muunmuassa tuo TAPA osuuskin tänävuonna

eli Etelä pohjoinen nopeus radanpuolesta on 120km/h.

Myös muuta remppaa näyttää olevan alkamassa erittäin paljon, eli eipä taida junat kulkea mihinkään suuntaan Virossa tänävuonna.
Mihinkäs tämä arvaus perustuu? Edelaraudtee ilmoittaa sivuillaan aikataulumuutoksista, mutta varmasti ei Tallinna-Tapa-rataosuutta suljeta kokonaan rataremontin ajaksi. Kyseessä on kaksiraiteinen rata, joka sattuu olemaan Viron tärkein tavaraliikenteen reitti. Sama kuin Eesti Raudtee ilmoittaisi, että lopetamme tavaraliikenteen kokonaan loppuvuodeksi, koska asetamme ratatyöt etusijalle. :) Rataosan Tartto-Valga kunnostus oli täysin eri asia, sen merkitys tavaraliikenteelle on melko vähäinen. Valgasta tulee rajan yli tyyliin yksi juna päivässä.

Ei noiden kökkökäännösten perusteella kannata tehdä kovin syvällisiä johtopäätöksiä.
 
Mihinkäs tämä arvaus perustuu?

Ajattelin juuri sitä aikaisempaa Tarto-Valga remonttia ja tätä 2010 kesä Virossa tapahtuvaa rataremonttien määrää->

1.) On käynnissä korjaustyöt Kehra - Aegviidu reitillä (reisirongiliiklust vaikuttaa 26 päivään heinäkuuta).

2.) Seuraavaksi suoritetaan kapiltaalremonti Ülemiste - Lagedi reitillä (remondiperiood 9. heinäkuuta - 27. elokuuta) ja Raasiku - Kehra reitillä (2.august - 13. lokakuuta).

3.) Lisäksi suurehkojen tapahtuu tänä vuonna vielä saman hankkeen ballastipuhastus Aegviidu - Tapa reitillä (23.august - 26. marraskuuta).

Muut työt, jotka reisirongiliiklust olennaisesti vaikuta, käydään asemilla - jaamateede korjaukseen ja pääteiden pöörmete vaihdot Ülemiste, Lagedi, Raasiku, Kehra, laitureilta kuvattuna ja Tapa asemalla.

Korjaus pyritään varmistamaan henkilöliikenteen nopeutta 120 km / h ja vähentää melutasoa, koska uudet kiskot hitsataan yhteen.

4.) Lisäksi Tallinna - Tapa radalla järjestetään kunnostustyöt "Tartu - Valga rautateiden rajatylittävän kappaleen uudelleenrakentaminen / parantaminen"-hankkeen yhteydessä Valga asemalla, jossa ajantasaistetaan ja päivitetään mitemeid jaamateid ja pöörmeid sekä rakennetaan uudet Maasillat turvallisemman raudteeületuse varten.

5.) Samoin jatkuu Viron rautateiden infrastruktuuria sijaitsevien reisiveoplatvormide muutos.
 
Viimeksi muokattu:
Voisi noista kökkökäännöksistä edes päivänselvät kirjotus vihreet korjata ennen tietojen kopioimista tänne.

Kaikki nuo mainitut ratatyöt ovat samalla Tallinna-Tapa-rataosalla, joka siis on kaksiraiteinen ja joka aivan varmasti remontoidaan raide kerrallaan liikenteen pyöriessä koko ajan toisella raiteella.
 
Virolaiset ovat näköjään nyt sitten Wirallisesti tilanneet diiseli ja sähkö flirttejä->

Elektriraudtee teki sopimuksen 38 junaa varten 04.08.2010 // Elektriraudtee sõlmis lepingu 38 rongi saamiseks

Käännettynä


Ilmeisesti EMU, DMU, ja GTW lyhenteet liittyvät tilattuihin juniin jotenkin?



....Tietääkö joku, muuten miten tämän kesän mittavat modernisointi Viron radoilla ovat edenneet? Syksy lähestyy..
 
Viimeksi muokattu:
Ilmeisesti EMU, DMU, ja GTW lyhenteet liittyvät tilattuihin juniin jotenkin?


EMU = Electric multiple unit = Moninajettava sähköjunayksikkö
DMU = Diesel multiple unit = Moninajettava dieseljunayksikkö
GTW = Stadlerin valmistaman tuoteperheen mallinimi, tarkoittaa moninaista kalustoa, joita yhdistää yksikön keskivaiheilla oleva tekninen nivelosa, joka toimii tavallaan jaakobintelinä. http://en.wikipedia.org/wiki/Stadler_GTW
 
GTW taitaa tulla sanasta Gelenktriebwagn, joka on nivelrakenteinen vetovaunu / moottorivaunu, kuten tlajusen kommentissakin tuli esille.
 
Takaisin
Ylös