Junahavaintoja 2010

Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
30.11.

SM5 ajeli Malmin aseman ohi n. klo 16,42 testiajo kilvillä raiteelta 2. Tietääkö kukaan, oliko tämä uusi yksikkö, vao toinen näistä kahdesta jo käytössä olevasta flirtistä?
Ei ole varmaa tietoa, mutta väittäisin nähneeni kaksi ensimmäistä yksikköä A-junissa aiemmin samana päivänä (toisella itse asiassa menin aamulla töihin). Olisi luontevaa, että koeajossa olisi lähinnä se uusin... ;)
 
SM5 bongattu eilen 8:n ja 9:n välillä menossa kohti pohjoista jossain Malmin suunnalla, mielestäni kaukoliikenneraiteella. Itse istuin myöhässä olevassa K-junassa menossa Helsinkiin päin.
 
Havainto se tämäkin 09.12.2010 04.38 Riihimäeltä lähtevä T-juna oli peruttu
 
Laitetaan nyt tännekin - vaikkakin jälkiJUNAssa...
Aamuruuhkan aikaan Tikkurilan/Keravan kaupunkiradalla ajellut Sm2 6097 on sekin nyt puna-valkoinen, kyljestä löytyy merkintä "Hy 11.10". Lisäksi kyseisessä yksikössä on keulilla nykyaikaistettu VR:n logo - edellisessä rempatussa Sm2:ssa eli 6059:ssä taitaa olla vielä vanha logo...?
 
18.12.2010
Kolmas Sm5 (Flirt) eli 03-runkoinen juna on otettu käyttöön. Oli tänään N-junana.
 
Tänään menin Flirtillä välin CRS-Ilmala (A-juna) ja vasta ulosastuttuani huomasin sen olevan yksikkö-03. Hienoa kun noita alkaa tulla nyt enemmän liikenteeseen; varsin miellyttävä kaupunkijuna se on.
 
Tässä taas havaintoja viimeisiltä päiviltä:
IC43 koki kovia jouluaattona, veturi hajosi Pasilaan mennessä ja juna myöhästyi tunnin jo alku(kilo)metreillään.

IC66 sen sijaan vedettiin Tapaninpäivänä Kouvolasta Helsinkiin Sr1 3058:n vetämänä. Normaalisti tuolla pätkällä on yleensä keulilla Sr2, mutta näitä korvaamisia on toki ollut aikaisemminkin.

Tänä maanantaina 27.12. kaikki I-, G- ja K-junat on peruttu. Helsingin ja Keravan välillä liikennöidään N-junilla, jotka olivat jopa neliyksikköisiä ainakin aamuruuhkassa.
 
27.12.2010

Aamulla noin klo 7:15 Y-juna pysähtyi Huopalahden asemalla (Hpl) matkustajien ottamista ja jättämistä varten. Ajosuunta Karjaa (Kr) - Helsinki (Hki).
 
27.12.2010

Aamulla noin klo 7:15 Y-juna pysähtyi Huopalahden asemalla (Hpl) matkustajien ottamista ja jättämistä varten. Ajosuunta Karjaa (Kr) - Helsinki (Hki).

HSL:n Poikkeusinfosta: Lähijuna Y keskustaan maanantaina klo 06:00 ja 06:50 pysähtyy samoilla asemilla kuin lähijuna E.
 
M-junia ajettiin koko päivän kolmella yksiköllä, flirtit 02 ja 03 ajoivat myös yhdistettynä. Martinlaakson bussiterminaalin iso aikataulunäyttö näytti ainoastaan lähteviä M-junia Helsinkiin ja vieläpä normaalin 10min välein, bussien lähtöaikoja ei näkynyt, alareunassa tosin pyöri poikkeusinfo M-junien vuoroväleistä ja lähtöajoista.
 
Tupla-Flirt (Sm5:t 02+03) oli myös tänään 28.12. M-reitillä ainakin aamuruuhkassa.
 
Tila
Ei avoinna uusille viesteille.
Takaisin
Ylös