VR hankkii 40 IC2-vaunua, 15 ravintolavaunua ja 12 ohjausvaunua

kuukanko

Moderaattori
Tunnistettu jäsen
Liittynyt
24 Kesäkuu 2005
Viestit
7,557
VR:n viime vuoden tuloksen yhteydessä VR on kertonut aloittavansa uusia kalustohankintoja tänä vuonna:
VR sanoi:
Keväällä 2010 käynnistetään tarjouskilpailu 40 InterCity-kaksikerrosvaunun hankkimiseksi. InterCity-vaunut ovat matkustajien keskuudessa suosituin vaunutyyppi, minkä vuoksi niitä on päätetty hankkia lisää. Vaunut varustetaan wlan-yhteyksillä, mikä mahdollistaa asiakkaiden toivoman Internet-yhteyden käytön matkan aikana.

Saatujen asiakaspalautteiden perusteella ravintolapalveluihin panostetaan kaukoliikenteen junissa. Vuoden 2010 aikana aloitetaan 15 uuden kaksikerroksisen ravintolavaunun hankinta. Ravintolapalvelut nähdään VR:llä tärkeänä osana asiakaspalvelua jatkossakin päinvastoin kuin monissa muissa maissa, joissa junien ravintolapalveluista on luovuttu.

Vuoden 2010 aikana käynnistetään myös 12 uuden kaksikerroksisen ohjausvaunun hankinta. Ohjausvaunuissa yhdistyvät veturin ja InterCity-matkustajavaunun ominaisuudet. Junaa voi ohjata molemmista päistä ilman veturinvaihtoa, mikä säästää riittämätöntä ratapihakapasiteettia erityisesti Helsingissä. Ratapihakapasiteetin vapautuminen vaikuttaa koko junaliikenteeseen ja sen täsmällisyyteen. Lisäksi turvallisuus ratapihalla paranee, koska veturinvaihdot ja kaluston kytkennät vähenevät.
 
Hyvin loogisia hankintoja. Suomen nykyisellä rataverkolla ja kriittisten rataosien kapasiteetin käytöllä Pendoliinoista ei ole oikeastaan paljon mitään nopeushyötyä IC2- kalustoon verrattuna. Lisäksi IC2 vaunut ovat mukavampia ja niitä voidaan yhdistellä eri pituisiksi juniksi. IC2:t kulkevat niin tasaisesti vielä 160 km/h vauhdissakin että eikö niillä vaan voitaisi ajaa vähän lujempaa osalla rataosista?

Kuinkahan kauan Suomessa vielä sählätään huonosti poimivien Pendoliinojen kanssa? Nuo olivat kallis virhehankinta.
 
Mitkähän mahtavat olla nuo "monet muut maat, joissa junien ravintolapalveluista on luovuttu"?
 
Jos tällä hankintatavalla edetään, seuraavan hankinnan jälkeen Z- ja R-junissakin on veturivetoisia kaksikerrosvaunuja ohjausvaunuilla terästettyinä. Toki lähiliikenne vaatisi vähän väljempää eteis- ja porrasrakennetta.

---------- Viesti lisätty kello 15:06 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 14:51 ----------

Ohjausvaunujen hankinta keventänee Helsingin ratapihan ruuhkaa. Milloinkohan sitten kaikki lähiliikenteen kokoonpanomuutokset Helsingissä lopetetaan ruuhka-aikoina? Tuo vaatisi kyllä kehitettyjä raideratkaisuja linjojen toisissa päissä. Tuo vapauttaisi kapasiteettia Pisaraa odoteltaessa.

Nykyinen Helsingin aseman operointi on tehotonta ja häiriöherkkää.
 
Erinomaista, siis Edr-ravintolavaunuja ja Edo-ohjausvaunuja. :)

Ilmeisesti niin, että alakerta on ravintolana ja yläkerta tavallinen (tai Business) matkustajaosasto, vai tulisiko yläkertaan joku baariosasto, jossa A50-tyyppinen tanssilattia, poke rappusten päähän ja puuhavaunuista tutut veräjät portaiden yläpäähän estämään horjumista rappuset alas?

Vielä kun saisi EFd-vaunuja, eli 2-kerroksisia matkatavaravaunuja. Innovatiivinen ratkaisu olisi alkaa kuljettaa niissä myös paketteja ja mainostaa kuinka edullisesti ja nopeasti (junan kulkunopeudella) saisi paketin rautatieasemille ympäri Suomea. Lastausovi olisi rakennettavissa 550 mm korkeuteen kiskosta, eli laiturin kanssa samaan tasoon, jolloin voisi käyttää vaikka rullakoita tavarankuljetukseen aseman ja junan välillä.

Mainostus saisi olla ainakin tätä laajempaa.
 
Ilmeisesti niin, että alakerta on ravintolana ja yläkerta tavallinen (tai Business) matkustajaosasto, vai tulisiko yläkertaan joku baariosasto, jossa A50-tyyppinen tanssilattia, poke rappusten päähän ja puuhavaunuista tutut veräjät portaiden yläpäähän estämään horjumista rappuset alas?
Ja aletaan markkinoimaan "junaristeilyjä" vaihtoehtoina perinteisille laivaristeilyille. Yö junassa ja railakasta menoa baari-yökerhossa, joka on auki aamuneljään ja sitten kaksikerroksiseen makuuvaunun hyttiin jatkoille. Suihkutkin saa tarvittaessa. Hieman yllätystä, että mistä puolelta Suomea herätään aamulla; vaikkapa Rovaniemeltä ja sitten päivä shoppailua tms. "tallinnalaisittain" oudossa pohjois-suomalaisessa kaupungissa. Sitten illalla taas paluumatka Helsinkiin uusine kujeineen.

Toki päinvastoinkin onnistuu.
 
VR sanoi:
InterCity-vaunut ovat matkustajien keskuudessa suosituin vaunutyyppi, minkä vuoksi niitä on päätetty hankkia lisää.
Toivottavasti uudet kaksikerrosvaunut ovat paremmalla istuinmukavuudella varustettuja kuin jo olemassaolevat. :D

Vakavasti puhuen: loistava uutinen! Ohjausvaunujen hankinta vapauttaa Sr2 -vetureita tuottavampaan käyttöön kuin seisoskeluun Helsingissä/Turussa/Tampereella/Kouvolassa. Näemmeköhän sen ihmeen, että Sr1 -veturit varustetaan kääntöjunakäyttöä varten vai käytetäänkö "Kaalihäkkejä" voileipinä eli veturi junan molemmissa päissä? ;) Ainakin Saksassa ja Tsekissä tätä "voileipä" -menetelmää on käytetty ohjausvaunujen puuttuessa.
 
Sveitsissä ole nähnyt jopa junia, jossa veturi on junan keskellä ja ohjausvaunut junarunkojen kummassakin päässä.

Sveitsissä kalustokierto näytti olevan erittäin tehokasta ja näissä em. tapauksissa lienee kyse siitä, että kaksi alunperin eripuolilta Sveitsiä tullutta junarunkoa on vain yhdistetty yhdeksi junaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Ilmeisesti niin, että alakerta on ravintolana ja yläkerta tavallinen (tai Business) matkustajaosasto, vai tulisiko yläkertaan joku baariosasto, jossa A50-tyyppinen tanssilattia, poke rappusten päähän ja puuhavaunuista tutut veräjät portaiden yläpäähän estämään horjumista rappuset alas?

Vaikkei nyt ihan baaria, itse näkisin kovin mielelläni "ravintolasalin" yläkerrassa. Ikkunoita voisi myös vähän avartaa ylöspäin, kun matkatavarahyllyjäkään ei tarvita, ja siten paljon enemmän päivänvaloa sisään vaunuun.
 
Millaisia kaksikerroksisia ravintolavaunuja maailmalla on? Minulle tulee heti mieleen Sveitsin vaunujen lisäksi yhdysvaltalaiset Santa Fen HiLinerit ja Amtrakin SuperLinerit. Yhteistä näille kolmelle on, että käynti vaunusta toiseen on ylätasolta - ravintolatilasta saadaan 25 m pitkä ja keittiö on alhaalla. Millainen järjestely tulee ravintolavaunuun, jossa käynti vaunusta toiseen on keskeltä? Yläkertaan asiakastilat, alakertaan keittiö? Vai laitetaanko ravintolatilat sekä ylä- että alakertaan ja päätyihin laitetaan toiseen keittiö ja toiseen astiakaappi ja tiskaus?

Eikö kukaan tiedä maata, jossa ravintolapalveluista on luovuttu tai niitä on heikennetty merkittävästi? Ettei vaan olisi Suomi esimerkkinä tässäkin? Monessa muussa maassa junien ravintoloihin on panostettu niin, että henkilökunnassa on erikseen kokit ja tarjoilijat. Suomessa kuitenkin voidaan tiskaus- ja keitto-osastot sijoittaa eri päätyihin ilman erillisiä kokkeja ja tiskaajia; sama tarjoilija voi käydä toisessa päädyssä lämmittämässä munakasta mikrossa ja toisessa päädyssä heittämässä kertakäyttöastioita roskiin (Amtrak tosiaan tarjoili vähän aikaa mikromunakasta, kunnes siirtyi junassa tehtyyn munakkaaseen - joka tosin huhujen mukaan on valmistettu junan ravintolavaunussa neljä tuntia ennen aamiaista).

Sveitsissä ole nähnyt jopa junia, jossa veturi on junan keskellä ja ohjausvaunut junarunkojen kummassakin päässä. Näissä em. tapauksissa lienee kyse siitä, että kaksi alunperin eripuolilta Sveitsiä tullutta junarunkoa on vain yhdistetty yhdeksi junaksi.
Jos kaksi junaa yhdistetään, miten keskellä voi olla vain yksi veturi?
 
Loistavia uudistuksia, mikäli toteutuu. Itse tekisin ravintolavaunusta sellaisen, että alakertaan varsinainen kahvila/ravintola, ja yläkertaan jonkinlainen lounge-osasto. Yläkerran loungessa väljästi istumapaikkoja ja baaritiski josta saisi ainoastaan juomia. Oli miten oli, aivan mahtava jos toteutuu.
 
Jes! Hienoa että tännekin saadaan ohjausvaunut lopultakin.

Nyt olis VR:llä mahdollisuus muuntaa IC2:set uuden kaluston myötä täysin Inter-regio luokaksi.
 
Takaisin
Ylös