Vuosaaren satamarata

kemkim sanoi:
Uuteen satamaan ei saada juuri minkäänlaista joukkoliikennettä, jos kuulemani jutut siitä, että sataman ainoa joukkoliikenneyhteys olisi palvelulinja, pitävät paikkansa.
Finnlinesin matkustajia kuljettavat alukset siirtyvät myös Vuosaareen, eli varsin mutkikasta ja hankalaa tulee olemaan matkustajien kulku Travemünden linjalle ilman omaa autoa.

Nykyisin Sompasaareen eli Hansaterminaaliin pääsee vielä verrattain vaivattomasti, vaikkei enää sinisellä bussilla kuitenkaan aivan terminaalin juureen.
 
Compact sanoi:
Nykyisin Sompasaareen eli Hansaterminaaliin pääsee vielä verrattain vaivattomasti, vaikkei enää sinisellä bussilla kuitenkaan aivan terminaalin juureen.

Kilometrin joutuu kävelemään sataman portilta laivaan autojen seassa. Mikä idea tässäkin nyt on, laittaa työntekijät ja laivamatkaajat kävelemään jos autolla pääsee perille asti?

Noh, rahtiinhan ne Finnlinesit taitavat enimmälti painottua, ja automatkaajiin. Autoa tarvitsemattomat menevät sitten lentäen perille tai kaljalaivoilla.
 
kemkim sanoi:
Kilometrin joutuu kävelemään sataman portilta laivaan autojen seassa. Mikä idea tässäkin nyt on, laittaa työntekijät ja laivamatkaajat kävelemään jos autolla pääsee perille asti?
Tämä on vain kaupunkisuunittelun arkista realismia. Yleiskaavassa ja erilaisissa ohjelmissa puhutaan kestävän kehityksen mukaisesta kaupunkirakenteesta ja joukkoliikenteen tärkeydestä. Käytännön toimissa näitä periaatteita ei edes ajatella. Ensimmäinen ja viimeinen käytännön periaate on, miten jonnekin saadaan tie ja tarpeeksi parkkipaikkoja. Kun se on ratkaistu, asia on valmis.

Jos vahingossa jossain on raide, se on ainoastaan tilankäytön haitta, ja se voidaan aina ottaa pois. Kuvitelkaa, olisiko mahdollista tehdä sama pysäköintikentälle kuin nyt Vuosaaressa tehtiin metroraiteelle? Ei tulisi kysymykseenkään. Enintään sitä voi siirtää muutaman metrin, mutta ei enempää, jotta kävelymatka ei pitene.

Tiedätte, ketkä pitävät valtaa Helsingissäkin. Kaupunkilaiset ovat autopuolueen valtaan äänestäneet. Sitä saa, mitä tilaa.

Antero
 
Antero Alku sanoi:
Tiedätte, ketkä pitävät valtaa Helsingissäkin. Kaupunkilaiset ovat autopuolueen valtaan äänestäneet. Sitä saa, mitä tilaa.

Tai ehkäpä edustajat kannattavat joukkoliikennettä, mutta kun eivät ole kampanjoineet sillä vaaleissa, ajattelevat ihmisten enemmistön olevan autojen puolella, koska valtakunnallisissa mielipidekirjoituksissa ja mediassa autoilulla on niin vahva asema. Heillä taitaa myös omakohtainen kosketus joukkoliikenteeseen olla aika vähäistä, kiireiset päivät kun "pakottavat" heidät käyttämään taksia ja henkilöautoa, toisin sanoen ei ole viitseliäisyyttä opetella linjoja kunnolla. Tukholmassa tuntuu olevan erilainen meininki. Onneksi ei vielä ole menty Tallinnan tasolle kuitenkaan, ostetaan edes uusia kuljettimia ja linjojen palvelutasoa ei ole karsittu juurikaan.
 
kemkim sanoi:
Tai ehkäpä edustajat kannattavat joukkoliikennettä, mutta ... Heillä taitaa myös omakohtainen kosketus joukkoliikenteeseen olla aika vähäistä, kiireiset päivät kun "pakottavat" heidät käyttämään taksia ja henkilöautoa
Teot osoittavat, kuka kannattaa joukkoliikennettä ja kuka autoilua.

Luulenpa, että valtaosa joukkoliikenteen kannattajista kannattaa sitä, että MUUT käyttävät joukkoliikennettä. Omalla kohdalla on sitten sata syytä, miksi sitä ei "voi" käyttää. Siis tietenkin käyttäisi, jos käytölle ei olisi joitain esteitä.

(Tavallisin syy muuten on, että tarvitsee autoa työpäivän aikana. Sivuhuomautuksena sellainen tieto, että mitä todennäköisimmin työnantajalle on halvempaa tehdä sopimus yhteiskäyttöautoista niitä todellisia työpäivän aikaisia tarpeita varten kuin kustantaa työntekijöillensä pysäköintipaikkoja.)

Tulemme näkemään Espoon valtuustossa ensi maanantaina sen, että muille sopii joukkoliikenne. Mehän tiedämme jo valtamedian galluppien perusteella, että espoolaiset autoilijat ovat innokkaimpia "joukkoliikenteen" (lue: metron) kannattajia. (Länsimetron kannatus = autoilijoiden osuus, bussin kannatus = joukkoliikenteen käyttäjien osuus.)

Uskokaa pois, valtamedia ei tule koskaan tekemään Espoon valtuutetuille maanatain äänestyksen jälkeen kyselyä, josta selviää, mitä äänesti ja onko joukkoliikenteen vai auton päivittäinen käyttäjä.

Antero

PS: Anteeksi, viestin loppuosa kuuluisi tietenkin länsimetroketjuun.:smile:
 
Kirjoitin jo aiemmin samasta asiasta, mutta keneltäkään ei tunnu löytyvän tietoa. Laitan asian uudelleen esiin, koska kukaan sitä tuskin edellisiltä sivuilta löytää. Eli miksi rakennettiin asuinalueen alta tunneli savio-vuosaari. Kun olisi voitu tehdä ratalinjaus keravalta sipoon länsiosaa pitkin sinne samaiseen vuosaareen. Sipoon länsiosa kun on pelkkää asumatonta ryteikköä. Vai oliko kyseessä periaatepäätös, että sipoon puolelta vain ei saa tehdä rataa, ja että sieltä on löytynyt liito-oravan papanoitakin.
 
Murzu sanoi:
Eli miksi rakennettiin asuinalueen alta tunneli savio-vuosaari.
Tämä ei ole asiallinen vastaus, sillä en ole perehtynyt tähän asiaan. Minulla on vain kaksi spekulattivista vastausta:

1
Tunneli rakennettiin siksi, että Etelä-Suomessa on tietty louhintateollisuuden kapasiteetti, jolle täytyy keksiä töitä. Näin olen nähnyt sanoneen alan yhdistyksen edustajan televisiossa parisen vuotta sitten. Ko. edustajan huolenaihe oli, mitä tehdään kun Vuosaaren sataman louhinnat valmistuvat. Hän peräsi pääkaupunkiseudun mittavia louhintaurakoita, kuten länsimetroa ja Marjarataa.

2
Rautatietä pidetään nykyään ympäristöhaittana. Se meluaa ja sillä on estevaikutus. Siksi on vaikea sovittaa rautatietä edes osittain rakennettuun yhdyskuntarakenteeseen. Yksi tapa vähentää mainittuja ympäristöhaittoja on panna rautatie piiloon. Pidän tätä perustetta lähinnä huvittavana, koska tällä tavoin ei ajatella vilkkaasti liikennöidyistä teistä. Ei edes silloinkaan, kun niiden ympäristöhaitat ovat selvästi rautatietä suuremmat, kuten ne yleensä aina ovat. Kun tarvitaan tie, läheisyydessä olevien on vain sopeuduttava sen meluun, hajuun, myrkkyihin ja estevaikutukseen.

Antero
 
Antero Alku sanoi:
Tämä ei ole asiallinen vastaus, sillä en ole perehtynyt tähän asiaan. Minulla on vain kaksi spekulattivista vastausta:

Tunneli rakennettiin siksi, että Etelä-Suomessa on tietty louhintateollisuuden kapasiteetti, jolle täytyy keksiä töitä.

Rautatietä pidetään nykyään ympäristöhaittana. Pidän tätä perustetta lähinnä huvittavana, koska tällä tavoin ei ajatella vilkkaasti liikennöidyistä teistä.

Vai, että töitä täytyy keksiä. Tämähän on sitten nykyajan työttömyystyötä, kun valtio oikein pitää huolen siitä, ettei maankaivuumiehille ja -firmoille jää luu käteen. Kyllä tässä täytyy olla jotain takana. Miksi eivät nämä louhintateollisuuden yritykset ihmisineen lähde vaikka Venäjälle tekemään niitä töitä, miksi veroista pitäisi maksaa heille töitä?

Rautatie ei ole minusta ympäristöhaitta. Näin ajateltiin ilmeisesti itämetrosta, kun se laitettiin samaan maastokäytävään Itäväylän kanssa. Päärata on oivallinen siksi, että se on sijoitettu keskelle asutusta, kauaksi moottoriteistä. Siksi se on niin suosittu. Joukkoliikenteen kohdalla ei pitäisi puhua ympäristöhaitasta.

Teistäkin aletaan nykyään ajatella, että ne ovat ympäristöhaitta. Kehä I:stä siksi tunneloidaan tulevaisuudessa Leppävaaran kohdalla. Hyvä ratkaisu, samalla saadaan uusia taloja rakennettua ja maisemaa rumentava tie lähtee näkyvistä. Voitaisiin oikeastaan kattaa kaikki kehätiet ja Helsingin rajojen sisällä olevat moottoritiet. Enää ei liukkaus vaivaisi autoilijoita, meteli vähenisi ja saataisiin hyvien bussi- ja autoyhteyksien varrella olevia asuinalueita.
 
Vuosaaren sataman työssä tarvitaan todella suuri määrä louhetta ja sen etsimisessä ja haalimisessa on ollut kova työ ja tälläisen tunnelin louhiminen on kyllä auttanut todella paljon louheen saamisessa.
 
Antero Alku sanoi:
2
Rautatietä pidetään nykyään ympäristöhaittana. Se meluaa ja sillä on estevaikutus.
Arvaus 2 on se oikea. Vantaan kaupunki vastusti maanpäällstä rataa joka olisi tullut Hakunilan suunnasta ja vedetty "kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden" Hanalan peltojen yli ja olisi liittynyt päärataan Hiekkaharjun ja Koivukylän välissä. Sinänsä kummallista koska Hanalan pelloilla ei asu kuin pari maajussia joita se olisi häirinnyt, ja päärata katkaisee pellot nytkin etelä-pohjoissuunnassa. Pidin aikoinaan (asuin silloin Vantaalla) ratkaisua rakentaa tunneliin koko rata äärimmäisen tyhmänä. Vantaan olisi sensijaan pitänyt myydä Helsingille kalliilla rahalla oikeus rakentaa rata maittensa päälle. Maanpäälliesenä se olisi myöhemmässä vaiheessa voitu suht helposti 2-raiteistaa, niin olisi saatu matkustajaliikennettä sille ts Marja-radan jatkohaara itään.

t. Rainer
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Re: Vuosaaren satamarata

Compact sanoi:
Tilapäisesti kuitenkin varmaankin sallitaan joku tilaushenkilöjuna? Ainakin vihkiäisjuna?

Ei. Tunneliin ei tehdä savunpoistoa, joten henkilökuljetus on kielletty.
 
Vs: Re: Vuosaaren satamarata

Eki sanoi:
Lainaus onkin vuoden takainen. Olen kai jo sen jälkeen todennut, että junassa ei voi olla kuolevaisia muuta kuin veturissa :)
 
R.Silfverberg sanoi:
Vantaan kaupunki vastusti maanpäällstä rataa joka olisi tullut Hakunilan suunnasta ja vedetty "kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden" Hanalan peltojen yli ja olisi liittynyt päärataan Hiekkaharjun ja Koivukylän välissä.

Siis mitähäh?!! Siinä olisi kyllä vielä vähemmän järkeä vetää rata hiekkaharjun ja koivukylän välistä. Näin käy kun karttaa katsotaan liian läheltä. Lukekaa tämä nyt tarkasti: Kysyin miksei ratalinjaa tehty linjaa KYTÖMAA-AHJO-NIKINMÄKI(itäpuoli)-VUOSAARI??? Tällöin alle olisi jäänyt alussa metsää, sitten risukkoa, ja lopuksi vesakkoa. Asuntoja ratalinjauksen haitta-alueella olisi ollut NOLLA kappaletta. Sitäpaitsi kytömaaltahan lähtee se sköldvikin rata, jota olisi voitu sitten ennen ahjoa heti motarin jälkeen jatkaa kohti vuosaarta. Asumattomien rämeikköjen halki sippoon puolelta. Alle ei jää mitään kulttuurihistoriallista, eikä muutakaan. Mutta tässä on varmasti taas se likinäköisyys ilmiö, huomataan jälkeenpäin että OHOPS. Kaiken kukkuraksi keravalta vuosaareen tulisi lyhemmäksikin matka ehdottamaani reittiä pitkin, kuin että mennään ensin väärään suuntaan saviolle asti ja sitten yhtäkkiä käänntyään vasta kohti vuosaarta, järjetöntä tunnelia pitkin. Tutkikaapa karttaa ja hämmästykää...
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Vallinojan seisake?

Hanaböle-nimisiä ovat myös ne kuuluisat "maisemallisesti arvokkaat" pellot Jokiniemen pohjospuolella, jonka poikki Vantaan kaupunki ei sallinut että Vuosaaren satamarata rakennetaan maan päällä, vaan jouduttiin rakentamaan 12 km pitkä tunneli sitä varten Savioon.

Miksi ainoa maanpäällinen vaihtoehto oli Hanabölen peltojen poikki, tai muuten tunneliin? Kun karttaa zoomaa hieman kauemmas, niin lapsikin voi huomata, että Keravalta lyhin ja järkevin reitti Vuosaareen kulkisi Sipoon asumattomien metsien halki.

Jos rata olisi tehty järkevästi, se olisi linjattu Yli-Keravan kohdilta Sköldvikin haarautuvaa rataa hyväksi käyttäen noin 2km aina Lahden motarin sillalle asti. Siitä rata olisi erkaantunut halki metsien Nikinmäen itäpuolelta kohti Sotunkia ja Länsisalmea. Loppumatka kehä3:n jatketta seuraten Vuosaareen.

En näe ensinnäkään Savion 10km tunnelille mitään järkeviä perusteita. Toiseksi linjauksia pohdittaessa, pitäisi katsoa karttaa hieman kauempaa. Suurin osa ehdottamaani linjausta olisi neitseellistä metsää, mihin rata olisi helppo tehdä. Nyt on sitten tehty kallis tunneli, jonka pitää täyttää turvallisuusmääräykset, esim tulipalon takia. Olipa turvallisuusasiat kuinka hyvin tahansa suunniteltu, väitän että tunnelissa tapahtuva onnettomuus, on aina pahempi kuin onnettomuus taivasalla.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Vallinojan seisake?

Miksi ainoa maanpäällinen vaihtoehto oli Hanabölen peltojen poikki, tai muuten tunneliin? Kun karttaa zoomaa hieman kauemmas, niin lapsikin voi huomata, että Keravalta lyhin ja järkevin reitti Vuosaareen kulkisi Sipoon asumattomien metsien halki.

Jos rata olisi tehty järkevästi, se olisi linjattu Yli-Keravan kohdilta Sköldvikin haarautuvaa rataa hyväksi käyttäen noin 2km aina Lahden motarin sillalle asti. Siitä rata olisi erkaantunut halki metsien Nikinmäen itäpuolelta kohti Sotunkia ja Länsisalmea. Loppumatka kehä3:n jatketta seuraten Vuosaareen.

En näe ensinnäkään Savion 10km tunnelille mitään järkeviä perusteita. Toiseksi linjauksia pohdittaessa, pitäisi katsoa karttaa hieman kauempaa. Suurin osa ehdottamaani linjausta olisi neitseellistä metsää, mihin rata olisi helppo tehdä. Nyt on sitten tehty kallis tunneli, jonka pitää täyttää turvallisuusmääräykset, esim tulipalon takia. Olipa turvallisuusasiat kuinka hyvin tahansa suunniteltu, väitän että tunnelissa tapahtuva onnettomuus, on aina pahempi kuin onnettomuus taivasalla.
Ko. alueet osuvat Sipoonkorven alueelle, johon on 2006 perustettu 17,2 neliökilometrin luonnonsuojelualue. Mm. Helsingin vihreät kannattavat kansallispuiston perustamista alueelle. Tämä selittänee miksi alueelle ei rakenneta rautateitä...
 
Takaisin
Ylös