Sisämaan yöjunaliikenne ajetaan alas vuodenvaihteessa

Antero Alku sanoi:
Ihmettelen vain sitä, miksi Suomessa VR:n asema on aina vain niin pyhä, että mitään VR Oy:n toimia ei ole lupa asettaa kyseenalaiseksi.
Vähät joukkoliikennerahat saataisiin tosiaan käytettyä tehokkaammin, jos sekä junaliikenteessä että bussiliikenteessä olisi enemmän kilpailua (vaikka bussien osalta se onkin jo ostoliikenteessä). Joukkoliikenteen käytölle ei myöskään varmasti olisi pahitteeksi, jos joukkoliikenne olisi järjestetty tavalla jossa bussiliikenne ja junaliikenne täydentäisivät toisiaan eivätkä kilpailisi toisiaan vastaan.
 
kuukanko sanoi:
Joukkoliikenteen käytölle ei myöskään varmasti olisi pahitteeksi, jos joukkoliikenne olisi järjestetty tavalla jossa bussiliikenne ja junaliikenne täydentäisivät toisiaan eivätkä kilpailisi toisiaan vastaan.
Juuri näin. Miten vain saisi VR Oy:n ja Linja-autoliiton ymmärtämään, että yhteinen vihollinen on henkilöauto eikä toinen joukkoliikenne.

Antero
 
EU:n politiikan onnistumiset tällä alalla ovat pitkälti liittyneet paikalliseen liikenteeseen. Liikenteen kilpailuttaminen on ollut parannus aiempaan, jos monopoliyhtiö on käyttänyt asemaansa väärin (kuten VR ajoittain toimii). Ratkaiseva osuus on silti ollut myös liikenteen suunnittelun uudelleenjärjestämisessä. Yöjunaliikenteen ongelmana vain on, että ainoa looginen taho sen kilpailuttamisen järjestäjäksi olisi liikenne- ja viestintäministeriö. Eli sama taho, joka on vastuussa VR:n omistajaohjauksesta, nähtävästi heikolla menestyksellä. Ruotsissa maan pohjoisimpiin osiin kulkeva yöjunaliikenne on kilpailutettu valtion toimesta, eikä ilman skandaalinomaisia piirteitä ja liikenteen vähentämistä.

Antero Alku sanoi:
Juuri näin. Miten vain saisi VR Oy:n ja Linja-autoliiton ymmärtämään, että yhteinen vihollinen on henkilöauto eikä toinen joukkoliikenne.
Tässä on sama ilmiö, josta mainitsin toisessakin ketjussa. Että tässä maassa "kaksintaisteluasetelma" nähdään sielläkin missä sitä ei ole. Onko linja-auto vai juna parempi? Onko dieselveturi vai höyryveturi parempi? Pitääkö jokaiseen kysymykseen todella aina löytää se "oikea voittaja"?
 
Suomessa pitäisi kaikessa joukkoliikenteessä olla yhtenäinen kilometritaksa, riippumatta siitä, minkä lajin joukkoliikenteestä on kysymys. Tähän takseilla sitten olisi oikeus lisätä sopivaksi katsomansa palvelumaksu, bussien ja junien pitäisi toimia saman järjestelmän piirissä ja joka junassa olisi oltava oikeus matkustaa edullisesti ilman merkittyä paikkaa. Mutta VR:n "palvelukonsepteihin" tällainen ajatus ei istu.

Laivapikajunat ovat ainakin aikaisemmin olleet laivoille ikävä jarruttaja. Turun linjalla ei ole oikeastaan ollenkaan myöhästymisvaraa, sillä aikataulu on jo nykyisellään aivan liian tiukka saaristo-olosuhteisiin. Nykyään sekä Helsingin että Tampereen suunnista tulevat junat ovat aivan infernaalisen aikaisia juuri siksi, että ne olisivat satamassa taatusti hyvissä ajoin ennen laivan ilmoitettua lähtöaikaa.

R.Silfverberg sanoi:
Se on ainakin tiedossa että Silja aikoo tilata 2 uutta rahti-juna-auto-matkustajalauttaa, korvaamaan nykyiset Seawindin ja Siljan nimissä kulkevat Turun-Tukholman laivat.

Se, mikä niiden lopullinen reitti tulee olemaan on myös epäselvä. Tukholman kaupunki aikoo häätää laivat pois Värtanin satamasta koska aikoo rakentaa paikalle asuntoja (kuulostaako tutulta?). Se tietäisi, että Siljan laivat voivat sen jälkeen käyttää vain joko Stadsgårdenin satamaa joka on ennestään täynnä Vikingin ja Birkan ja muiden laivoja, tai Kapellskäriä tai Nynäshamnia.
No joo, tästä Kapellskär-teemasta on käyty mielenkiintoista keskustelua eräässä toisessa foorumissa, samoin Siljan tulevaisuudenkuvioista (liittyen myös siihen, kenelle SeaContainers tuota puljua on kauppaamassa, sillä myyntikuntoonhan sitä nyt aivan selvästi ollaan putsaamassa).
http://www.fcbsweb.com/forum/index.php?topic=3642.30
http://www.fcbsweb.com/forum/index.php?topic=5259.0
http://www.fcbsweb.com/forum/index.php?topic=5535.0

Kaukana takanapäin ovat ajat, jolloin matkustajamäärät säätelivät laivainvestointeja -eivätkä ne silloinkaan koko kuviota sanelleet. Rahdin kulkeminen tuo kuitenkin rahat ja varustamojen on pystyttävä kisaamaan keskenään. Niin yksinkertaista se on periaatteessa. Käytännössä se sitten onkin vähän monimutkaisempaa...
Todennäköisesti kruisailuperiaatteella toimivia lauttojakin tulee yhä Itämerellä kulkemaan, mutta missä, sen saamme nähdä. Tallinkin Helsingin risteilyliikenteeseen ensi keväänä valmistuva Galaxy muuttaa taas painopistettä ja tekee Vikingin ja muiden olon Suomenlahdella entistä ahtaammaksi -karjankuljettimien tilalle virolaiset ovat oikeasti hankkineet huomattavasti näiden vanhojen "länsioperaattorien" tonnistoa ladukkaampia aluksia, joiden käyttökustannukset ovat edullisemmat.
Silja ei tule muuttamaan Stadsgårdeniin, Vikingin autojonotkin kun haluttaisiin sieltä pois. Kantakaupungin tuntumassa vain Birkasta tykätään, se kun hoitaa yhteysliikenteensä busseilla.

Ahvenanmaan erikoisasema verottoman myynnin suhteen suosii kyllä Suomen satamista nimenomaan Turkua, Suomenlahdelta Tukholmaan ajettaessa Maarianhaminasta haettava tax-free-leima on kyllä polttoaineen hinnalla ja Ålandiin kulkevalla hyötykuormalla laskettuna varsin kallis. Äskettäin Ruotsissa käydessäni menin Tallinkilla, joka jätti Ahvenanmaalle kolme autoa, yhden prätkän ja yhden jalankulkijan eikä ottanut ketään (Schengenin ulkopuolelta tulevalla aluksella ei ole paikallisliikenneoikeutta alueen sisällä) ja palasin Vikingillä, joka jätti Maarianhaminaan tokan matkalaisia ja kolme ajoneuvoa sekä otti 13 henkilöautoa ja yhden polkupyöräilijän (terminaalin kauttakin kulki joku). Tällaisilla luvuilla saa myydä aika monta olutlaatikkoa, ennenkuin keikkaa voidaan luonnehtia taloudellisesti kannattavaksi.
 
Oikaiseehan Oikorata noin puoli tuntia Savon ja Karjalan ratojen junien aikatauluja. Siksi voidaan yöjunat lopettaa ja siirtyä tuo SUUREN ajansäästön johdosta pelkkiin päiväjuniin. Tosin lähdöt ovat jossain aamuneljän paikkeilla latvoilta, mutta junassahan on hauska matkustaa...
 
Jospa onkin niin, että oikoradan tulo on pelkkä kauan odotettu tekosyy...
 
Tekosyyepäilyjä taitaa vain vahvistaa yöjunien lakkauttaminen jo yli ½ vuotta ennen Oikoradan käyttöön ottamista. :wink:
 
Kyllähä oikorata jotaki auttaa mutta se Pendon tuominen Karjalan baanalle marraskuussa on jo naurettavuuden huippu... 1. Epäluotettavin tapa päästä Hesaan, 2. Maksat kalliin hinnan ihan tyhjästä, sitäpaitti kuka hullu ny jassaaa olla 5h22min sillipurkissa. Onhan pendo päällepäin komea mutta siihenpä ne hyvät puolet alkaa jääämään.

Tosi kummallista liikennepolitiikkaa harjoittaa VR mutta eipä sitä firmaa enäää korpisuomi kiinnosta. Kiskobussejakin kun _saatetaan_ siis huom: tämä on vbain mahollisuus, mutta tiedossa oleva sellainen, joka tuli esille aikanaan kun Vankat esiteltiin Joensuussa suurelle yleisölle... Kun näillä vankoilla ajetaan kolmella yksiköllä, ja kun Jns - Pm on kokonaan ostoliikennettä, saattaa kolmen yksikön junissa olla kolme konnaria, yksi jokaisessa yksikössä :) Näin meillä.
 
Rbnqss sanoi:
Kyllähä oikorata jotaki auttaa mutta se Pendon tuominen Karjalan baanalle marraskuussa on jo naurettavuuden huippu... 1. Epäluotettavin tapa päästä Hesaan, 2. Maksat kalliin hinnan ihan tyhjästä, sitäpaitti kuka hullu ny jassaaa olla 5h22min sillipurkissa. Onhan pendo päällepäin komea mutta siihenpä ne hyvät puolet alkaa jääämään.
Siis eihän se juna edes pysähdy melkein missään, ja on silti hitaampi kuin IC. Kyllä Pendolinon pitäisi palvella väliasemiakin siinä missä muiden junien, muutoin VR tahallaan vähentää asiakaskuntaansa ja toimii omistajansa periaatteita vastaan: tarkoitushan on saada joukkoliikennettä kansalle eikä statusta VR:n tilastoihin.

Rbnqss sanoi:
Kun näillä vankoilla ajetaan kolmella yksiköllä, ja kun Jns - Pm on kokonaan ostoliikennettä, saattaa kolmen yksikön junissa olla kolme konnaria, yksi jokaisessa yksikössä :) Näin meillä.
Aivan käsittämätöntä! Eikö niiden bussien pitänyt olla kuljettajarahasteisia? Ja luulisi että lipun jo ostaneet voisivat käyttää kakkos- ja kolmosvaunua. No, pitihän se arvata että näin kaikki päättyy. Harmittaa melkoisesti VR:n puolesta, jos näin heikosti on pulju järjestyksessä.
 
JE sanoi:
Aivan käsittämätöntä! Eikö niiden bussien pitänyt olla kuljettajarahasteisia? Ja luulisi että lipun jo ostaneet voisivat käyttää kakkos- ja kolmosvaunua. No, pitihän se arvata että näin kaikki päättyy. Harmittaa melkoisesti VR:n puolesta, jos näin heikosti on pulju järjestyksessä.
Turha on VR Oy:n puolesta harmitella. Me veronmaksajathan tämän hölmöilyn maksamme. VR Oy vain ilmoittaa LVM:lle, että nyt taas lisää rahaa tai uudet MOOTTORIVAUNUT (ne eivät ole kiskobusseja, koska ne eivät ole kevyitä kuten Lätät) seisovat. Sitten vähän aikaa kiukutellaan ja välikysellään, mutta lopulta VR Oy:n pohjaton kaivo saa mitä pyytää.

Waltaria lainaten: Näin on aina ollut, näin on aina oleva. MOT.

Antero
 
Juuri siksi VR:n puolesta harmittaakin kun on omatkin rahat kyseessä, kukaan veronmaksaja ei tässä asiassa ole "ulkopuolinen". Joskus tuntuu, että näiden kaikkien ongelmien taustalla on se, ettei "ketään", toisin sanoen ketään riittävän vaikutusvaltaista kiinnosta koko firma, ja rautatiejärjestelmä on tavallaan unohtunut ongelmiensa äärelle. Useimmissa firmoissa raha menee kaiken edelle, mutta toisin on VR:llä. Siellä kaiken edelle menee typeryys. Nähtävästi.
 
R.Silfverberg sanoi:
Tukholman kaupunki aikoo häätää laivat pois Värtanin satamasta koska aikoo rakentaa paikalle asuntoja (kuulostaako tutulta?).
Hieman aiheen ohi menee, tietääkseni Siljan matkustajalaivoilla on kuitenkin paikkansa osana Värtanin satamaan kasvavaa asuin- ja työpaikka-aluetta. Destination Stockholmin sivuilla on vähän tietoa tulevasta alueesta.
 
Rbnqss sanoi:
Kun näillä vankoilla ajetaan kolmella yksiköllä, ja kun Jns - Pm on kokonaan ostoliikennettä, saattaa kolmen yksikön junissa olla kolme konnaria, yksi jokaisessa yksikössä :) Näin meillä.
Ei tuollaista ongelmaa ole, jos sitä ei haluta väkisin luoda. Yksikin konduktööri pystyy hoitamaan homman helposti, kun keskitetään lipunmyynti johonkin tiettyyn vaunuun. Ne pari muuta voidaan käydä tarkastamassa hieman ennen junan lähtöä. Tarkastuksen pitäisi sujua sukkelasti, koska kaikilla matkustajilla on joko valmiiksi ostettu lippu tai muuten ulos vaunusta. Tarvittaessa voidaan vielä tehdä matkan aikana yllätysiskuja. Esimerkiksi Vihtarista junaan nousevista tuskin kovin moni on matkalla Heinävedelle, joten konduktöörin ei tarvitse oleskella lipunmyyntiosastossa jokaisella asemanvälillä.

Toisaalta yhden ja kahden vaunun junat lienevät ylivoimaisesti tavanomaisimmat kokoonpanot. Niissä homma on vieläkin helpommin ratkaistavissa.

JE sanoi:
Aivan käsittämätöntä! Eikö niiden bussien pitänyt olla kuljettajarahasteisia? Ja luulisi että lipun jo ostaneet voisivat käyttää kakkos- ja kolmosvaunua.
Kuljettajarahastus on tietysti teoriassa mahdollinen mutta se edellyttää aikataulujen hidastamista.
 
R.Silfverberg sanoi:
Matkustava kansa saa osittain myös syyttää itseään että yöjunilla menee huonosti. Lentäminen on monen mielestä niin paljon mukavempaa, ja makuuvaunuissa monella nukkuminen tuottaa vaikeuksia. Lisäksi VR:n makuuvaunut alkavat olla vanhoja ja ihmiset vieroksuvat sitä että wc on käytävällä ja mitään suhkua ei ole. Uudet 2-kerrosmakuuvaunut, joissa nämä puutteet on korjattu, tulevat liikenteeseen 10 vuotta liian myöhään.
Lisäksi makuuvaunuliikenteen harjoittaminen on aivan oikeasti kallista. Kaksikerroksisen makuuvaunun paikkamäärä on kolmennes vastaavasta päivävaunusta mutta vaunun hinnassa ei liene eroa ainakaan makuuvaunun kannalta halvempaan suuntaan. Myös vaunun siivouskulut ovat taatusti aivan eri tasolla.

Suurin ongelma on kuitenkin makuuvaunujen alhainen käyttöaste. Päivävaunuilla voidaan jo nyt ajaa parhaimmillaan 1300-1400 km vuorokaudessa ja junaliikenteen nopeutuessa lukema tulee vain kasvamaan. Sen sijaan makuuvaunuilla maksimi on 900-1000 km ja sitä on vaikea nostaa tästä miksikään. Tilannetta pahentaa kysynnän keskittyminen viikonloppuihin ja silloinkin lähinnä tiettyihin sesonkikausiin. Niinpä kalustosta suunnilleen puolet on varavaunuja, joilla ajetaan ehkä muutaman kymmenen kertaa vuodessa.
 
Takaisin
Ylös