Sisämaan yöjunaliikenne ajetaan alas vuodenvaihteessa

Olisiko tämä asia unohtunut uusien aikataulujen suunnittelijoilta? Tulee myös mieleen selitykset Kemijärven junan lopettamisen välttämättömyydestä: Täysiä vaunuja ei voi ajaa Kemijärvelle, koska ajaminen maksoi enemmän kuin lipun hinnan ero Rovaniemen ja Kemijärven välillä. Olisi mielenkiintoista kuulla, missä tämä sama ”kannattamattomuusraja” on Kajaanin Pendoparin kohdalla ja miksi Kemijärven periaatetta ei noudateta Pendolinon kanssa.

Näissä tapauksissa on kyse eri asioista. Ensinäki Kemijärven junayhteyttä ei lopetettu 2006 vaan makuuvaunujen veto erillisellä dieselveturilla sähköistyksen valmistuttua Rovaniemelle, joka olisi vaatinut agregaattivaunun, nähtiin VR:n mielestä liian kalliiksi ja siksi makuuvaunut jätettiin Rovaniemelle ja yhteys Kemijärvelle muuttui tuolloin kiskobussiksi. Kemijärven makuuvaunut palautettiin kun VR oli kärsinyt niin kovan imagotappion ja toisaalta kiskobussi ei oikein palvellut lomakohteisiin suurine kantamuksineen matkustavia eli lentoliikenne uhkasi viedä pidemmän korren tämän asiakassegnmentin (=Helsingin Herrat) kohdalla jota pidetään tärkeänä.

Kainuuun ja pohjois-Savon reitillä lomaliikenteen osuus on Lappia paljon pienempi ja yöjuna ei pysty sillä reitillä kilpailemaan lentoliikenteen kanssa ns asiointimatkustajien osalta, mutta pendolinoilla ja muilal nopeilal päiväjunayhteyksillä on yritetty korjata tilanne. Pendolinon ajaminen iltaisin Helsingistä Kajaaniin on merkinnyt palvelun paranemista aikaisempaan tilanteeseen verrattuna siinä mielessä että yhteys ajankäytön osalta sopii monelle. Junarungon aikainen paluulähtö on käytännössä tyhjänä ajoa Kuopioon asti jossa suurin osa matkustajista nousee kyytiin. Kajaanilaisille joiden on oltava aamulla Helsingissä on järjestetty mahdolliuus kulkea myös yöjunalla joka lähtee Oulusta, mutta yhteyden vaihdollisuuden ja hinnoittelun vuoksi ei ole erityisen kilpailukykyinen lentoliikenteen kanssa sekään.

Kaikein kaikkiaan Kainuu on hankalassa asemassa junaliikenteen järjestämisen kannalta koska sinne suuntautuva matkailu hajaantuu niin moneen paikkaan Lappiin verrattuna, ja matka etelästä on lyhyempi, että siksi hyvin moni etelästä kulkeva lomalainen käyttää mielumin omaa autoa sinne matkustaessan. Yöjunan palauttaminen Savon radalle onnistuisi parhaiten jos matkailuyritykset tulisivat jollain tavalla mukaan ja huolehtisivat bussiyhteyksien järjestämisestä asemilta kohteisiin ja myisivät pakettimatkoja joihin kuuluu junamatka. Myös autonkuljetusvaunun saaminen siihen junaan olisi tärkeää.

t. Rainer
 
En pidä kovin viisaana suunnitella epäsymmetrisiä aikatauluja, mutta nyt näyttää siltä, että niin on tehty. Jos pelkistän, on tehty muutos, jossa aiemmasta symmetrisestä tarjonnasta on siirrytty epäsymmetriseen, jonka tuotantokustannukset ovat kalliimmat mutta menekki ei ole parempi. Palveleeko tällainen edes liikevoiton tavoittelun päämäärää?

Tämä aikaisempi "symmetrinen" tarjonta tarkoitti, että ajettiin yöjunalla, joka niin Helsingin- kuin Kuopion/Kontiomäen/Oulun-päässäkin seisoi koko päivän joutilaana. Kalusto siis teki vähemmän kuin puolet vuorokaudesta töitä. Tuskin ratapihalla tyhjän panttina seisova junarunko palvelee liikevoiton tavoittelun päämäärää paremmin, kuin tehokas Pendolino-kierto, vaikka jälkimmäisessä jouduttaisiinkin joku Kajaani-Iisalmi-osuus ajamaan tappiolla.
 
Se, että Kajaanista lähtee ennen kukonlaulua pendolino kalustokierrollisesta syystä ei tarkoita sitä, etteikö sieltä voisi lähteä myös normaaleille ihmisille sopiviin aikoihin yöjunaa. En myöskään käsitä perustelua nykyisiä nopeita matka-aikoja. Eihän yöjunan ole tarkoisuskaan ajaa niin nopeasti, kuin mahdollista, muutenhan se olisi perillä "pendolinon lähtöaikoina". Tästä hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa Kuopion makuuvaunu. Matka ei ollut pitkä, mutta silti saattoi nukkua pitkät unet. Yöjunat olisivat voineet ajaa yhtä hyvin jatkossakin aikatauluillaan Riihimäenkin kautta tarjoten järkevämmän yhteyden myös Hämeenlinnan suunnasta tulijoille. (Silloin joskus kun asiakaspalvelua mahtoi merkitä jotakin saattoi vaikkapa kuljetuttaa autonsa Kouvolasta Kontiomäelle ja nukkua samalla. Nykyään kannattaa ajaa autolla.)

Moni ei varmaan ole edes pysynyt perässä virallisisista selityksistä savon yöjunien lopettamiselle, kun milloin ei kannattanut ja milloin tuli oikorata ja milloin sinisiä makuuvaunuja oli pakko romuttaa ja niin edespäin.

PS. Ruotsissahan voi matkustaa yksityisen operaattorin yöjunassa, jossa vaunustosta valtaosa on saneerattuja 1940-luvun makuuvaunuja.
 
Ensinäki Kemijärven junayhteyttä ei lopetettu 2006 vaan makuuvaunujen veto erillisellä dieselveturilla sähköistyksen valmistuttua Rovaniemelle, joka olisi vaatinut agregaattivaunun, nähtiin VR:n mielestä liian kalliiksi ja siksi makuuvaunut jätettiin Rovaniemelle ja yhteys Kemijärvelle muuttui tuolloin kiskobussiksi.
VR-Yhtymän oma ratkaisu oli kumipyöräbussit. Ei VR-Yhtymä halunnut ajaa Kemijärvelle minkäänlaisella junalla, mutta joutui alistumaan junan järjestämiseen.

Huvittuneena olen katsellut nykyistä Kemijärven junaa, jossa ei imagosyistä voi olla sinisiä vaunuja, mikä oli yksi VR-Yhtymän esittämä syy lopettamiselle. En ole vielä nähnyt junaa kolmivärisenä, mutta eiköhän juna kohta ole sitä ihan vakiokokoonpanona.

Tämä aikaisempi "symmetrinen" tarjonta tarkoitti, että ajettiin yöjunalla, joka niin Helsingin- kuin Kuopion/Kontiomäen/Oulun-päässäkin seisoi koko päivän joutilaana. Kalusto siis teki vähemmän kuin puolet vuorokaudesta töitä. Tuskin ratapihalla tyhjän panttina seisova junarunko palvelee liikevoiton tavoittelun päämäärää paremmin, kuin tehokas Pendolino-kierto, vaikka jälkimmäisessä jouduttaisiinkin joku Kajaani-Iisalmi-osuus ajamaan tappiolla.
Halvemmaksi tulee seisottaa kalustoa kuin liikuttaa sitä tyhjänä. Eikä päivävaunujakaan voi käyttää öisin – tai ei ainakaan pitäisi voida, se on huonoa palvelua.

Mutta tämä perustelu on minusta yhtä hyvä kuin verrata henkilö- ja tavaraliikenteen vaunuja ja moittia henkilövaunuja kehnoiksi, kun niissä on niin kehno kuorman ja oman painon suhde. Ja sillä peruteella sitten vaatia, että siirrytään henkilöliikenteessä tehokkaampaan kaluston käyttöön ja korvataan matkustajavaunut tavaravaunuilla. Onhan tätä erityisoloissa tehtykin, itsekin olen matkustanut mukavasti Gblk:ssa.

Antero
 
Moni ei varmaan ole edes pysynyt perässä virallisisista selityksistä savon yöjunien lopettamiselle, kun milloin ei kannattanut ja milloin tuli oikorata ja milloin sinisiä makuuvaunuja oli pakko romuttaa ja niin edespäin.

LVM:n ja VR:n "virallinen" selitys vuonna 2005 oli ostoliikennemäärärahaleikkausten kohdistaminen sisämaan yöjunaliikenteeseen, koska UJA Kerava-Lahti -oikoratoineen oli (muka) poistamassa yön yli matkustamisen tarpeen Itä-Suomessa. Samassa yhteydessä VR katsoi parhaaksi lakkauttaa Rovaniemi-Kemijärvi -osuuden henkilöliikenteen, vaikka se ei kuulunut ostoliikenteeseen. Tätäkin lakkautusta perusteltiin tappiollisuudella. Tarkoitus oli lopettaa yöjuna 3.9.2006 ja sen tilalle asetettava Roi-Kjä -taajamajuna (Dv12+siniset vaunut) jo heti vuoden vaihteessa.

Ennen vuoden 2005 sopimusta oli 1990-luvun puolivälistä lähtien käyty vuosittain näytelmä, jossa ensin hallitus budjettiesityksessään vähensi tappiollisen junaliikenteen ostorahoja ja myöhemmin eduskunta palautti määrärahan ennalleen VR:n uhattua lakkauttaa joidenkin rataosien liikenteen. Rataosat olivat yleensä Hanko-Karjaa ja Kotka-Kouvola, jotka ainakin siihen aikaan olivat VR:n ilmoituksen mukaan maan tappiollisimmat yhteydet.

Kohdistamalla säästöt sisämaan yöjuniin saatiin kokonaisten rataosien lakkauttaminen estettyä ja VR, hallitus ja eduskunta tyytyväseksi. Ainoa, joka jälleen unohdettiin, oli asiakas.
 
VR-Yhtymän oma ratkaisu oli kumipyöräbussit. Ei VR-Yhtymä halunnut ajaa Kemijärvelle minkäänlaisella junalla, mutta joutui alistumaan junan järjestämiseen.

VR oli valmis jopa kaksinkertaistamaan Kemijärven radan junatarjonnan. Tämä olisi ollut kalustokiertojenkin kannalta edullista, koska silloin Kemijärven liikenne olisi voitu hoitaa samoilla vaunuilla kuin Oulu-Rovaniemi-päiväjunat eikä Kemijärven junaan olisi tarvittu omaa runkoa. Mutta tämä ratkaisu ei kelvannut muille osapuolille.

Huvittuneena olen katsellut nykyistä Kemijärven junaa, jossa ei imagosyistä voi olla sinisiä vaunuja, mikä oli yksi VR-Yhtymän esittämä syy lopettamiselle. En ole vielä nähnyt junaa kolmivärisenä, mutta eiköhän juna kohta ole sitä ihan vakiokokoonpanona.

VR:llä on aina ollut usealla eri tavalla maalattuja vaunuja ja niitä on liitetty samaan junaan tarpeen mukaan. Vaunujen väritys ei Kemijärven yöjunassakaan ollut mikään oikea este vaan se, ettei uusia ja vanhoja makuuvaunuja haluttu liittää samaan junaan, koska VR halusi periä uusista makuuvaunuista korkeampaa hintaa ja vanhojen halvempien vaunujen liittäminen samaan junaan olisi vienyt tältä pohjan pois. Kemijärven yöjuna-aktivistit itse väänsivät tämän muotoon, ettei sinisiä ja punaisia vaunuja voi olla samassa junassa saadakseen VR:n perustelut näyttämään typeriltä.

Mutta tämä perustelu on minusta yhtä hyvä kuin verrata henkilö- ja tavaraliikenteen vaunuja ja moittia henkilövaunuja kehnoiksi, kun niissä on niin kehno kuorman ja oman painon suhde. Ja sillä peruteella sitten vaatia, että siirrytään henkilöliikenteessä tehokkaampaan kaluston käyttöön ja korvataan matkustajavaunut tavaravaunuilla. Onhan tätä erityisoloissa tehtykin, itsekin olen matkustanut mukavasti Gblk:ssa.

Kysymyshän on vain siitä, minkälainen vaunu on mihinkin käyttötarkoitukseen optimaalinen. Jos uskot Gblk:n olevan sitä matkustajaliikenteessä niin siitä vaan. Minä en siihen kyllä usko mutta sen sijaan uskon, että nykyisillä junannopeuksilla päivävaunu on 2-3-kertaa maakuuvaunua suuremman paikkamääränsä ansiosta kilpailukykyinen ainakin 600-700 km:n matkoille asti.
 
VR:llä on aina ollut usealla eri tavalla maalattuja vaunuja ja niitä on liitetty samaan junaan tarpeen mukaan. Vaunujen väritys ei Kemijärven yöjunassakaan ollut mikään oikea este vaan se, ettei uusia ja vanhoja makuuvaunuja haluttu liittää samaan junaan, koska VR halusi periä uusista makuuvaunuista korkeampaa hintaa ja vanhojen halvempien vaunujen liittäminen samaan junaan olisi vienyt tältä pohjan pois. Kemijärven yöjuna-aktivistit itse väänsivät tämän muotoon, ettei sinisiä ja punaisia vaunuja voi olla samassa junassa saadakseen VR:n perustelut näyttämään typeriltä.
Tämän selityksen olen kanssa kuullut, joskin en viralliselta taholta. Eihän VR tietoisesti halunnut mainostaa että jos ostat lipun Ouluun vanhassa mahkuuvaunussa niin se tulee kympin pari halvemmaksi kuin uudessa, mutta hintatietoiset asiakkaat kuullemma tekivät niin ja Kemijärven sininen makuuvaunu oli loppuunmyyty Ouluun, Kemiin ja Roi:hin matkaavista ja kemijärveläisille jouduttiin myymään eioota.

VR olisi voinut yksinkertaisesti määritellä myyntiehdoissaan että Kemijärven makuuvaunuun myydään paikkoja vain Kemijärvelle matkustaville ja Ouluun tai muille asemilla poisjääville myydään paikoja vain uusissa punaisissa, tai sitten jos he nimenomaan haluavat sinisessä tai paikat punaisissa ovat loppu, niin siinä tapauksessa korkeampaan hintaan sinisessä. Tämä olisi onnistunut halvemmalla ilman mitään agregaattivaunuhankintoja.

Toinen juttu on se että uudet makuuvaunut joissa on suihkut ja muut hotellitason mukavuudet olisi pitänyt laittaa alusta alkaen Helsinki-Moskova -reitille eikä millekään muulle.

t. Rainer
 
VR olisi voinut yksinkertaisesti määritellä myyntiehdoissaan että Kemijärven makuuvaunuun myydään paikkoja vain Kemijärvelle matkustaville ja Ouluun tai muille asemilla poisjääville myydään paikoja vain uusissa punaisissa, tai sitten jos he nimenomaan haluavat sinisessä tai paikat punaisissa ovat loppu, niin siinä tapauksessa korkeampaan hintaan sinisessä. Tämä olisi onnistunut halvemmalla ilman mitään agregaattivaunuhankintoja.

Tuokaan ei ole aivan yksinkertaista, koska on sellaisia lipputyyppejä (esim. vapaalippu, lomapassi), joihin ei ole merkitty matkan pääteasemaa. Mikään ei siis estä tuollaisella lipulla kulkevaa ilmoittamasta makuupaikkaa ostettaessa, että on menossa Kemijärvelle, vaikka jääkin pois jo Oulussa. Oikeasti Kemijärven makuuvaunuun olisi tarvittu kokonaan muista yöjunista eroava lippupolitiikka, jotta kaikki väärinkäytön mahdollisuudet olisi saatu estettyä.
 
Vapaalippulaisia eli VR:n omaa henkilökuntaa varten on omat sääntönsä mihin junaan lippu ylipäänsä kelpaa. Lomapasseja myydään niin vähän että ei ole merkitystä.

Suomen yöjunaliikenteen kehittämistä on vaikeuttanut myös se että VR:ltä puuttuu kokonaan ns halpisvaihtoehto matkustaa yöllä maaten eli lepovaunut. Lepovaunuunhan saa matkustajia mahtumaan n 60/vaunu (jos tavallinen 1-kerroksinen). Lepovaunua voi käyttää myös päivävaununa jos vuoteet käännetään päiväasentoon, eli jos sellaisia olisi käytössä niin niitä voisi käyttää päiväsaikaan taajamajunien vaunuina. Ja mitä parasta lepovaunuun saa aika helposti rakennettua vanhasta päivävaunun rungosta. Jos Savon radan yöjuna haluttaisiin tosissaan palauttaa niin osa matkustajista matkustaisi kuitenkin niin lyhyen matkan tai olisivat muutenkin niin partiolaishenkisiä että lepovaunu riittäisi heille.

t. Rainer
 
Vapaalippulaisia eli VR:n omaa henkilökuntaa varten on omat sääntönsä mihin junaan lippu ylipäänsä kelpaa.

Tietääkseni vapaalippu kelpaa kaikkiin yöjuniin.

Lomapasseja myydään niin vähän että ei ole merkitystä.

En tiedä lomapassien myyntimääristä mutta monta kertaa olen nähnyt sellaista konduktöörille tarjottavan, vaikka tapanani ei ole erityisesti kytätä, millä kanssamatkustajat matkansa maksavat. Siksi suhtaudun vähän epäillen väitteeseen, että kysymyksessä olisi marginaaliluokan lipputyyppi. Lisäksi voisi olettaa, että pitkillä matkoilla (eli juuri yöjunissa) lomapassin käyttö olisi keskimääräistä yleisempää, koska lomapassilla saa sitä paremman alennuksen, mitä pidemmän matkan tekee.
 
Tuokaan ei ole aivan yksinkertaista, koska on sellaisia lipputyyppejä (esim. vapaalippu, lomapassi), joihin ei ole merkitty matkan pääteasemaa. Mikään ei siis estä tuollaisella lipulla kulkevaa ilmoittamasta makuupaikkaa ostettaessa, että on menossa Kemijärvelle, vaikka jääkin pois jo Oulussa. Oikeasti Kemijärven makuuvaunuun olisi tarvittu kokonaan muista yöjunista eroava lippupolitiikka, jotta kaikki väärinkäytön mahdollisuudet olisi saatu estettyä.

Et voi tosissasi väittää, että lomapassilaiset ja vapaalippulaiset täyttäisivät Kemijärven-vaunut junasta täysin, vaikka osa heistä nimenomaan sinisessä haluaisikin matkustaa. Rainerin ehdotus Kemijärven-vaunujen paikkojen myynnistä vain Kemijärvelle matkustaville on minusta hyvä, ja pidän vähintäänkin kummallisena, ettei tällaista edes testattu vaihtoehtona yöjunayhteyden lopettamiselle.
 
Tietääkseni vapaalippu kelpaa kaikkiin yöjuniin.
Olen itse aikoinaan ollut VR-konsernissa töissä ja muistan että talvisesonkiviikonloppuisin oli makuupaikoille myyntirajoituksia omalle henkilökunnalle ja taitaa olla vieläkin. Samoin aikoinaan kun pendolinot olivat uusia niin niillä matkustaminen kiellettiin henkilökuntalipulla kokonaan. Eli vapaalippusääntöjä voi aina muutella tarpeen mukaan.

En tiedä lomapassien myyntimääristä mutta monta kertaa olen nähnyt sellaista konduktöörille tarjottavan, vaikka tapanani ei ole erityisesti kytätä, millä kanssamatkustajat matkansa maksavat. Siksi suhtaudun vähän epäillen väitteeseen, että kysymyksessä olisi marginaaliluokan lipputyyppi. Lisäksi voisi olettaa, että pitkillä matkoilla (eli juuri yöjunissa) lomapassin käyttö olisi keskimääräistä yleisempää, koska lomapassilla saa sitä paremman alennuksen, mitä pidemmän matkan tekee.

Lomapasseihinkin voi asetta rajoitteita, samoin inter-rail-lippuihin. Näin on asian laita usein ulkomailla, junapassit eivät kelpaa ollenkaan kaikissa yöjunissa esim vaan joihinkin on ostettava ns globaalihintainen lippu.

t. Rainer
 
Tietääkseni vapaalippu kelpaa kaikkiin yöjuniin.

Vapaalipussa jolla itse on joskus tullut mentyä on kohdat: IC Plus, IC, Pikajuna ja makuupaikka. Kyseiset kohdat merkitään kynällä (raksi ruutuun), mihin vaihtoehtoihin kyseinen vapaalippu kyseisellä henkilöllä kelpaa. En ole ihan 100% varma, että onko kyseessä se vapaalippu mitä tässä ajetaan takaa, mutta vapaalipuksi tuota kyseistä lippua on aina kutsuttu.
 
Ulkopuolisile myönneyt vapaaliput kelpaavat aina niissä junatyypeissä joihin ne on merkitty ja haltija saa aina varata niihin sellaisen paikan kuin mihin leima oikeuttaa. Ulkopuolisille myönnetän vapaalippuja hyvin vähän joten niillä ei ole merkitystä tässä asiassa.

Omalle henkilökunnalle on omat ohjeet, esim yksityismatkoilla on paikanvarauksista aina maksettava, mutta virkamatkoilla sen saa ilmaiseksi. Se maksaako vai ei on on jätetty lipunhaltijan omalletunnolle. Jos konnari on hyvin virkaintoinen hän voi alkaa kysellä jos viikonloppuna matkustaa ilmaispaikalla. Makuupaikkoja sai oma henkilökunta varata yksityismatkoilleen aikaisintaan 2 viikkoa ennen junan lähtöä jos lähtö osui joulu- hiihto- ja pääsiäislomasesonkien aikaan tai viikonlopulle. Kuvittelisin että nuo määräykset ovat yhä voimassa.

t. Rainer
 
Et voi tosissasi väittää, että lomapassilaiset ja vapaalippulaiset täyttäisivät Kemijärven-vaunut junasta täysin, vaikka osa heistä nimenomaan sinisessä haluaisikin matkustaa.

En väitä tuollaista edes leikilläni. Kirjoitin, että vapaalipulla tai lomapassilla olisi voinut hankkia makuupaikan Kemijärven vaunuun. Se ei tarkoita samaa kuin "kaikki Kemijärven junan makuupaikat".

Ja VR:n kannaltahan ongelmana ei muutenkaan olisi ollut Kemijärven vaunujen täyttyminen vaan se, jos halvemmassa sinisessä makuuvaunussa matkustava olisi pois kalliimmasta punaisesta makuuvaunusta.

---------- Viesti lisätty kello 14:42 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 14:33 ----------

Olen itse aikoinaan ollut VR-konsernissa töissä ja muistan että talvisesonkiviikonloppuisin oli makuupaikoille myyntirajoituksia omalle henkilökunnalle ja taitaa olla vieläkin.

Mutta eiväthän sesonkilähdöt muutenkaan ole mikään ongelma, koska silloin kaikki makuupaikat viedään käsistä, vaikka hinnat ovat normaalilähtöjä korkeammat. Siitä on kysymys, että uusille maakuuvaunuille pitäisi hiljaisen kysynnänkin aikaan saada mahdollisimman hyvä käyttöaste.

Lomapasseihinkin voi asetta rajoitteita, samoin inter-rail-lippuihin.

Tottakai voi ja lippujärjestelmiä on mahdollista muuttaa yms. Mutta siinäkin tulee joku raja vastaan, kuinka paljon kannattaa säätöä tehdä yhtä Kemijärven junaa varten, jossa keskimäärin ei kulkenut matkustajia edes yhtä bussilastillista.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös