Yöjunaliikenne Taivalkoskelle?

Vs: Raitio-lehti

Haluaako Joensuun matkustaja lähteä makuupaikkajunalla esimerkiksi 22:00 ja olla perillä 02:20, sitä vauhtia nykyiset sen suunnan junat ajavat. Tietysti voi panna junan seisomaan esimerkiksi Imatralla viisi tuntia, jolloin tuloaika perille on asiallinen, mutta haluaako asiakkaat sellaistakaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Raitio-lehti

Haluaako Joensuun matkustaja lähteä makuupaikkajunalla esimerkiksi 22:00 ja olla perillä 02:20, sitä vauhtia nykyiset sen suunnan junat ajavat. Tietysti voi panna junan seisomaan esimerkiksi Imatralla viisi tuntia, jolloin tuloaika perille on asiallinen, mutta haluaako asiakkaat sellaistakaan.

Entisenä joensuulaisena on pakko kommentoida. Yöjuna oli oikein hyvä palvelu ja itsekin käytin sitä silloin tällöin. Tietenkään juna ei kulkenut nopeinta mahdollista vauhtia. Koko homman ideahan on siinä, että illalla menet junaan ja aamulla heräät uudella paikkakunnalla. Ihan fiksu konsepti? Joensuusta lähdettäessä joko Turussa tai Helsingissä. Tampereelle tultiin siinä kuuden aikoihin, vielä hätäiseen käyttökelpoista. (vastaavasti junan lähtö puolilta öin) Vaihtoehto yöjunalle on mennä edellisenä päivänä ja yöpyä Helsingissä esimerkiksi, tai sitten kulkea aamuyön lentokoneilla. Jos Helsingissä ei tarvitse olla heti virka-aikaan, voi asemalle tulla viideksi aamulla ja mennä päivän ensimmäisellä pendolinolla. (Pendolino kai olikin varsinainen syy yöjunan lopettamiseen, tälläkin tavalla toivottiin saatavan käyttäjiä uuteen lippulaivatuotteeseen.)

Kun miettii näitä vaihtoehtoja, on helppo ymmärtää, että yöjuna oli monessa yhteydessä aika hyödyllinen. Helsinkihän on Joensuusta sen verran kaukana, että päiväseltään siellä on hankala käydä. Yön käyttäminen matkustamiseen on ihan fiksu vaihtoehto. Toinen syy, minkä takia käytin yöjunia, olivat laivamatkat, joilla lähtö oli aamusta. Ilman yöjunaa minun olisi pitänyt tulla edellisenä päivänä ja majoittua yhdeksi yöksi jonnekin ennen laivan lähtöä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Raitio-lehti

Helsinkihän on Joensuusta sen verran kaukana, että päiväseltään siellä on hankala käydä.

Lentokoneella Joensuusta on helppo käydä Helsingissä myös päiväseltään.

Yöjunien kysynnän hiipuminen liittyi myös lentoliikenteen tihentymiseen ja halventumiseen.
 
Vs: Raitio-lehti

Lentokoneella Joensuusta on helppo käydä Helsingissä myös päiväseltään.

Joo, jos aamuksi täytyy päästä Helsinkiin, tarjolla tosiaan taitaa olla joskus neljältä aamuyöstä lähtevä vuoro, joka kiertää Kuopion, Jyväskylän ja Tampereen kautta.. Ainakin tutut kiroilevat pääkaupunkiseudun yhteistyötahoja, joiden mielestä yhdeksältä on oikein hyvä aika aloittaa palaveri. Kymmeneksi kokoustamaan pääsisi jo ilman, että tarvitsee herätä keskellä yötä.

Yöjunien kysynnän hiipuminen liittyi myös lentoliikenteen tihentymiseen ja halventumiseen.

Onko tämä nyt vain sinun arvaus, vai menevätkö nämä vuodet tasan näin? Yöjunat lopettivat, kun pendolinot aloittivat. Jos muisti ei petä, niin lentoliikenteen halpeneminen alkoi toden teolla vasta vuosia myöhemmin.
 
Vs: Raitio-lehti

Jo
Onko tämä nyt vain sinun arvaus, vai menevätkö nämä vuodet tasan näin? Yöjunat lopettivat, kun pendolinot aloittivat. Jos muisti ei petä, niin lentoliikenteen halpeneminen alkoi toden teolla vasta vuosia myöhemmin.
VR lopetti Helsingin-Joensuun suoran Lappeenrannan kautta kulkevan yöjunan jo 2000-luvun alussa eli niihin aikoihin kun halpalentoytiö Flying Finn alkoi lentää. Mutta jo ennen Flying Finniä oli ihan Finnairinkin reittilennoilla alennuslipulla halvempaa matkustaa kuin yöjunilla makuupaikkoineen joten kansa oli oppinut lentämään jo ennen sitä. Yleisesti ottaen Euroopassa yöjunaliikene on kärsinyt eniten lentoliikenteen kilpailun vuoksi ja vuoroja on vähennetty minimiiin.

Miksi Lappiin ajetaan yhä yöjunia johtuu mm siitä että matkailuliikenne Lapin hiihtokeskuksiin on paljon vilkkaampaa kuin itä-Suomen keskuksiin jotka ovat hajallaan rautateistä katsottuna. Ainoastaan Vuokatiti, Koli ja Tahkovuori olisivat jotenkin saavutettavissa rautaeitse. Ja vaikka Lappiin pääsee myös lentäen, niin lentokoneisiin ei saa omaa autoa mukaan, mitä moni arvostaa ja Lapin yöjuna on monen mielestä "käsite" josta ei noin vaan luovuta.

Kuvttelisin että Joensuuhun ja eteenpäin Kontiomäelle voisi ajaa hiihtosesonkiaikana yöjuna. Toinen mahdollisuus olisi selvitää se Petroskoin juna., voisiko se lähteä Helsingistä asti ja voisiko siinä olla suomalaisia kotimaan liikenteen vaunuja Joensuuhun asti kanssa. Mutta koko Petroskoin junan kohtalo johtuu muista seikoista. Tänä vuonna sen aikataulu on jopaRZD:n kotisivuilla mutta junaa ei ole näkynyt.

t. Rainer
 
Vs: Raitio-lehti

VR lopetti Helsingin-Joensuun suoran Lappeenrannan kautta kulkevan yöjunan jo 2000-luvun alussa eli niihin aikoihin kun halpalentoytiö Flying Finn alkoi lentää.

t. Rainer

Itse asiassa Lappeenrannan kautta Joensuuhun ja edelleen Ouluun kulkenut yöjunapari 9/10 lakkautettiin jo vuonna 1993, eli paljon ennen kuin Flying Finn alkoi lentää tätä väliä.
 
Vs: Raitio-lehti

Itse asiassa Lappeenrannan kautta Joensuuhun ja edelleen Ouluun kulkenut yöjunapari 9/10 lakkautettiin jo vuonna 1993, eli paljon ennen kuin Flying Finn alkoi lentää tätä väliä.

Oliko se noin aikaisin? Vai lyhennettiinkö se juna ensin vain Joensuuhun?

Kuvittelisin että itä-Suomen muidenkin yöjunien lakkautuksiin on vaikuttanut myös postin ja kiitotavaran kuljettamisen lopettaminen junilla.

t. Rainer
 
Vs: Raitio-lehti

Oliko se noin aikaisin? Vai lyhennettiinkö se juna ensin vain Joensuuhun?

Kuvittelisin että itä-Suomen muidenkin yöjunien lakkautuksiin on vaikuttanut myös postin ja kiitotavaran kuljettamisen lopettaminen junilla.

t. Rainer

Oli juu. Sittemmin Joensuun yöjunayhteys hoidettiin Pieksämäen kautta, mutta tämä siis tarkoitti sitä, että niin Lappeenranta, Imatra kuin Parikkalakin jäivät ilman myöhäisillan yhteyttä pääkaungista. Tästäkin järjestettiin aikoinaan pienimuotoinen yöjunakapina ja kritiikki VR:ää kohtaan oli kovaa, mutta yöpikajunapari 9/10 ei silti herännyt koskaan enää henkiin.
 
Vs: Raitio-lehti

Petroskoin junan kohtalo johtuu muista seikoista. Tänä vuonna sen aikataulu on jopa RZD:n kotisivuilla, mutta junaa ei ole näkynyt.

Kyllähän se on näkynyt jo viime vuonna ja seuraava juna lähtee tänä iltana Petroskoista.
 
Vs: Raitio-lehti

Ainakin tutut kiroilevat pääkaupunkiseudun yhteistyötahoja, joiden mielestä yhdeksältä on oikein hyvä aika aloittaa palaveri. Kymmeneksi kokoustamaan pääsisi jo ilman, että tarvitsee herätä keskellä yötä.

Itse en ymmärrä tuollaista ajattelumaailmaa, että kaikki suunnitellaan pikkuporvareita varten, joiden pitää päästä kokoustamaan. Nykyään on videokokoukset keksitty, eikä Joensuusta asti montaa kokoukseen menijää ole Helsinkiin saakka menossa. Kyllä sinne matkustajamassaan mahtuu kaikenlaisella funktiolla varustettua asiakasta. Osa menee Helsinkiin ihan matkailumielessä, osa on menossa lentokentälle, osa menee laivalle, messuille, tapahtumiin, tuttaville, sukulaisiin, shoppailemaan, linnanmäelle, serenaan, urheilutapahtumiin, konserttiin, teatteriin, oopperaan, jne jne. Hei, ja Joensuusta matkustetaan tämän lisäksi myös Imatralle, Lappeenrantaan, Kouvolaan, Lahteen, Tampereelle, yms. Ei Helsinki ole kaikkien määränpää. Nuo pikkuporvarit jotka kokouksiin ovat menossa juuri Helsinkiin, ovat aivan marginaaliryhmä. Ei marginaaliryhmän kokousten alkamisaikojen perusteella pitäisi alkaa koko Suomen junaliikennettä sotkemaan. Kyllä ne kokouksiin menijät tulevat siitä max 1,5 tunnin matka-ajan päästä, 90%:sti. Elämää on muuallakin kuin Helsingissä.
 
Vs: Raitio-lehti

Joo, jos aamuksi täytyy päästä Helsinkiin, tarjolla tosiaan taitaa olla joskus neljältä aamuyöstä lähtevä vuoro, joka kiertää Kuopion, Jyväskylän ja Tampereen kautta..

Tarkoititko tämän liittyväksi jotenkin lainauksen lentokoneeseen? Nyt nettiaikakautena oli aivan rikollisen helppoa katsoa, että Finnairilla tosiaan on päiväreissuyhteys olemassa: lähtö 6.00 tai 8.45, paluu 16.20 tai 18.10 - ja vaihtoehtoja on muitakin. Korvaamattomalle maakuntaan sijoitetulle pikkuporvarille tuskin lipun hintakaan on ongelma.

Minun on vaikeaa uskoa, että mitään kolmen vaihdon tai välilaskun lentoyhteyttä on koskaan ollut olemassa.
 
Noista Kajaanin huonoista yhteyksistä Helsinkiin vielä. Onhan tuo aamu 4:n pendolino aivan käyttökelvoton Kuopion pohjoispuolella. Mutta on Kajaanista aivan kohtuullisen hyvä junayhteys nykyisin Helsinkiin aamuksi, nimittäin Kajaani-Oulu IC 707 21.37-23.39, ja sitten Oulu-Helsinki P 274 23.47-9.00. Lyhyesti: Illalla pienimuotoinen parin tunnin junamatkustus Ouluun, ja juuri kun sopivasti alkaa väsyttämään, niin pääseekin jo Oulussa makuuvaunuun. Siinä on sitten aikaa nukkua noin 8-9 h yöunet uudessa makuuvaunussa, joka ei kolise ja ulvo. Aamulla hyvään aikaan Helsingissä, josta ehtii vaikka mihin, hyvin nukkuneena. Paluumatka Kajaaniin ei sitten tarvitse yöjunaa, päiväjunilla pääsee, ja viimeisin lähtee vielä 19.12, ollen perillä 0.53. Vaikka paluumatka venyykin yli puolen yön, niin helpompi se on siitä päästä venyttää, eikä niin paha. Ja aikaisempiakin paluujunia kulkee. Mielestäni kohtuullinen junayhteys, ottaen huomioon sen, että Kajaanin lähiseutu ei ole niitä tiheimmin asuttuja paikkoja Suomessa.
 
Takaisin
Ylös