Aikataulut 12.12.2010 alkaen

Lari taitaa kuulua niihin ammattilaisiin, joilla noin kolmannes vuorokaudesta kuluu raiteilla. Luotankin siis tässä Larin sanaan.

PS: Mahtoikohan konduktööri Nylund olla tänään Tampereelle 17:22 saapuneessa ja 17:37 lähteneessä lähdössä, kun Helsingin taajamajunasta puuttui R-tunnus vai onko kirjaimen puuttuminen VR:n virallinen käytäntö nykyisin "kaukoliikenteeseen" jatkavilla lähijunavuoroilla? Sentään näytössä ei lukenut H 9716.

Kiitos Ultrix luottamuksesta. Veikkaisin, että vuodessa noin 200-300 päivänä eri (!) junavuoroilla työskentelevällä on parempi kuva kokonaisuudesta kuin samassa ajassa muutamalla junavuorolla (esim. aamulla maakunnasta pääkaupunkiin ja illaksi kotiin) matkustavalla. Toki "pendelöijä" tietää ja tuntee käyttämänsä vuorot paremmin.

Sm4-junissa käytetään pääsääntöisesti kahdenlaista merkintätapaa. Riippuu minkä junatunnuksista valitsee infojärjestelmästä. Harvemmin tulee nykyisin työskenneltyä Sm4-kalustossa, mutta melko varma tapa tavata allekirjoittanut on astua junaan jossa etu- ja sivunäytöillä lukee linjatunnuksen ja määräaseman lisäksi junan numero esimerkiksi:

"H9703 TAMPERE" (tämä siis Riihimäen pohjoispuolella, asiakas- ja harrastajaystävällisesti)
 
melko varma tapa tavata allekirjoittanut on astua junaan jossa etu- ja sivunäytöillä lukee linjatunnuksen ja määräaseman lisäksi junan numero esimerkiksi:

"H9703 TAMPERE" (tämä siis Riihimäen pohjoispuolella, asiakas- ja harrastajaystävällisesti)
Tota mä muistelinkin. ;)
 
Huomasin äsken että ainakin omassa VR:n aikatauluvihkosessani on merkitty P118:lla pysähdys Mäntsälässä kello 17:09 (saapumisaika). Tuo siis taulukossa 12, taulukossa 14 ei pysähdystä ollut merkitty. Nettisivujen pfd-aikataulu 12 näyttää myös että ei pysähdy, joten ihmettelen että mistä tuo pysähdys on putkahtanut aikatauluvihkoon? Järkeenkäypää se olisi, koska perässä tulevan pendolinon pitäisi ohittaa tuo pikajuna jossain ja Mäntsälä sopii kuvioon, sillä 17:09 oli siis saapumisaika ja matka-aika Helsinkiin on omituisen pitkä enkä keksi muutakaan viivytystä kuin pendolinon sivuutus Mäntsälässä.

Oma päätelmäni siis on, että pikajuna pysähtyy Mäntsälään päästämään pendolinon ohitse mutta ei ota matkustajia kyytiin ja tuo aika on vain vahingossa aikatauluun eksynyt. Voisiko joku joka tietää tilanteen valaista asiaa paremmin?

Samalla huomasin että junan kohdalle on merkitty leikkitila. Onko siis jälleen ELht-vaunu vai mikä?
 
Vaunut.orgin keskustelusivulla tuosta on jo ollut kirjoituksia viime vuonna. Virheitä ovat kaikki.
 
Eli junassa ei siis ole leikkitilaa eikä se pysähdy Mäntsälässä... No tietääkö joku, missä (Lahden ja Tikkurilan välissä) pendolino ohittaa P118:n ja mihin se aika menee kun on niin myöhään perillä Helsingissä se pikajuna? Itse veikkaisin edelleen (en siis tiedä) että pikajuna pysähtyy Mäntsälässä ei-kaupallisesti ja odottaa siellä että pendolino pääsee edelle. Onko jollakulla tietoa asiasta?
 
Viimeksi muokattu:
Itse veikkaisin edelleen (en siis tiedä) että pikajuna pysähtyy Mäntsälässä ei-kaupallisesti ja odottaa siellä että pendolino pääsee edelle. Onko jollain tietoa asiasta?

Joo. Näin juuri tapahtuu.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös