Näytetään tulokset 1-1/1

Viestiketju: Espanjan matkustajajunaliikenne

  1. #1

    Liittynyt
    27.10.2007
    Viestejä
    353

    oletus Espanjan matkustajajunaliikenne

    Matkustin viime viikonloppuna edestakaisen matkan AVE suurnopeusjunalla. Juna ajoi parhaimmillaan 300 km/h mutta ei koko matkaa vaan välissä oli hitaampiakin osuuksia. 300 kilometrin matka kesti alle 2 tuntia ja juna sekä meno- että paluumatkalla juna oli minuutilleen aikataulussa. Lipun osto onnistui netistä ja tulostetussa lipussa oli kaksiulotteinen viivakoodi ja lipulla pääsi suoraan junaan. Ennen laiturille menoa täytyi kulkea turvatarkastuksen läpi jossa matkalaukut laitettiin hihnalle ja läpivalaisuun. Matkustajia ei sen sijaan tutkittu.

    Renfellä on alennuksia kun ostaa tarpeeksi aikaisin netistä. Tietty määrä paikkoja on valittu alennushintaiseksi. Ostin liput hieman yli kaksi viikkoa aikaisemmin ja sain menomatkasta 40% tähtialennuksen ja paluumatkasta 60% nettiostajan alennuksen. Normaalihinta kyseiselle välille on turistiluokassa noin 60 euroa ja ykkösluokassa noin 100 euroa. Turistiluokasta alennusta ei saanut, mahdollisesti alennuslippuja on sinnekin mutta ne olivat myyty jo. Alennuksen takia ykkösluokka tuli halvemmaksi. Käsittääkseni alennushintaisen lippujen peruuttamisoikeutta on rajoitettu.

    Palvelu oli erinomaista, menomatkalla tarjottiin aamiainen ja tulomatkalla illallinen omalle paikalle ja lisäksi sanomalehden ja kuulokkeet sai ilmaiseksi. Monitoreilla esitettiin elokuva. Ennen aamiaista jaettiin käsien pyyhkimiseen tarkoitetut liinat ja henkilökunta jakoi ne pinseteillä, hetken päästä ne kerättiin pois ja tuotiin tarjotin.
    Viimeisin muokkaaja Hartsa; 04.11.2010 kello 23:53. Syy: otsikkoa muokattu

Vastaavia viestiketjuja

  1. Liettuan matkustajajunaliikenne
    kirjoittanut TEP70 foorumissa Junat
    Vastauksia: 122
    Viimeisin viesti: 20.09.2016, 21:27
  2. Valko-Venäjän matkustajajunaliikenne
    kirjoittanut TimppaTT foorumissa Junat
    Vastauksia: 69
    Viimeisin viesti: 04.07.2016, 13:53
  3. Kokemuksia Espanjan bussiliikenteestä
    kirjoittanut Hartsa foorumissa Muuta busseista
    Vastauksia: 6
    Viimeisin viesti: 28.11.2010, 02:58

Tämän viestiketjun aihemerkinnät

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •