Pääradan lähiliikenne oikoradan jälkeen

Liittynyt
24 Syyskuu 2005
Viestit
2,703
Miten pääradan liikenne muuttuu oikoradan jälkeen? Olen kuullut ja itsekin todennut, että kapasiteettia vapautuu Keravalta Riihimäen suuntaan. Tällöin voitaisiin lisätä yksi uusi R- tai H-juna reitille. Tälle olisi tarvetta, sillä monilla pikkuasemilla tarjonta on ala-arvoista kerran tunnissa, kuka kuvittelee että tällaisella vuorovälillä saataisiin ihmisiä käyttämästä autoja?

Oikoratahan mahdollistaisi myös kehäyhteyden tekemisen, eli lähijunan joka kulkisi lenkkiä Helsinki-Riihimäki-Lahti-Helsinki ja päinvastoin.

Tuo ratakapasiteetti silti mietityttää. Lahden oikoratahan tehtiin poistamaan pääradan kapasiteettipulaa. Miten tuo auttaa kapasiteettipulaan? Sillä kulkevathan kaikki kaukojunat edelleen Helsingin ja Keravan välillä samoja raiteita, ja jos ne pystyvät tekemään näin tällä välillä, miksi ongelmia syntyy Riihimäelle mentäessä? Voitaisiinko ajaa kaksi erillistä lähijunaa Lahdesta ja Riihimäestä Keravalle ja yhdistää ne nopeasti Keravalla yhdeksi junaksi? Tai laittaa I-juna jatkamaan matkaa Tikkurilan jälkeen tauotta Keravalle kaupunkirataa pitkin ja sen jälkeen kaukoraiteilla pohjoiseen?

Vastailkaa, keravalainen odottaa mielenkiinnolla miten jatkossa pääsee kulkemaan Helsinkiin, Riihimäelle ja Lahteen :)
 
kemkim sanoi:
Miten pääradan liikenne muuttuu oikoradan jälkeen?
Keväällä järjestetyssä oikorataseminaarissa ei lupailtu lisää lähijunia pääradalle. Ei kuulemma mahdu, sillä Vuosaaren sataman liikenne täyttää radan. Näin selitti VR Oy.

Onko tässä sitten perää? Voi kai ollakin. Riihimäestä tulee se järjestelyratapiha, jonka työn hoitaa nyt Ilmala (laskumäen yläpuoli) ja Pasila (laskumäen alapuoli). Ilmalan ja Jätkäsaaren sekä Sompasaaren välinen liikenne siirtyy tulevaisuudessa Vuosaaren ja Riihimäen väliseksi liikenteeksi. Tämä liikenne ei ole tähän mennessä kuormittanut päärataa.

Antero
 
Vuosaaren rata käsittääkseni sähköistetään, joten tuskin se tavara nyt ihan järjestelyjunina ainakaan satamasta tulee. Sitä en toki epäile etteikö Riihimäen kuormitus lisääntyisi.
 
JE sanoi:
Vuosaaren rata käsittääkseni sähköistetään, joten tuskin se tavara nyt ihan järjestelyjunina ainakaan satamasta tulee. Sitä en toki epäile etteikö Riihimäen kuormitus lisääntyisi.
Kyllä se sähköistetään, mutta jossain junat on järjesteltävä. Vuosaaren ratapiha ei näytä kovin mittavalta. Ilmeisesti käy niin, että junamäärä välillä Vuosaari-Riihimäki on tulevaisuudessa suurempi kuin nyt välillä Ilmala-Riihimäki.

Tosin en oikein usko, että tavarajunia alkaisi kulkea sellaista määrää kuin tunnin tai puolen tunnin välein kulkevat paikallisjunat. Ei satamiin nytkään ole tuollaisilla vuoroväleillä ajettu.

Antero
 
Antero Alku sanoi:
Keväällä järjestetyssä oikorataseminaarissa ei lupailtu lisää lähijunia pääradalle. Ei kuulemma mahdu, sillä Vuosaaren sataman liikenne täyttää radan. Näin selitti VR Oy.
Harmi, oikein harmi... Jos se Mäntsälän taajamajuna alkaa kulkea vain parin tunnin välein tai jää kokonaan pois, niin sittenhän niitä Riihimäen lähijunia mahtuisi. Eikö Keravalle puuhata sitä logistiikkakeskusta, tännehän voitaisiin rakentaa myös järjestelyratapiha tavarajunille?
 
Kun oikorataa alettiin rakentaa, VR puhui mahdollisuudesta laittaa kolmas lähijuna tunnissa pääradalle. Silloin edellytykseksi sanottiin valtion ostoliikennerahoitus ko. vuoroille, joten vaikka ratakapasiteettia löytyisi ei vuoroja silti varmaankaan saataisi koska ostoliikennerahoja ei tällä hetkellä liikenisi vuorovälin tihentämiseen pääradalla.
 
Antero Alku sanoi:
Onko tässä sitten perää? Voi kai ollakin. Riihimäestä tulee se järjestelyratapiha, jonka työn hoitaa nyt Ilmala (laskumäen yläpuoli) ja Pasila (laskumäen alapuoli). Ilmalan ja Jätkäsaaren sekä Sompasaaren välinen liikenne siirtyy tulevaisuudessa Vuosaaren ja Riihimäen väliseksi liikenteeksi. Tämä liikenne ei ole tähän mennessä kuormittanut päärataa.
Tarkoittaako tuo, että myös Vuosaaren ja Itä-Suomen väliset tavarajunat tulevat jatkossa kulkemaan pääasiassa vain päärataa pitkin Riihimäen kautta, ja oikorata olisi tarkoitettu ensisijaisesti vain matkustajajunille?

t. Rainer
 
R.Silfverberg sanoi:

Tämä ei vaikuta järkevältä. Oikorata rakennettiin 220 km/h kallistuksille 300 km/h sijaan juuri siksi, etteivät raskaat tavarajunat kuluttaisi kiskoja liikaa. Oikoradan kannattavuus pohjattiin myös tavarajuniin, pelkillä henkilöjunilla rata ei olisi ollut kannattava. Miksi nyt haluttaisiin kierrättää tavarajunia edelleen Riihimäen kautta?
 
Ei ole mitään Vuosaaren ja Itä-Suomen välisiä tavarajunia (tai jos on, niin ne varmaan vedetään oikorataa pitkin). Laivoista tulee vain tavaraa joka on menossa ympäriinsä Suomea ja se tavara vedetään ensiksi Riihimäelle, jossa se vasta jaetaan eri puolille maata meneviin juniin.
 
VR:n tärkeimmät tavaraliikenteen ratapihat ovat Kouvola, Tampere ja Oulu. Joten eiköhän Vuosaaresta ajeta junia lähinnä Tampereelle ja Kouvolaan suoraan. Loppujen lopuksi muihin suuntiin tai lähemmäs pääradalle tavaraa tuskin mitenkään ihan massiivisia määriä satamasta tulee. Lahden oikoradan kautta Kouvola ei ole mitenkään ylivoimaisen kaukana Vuosaarestakaan, matkaa kertyy ehkä 160 km.
 
kemkim sanoi:
Tuo ratakapasiteetti silti mietityttää. Lahden oikoratahan tehtiin poistamaan pääradan kapasiteettipulaa. Miten tuo auttaa kapasiteettipulaan? Sillä kulkevathan kaikki kaukojunat edelleen Helsingin ja Keravan välillä samoja raiteita, ja jos ne pystyvät tekemään näin tällä välillä, miksi ongelmia syntyy Riihimäelle mentäessä?
Itse ratakapasiteetista ei oikeastaan ole pulaa tälläkään hetkellä millään junamäärällä, vaan ongelman muodostavat nopeuserot. Kun samalle radalle halutaan laittaa 200 km/h, 160 km/h ja 120 km/h kulkevia junia, käytettävissä oleva ratakapasiteetti pienenee hurjasti.

Nopeuserojen ongelmia taas lievittää, jos yhteinen pätkä on lyhyempi. Toisin sanoen riittää, että taajamajuna ehtii Keravalle ennen kuin Pendolino sen perässä alkaa ahdistella.
 
kuukanko sanoi:
Ei ole mitään Vuosaaren ja Itä-Suomen välisiä tavarajunia (tai jos on, niin ne varmaan vedetään oikorataa pitkin). Laivoista tulee vain tavaraa joka on menossa ympäriinsä Suomea ja se tavara vedetään ensiksi Riihimäelle, jossa se vasta jaetaan eri puolille maata meneviin juniin.
JE sanoi:
VR:n tärkeimmät tavaraliikenteen ratapihat ovat Kouvola, Tampere ja Oulu. Joten eiköhän Vuosaaresta ajeta junia lähinnä Tampereelle ja Kouvolaan suoraan. Loppujen lopuksi muihin suuntiin tai lähemmäs pääradalle tavaraa tuskin mitenkään ihan massiivisia määriä satamasta tulee. Lahden oikoradan kautta Kouvola ei ole mitenkään ylivoimaisen kaukana Vuosaarestakaan, matkaa kertyy ehkä 160 km.
Pitäisiköhän ymmärtää asia näin, että jos Vuosaaressa yhdestä laivasta puretuista tavaroista saadaan aikaiseksi kokonainen juna Kouvolaan, se kulkee oikorataa pitkin, mutta muuussa tapauksessa pohjoiseen menevien vaunujen joukossa Riihimäelle, jossa itään menevät vaunut lajitellaan itään meneviin kokonaisiin juniin jotka kootaan vasta Riihimäellä.

Elmo Allen sanoi:
Itse ratakapasiteetista ei oikeastaan ole pulaa tälläkään hetkellä millään junamäärällä, vaan ongelman muodostavat nopeuserot. Kun samalle radalle halutaan laittaa 200 km/h, 160 km/h ja 120 km/h kulkevia junia, käytettävissä oleva ratakapasiteetti pienenee hurjasti
Tavarajunien nopeus ei taida Suomessa olla missään yli 120 km/h ja useimmissa tapauksissa ne kulkevat vain 80-100 km/h. Eli jos päästää tavarajunan oikoradalle, niin sille täytyy löytyä rako kulkea kanssa, ehkä yöaikaan siinä tapauksessa, vai onko tarkempaa "sisäpiiritietoa" ?

t. Rainer
 
R.Silfverberg sanoi:
Pitäisiköhän ymmärtää asia näin, että jos Vuosaaressa yhdestä laivasta puretuista tavaroista saadaan aikaiseksi kokonainen juna Kouvolaan, se kulkee oikorataa pitkin, mutta muuussa tapauksessa pohjoiseen menevien vaunujen joukossa Riihimäelle, jossa itään menevät vaunut lajitellaan itään meneviin kokonaisiin juniin jotka kootaan vasta Riihimäellä.
Lähes kaikki tavara jaetaan Kouvolassa eri suuntiin joka tapauksessa, joten Riihimäen kautta kiertäminen on melko typerää. 200 kilometrin matkalla Kaipiaisiin, Luumäelle tai Inkeroisiin Vuosaaresta tuleva tavara olisi järjestettävä uuteen junaan sekä Riihimäellä että Kouvolassa. En usko VR:n olevan niin epärationaalinen. Vuosaaren ratapiha voi olla pieni, mutta eiköhän siellä silti osata jakaa tavarat kahteen suuntaan ilman mahdottomia ponnistuksia.

R.Silfverberg sanoi:
Tavarajunien nopeus ei taida Suomessa olla missään yli 120 km/h ja useimmissa tapauksissa ne kulkevat vain 80-100 km/h. Eli jos päästää tavarajunan oikoradalle, niin sille täytyy löytyä rako kulkea kanssa, ehkä yöaikaan siinä tapauksessa, vai onko tarkempaa "sisäpiiritietoa" ?
Yöllähän tavara Etelä-Suomessa kulkee. Ja oikoradan henkilöliikenne ei välttämättä sittenkään käsittämättömän tiheää ole.
 
Tämä oheinen uutinen voisi sopia tähän ketjuun:

MTV3-uutiset sanoi:
Kunnat halutaan rahoittamaan lähijunaliikennettä
04.01.2006 11:06

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää henkilöliikennelakiin asiaa koskevaa muutosta ensi vuoden alusta.

Pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen rahoittamiseen halutaan mukaan myös kunnat. Käytännössä kuntien rahoitusosuudessa voisi olla kyse kuntalaisille maksettavasta lipputuesta.

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää henkilöliikennelakiin asiaa koskevaa muutosta vuoden 2007 alusta. Muutoksen jälkeen alueen kunnat voivat suoraan rahoittaa junaliikennettä valtion ja pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan YTV:n lisäksi.

Työryhmä katsoo, että vuodesta 2007 alkaen nykyiseen lähiliikenteen rahoittamiseen tarvitaan noin kolme miljoonaa euroa lisärahaa. Rahat kuluvat liikennöinnistä aiheutuvien tappioiden kattamiseen, eikä niillä kustanneta uusia junavuoroja.

(MTV3-STT)
 
MTV3-uutiset sanoi:
Kunnat halutaan rahoittamaan lähijunaliikennettä
04.01.2006 11:06

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä esittää henkilöliikennelakiin asiaa koskevaa muutosta ensi vuoden alusta.
Toivottavasti tämä älytön laki jää hyvin lyhytaikaiseksi, ja EU:n joukkoliikenteen palveluasetus tulee kumoamaan sen saman tien tai mieluummin jopa ennen kuin LVM:n kaavailema laki edes saadaan voimaan.

Miksi ei lakia muuteta EU-asetuksen mukaiseksi saman tien, kun se kohta on kumminkin edessä. Aivan päätöntä puuhastelua!

Antero
 
Takaisin
Ylös