Lainaus Alunperin kirjoittanut killerpop
Mikäli Anterolla on laittaa lukuja eri junien hinnoista Leppävaaran kaupunkiradalla, olen erittäin kiinnostunut. Erityisesti kiinnostaa, kuinka paljon kalliimpi Sm4 on vaikkapa Sr1+3x Eil tai Sm1/Sm2 -kokonaisuuksiin.
Sm4-junayksikön hinnaksi VR Oy ilmoittaa 5,6 Me. Talentin tapaiset junat maksavat suunnilleen samalla kapasiteetilla noin 3 Me, viime tietojen mukaan (Roomassa UITP-näyttelyssä) jopa luokassa 2 Me. Sm1-2 -junien hintaa ei voi nykyisellään sanoa, vaikka joillain indexeillä sen voisi 1970-luvulta laskeakin. Metrojunan vaunuparit maksavat 2,7 Me.

Tämä hankintahinta muuttuu liikennöintikustannuksiksi siten, että junalle arvioidaan elinikä, peruskorjaustarve ja -kustannukset sekä laskentakorkokanta ja jäännösarvo. Näin saadaan vaunupäivän hinta, joka on yksi osa liikennöinnin hintaa. Muut osat ovat vaunutunti (=kuljettajan palkkakustannus) ja vaunukilometri (=energia ja huolto). Näitä kustannustietoja kaupunkiliikenteen osalta löytyy nettisivultani http://www.kaupunkiliikenne.net/hintoja.htm

Käytännössä jos juna maksaa 2 kertaa niin paljon kuin toinen, on sen päivähintakin 2-kertainen.

Antero