Junista on tulossa vitsi

Edellä mainittujen näkökohtien lisäksi Tikkurila on nykyään myös vaihtopaikka idän ja lännen kaukojunien välillä: sen kautta pääsee usein nopeimmin esim. Lahdesta Tampereelle. Vaikka kierros Pasilan kautta olisikin "vain" 20 min pidempi, ei se paljon lohduta, jos seuraavaa junaa pitää jäädä odottamaan tunniksi tai enemmän.
No eikös se kannattaisi sitten vaihtaa Keravaan? Matka Oikoradalta Pääradalle pohjoiseen olisi 15 min nopeampi ja useammalle väliasemalle pääsisi joutumatta matkustaa Tikkurilaan ja siitä takaisinpäin. Jos Kehäradalle pääsisi myös pohjoisesta, junat voisivat pysähtyä Keravalla, sitten Lentoasemalla ja sieltä Kirkkonummeen/Tikkurilaan/Huopalahteen. Linja 62 voitaisiin palauttaa entiselle reitilleen ja 61 Kerava-HkiVantaa (kesto tasan sama kuin Tikkurila-HKIVantaa eli 20-25 min)

Etelästä tuleva menee edelleen lähijunalla Tikkurilaan + 62:lla samalla matka-ajalla ja pohjoisesta tuleva säästää 7,5 min jäämällä jo Keravassa pois. Myöskin sen 7,5 min säästää Kehäradan valmistuttua, sillä matka Tikkurilasta ja Keravalta Lentoasemalle on sama. Keravalta pääsee myös Tikkurilaan useilla lähijunilla ja monet sinne sellaisella tulevatkin, esim. Lahdesta kaikki tulevat Z-junalla tai IC-junalla jotka pysähtyisivät sekä Keravalla että Tikkurilassa. Ainoastaan Pendolinot ohittaisivat Tikkurilan, se korvattaisiin tuolla Keravalla.
 
Miksi kaikki kaukojunat pysähtyvät Tikkurilassa?

1. Tikkurilan vaikutuspiirissä Itä-Vantaalla, Pohjois- ja Itä-Helsingissä asuu noin 250000 asukasta.

2. Tikkurilasta on myös yhteys lentokentälle sekä vaihtoyhteys pääradan junista Lahden juniin.

3. Pysäyttämällä kaikki junat Tikkurilassa, pääradalle saadaan mahtumaan enemmän junia.
 
Yksi valtionyhtiö kisaa toisen valtionyhtiön kanssa. Toinen lomauttaa, toinen palkkaa lisää. Mutta näinhän tämä menee. Valtionyhtiöt lypsävät rahaa valtiolta, jotta ne voivat jakaa osinkoa valtiolle. Lystin maksavat kansalaiset, joista yhä vähenevä osa enää pääsee juniin.

Ei junaliikenne ole vitsi, vaan suomalaiset erityisolosuhteet junaliikenteen hoidossa.

Antero
 
Hesarin uutisesta "Pakkanen sekoittaa juna- ja bussiliikennettä koko viikon" on näköjään tullut jokaviikkoinen vakio:

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunk...koittaa_juna-ja_bussiliikennetta_koko_viikon/

Ei kai tätä usko enää kukaan. Onhan Helsingissä lunta ja pakkasta ollut ennenkin, jopa nykyisen laajuisen junaliikenteen aikana tai ainakin melkein, ja junat on saatu liikennöityä. Toivottavasti HSL nostaa kunnon älämölön ajamattomista vuoroista.
 
Ei kai tätä usko enää kukaan. Onhan Helsingissä lunta ja pakkasta ollut ennenkin, jopa nykyisen laajuisen junaliikenteen aikana tai ainakin melkein, ja junat on saatu liikennöityä.

Nykyisen laajuisen junaliikenteen aikana ei oikeastaan ole ollut kunnon talvia viime ja tätä vuotta lukuunottamatta. Junaliikenteen vuorotiheys ruuhkassa on lisääntynyt 80-luvun lopulta ilmeisesti 40-50 %.

Samalla käyttöön on otettu Pendoliinot, jotka ovat hyvin epäluotettavia. Ja pendoliinoilla on vielä aikataulut, joissa on aika vähän pelivaraa. Epäluotettavimman kaluston aikatauluihin pitäisi suunnitella selvästi eniten pelivaraa.

Ja samaan aikaan Sm1 sekä Sm2 kalustokin on vanhentunut, joka taitaa olla huonontanut pakkasen sietoa entisestään. On kyllä outoa, ettei kaluston peruskorjauksessa ilmeisesti kiinnitetty huomiota pakkasenkeston parantamiseen.
 
Nykyisen laajuisen junaliikenteen aikana ei oikeastaan ole ollut kunnon talvia viime ja tätä vuotta lukuunottamatta. Junaliikenteen vuorotiheys ruuhkassa on lisääntynyt 80-luvun lopulta ilmeisesti 40-50 %.

80-luvun lopun ja viime talven välissä on 18 talvea. Mm. 2003 oli kylmä ja luminen talvi. Ei kai vuoromäärää toissa vuonna nostettu puolella? Pendolinotkin ovat olleet liikenteessä vuosikaudet. Se lienee totta, että viime ja tämä talvi ovat ensimmäiset kylmät ja lumiset oikoradan valmistumisen ja 'uuden juna-ajan' alkamisen jälkeen. Onhan silti pakkasviikkoja ollut leutoinakin talvina ilman, että VR ilmoittaa etukäteen peruvansa laumoittain vuoroja. Kaluston vanhenemisselitystäkään en oikein niele. Junia on peruskorjattu, eivätkä saman ikäiset ratikat tunnu kärsivän ongelmista vastaavasti. Jos VR on aikatauluissaan haukannut enemmän kuin pystyy pureskelemaan, niin harventakoon vuoroja sitten, mutta kaupunkilaisjärjellä ajatelleen sekään ei yksinään auta siihen, että junia hyytyy matkalle kaiken aikaa.
 
Hesari referoi Kalevan juttua

Kaleva: Pendolino lähti tyhjänä Oulusta, konduktööri puuttui

Hesarin verkkosivun kommenteissa oli kuolematon "onhan sekin jotain, että juna kulkee ja vieläpä aikataulussa". Jonkin aikaa hytkyin naurusta.

Eipä ehkä ole suuri ihme nykymaailman henkilöstöpolitiikan aikana, että konnarille ei löydykään varamiestä kun useampi sattuma osuu kohdalle. Liekö ammattikunnan into venyä ja joustaa myös katoamassa?
 
Takaisin
Ylös