Junamatkustamisen kovat hinnat

Liittynyt
24 Syyskuu 2005
Viestit
2,703
Miksi junamatkustaminen on niin järkyttävän kallista? Junalla on kiva matkustaa, kun se on ekologinen ja kulku on tasaista, mutta ne hinnat.

Kaukoliikenteessä Helsingistä Tampereelle menopaluu maksaa bussilla 36 euroa ja InterCityllä 49.80 euroa. Tyypillinen nuuka matkustaja vertailee hintoja ja toteaa, että jos on edes kaksi matkustajaa, tulee halvemmaksi mennä bussilla tai autolla.

Lähiliikenteen hinnat ovat suunnilleen samat kuin autoon maksaisi bensat, toki halvemmatkin voisivat olla mutta kyllä noista Sm4-matkoista mielellään maksaakin vähän. Kuukausilipun etuna autoon nähden on myös se, että saa vapaasti matkustella niin paljon kuin huvittaa. Ei sitä kyllä tule paljoa tehtyä, mutta mahdollisuus rajattomaan "ilmaiseen" matkustamiseen lämmittää mieltä.

Mistä ne kaikki matkustajat ilmestyvät VR:lle, vaikka nuo kaukoliikenteen hinnat ovat noin sikakalliita? Miksi VR ei ota käyttöön ns. karjaluokkaa niille, jotka haluavat matkustaa halvalla bussin mukavuudella.
 
Taajamajunalla Helsingistä Tampereelle maksaa 19,40 euroa ja kestää reilut kaksi tuntia, bussilla maksaa 20,00 euroa ja kestää melkein kolme tuntia. Eli junallakin löytyy se hintaherkille kelpaava vaihtoehto.
 
kemkim sanoi:
Mistä ne kaikki matkustajat ilmestyvät VR:lle, vaikka nuo kaukoliikenteen hinnat ovat noin sikakalliita? Miksi VR ei ota käyttöön ns. karjaluokkaa niille, jotka haluavat matkustaa halvalla bussin mukavuudella.
Olen ihmetellyt kanssa tuota. Vielä 70-luvulla junalla matkustaminen oli todella halpaa autoiluun ja muihin liikennemuotoihin verrattuna, mutta nyt ei enää. Mutta silloin se oli myös hidasta ja kalustona käytettiin yleisesti vanhoja natisevia, vetoisia ja epäsiistejä puuvaunuja, ja rautatieasemat olivat lähinnä pultsareiden kokoontumispaikkoja. VR:n jälkeenjääneisyys ja kannattamattomuus oli siihen aikaan yleinen pilkan aihe.

Sitä taas ihmettelen, miksi ei VR kannata nykyisillä hinnoilla, kun ottaa huomioon että kalusto on yhtä nykyaikaista kuin missä tahansa Eurooppaa, kaikkkialla yhtä siistiä ja steriiliä kuin lentokoneessa ja kentillä, ja säästöä pitäisi syntyä kalustonkierron nopeutumisen ja rajujen henkilöstövähennysten ansiosta.

Johtuukohan siitä että suurin osa matkustajista matkustaa reiluilla alennuksilla kuten opiskelijat ja eläkeläiset tai ilmaiseksi kuten varusmiehet ja VR:n henkilökunta perheenjäsenineen?

Karjavaunuluokan eli kolmannen matkustusluokan palauttaminen vanhaan tyyliin ei onnistuisi, koska kansainväliset määräykset kieltävät sen. 3. ja sitä alemmat luokat poistettiin kaikista Euroopan maista v 1956.

Sensijaan hinnoittelua voi kehittää joustavammaksi, niin että hinta määräytyisi junavuoron täyttöasteen, ostohetken ja vaihto-oikeuden mukaan, kuten lentoyhtiöt harrastavat. Kalleinta pitäisi aina olla ostaa matkalippu vasta sitten kun nousee kyytiin. Opiskelijoille, eläkeläisille ym pitäisi olla omat paikkakiintiöt joihin saa täyden alennuksen.

Vaikka lentoyhtiöiden pisteenkeräysjärjestelmät ovat mielestäni veronkiertoa ja humpuukia, niin VR:llä ei ole nykyisessä kilpailutilanteessa muuta mahdollisuutta kuin ottaa käyttöön oma vastaava järjestelmä. Jos kanta-asiakasta ei hemmotella millään tavalla, niin kanta-asiakkaita ei ole eikä tule. Vähimmäisvaatimus olisi liittyminen jommankumman suuren kauppaketjun etukorttijärjestelmään.

VR:n pitäisi myös neuvotella oikeus myydä alkoholia ja tupakkaa verovapaasti EU:n ulkopuolelle suuntautuvilla junavuoroilla, ja ryhtyä ajamaan ns 20 tunnin risteilyjunia, Venäjän Karjalaan ja Pietariin. Tällaiselle toiminnalle olisi takuulla kysyntää. Viisumikäytäntö lyhyille Venäjän-matkoille on saatava edullisemmaksi ja nopeammaksi. Muussa tapauksessa mistään luotijunistakaan Hki-Pietari reitillä ole mitään hyötyä.

Tässä oli muutama ehdotus. Joilla on parempia, täydentäkööt listaa.

t. Rainer
 
Miksi pitää eri junissa olla eri hinnat? Ne onnekkaat, jotka asuvat taajamajunan pysähdyspaikan lähellä saavat nauttia hyvästä palvelusta halpaan hintaan ja vastaavasti ne onnettomat, jotka joutuvat kulkemaan Pendolinolla, joutuvat maksamaan kovan hinnan.

Sveitsissä kaikilla junilla on sama hinta tyypistä riippumatta. Jos ostaa menopaluulipun, ei tarvitse tietää, palaako IC- vai ICN-junalla; hinta on sama eikä paikkavarausta tarvita. Mikä hitaassa Pendolinossa on niin paljon parempaa nopeaan taajamajunaan verrattuna, että siitä pitäisi maksaa enemmän?

Sveitsissäkin junaliput ovat kalliita, mutta en tiedä ketään itseni lisäksi, joka olisi ostanut lippuja täydellä hinnalla. Käytännössä kaikilla matkustajilla on puolen hinnan kortti, jolla voi matkustaa joka junalla (myös "yksityisillä" junayhtiöillä) puoleen hintaan. Pitkillä matkoilla (esim. menopaluu Genevestä Baseliin, 2 h 40 min/suunta) ei kannata maksaa edes puolta hintaa; päivälippu on halvempi ja kelpaa junien lisäksi mm. busseissa, raitiovaunuissa, funikulaareissa ja laivoissa koko Sveitsissä. Koska Suomeen saadaan päivälippu?
 
Sveitsin käytännöstä kaipaisin lisätietoja

vompatti sanoi:
Sveitsissäkin junaliput ovat kalliita, mutta en tiedä ketään itseni lisäksi, joka olisi ostanut lippuja täydellä hinnalla. Käytännössä kaikilla matkustajilla on puolen hinnan kortti, jolla voi matkustaa joka junalla (myös "yksityisillä" junayhtiöillä) puoleen hintaan. Pitkillä matkoilla (esim. menopaluu Genevestä Baseliin, 2 h 40 min/suunta) ei kannata maksaa edes puolta hintaa; päivälippu on halvempi ja kelpaa junien lisäksi mm. busseissa, raitiovaunuissa, funikulaareissa ja laivoissa koko Sveitsissä. Koska Suomeen saadaan päivälippu?
Kerro lisää, mikä on Sveitsin matkalippukäytäntö joukkoliikenteessä? Jos kaikki matkustajat käytännössä saavat alennuksia, miksi täyshinnat ovat edes olemassa? Tuo on hirveän hyvä, jos sama lippu käy sekä junissa, että busseissa.
 
Re: Sveitsin käytännöstä kaipaisin lisätietoja

kemkim sanoi:
Kerro lisää, mikä on Sveitsin matkalippukäytäntö joukkoliikenteessä? Jos kaikki matkustajat käytännössä saavat alennuksia, miksi täyshinnat ovat edes olemassa?
Omien kokemusten mukaan täyshinnat ovat niitä varten, jotka eivät tiedä paljonko matkustavat ja siksi miettivät kannattaako puolen hinnan kortti ostaa (66 euroa/kk tai 100 euroa/vuosi). Kokemuksesta voin kertoa, että jos olette yli kuukauden Sveitsissä, ostakaa vuoden kortti.

Päivälipun hinta on 56 frangia eli noin 37 euroa. Tosin juuri nyt tuo kortti on tarjouksessa ja maksaa vain 26 euroa. Päivälipun ostamiseen tarvitaan puolen hinnan kortti.

Päiväkortin voi ostaa myös koko vuodeksi, hinta on hieman alle 6000 euroa. Lisäksi on General Abonnement (GA) -kortti, joka käytännössä antaa samat matkustusmahdollisuudet, mutta maksaa vain 2000 euroa vuodessa. Pariskunnasta toinen maksaa GA-kortista vain 1300 euroa, 6-16-vuotiaille lapsille 400 euroa vuodessa. Eläkeläiset ja 16-25-vuotiaat saavat GA-kortin noin 1500 eurolla.

Lisäksi on 16-25-vuotiailla mahdollisuus matkustaa ilmaiseksi tietyillä junilla. Olisikohan ollut niin, että joku ikäryhmä voi matkustaa kello 19 jälkeen ilmaiseksi? Ilmaismatkat saa kortilla, joka maksaa 66 euroa vuodessa. Joku nuori voisi kertoa asiasta paremmin.

Lisäksi huhu kertoo, että pienissä kunnissa on kunnantalolla päivälippuja, joita voi käydä lainaamassa. Matkoista ei tarvitse siis maksaa mitään! Kokonaisuutena matkustus on halpaa, sillä onnekkaat eivät maksa veroja lainkaan! Näihin onnekkaisiin kuuluvat mm. monien kansainvälisten järjestöjen (esim. CERN) työntekijät ja Zugin asukkaat. Sen sijaan onneton Schumacher joutuu maksamaan miljoona frangia veroja vuodessa.
 
Re: Sveitsin käytännöstä kaipaisin lisätietoja

vompatti sanoi:
Olisikohan ollut niin, että joku ikäryhmä voi matkustaa kello 19 jälkeen ilmaiseksi? Ilmaismatkat saa kortilla, joka maksaa 66 euroa vuodessa. Joku nuori voisi kertoa asiasta paremmin.
Aikataulukirjojen takaa löytyy kattava lippuinformaatio. Opiskelijoille on tarjolla illalla ilmaiset matkat tarjoava kortti, se tosin edellyttää puolen hinnan kortin ostamista. Foorumin ylläpitäjällä ainakin on tuoreet aikataulukirjat, sieltä löytyy ne tarkat tiedot ;)
 
Re: Sveitsin käytännöstä kaipaisin lisätietoja

kuukanko sanoi:
vompatti sanoi:
Olisikohan ollut niin, että joku ikäryhmä voi matkustaa kello 19 jälkeen ilmaiseksi? Ilmaismatkat saa kortilla, joka maksaa 66 euroa vuodessa. Joku nuori voisi kertoa asiasta paremmin.
Aikataulukirjojen takaa löytyy kattava lippuinformaatio. Opiskelijoille on tarjolla illalla ilmaiset matkat tarjoava kortti, se tosin edellyttää puolen hinnan kortin ostamista. Foorumin ylläpitäjällä ainakin on tuoreet aikataulukirjat, sieltä löytyy ne tarkat tiedot ;)
Lainataan suoraan voimassa olevan juna-/laiva-aikataulukirjan sivulta 1886:

Switzerland Official Timetable 12 December 2004 - 10 December 2005 sanoi:
The "Track 7" offer puts young persons at an advantage

"Track 7" plus Half-Fare Card: the cute combination
"Track 7" is available to youths up to 25 years who hold a Half-Fare Card.
This combination gives free travel in 2nd class starting at 7 p.m. until the last transport services of the day, all over Switzerland.

This is how it functions:
Those who already have the Half-Fare Card, just buy a "Track 7" for a mere CHF 99.-. The first day of validity of "Track 7" must be within the validity period of the Half-Fare Card.

Those who do not yet have a Half-Fare Card have the option:
either to buy the practical Combicard "Track 7" + Half-Fare Card for a year for just CHF 249.-.
or to buy the 2 year Half-Fare Card (CHF 250.-) or 3 year (CHF 350.-) and the "Track 7" for one year (CHF 99.-).

This is included in the "Track 7"
- free bicycle transport after 7 p.m. in the self-service loading mode

Track 7 is valid on the entire SBB route network as well as for numerous private transport companies. More information at www.gleis7.ch or in every staffed train station.
Eli tuon mukaan ei tarvitse olla edes opiskelija, riittää että on alle 25-vuotias.
 
Re: Sveitsin käytännöstä kaipaisin lisätietoja

kemkim sanoi:
Tuo on hirveän hyvä, jos sama lippu käy sekä junissa, että busseissa.
Taustalla on se, että Sveitsin joukkoliikennejärjestelmä on aivan erilainen kuin Suomen. Kaikki julkinen liikenne on julkisen vallan järjestämää eivätkä bussit ja junat kilpaile toistensa kanssa, kuten Suomessa. Sveitsissä kaikki isojen kaupunkien välinen runkoliikenne hoidetaan junilla ja busseja käytetään paikallisliikenteen lisäksi vain liityntään maaseudulta rautatieasemille.
 
Ennen kuin Suomen järjestelmä haukutaan lyttyyn, on syytä muistaa, että kalliimpiakin hintoja on nähty. Esimerkiksi Ruotsiin verrattuna täällä matkustetaan kaukojunissa pilkkahinnoilla. Toisaalta ainakin tietyillä alueilla paikallisliikenne toimii Ruotsissa paremmin. Ja syynä on juuri se, että samat liput kelpaavat sekä junassa että bussissa. Nythän VR:n liput tai edes VR:n myöntämät opiskelijakortit eivät kelpaa busseissa. Eikä VR:n itsensä omistama Pohjolan liikenne ole tässä mikään poikkeus.
 
VR-konserni omistaa täysin myös Napapiirin Turistiauto Oy:n, Pohjolan Kaupunkiliikenne Oy:n sekä Pohjolan Henkilöliikenne Oy:n Pohjolan Liikenne Oy:n lisäksi.

Pyhtääläinen Purolan Liikenne Oy:kin kuuluu konserniin, mutta lienee rahtiyhtiö.

Oy Pääkaupunkiseudun Junakalusto - Huvudstadregionens Tågpark Ab omistetaan 35 prosenttisesti.
 
R.Silfverberg sanoi:
Sensijaan hinnoittelua voi kehittää joustavammaksi, niin että hinta määräytyisi junavuoron täyttöasteen, ostohetken ja vaihto-oikeuden mukaan, kuten lentoyhtiöt harrastavat. Kalleinta pitäisi aina olla ostaa matkalippu vasta sitten kun nousee kyytiin. Opiskelijoille, eläkeläisille ym pitäisi olla omat paikkakiintiöt joihin saa täyden alennuksen.

Vaikka lentoyhtiöiden pisteenkeräysjärjestelmät ovat mielestäni veronkiertoa ja humpuukia, niin VR:llä ei ole nykyisessä kilpailutilanteessa muuta mahdollisuutta kuin ottaa käyttöön oma vastaava järjestelmä. Jos kanta-asiakasta ei hemmotella millään tavalla, niin kanta-asiakkaita ei ole eikä tule. Vähimmäisvaatimus olisi liittyminen jommankumman suuren kauppaketjun etukorttijärjestelmään.
Rainer kirjoittaa asiaa. Olen jo pitkään ihmetellyt miksei VR:llä ole minkäänlaista kanta-asiakasjärjestelmää, edes nimellistä tällaista. Ei kerry minkäänlaisia edes näennäisiä plussa- tai bonuspisteitä mihinkään, matkustatpa miten paljon tai vähän tahansa YTV-alueen ulkopuolisilla junilla (joissa hinta määräytyy matkan pituuden, matkustusluokan (jos 1.lk junassa vielä on) ja junan "tason" mukaan (Pendolino/IC/IC2/taajamajuna/muu), ei matka-ajan (junan nopeuden) mukaan).

Hinta määräytyy sen mukaan, minkälaisessa junassa istut, ei sen mukaan, kuinka kauan matka kestää.

Jos matkustat säännöllisesti samaa väliä joka työpäivä tietynlaisessa junassa, tarjolla on ja voi olla kannattavaa hankkia kuukausilippu jolla saa pienen alennuksen (jos junan "taso" ei muutu). Jos matkustat samaa väliä (esim. Hki-Tre) vaikkapa 15-20 kertaa vuodessa, mitään alennuksia ei saa (opiskelijoita tai eläkeläisiä lukuunottamatta joilla on omat prosenttialennuksensa), ja hinta määräytyy joka kerta erikseen sen mukaan, minkä "tasoisella" (ei nopeuksisella) junalla matkustat.

Esimerkiksi Saksassa on usein matkustaville tarjolla vuodeksi kerrallaan hankittava maksullinen henkilökohtainen BahnCard, jolla saa eri tasoisia alennuksia matkalipun hinnasta. Bahncard 25:n ostaja maksaa kortistaan tietyn hinnan ja saa sillä 25% alennuksen matkalipun normaalihinnasta. BahnCard 50:n hankinta maksaa enemmän, mutta sillä saa jo 50% alennuksen normaalihinnasta. Saksassa on toki vielä käytössä järkevä käytäntö hinnoitella matka (=oikeus kulkea tietty asemaväli junassa) ja siihen käytetty istuin (=ei varausta/2.lk/IC/ICE/1.lk jne.) erikseen, minkä VR poisti Suomesta jo muutama vuosi sitten.

Outoa kyllä, toinen valtion omistama kotimaan liikenteessä toimiva yhtiö Finnair jakaa asiakkailleen Finnair Plus - eli kanta-asiakaspisteitä myös jokaisesta Finnairilla tehdystä kotimaanlennosta. Mutta Finnairilla onkin kilpailijoita (myös kotimaassa) ja yhtiö harjoittaa liikennettä myös ulkomaille.

VR:n hinta- ja asiakaspolitiikka henkilöliikenteessä ei tietysti muutu yhtään mihinkään niin kauan kuin ko. yhtiöllä on turvattu monopoli Suomen rautatieliikenteeseen. Ja kuten tälläkin foorumilla on useampaan kertaan todettu, ei ole todennäköistä että eduskunta tekisi päätöksen kilpailun vapauttamisesta ainakaan henkilöliikenteen osalta lähivuosien (-vuosikymmenen) aikana.

Jotain edes kosmettista vastaantuloa VR:ltä toivoisin näinäkin vuosina.
 
Sveitsin rautateitä ei voi kuin ihailla. Jos meillä olisi vastaava järjestelmä, niin A-junassa Leppävaaraan olisi ensimmäinen luokka ja R-juna vastaisi tasoltaan Pendolinoa kaksine ravintolavaunuineen ja tupakkaosastoineen. Se, jos mikä, on palvelua. Tosin päätellen siitä, että sveitsiläisissä junissa saattaa olla yhtä paljon 1. ja 2. luokan vaunuja, he ovat myös valmiita maksamaan palvelusta.

Miksi ihmeessä on tehty euroopanlaajuinen päätös 3. luokan lakkauttamisesta? Olisikohan asiaa syytä tarkistaa nyt halpalentojen aikakaudella? Jos IC:n lopussa olisi muutama 3. luokan selkeästi edullisempi vaunu, niin sinne voisi ensinnäkin ajaa kaikki 50% alennuksella kulkevat (jos haluavat 2. luokkaan, niin maksavat siitä myös extraa) ja sitten tietysti tällä tavoin kyettäisiin tarjoamaan ajallisesti ja rahallisesti kilpailukykyinen vaihtoehto bussiliikenteelle.
 
Sitä en mene sanomaan, onko "kanta-asiakkuus" oikea ratkaisu kehittää palveluja. Mutta se on selvä, että tavalla taikka toisella VR:n pitäisi muistaa junalla säännöllisesti matkustavia. Esimerkiksi kymmenen (yhdentoista) matkan lipun tuoma säästö on mitätön.

Sanoisin, että muutaman vuoden takaisessa lippu-uudistuksessa oli kaikkien epäkohtien alku ja juuri. Uudistushan tuli pitkälti niiden valitusten perusteella, mitä eri "junalaadut" aiheuttivat. Lopputulos oli kuitenkin aivan eri kuin mitä käyttäjät olivat toivoneet: lippu oli aina ostettava tiettyyn junaan, ja eri junalaaduille oli omat lippunsa, joten tosiasiassa Pendolino on ykkösluokka, IC kakkosluokka ja pikajuna kolmosluokka, jos vähän kärjistetään - sillä kummallisuudella että halvempi kakkosluokka on yhtä tasokas kuin kalliimpi ykkönen. Ja jos junaansa ei tiennyt, olikin paikan kanssa pahimmillaan melkoinen sumpliminen - sillä erotuksella aiempaan, että nyt paikkalipun hinta oli maksettava pikajunassakin. Ei mikään hauska juttu, jos nousee autiolta asemalta (lue: asemalta, jonka asiakaspalvelu ei sisälly VR:n palvelukonseptiin), ja joutuu useamman kerran vaeltamaan junan päästä päähän tyhjää paikkaa etsimässä. Uudistuksen kruunasi sitten sen yksinkertaisimman kanta-asiakasedun, menopaluulippujen jättäminen pois.

Junalaatujen väliset hintaerot olisikin viimeistään nyt lakkautettava. Jos IC:tä ja Pendolinoa tahdotaan pitää pikajunaa kalliimpina, on aika palata aiempaan lisämaksukäytäntöön niiden osalta.
 
Kanta-asiakkuus ei kuulosta hyvältä, tai tietty riippuu kuinka paljon junaa käyttää, ei se kuitenkaan houkuttelisi uusia makustajia. VR:n pendolino ei kallistu, hinnat kylläkin, tällähetkellä tuntuu todella järkevältä maksaa 5.50 e kalliimpi hinta Helsinki - Joensuu ja istua yli puoli tuntia pidempään pendolinossa. Toisekseen, sanokaa mun sanoneen etttä kun aikataulukausi vaihtuu, nousee taas lippujen hinnat, vaikka valtio VR:ää tukeekin seuraavat 25 vuotta. Itselläni työmatka Helsinkiin ja Tampereelle, porukkaa kyydissä useempi, tulee halvemmaksi matkustaa autolla kuin junalla, kun siitä ryhmäalennuksesta ei ole hyötyä. Eipä taida VR asiakkaita haluta...
 
Takaisin
Ylös