Junamatkustamisen kovat hinnat

Kani sanoi:
Tässähän tämä ongelma on, että kun sinisiä junia ajetaan väkisin alas, kohta kaikki kaukojunat ovat vähintään Intercityjä. 80-luvulla kun IC oli uusi tuote, lisähinnalle sai katetta. Intercityille raivattiin aikatauluista parhaat matka-ajat ja kalusto tarjosi jotain uutta.
Tuo on ollut tiedossa jo kauan. Intercity sinänsä ei ole muuta kuin kansainvälinen nimitys tietyn tasoiselle pikajunalle. Siniharmaat vaunut alkavat olla monilta ominaisuuksiltaan niin hankalia ja vanhentuneita että siksi joutavat pois kaukojunaliikenteestä. Vaihtoehtona olis täyssaneeraus joka olisi kallista sekin. Mielestäni ne pitäisi myydä romuhinnalla Baltian maiden rautateille niin että saisivat edes jotain länsimaista kaukojunakalustoa, ja se helpottaisi myös suomalaisten matkailijoiden liikkumista kyseisissä maissa.

Kani sanoi:
Suomen kiskoille tarvittaisiin Ryanaireja ja Blueoneja hoitamaan tavallisen kansan tavallista pikajunaliikennettä, kun se ei enää monopolia kiinnosta. Mikään keinotekoinen VR:n hintojen laskeminen ei toimi, jos yhtiön politiikka on panostaa vain yhdenlaisiin tuotteisiin.
Lentääkö Ryanair kotimaan reittejä? Todellisuudessa halpalentoyhtiöt eivät vielä ole pystyneet uhkaamaan Finnairin markkinajohtajuutta, ja samoin kävisi luultavasti kilpailevan halpajunayhtiön kanssa. Jos Suomeen syntyy VR:lle kilpailijoita, niin ne syntyvät tavaraliikennepuolelle, ja mahdollisesti pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä, kun lainsäädäntö aikanaan sallii.

Bussit ovat ymmärtääkseni onnistuuneet napata junilta hintatietoisia matkustajia, joille matkan nopeus ja matkustusmukavuus eivät ole tärkeimmät valintakriteerit matkustustapaa valittaessa. Näin on asian laita myös muualla Euroopassa, ei vähiten Ruotsissa.

t. Rainer
 
Pikalinjuri pärjää myös matka-ajassa IC-junan kanssa Helsingistä esimerkiksi Turkuun ja Tampereelle. Matkustusmukavuuskin on samaa luokkaa. VR onnistui nostamaan hintojan pakollisen paikanvarauksen ja meno-paluu-alenuksen poistamisen myötä pikavuorolippua kalliimmaksi.
Hintatietoinen asiakas tekee valintansa.
 
R.Silfverberg sanoi:
Todellisuudessa halpalentoyhtiöt eivät vielä ole pystyneet uhkaamaan Finnairin markkinajohtajuutta, ja samoin kävisi luultavasti kilpailevan halpajunayhtiön kanssa.
Ei kai lentoliikenteeseen tulleiden kilpailijoiden tarkoituskaan ole ollut ryhtyä markkinajohtajiksi. Sen sijaan ne ovat haastaneet monopolina toimineen markkinajohtajan pudottamaan hintojaan, jotka se aikaisemmin saattoi määritellä mielensä mukaisen korkeiksi. Matkustajat ovat hyötyneet tästä merkittävästi.

En ihan ymmärrä sinisten vaunujen sanomista myytäväksi romukalustoksi. Tuoreimmat ovat edelleen junanvaunujen käyttöiän puolivälissä, perusasiat toimivat, istuimet ovat yhä mukavat ja melutaso riittävän pieni. VR:n intressi on toki hävittää nämä kansan rahoilla aikanaan ostetut vaunut ennen kuin joku muu voisi päästä niihin millään tavalla käsiksi.
 
Hape sanoi:
Pikalinjuri pärjää myös matka-ajassa IC-junan kanssa Helsingistä esimerkiksi Turkuun ja Tampereelle. Matkustusmukavuuskin on samaa luokkaa. Hintatietoinen asiakas tekee valintansa.
Kyllä, ja tämä on juuri se syy, miksi mitään yhteistä, yhteiskunnan määrittämää reittikohtaista hintaa ei pidä ottaa käyttöön. Että asiakas saisi valita jatkossakin.

Helsingin ja Tampereen välillä Paunun pikavuoro on tosiaan jopa ajallisesti järkevä valinta, jos voi hyödyntää pysäkkejä Mannerheimintiellä ja Hämeenlinnanväylällä. Jollei pysty ostamaan junalippuaan netistä, junan vähäinen nopeusetu menee käytännössä asemalla asioimiseen. Lisäksi bussissa ei tarvitse kuunnella ovien piipitystä, käytävillä ramppaamista ja tuttipullon tai kännykän kanssa meluavia asiakkaita.
 
Kani sanoi:
Lisäksi bussissa ei tarvitse kuunnella ovien piipitystä, käytävillä ramppaamista ja tuttipullon tai kännykän kanssa meluavia asiakkaita.
Olin lukevinani jossain että VR lopettaa kokeilun "hiljaisilla" vaunuilla IC-junissa, eli nyt joutuu jokainen junamatkustaja taas kännykkäterrorismin armoille. Itse olen tehnyt sellaisen valinnan, että jos olen väsynyt enkä halua kuunnella kännyköiden vinguntaa, niin varaan paikan allergiahytistä, jossa saa istua rauhassa. Jos joku kysyy mille olen allerginen, niin voin vastata että kännyköille.

t. Rainer
 
Kani sanoi:
Ei kai lentoliikenteeseen tulleiden kilpailijoiden tarkoituskaan ole ollut ryhtyä markkinajohtajiksi. Sen sijaan ne ovat haastaneet monopolina toimineen markkinajohtajan pudottamaan hintojaan, jotka se aikaisemmin saattoi määritellä mielensä mukaisen korkeiksi. Matkustajat ovat hyötyneet tästä merkittävästi.
Ilo on ollut lyhytaikaista jos ne ovat menneet konkkaan tai lopettaneet lentonsa muutaman kuukauden kokeilun jälkeen.

t. Rainer
 
R.Silfverberg sanoi:
Ilo on ollut lyhytaikaista jos ne ovat menneet konkkaan tai lopettaneet lentonsa muutaman kuukauden kokeilun jälkeen.
Juju on siinä, että hintataso on laskenut monopolihinnoittelusta. Vaikka vakavarainen Finnair onkin pystynyt karkoittamaan pieniä kilpailijoita, niiden uhka on koko ajan olemassa. Ja uhkakin pitää hinnat kurissa. Ilo siis on pysyvä.

Kysehän on matkustajan edusta, ei siitä, että pitää panna joku yritys polvilleen. Kun minä ja monet muut täällä arvostelemme VR Oy:n toimintaa, ei tavoitteemme ole kaataa VR Oy:tä, vaan saada se toimimaan asiakkaan edun mukaan. Kilpailu ja kilpailijat ovat se tekijä, joka siihen pakottaa, monopoli toimii vain yrityksen edun mukaan. Ja asiakkaan ja yrityksen edut ovat eri asiat.

Antero
 
Siniset vaunut eivät ole romua

Kyllä on hyvin mennyt VR Oy:n propaganda lävitse, kun täälläkin uskotaan, että siniset vaunut ovat romua!

Olen kuullut huhuja, joiden mukaan matkustajavaunuhuollossa VR Oy:llä ollaan aivan toista mieltä siitä, ovatko siniset vai punaiset vaunut "romua". Siniset vaunut ovat kuulemma vankkoja, niissä on kestävä ja toimiva tekniikka, joka toimii vähällä huollolla ja vähäisin vioin. Samaa ei voi sanoa punaisista vaunuista teknisine hienouksineen.

Ulos laskeva vessa on todella vähäinen ongelma verrattuna uuden vaunun hankintahintaan. Nopeus on turha kriteeri. Suomen rataverkon tasatahtiaikataulu ei tarvitse 200 km/h huippunopeuksia, 160 riittää erinomaisesti.

Moottorivaunujunat ovat toki käteviä, mutta ei niitäkään kannata hankkia, jos sama asia voidaan tehdä halvemmalla olemassa olevalla kalustolla. Siksi Keski-Euroopassa tavallinen "taajamajuna" on vanhahko veturi, vanhahkot vaunut ja ohjausvaunu. Eikä Sm4 ole sen nopeampi kuin 160 km/h ohjausvaunujuna - sitten kun Sm4 katsastetaan rakenteelliselle nopeudelleen. Nythän sen sn on 120 km/h, eikö vain.

Sinisten vaunujen sisustuksessa ei ole mitään valittamista. Metron ja vanhojen Sm:ien muovipenkit ovat kaukana hyvin istuttavista plyyssipenkeistä. Ainoa vika on esteellisyys eli korkea lattia. Mutta mainituissa ohjauvaunujunakokoonpanoissa tämäkin puoli olisi helppo ratkaista: tilataan ohjausvaunut matalalattiaisina. Siten joka junassa on esteetön palvelu, ja yksi vaunu riittää taatusti. Tällaista filosofiaa olen tavannut mm. Saksassa, jossa on ohjausvaununa esim. fillarivaunu.

Sinisten vaunujen lahjoittaminen Baltiaan on minusta vain mielenrauhan saavuttamista, ettei olisi huono omatunto käyttökelpoisen kaluston tuhoamisesta. Siellä käytettävän kaluston siisteys ja viihtyisyys on kiinni kaluston ylläpidosta, ei laadusta uutena. Ja kuten keskustelussa on tullut ilmi, ei pelkkä vaunujen lahjoitus ratkaise, sillä on oltava veturit, ohajusvaunut ja maksukykyiset matkustajat.

Antero
 
Re: Siniset vaunut eivät ole romua

Antero Alku sanoi:
Kyllä on hyvin mennyt VR Oy:n propaganda lävitse, kun täälläkin uskotaan, että siniset vaunut ovat romua!

Olen kuullut huhuja, joiden mukaan matkustajavaunuhuollossa VR Oy:llä ollaan aivan toista mieltä siitä, ovatko siniset vai punaiset vaunut "romua". Siniset vaunut ovat kuulemma vankkoja, niissä on kestävä ja toimiva tekniikka, joka toimii vähällä huollolla ja vähäisin vioin. Samaa ei voi sanoa punaisista vaunuista teknisine hienouksineen.
En hetkeäkään usko, että siniset vaunut olisivat sananmukaisesti romua. Eikä sitä väitä myöskään VR - olen itse saanut VR:n edustajalta vastauksen että uusimmat siniset vaunut tullaan pitämään käytössä vielä vuosikymmenen ajan. Sen sijaan sinisten vaunujen saneeraus ja sillä tavoin saatu käyttöiän lisäys ei ole yhtä taloudellinen ratkaisu kuin uuden kaluston hankinta. Nähdäkseni asia on täysin VR:n sisäinen - vaikka saneeraukset olisi taloudellisiksi todettu, saneerauksen tulos olisi silti "IC-vaunu", IC-hinnoin IC-junassa.

Jos VR:ää tässä asiassa josain on kritisoitava, ongelman ydin liittyy tehtyyn valintaan, että kaluston tulisi täyttää tietty vaatimustaso. Sinisten vaunujen käyttöiän pidennys ilman ilmastointeja, sähkökäyttöisiä ovia tai muita hienouksia olisi ehkä hyvinkin taloudellista, mutta VR ei ole kiinnostunut tätä selvittämään, koska heiltä puuttuu halu ylläpitää tällaista konseptia. Siitäkin huolimatta että dieselmoottorijunat, joita myös kiskobusseiksi on kutsuttu, ovat nimenomaan tällaisia halpajunia ilman matkustamon ilmastointia tms.
 
Re: Siniset vaunut eivät ole romua

Antero Alku sanoi:
Ulos laskeva vessa on todella vähäinen ongelma verrattuna uuden vaunun hankintahintaan. Nopeus on turha kriteeri. Suomen rataverkon tasatahtiaikataulu ei tarvitse 200 km/h huippunopeuksia, 160 riittää erinomaisesti.
Ei se ole vessankäyttäjälle ehkä ongelma, paitsi talvella kun koko vessa täyttyy rööristä tulevalle p:lle haisevalle höyrylle kun huuhtelee pönttöä, mutta monielle muille se taitaa olla ongelma. Nopeuskaan ei ole ongelma, mutta jos junavuoron lähtö- tai määräasema on Helsinki, niin kaupallisista syistä nimeltä mainitsematon operaattori haluaa ajaa kaikki kaukojunat sillä enimmäisvauhdilla jota päärata ja Lahden oikorata mahdollisitavat. Enkä ole varma että rantaradankaan matkustajat mielellään luopuisivat ICIistään ja pendoistaan vanhojen sinisten vaunujen hyväksi. Lisäksi pysähdykset väliasemilla kestävät sinisellä junalla pidempään, koska konduktöörin on erikseen käytävä sulkemassa kaikki ovet, koska ovet sulkeva automatiika puuttuu. Täytyy myös muistaa että valtakunnanpolitiikka, eli Otanmäen vaunutehtaan työllisyyden turvaaminen vaikutti myös siihen että sinisten vaunujen saneeramisen sijaan päätettiin tilata uusia IC-vaunuja.

Antero Alku sanoi:
Siksi Keski-Euroopassa tavallinen "taajamajuna" on vanhahko veturi, vanhahkot vaunut ja ohjausvaunu. Eikä Sm4 ole sen nopeampi kuin 160 km/h ohjausvaunujuna - sitten kun Sm4 katsastetaan rakenteelliselle nopeudelleen. Nythän sen sn on 120 km/h, eikö vain.
Tästä olen samaa mieltä. Siniharmaat vaunut sopivat paerhaiten maakuntien verkkaisempaan taajamajunaliikenteeseen. Pitää vaan löytää vuoroja mitä ajaa niille "Auto-Suomesta". On muuten kumma, että vaikka bensan hinta on viime viikolla noussut hyvin lyhyessä ajassa ainakin pääkaupunkiseudulla 1,15 €:sta/litra 1,25 €:eek:on, niin kukaan autoilija ei valita. Pitäisikoö VR:n ja joukkoliikenneoperaattosienkin siirtyvä kelluvaan (ts arpomalla toimivaan) hinnoitteluun, niin ihmiset eivät niin paljon älähtäsi hinnankorotuksia, koska tiedetään että "se tulee alas joskus"?

Antero Alku sanoi:
Sinisten vaunujen lahjoittaminen Baltiaan on minusta vain mielenrauhan saavuttamista, ettei olisi huono omatunto käyttökelpoisen kaluston tuhoamisesta. Siellä käytettävän kaluston siisteys ja viihtyisyys on kiinni kaluston ylläpidosta, ei laadusta uutena. Ja kuten keskustelussa on tullut ilmi, ei pelkkä vaunujen lahjoitus ratkaise, sillä on oltava veturit, ohajusvaunut ja maksukykyiset matkustajat.
Eikö Baltian rautateillä ole "Taigatrommeleita" ja vastaavia tavarajunajuhtia vino pino? Kieltääkö jokin "EU-direktiivi" matkustajajunien vetämisen niillä? Baltiassa rautatieläisten palkkataso lienee yhä meitä paljon alempi, ja koska rautatieliikenne on työvoimavaltaista, matkalippujen hinnat olisivat suteessa yleiseen palkkatasoon. Autotiheys on yhä ymmärtääkseni siellä harvempaa kuin meillä. Ohjausvaunut ovat Baltian oloissa tarpeettomia. Sveitsissä ja Saksassa jossa ratapihat ovat maantieteellisistä syistä ahtaita ja hankalissa paikoissa ja aikataulut ovat sekunnin tarkkuudella, ne ovat tosi tarpeeseen. Suomessa niistä olisi tarve lähinnä Helsinkiin päättyvässä , ja Kouvolassa ja Tampereella kulkusuuntaa vaihtavissa vuoroissa.

t. Rainer
 
Re: Siniset vaunut eivät ole romua

R.Silfverberg sanoi:
Täytyy myös muistaa että valtakunnanpolitiikka, eli Otanmäen vaunutehtaan työllisyyden turvaaminen vaikutti myös siihen että sinisten vaunujen saneeramisen sijaan päätettiin tilata uusia IC-vaunuja.
Tämä ja monet muut Rainerin kirjaamat perustelut ovat minulle tuttuja. En vain hyväksy niitä niin kauan kun VR Oy:llä on monopoli. Se, että VR Oy väittää matkustajien haluavan jotain ei tarkoita, että asiakkaat valintatilanteessa tekevät kuten VR Oy väittää. Halpalentoyhtiöt ovat osittaneet tämän lentoliikenteessä. Vaikka operaattori myisi mieluiten vain kalleinta tuotetta, asiakkaat ostavat enimmäkseen halvimpia vaihtoehtoja.

Tämä pätee myös autokaupassa, vaikka imagoa luodaan huippumalleilla.

Mitä Talgoon ja kotimaiseen työllisyyteen tulee, Talgon uusi johto ilmoitti tiedotteessaan, että tehdas painottuu kaluston saneerausliiketoimintaan. Eli kyllä työtä on järjestettävissä yhtä lailla saneerauksessa kuin uustuotannossakin. Ja saneeraus on kaiken lisäksi työvaltaisempaa kuin uustuotanto, jossa materiaalin osuus hinnassa on suurempi.

R.Silfverberg sanoi:
On muuten kumma, että vaikka bensan hinta on viime viikolla noussut hyvin lyhyessä ajassa ainakin pääkaupunkiseudulla 1,15 €:sta/litra 1,25 €:eek:on, niin kukaan autoilija ei valita. Pitäisikoö VR:n ja joukkoliikenneoperaattosienkin siirtyvä kelluvaan (ts arpomalla toimivaan) hinnoitteluun, niin ihmiset eivät niin paljon älähtäsi hinnankorotuksia, koska tiedetään että "se tulee alas joskus"?
Selitys tähän on siinä, että autoilija ei aja autolla rationaalisista syistä, vaan tunnesyistä. Auto on kuin kalja tai viina. Se saa maksaa mitä vain.

Hyvä esimerkki tästä on auton käyttö työmatkailuun pk-seudulla. Autoon saa ostaa kuukaudessa bensaa 100-200 eurolla, eikä siinä ole edes kaikki kulut. Kuukauden joukkoliikenne yhden kunnan alueella maksaa noin 40 e ja seudulla 80 e. Pienemmistä summista pidetään suurta porua, tällä ei ole väliä. Ja kaikki työmatkat eivät ole joukkoliikenteellä liian hankalia.

R.Silfverberg sanoi:
Ohjausvaunut ovat Baltian oloissa tarpeettomia. Sveitsissä ja Saksassa jossa ratapihat ovat maantieteellisistä syistä ahtaita ja hankalissa paikoissa ja aikataulut ovat sekunnin tarkkuudella, ne ovat tosi tarpeeseen.
En ole tästä ihan samaa mieltä. Miksi kasvavassa taloudessa ei käytettäisi samoja tehokkaita käytäntöjä kuin jo kehittyneissä talouksissa? Eivät taloudellisesti perässä laahaavat taloudet kiri välimatkaa kiinni, jos ne toimivat tehottomammin kuin kiinniotettavat. Pelkästään halpa työvoima ei riitä, sillä kehittyneet taloudet ovat voimakkaasti investointivaltaisia, juuri siksi ne ovat kehittyneet.

Itse asiassa entisissä sosialistimaissa olisi erittäin tärkeätä, että siellä uusittaisiin vanhentunut joukkoliikenne nopeasti. Tämän hetken suuri ongelma on, että autoistumisen myötä ollaan tekemässä samoja virheitä kuin lännessä 1960-luvulla. Ja samoilla perustein: vanhanaikaiset rupsahtaneet joukkoliikennevälineet, ja autoa pidetään elintason (=tuhlaamiskyvyn) mittarina. Vanhalle lännelle tietenkin edullista, kun käytetyt autot saadaan hyvällä hinnalla uppoamaan lähes pohjattomilta tuntuville markkinoille.

Antero
 
Re: Siniset vaunut eivät ole romua

JE sanoi:
Sinisten vaunujen käyttöiän pidennys ilman ilmastointeja, sähkökäyttöisiä ovia tai muita hienouksia olisi ehkä hyvinkin taloudellista, mutta VR ei ole kiinnostunut tätä selvittämään, koska heiltä puuttuu halu ylläpitää tällaista konseptia. Siitäkin huolimatta että dieselmoottorijunat, joita myös kiskobusseiksi on kutsuttu, ovat nimenomaan tällaisia halpajunia ilman matkustamon ilmastointia tms.
Tästähän juuri on kysymys: VR:n mielestä siniset vaunut joutavat romulaan, kunhan myös pysyvät siellä. Vankkarunkoisina ja täysin kelvollisilla koreilla varustettuina niistä saneeraisi vaivattomasti 2000-luvun henkeen sopivia vaunuja vaikkapa siihen paljon toivottuun pikajunaliikenteeseen, joka ajaisi 160km/h ja pysähtyisi monilla asemilla.

VR on itsekin todistanut, että sinisistä vaunuista voi tehdä edullisesti nykyaikaisia. Sittemmin sinivainojen alettua se on piilottanut nämä ykkösluokan vaunut yöjuniin suunnilleen koiraosastoiksi.

Samahan pätee myös mainitsemiisi kiskobusseihin, joista ilmastoinnit on säästetty pois, eikä tuotetta markkinoida mitenkään.
 
Todennäköisesti kaukojunassa onkin kaksi ravintolavaunua silloin, kun veturi on keskellä junaa. Yhdellä ravintolavaunulla ajettaessa eivät kaikki matkustajat pääsisi ravintolaan, sillä veturin läpi ei voi kulkea.

Onhan Suomessakin.Nimittäin Pendolino,jos on kaksi runkoa on myös kaksi ravintolaa.



Jos meillä olisi vastaava järjestelmä, niin A-junassa Leppävaaraan olisi ensimmäinen luokka ja R-juna vastaisi tasoltaan Pendolinoa kaksine ravintolavaunuineen ja tupakkaosastoineen. Se, jos mikä, on palvelua. Tosin päätellen siitä, että sveitsiläisissä junissa saattaa olla yhtä paljon 1. ja 2. luokan vaunuja, he ovat myös valmiita maksamaan palvelusta.

Jos meillä olisi A-junassa 1lk ei siellä olisi ikinä ketään.Minä nyt saattaisin kerran käydä kokeilemassa,mutta siihen se jäisi.
 
Jos meillä olisi A-junassa 1lk ei siellä olisi ikinä ketään.Minä nyt saattaisin kerran käydä kokeilemassa,mutta siihen se jäisi.

1. luokan osasto olisi lähijunassa todennäköisesti hyvin pieni, korkeintaan Sm-vaunun yhden päätyosaston kokoinen salonki kaikilla mukavuuksilla (nahkapenkit, langaton netti, välipala-automaatti). Ykkösluokassa YTV-alueella säännöllisesti matkustamisesta voisi maksaa normaalia jonkin verran (esim. 50%) kalliimman YTV-kausilipun. Luulisi kelpaavan joukkoliikenne sen jälkeen myös johtoportaalle. :)

Toki tällaista kalustoa ei kannattaisi Suomessa A-junassa sentään ajattaa, vaan pidemmän matkan taajamajunissa, kuten H, R, Z ja Y. Tosin tällöin perusteet IC- ja Pendolino-yhteyksille olisivat kyseenalaisia, kun taajamajunassakin pääsisi herrainluokassa.

Ykkösluokalle on ainakin kaukojunissa yhä periaatteessa kysyntää, mutta vain jos se täyttää sille asetetut kriteerit. Eli vahvistettu kännykän kuuluvuus, WLAN, työskentelymahdollisuus on the rail (on jo, vaan eikös tuo ollut kakkosluokassa), selkeästi nykyistä isommat, keskimääräisen toimitusjohtajan egon kokoiset ja mukavat löhönojatuolit (;)), sekä oleelliset lisäpalvelut (tarjoilu, välipala-automaatti tai kapakkavaunun läheisyys tupakkikoppeineen). Salongin viihtyvyyteen tulisi myös panostaa erittäin huolellisesti, jotta ykkösluokka olisi houkutteleva.
 
1. luokan osasto olisi lähijunassa todennäköisesti hyvin pieni, ...Toki tällaista kalustoa ei kannattaisi Suomessa A-junassa sentään ajattaa, vaan pidemmän matkan taajamajunissa, kuten H, R, Z ja Y.
Eihän tämä mitään uutta olisi. Kulosaaren raitiotien vaunuissa oli erikseen eka luokka. Ne vanhat hyvät ajat...

Antero
 
Takaisin
Ylös