Kehäradan liikennöinti

Jos nyt keksimään aletaan niin:
M = myötäpäivään (Martinlaaksoon) ja
V = vastapäivään (Vantaalle :))
Ja keksiköön VR "virkajunalle" uuden tunnuksen. Eihän siellä ole virkamiehiäkään ollut aikoihin.
 
Vs: Helsingin seudun lähijunaliikenne 2012

Asiasta toki informoitaisiin kunnolla, ja Pasilassa kuulutus junaan: Tämä on O-juna, joka menee Myyrmäen kautta Lentoasemalle. Pysähdymme kaikilla asemilla. Junat Tikkurilan kautta lähtevät laiturilta 2.

Tämän kuulet laiturilla miten? Vielä pahempi kuin laiturilla kylttien silmäily ja pettyminen (ks. alla) on huomata olevansa turistikierroksella vasta junan lähdettyä. Laiturilla kuulutuksia on lähes koko ajan pelkästään kauko- ja taajamaliikenteelle, tiheään kulkevalle junalle niitä ei kannata varata.

Nykyisessä kirjasintyypissä on tiivistämisen ja pienentämisen varaa. Tai sitten näytössä voisi vilkkua "Tikkurila" ja "Airport" tai vastaavaa. Vanhempia junia ei onneksi linjalle joudu, sillä ilman tekstinäyttöä etunokassa voisi mennä vaikeaksi.

Kylteissä ja itse asiassa kaikessa ihmisten luettavaksi tarkoitetussa tekstissä pätee yksi sääntö: isompi on selkeämpi kuin pienempi. Vielä parempi kuin iso teksti on teksti, jota ei välttämättä tarvitse lukea ollenkaan. Sama pätee infoon yleensä: jos informaation tarpeen voi poistaa, ei tarvitse alkuunkaan suunnitella hyvää infoa.

Yhden tunnuksen kiertolinjan ongelmat ovat toki ratkaistavissa, mutta helpoimmat ratkaisut tulevat luopumalla yhden tunnuksen kiertolinjasta ja käyttämällä kahta tunnusta. Nykyinen liikennekäytäntö ja ihmisten tottumukset voidaan siten säilyttää, eikä uusia ongelmia keksitä.
 
Vs: Helsingin seudun lähijunaliikenne 2012

Tämän kuulet laiturilla miten? Vielä pahempi kuin laiturilla kylttien silmäily ja pettyminen (ks. alla) on huomata olevansa turistikierroksella vasta junan lähdettyä. Laiturilla kuulutuksia on lähes koko ajan pelkästään kauko- ja taajamaliikenteelle, tiheään kulkevalle junalle niitä ei kannata varata.
Kuulutus olisi samaan tapaan kuin päärautatieasemalla, ennen ovien sulkemista.

Kylteissä ja itse asiassa kaikessa ihmisten luettavaksi tarkoitetussa tekstissä pätee yksi sääntö: isompi on selkeämpi kuin pienempi.
laituri2.png
Vielä parempi kuin iso teksti on teksti, jota ei välttämättä tarvitse lukea ollenkaan. Sama pätee infoon yleensä: jos informaation tarpeen voi poistaa, ei tarvitse alkuunkaan suunnitella hyvää infoa.
Yhden tunnuksen kiertolinjan ongelmat ovat toki ratkaistavissa, mutta helpoimmat ratkaisut tulevat luopumalla yhden tunnuksen kiertolinjasta ja käyttämällä kahta tunnusta. Nykyinen liikennekäytäntö ja ihmisten tottumukset voidaan siten säilyttää, eikä uusia ongelmia keksitä.
Nykyiset kiertolinjat, joissa on kirjain, eivät anna infoa lainkaan. Ei kukaan normikäyttäjä, satunnaiskäyttäjästä puhumattakaan, muista miten päin vaikka 7A hyörii. Se on vaan seiska ja jotenkin pitää erikseen selvittää että mitä kautta se sinne Pasilaan kulkee. Edelleenkin, jos info on selkeää, voi rengaslinjan ymmärtää jopa helpommin ilman lisäkirjaimia tai kahta eri linjaa. Jos on kaksi eri linjaa, voi käydä vaikka näin: "Menin työpaikalleni V-linjalla 10 minuutissa, mutta takaisin tullessa matkaan kuluikin 45 minuuttia, vaikka tulin samalla linjalla. Työpaikkani on päättärillä, ei sieltä pääse kuin yhtä kautta takaisin." Ja taas tarvitsee lisätietoa, että mikä kirjain menee Tikkurilasta toiseen suuntaan.
 
Aivan, seiskasta me molemmat ymmärrämme että kiertolinjat ovat aika epäselvä konsepti vakiintuneelle käyttäjällekin. Onneksi seiska ei taivu itseensä.

Vaihtoasemia on junaradoilla useampia jo nyt, ja infon kannalta Lentoasemalla on tyypillinen vaihtoasema, jossa ei ole asiakkaan kannalta mitään erikoista. Vaihdon toteutustapa ei asiakasta kiinnosta. Pelkkä ajantasaus on iloinen yllätys liukuportaikkorumbaan tottuneelle Kehärataa ensi kertaa käyttävälle metronkäyttäjälle.

Olkiukosta päätellen ei käynyt selväksi että 7A/7B-tyylinen kahden linjan kierto on vielä huonompi vaihtoehto kuin yhden linjan kierto. Ainoa ratkaisu, joka ei riko nykyisiä oletuksia huonolla tavalla on kaksi linjaa joilla on tavalliseen tapaan vaihtoasemaksi merkattu yhteinen pääteasema.
 
Mutta tässä myös palvellaan vanhoja asiakkaita Helsinki-Tikkurila ja Helsinki-Myyrmäki välillä. Uusi kirjain voisi olla vähän oudompaa vaikka pysähtyisikin ainoana junana vaikka täällä Tapanilassa. Jos en tätä foorumia selailisi niin olisin ihan ihmeissäni jos en löytäisi sitä tuttua I-junaa (N-junaa) mistään vaan olisi esimerkiksi joku ihan outo O-juna. Tämän vuoksi kannatan vanhojen linjatunnuksien säilyttämistä ja niiden vaihto Lentoasemalla "päättäri"-kuulutuksien kera (Hyvät matkustajat, tämä on I/M-juna Helsinkiin" jne.
 
Linjatunnuksia voi huoletta vaihtaa kun linja muuttuu. Nyt linja pitenee sekä Martinlaaksosta että Tikkurilasta. Mielestäni M-tunnus pitää poistaa lähijunaliikenteestä koska M tarkoittaa myös metroa. Vaikka kehärata on teknisesti melkein metro, niin ei ole tarkoituksenmukaista että sillä on sama linjatunnus kuin oikealla metrolla varsinkin siksi että lentokentän vuoksi junilla tule matkustamaan paljon sellaisia jotka tuntevet Helsinkiä niin huonosti että eivät osaa erottaa lähijunalinjaa metrosta.

Kehäradalle tulee toivon mukaan myös englanninkieliset kuulutukset ja siksi on tärkeää että linjatunnusten kohdalle ei tule väärinkäsitysksen vaaraa kun ääntää niitä kuulutuksissa. Siksi I -tunnus on huono koska sen voi englanniksi sekoittaa Y:n kanssa. Vapaita kirjaimia joita on helppo ääntää kaikilla kielillä ilman sekoittumisvaaraa ovat P, C ja X. O-kirjan taas on huono koska se äännetään ruotsiksi samalla tavalla kuin U suomeksi.

t. Rainer
 
Eikö kahden linjatunnuksen käyttö olisi kuitenkin yksinkertaisinta? Kaikki, jotka kulkevat M-junalla tietävät sen pysähtyvän molempiin suuntiin mennessä Myyrmäessä ja vastaavasti I-junalla kulkevat pääsevät molempiin suuntiin Tikkurilaan. Ne, jotka kulkevat Tikkurila-Myyrmäki -väliä ovat vähemmistöä ja oppivat nopeasti sinänsä ilahduttavan asian, että heidän ei tarvitse vaihtaa lentoasemalla. Linjakarttaan vain maininta siitä, että linjatunnus vaihtuu kesken matkan sekä kuulutus lentoasemalla.

Humantransitissä myös juttu tästä: http://www.humantransit.org/2010/12/basics-some-tools-for-small-cities.html

Minusta mys kolmosen ja seiskan osalta voisi olla omat numerot lenkkien kahdelle osalle (esim. 2 ja 3 ja 11 ja 12), mutta tähän ei varmaankaan kannata lähteä, ellei muusta syystä tule tarvetta muuttaa linjatunnuksia.
 
Eikö kahden linjatunnuksen käyttö olisi kuitenkin yksinkertaisinta? Kaikki, jotka kulkevat M-junalla tietävät sen pysähtyvän molempiin suuntiin mennessä Myyrmäessä ja vastaavasti I-junalla kulkevat pääsevät molempiin suuntiin Tikkurilaan. Ne, jotka kulkevat Tikkurila-Myyrmäki -väliä ovat vähemmistöä ja oppivat nopeasti sinänsä ilahduttavan asian, että heidän ei tarvitse vaihtaa lentoasemalla. Linjakarttaan vain maininta siitä, että linjatunnus vaihtuu kesken matkan sekä kuulutus lentoasemalla.

Uuden yksittäisen tunnuksen opettelu ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla kenellekään mikään ylivoimainen savotta. Eiköhän säännöllisesti kyseisillä kulmilla reissaavat opi sen välittömästi. Harvemmin kyseistä junaa käyttävät puolestaan joutuvat tarkistamaan asian jokatapauksessa oli kirjain/kirjainyhdistelmä mikä tahansa.

Henk.koht. olen ainakin sitä mieltä, että tunnuksenvaihto lentoasemalla on suhteellisen typerä ajatus juurikin sen takia että linjakartassa näyttää todella idioottimaiselta ja disinformaatiota tarjoavalta vaihtoehdolta se, että käytännössä sama linja esitetään kahtena eri linjana.
 
Ympyrälinjat ovat kaikenkaikkiaan ongelmallisia, mutta tässä tapauksessa kallistun kyllä kahden erillisen linjapuolikkaan suuntaan. Se on pienempi ongelma kuin se idioottimaisuus, että Pasilassa menisi samalla tunnuksella junia kolmeen eri suuntaan.

Tätäkään ongelmaa ei olisi, jos koko kehärataa ei olisi rakennettu vaan olisi sen sijaan tehty Vantaan poikittaisratikka ja pääradan siirto kulkemaan lentoaseman kautta. Vaikuttaa vähän siltä, että koko päätös kehäradasta tehtiin miettimättä sen kummemmin sitä, miten sitä pitkin olisi tarkoitus liikennöidä... :-|
 
Tämä uusi kehärata poikkeaa siinämielessä täysin nykyisistä I -ja M-linjoista että uudella linjalla tehdään monenlaisia erityyppisiä matkoja kun nykyisillä linjoilla matkustetaan lähes yksinomaan lähiöiden ja Helsingin keskustan väliä. Kehäradan myötä mukaan tulee Lentokentälle matkaavat, Aviapoliksen alueen työmatkalaiset ja länsi-vantaalta Tikkurilaan matkustavat. Olen miettinyt tuleeko 10min vuoroväli enää jatkossa riittämään varsinkaan Helsinki-Myyrmäki-Lentokenttä välillä kun Myyrmäen suur-alueella siirrytään entistä enemmän liityntäliikenteeseen ja Kivistöstä tulee myös paljon uusia matkustajia. Voi olla että aamun ruuhkajunat ovat jo Helsinkiin päin mentäessä niin täysiä että Kannelmäestä tai Pohj.Haagasta on enää turha pyrkiä kyytiin! Yhdessä Sm5-yksikössä on joka tapauksessa huomattavasti vähemmän paikkoja kuin kahden yksikön Sm1/2-junassa joten ruuhka-aikoina joudutaan melko varmasti ajamaan kahden yksikön Sm5-junia mikäli aiotaan pitää kiinni 10min vuorovälistä. Linjatunnuksesta sen verran että ainakin Vantaan linjastosuunnitelmassa puhutaan tunnuksista PM (Päärata-Martinlaaksonrata) ja MP (Martinlaaksonrata-Päärata) en tiedä onko nämä sitten pelkkiä työnimiä mutta ainakin kuulostaisi loogiselta kun Martsarin junissa säilyisi tuo M ja Tikkurilan I korvattaisiin P-tunnuksella joka oli ennenkin käytössä.
 
Enpä olisi arvannut millainen idiootti minusta tuli, kun typeryydessäni ehdotin muuttuvia linjatunnuksia kehäradan junavuoroille. No, osataan sitä Oslossakin olla typeriä, kun sikäläisessä metron linjakaaviossa linjojen 4 ja 6 linjavärit Storon aseman liitoskohdassa Nydalenin ja Sinsenin välillä ovat vähän miten sattuu.
 
Tarkennetaan vielä kun unohtui mainita yllä, että kehärata ei ole ongelmallinen ainoastaan siksi että se on ympyrä vaan sitä pahentaa se, että se on yhdestä kohdasta yhteen puristettu ympyrä. Puristuskohta on Pasila, ja siellä ne suurimmat hahmotusongelmat ovat. Jos Pisara rakennetaan, Pasila jää ainoaksi ongelmaksi, mutta jos ei rakenneta, niin ongelmia on myös päärautatieasemalla.
 
Mielestäni yksinkertaisin vaihtoehto olisi reittitunnukset IM ja MI.

IM siis Tikkurilan kautta kentälle ja nykyiselle Vantaankosken radalle ja MI päinvastoin. Vaatisi varmaan silti nykyisiä paremmat opasteet asemille ns.satunnaisten matkustajien varalta.

Yhdessä Sm5-yksikössä on joka tapauksessa huomattavasti vähemmän paikkoja kuin kahden yksikön Sm1/2-junassa joten ruuhka-aikoina joudutaan melko varmasti ajamaan kahden yksikön Sm5-junia mikäli aiotaan pitää kiinni 10min vuorovälistä..

Paikkoja on kyllä vähemmän, mutta Sm5 tuntuu olevan sen verran tilavampi, että ainakin nykyisellään kahden vanhan Sm-rungon verran porukkaa mahtuu kyytiin. Ei tietysti kaikki mahdu istumaan, mutta eipä kaikki kansa tunge istumaan vanhoissakaan rungoissa. Sm5:ssä mielestäni on mukavampi matkustella "seisomapaikalla" kuin vanhemmissa malleissa.
 
ruuhka-aikoina joudutaan melko varmasti ajamaan kahden yksikön Sm5-junia mikäli aiotaan pitää kiinni 10min vuorovälistä.

Jossain puhuttiin ellen väärin muista että tuota uutta rataa tullaan liikennöimään jopa 3 sm5 -yksikön voimin. Varmaankin juuri ruuhka-ajoilla noin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Pistäs kuukanko äänestys tulille, niin saadaan tähänkin asiaan lopullinen ratkaisu.
 
Takaisin
Ylös