Kolmas ja neljäs raide Keravalta Riihimäelle on tällä hetkellä aika korkealla uusien raidehankkeiden listalla, joten kokonaan tuota hanketta ei ole haudattu.
Pääradan varren kunnat lobbasivat aikanaan Riihimäelle asti ulottuvaa kolmatta ja neljättä raidetta oikoradan vaihtoehtona. Virallisia suunnitelmia niistä ei ollut ja nyt tiedetään, ettei lobbaus tuottanut tulosta.
Kolmas ja neljäs raide Keravalta Riihimäelle on tällä hetkellä aika korkealla uusien raidehankkeiden listalla, joten kokonaan tuota hanketta ei ole haudattu.
Antakaas nyt jotain lähteitä näille Riihimäen lisäraiteille, kun postaukset on keskenään niin ristiriitaisia.
"Puolet asunnosta on oltava kylpyhuonetta siltä varalta, että sinne tulee joskus joku invalidi suihkuun."
– Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa
Liikennevirasto > Hankkeet > Valmistuneet > Pasila–Riihimäki
Raiteistokaavio tuon valmistuneen suunnitteluosuuden yhteydessä olleesta YVA:sta:Alunperin kirjoittanut Liikennevirasto
Liikennevirasto > Hankkeet > Suunnitteilla > Pasila–Riihimäki
Alunperin kirjoittanut Liikennevirasto
Tämähän on mielenkiintoista. Aikaisemmin, kun pohdittiin Helsingin ratapihan ahtautta ja varsinkin laituritarvetta, mietiskelin, kuinka monta junaa päärataa pitkin oikeastaan tulee/lähtee. Teoreettinen maksimihan on tietysti 12, mutta sekaliikenteestä johtuen väistämättä pienempi. Oikea vastaus siis on 7 junaa tunnissa. Sinällään hyvä suoritus, keskimääräinen vuoroväli on alle 10 minuuttia. Tuskinpa sen parempaan sekaliikenteessä voi päästä.
Ville
Kätevin tapa tietenkin olisi aikaistaa H:n lähtöä, jolloin Allegron lähtöön jaa enemmän aikaa. Mutta onko sillä niin väliä millainen vuoroväli H:lla ja Z:lla on? Vaihtojen kannalta se on aivan sama, mikä vuoro vali ikinä on. Loogistahan olisi, että H lähtee jo :44, sillä kyllä Z pääsee pois alta. Keravalle ja Tikkurilaan pääsee monella muullakin.
Aamuruuhkatunnissa 8:00-8:59 Helsinkiin saapuu pääradan kaukoliikenneraiteelta junia seuraavasti:
8:00 - 228, tunnukseton Eil-lähijuna Riihimäeltä
8:12 - H-juna Riihimäeltä
8:17 - 222, tunnukseton Eil-lähijuna Riihimäeltä
8:21 - Z-juna Lahdesta, Eil-kalustolla
8:25 - S 80, pendolino Jyväskylästä
8:30 - S 40, pendolino Seinäjoelta
8:36 - P 274, yöpikajuna Kemijärveltä
8:41 - R-juna Riihimäeltä
8:48 - IC² 104, Imatralta
8:52 - IC² 164, Tampereelta
8:57 - G-juna Saunakalliosta
11 junaa tunnin sisällä. Miten niin pääradan kapasiteetti on käytössä? :P
Tampereen suunnan Pendolino ajetaan kello 6.30 (ei S), 7.30, 9.30, 12.30, 14.30 (ei L), 15.30, 16.30, 17.30 (ei L) ja 18.30. R-juna olisi siis mahdollista ajaa H-junana kello 5.19 (ma-pe), 8.19, 10.19, 11.19, 13.19 ja 19.19–23.19, lauantaisin lisäksi 14.19 ja 17.19 sekä sunnuntaisin 6.19. Lisäksi kello 9.12 ei lähde junaa Kouvolan suuntaan, jolloin lähtöaikaa voidaan aikaistaa ja juna voidaan ajaa H-junana. Tämä auttaisi jo paljon. Vaikka kello 9.19 ja 19.19 lähdöt jatkavatkin Tampereelle, kyse on ainoastaan neljästä lisäpysähdyksestä 2 h 3 min kestävällä matkalla. Viivästys olisi alle kymmenen minuuttia. Kello 9.19 lähtevällä junalla on kääntöaikaa Tampereella 1 h 15 min ja kello 19.19 lähtevä juna ei lähde ajamaan takaisin Helsinkiin samana iltana.
Joka tunti xx.13 lähtee Riihimäeltä juna Lahteen, jossa on vaihtoyhteys Kouvolan suunnan kaukojunaan. Selvänä haittana H-junina ajamisesta olisi se, että vaihtoyhteys Helsingistä kello 13.00 lähtevään IC-junaan (määräasema Joensuu) ja kello 19.12 lähtevään Pendolinoon (Kuopio/Kajaani) menetettäisiin. Jos juna on Pendolino, Riihimäen lähtöaikaa ei voida viivästyttää ilman yhteyden menettämistä. IC/IC2-junilla sen sijaan on vaihtoaikaa Lahdessa 12 minuuttia, eli Riihimäen lähtöajassa on viivästyttämisvaraa 7 minuuttia, jolloin vaihtoajaksi jäisi viisi minuuttia.
Saapumisajat Helsinkiin muulloin kuin aamulla
- :12 H
- :19 Z
- :30 Pendolino Tampereelta
- :41 R
- :48 Kaukojuna Kouvolasta
- :52 IC/IC2 Tampereelta
- Lisäksi Allegro kello 9.16, 14.01, 18.01 ja 23.01
- Lisäksi Pendolino Tampereelta M-L 9.25 ja M-P, S 23.36
- Lisäksi kaukojuna Kouvolasta M-L 9.36, M-P 17.57 ja M-S 23.08
Tampereen suunnan Pendolino saapuu 9.30 (ei S), 10.30 (ei S), 11.30, 17.30, 18.30, 20.30 ja 21.30. Näin ollen R-junan lähdöt 5.40, 11.52–15.52 ja 18.52 Riihimäeltä voidaan ajaa H-junina siten, että lähtöaikaa aikaistetaan 5-10 minuuttia. Lisäksi lauantaisin voidaan ajaa H-junana lähtö 7.52 ja sunnuntaisin lähdöt 8.52 ja 9.52. Lähdöt 8.52 (S), 13.52 ja 18.52 ovat Tampereelta tulevia junia. Kello 13.52 Riihimäeltä Helsinkiin menevällä junalla kääntöaikaa Tampereella on 1 h 15 min. Kello 18.52 junalla kääntöaikaa on vain 15 minuuttia, mutta siitä voidaan kyllä ottaa pois 5–10 min. Kello 8.52 lähtevän junan runko yöpyy Tampereella.
Myös tässä suunnassa vaihtoaikaa Lahdesssa on 12 minuuttia Kouvolan suunnan IC/IC2-junan ja Lahdesta Riihmäelle kulkevan junan välillä, joten Lahti–Riihimäki-junan lähtöaikaa voi aikaistaa 7 minuutilla. Tässä suunnassa kaikilta Lahteen saapuvilta, Kouvolan suunnasta tuleville kaukojunilta olisi jatkoyhteys Riihimäelle ja siitä edelleen R-junalla Helsingin suuntaan.
Sakari Kestinen