Ja mustammehan että Stadler on sveitsiläinen junavalmistaja ja Sveitsissähän ei ole lainaan tunneleita vai mitä? :lol:
Niin. Ja kun Sveitsissä on talvikin, niin varmaan he myyvät saudeillekin kaiken talvivarusteltuna.
Onko se kaluston hankkiminen nyt siis iso kynnys vai eikö ole? Onko nyt kysymys siitä, että pitäisi ajaa vanhoilla junilla, koska se olisi jotenkin helpompaa, vai onko nyt kysymys taas vain VR:n haluttomuudesta? Voidaanko tämän perusteella jo siis todeta, ettei olekaan mitään syytä roudata vanhoja Sm1-junia Tampereelle?
Onhan iso kynnys hankkia uusia junia verrattuna siihen, että käytetään junia, jotka ovat 2 tunnin ajon päässä Tampereelta.
Kaikkein yksinkertaisinta olisi, että Tampereen seudun joukkoliikenneviranomaisella olisi oikeus järjestää ja tilata junaliikennettä ja VR-Yhtymällä olisi monopolisopimukseen kuuluva velvollisuus myydä junaliikennepalveluita ja vielä kohtuulliseen hintaan. Nyt olaan kuitenkin täysin päinvastaisessa tilanteessa. Tampereen viranomaisella ei ole järjestämis- eikä tilausoikeutta, VR-Yhtymän monopoli estää viranomaista järjestämästä itse tai ketään muutakaan järjestämästä liikennettä, VR-Yhtymä ei halua liikennettä, ja se hävittää liikenteen tarpeeseen tarjolla olevan kaluston eikä tilaa uutta.
Vanhoilla junilla ajaminen ei ole itsetarkoitus, se on vaan yksinkertaisempaa, helpompaa, joustavampaa ja halvempaa. Ei ole kyse siitä, onko liikenne pysyvää vai väliaikaista, vaan myös siitä, että kuntienkin resurssit ovat rajalliset ja kyky sitoutua 40 vuoden taloudelliseen sopimukseen on heikko.
Myös pääomasijoittajan kannalta, on sitten kyse ulkomaisesta tai kotimaisesta pääomasta, tilanne on huono. On aivan sama, sitoutuuko kunta pankilta otettavaan lainaan vai sijoittajan leasingsopimukseen. Sijoittajan näkökulmasta on epävarmaa liiketoimintaa investoida 40 vuoden ajaksi markkinoihin, joilla on yksi asiakas (Suomessa käytössä olevaa junaa ei ole yhtä helppo siirtää toiseen maahan kuin Keski-Euroopan maiden kesken) eikä minkäänlaista sijoitushistoriallista tietoa sijoitustoiminnan tuottavuudesta. Erityisesti tilanteessa, jossa ainoa historia on sijoituksen kannalta negatiivista: poliitikot, jotka säätävät lakeja ja päättävät junaliikenteeseen liittyvistä strategioista, ovat tukeneet monopolia ja junaliikenteen supistamista, rahoittaneet infraa ja sen ylläpitoa heikosti tai taitamattomasti jne.
Tämä on yhdenlainen munan ja kanan ongelma. Sellaiset on yleensä helpompi ratkaista, jos ne ovat pieniä. Olemassa olevien junien käyttö on pienenpi asia kuin hankkia uusia.
Sitten on myös käytännöllinen näkökulma. Kun kysyntä on kasvava, on helppo ottaa ensin käyttöön pari junaa ja sitten lisää kysynnän kasvaessa. Uutta kalustoa ei voi hankkia samalla tavalla pari ensin ja sitten vähän ajan päästä taas pari lisää. Toisaalta ei ole kovin järkevää tilata useita junia olemaan jouten odottamassa tarpeen kasvua.
Antero
