Konduktöörien poistaminen lähijunista

Yksilöityä tarkastusmaksua ei peruuteta sen vuoksi, että lippujen ostaminen jonkun mielestä ei ole tällä hetkellä yksinkertaista ja varmaa. Sen sijaan LVM voisi halutessaan selvittää tulisiko HSL:ltä viedä oikeus tarkastusmaksujen perimiseen junassa tilanteesta johtuen. Siihen voisi hyvinkin olla tarkastusmaksulain 7 § mukaiset perusteet. Se miten asian saisi LVM:ssä vireille onkin sitten monimutkaisempi kysymys. Jos joku haluaa sen selvittää täällä niin voisihan sitä jotain kirjelmöidä ministeriöön...

Eivät nuo 7 § mukaiset ehdot täyty nykytilanteessa millään. Kyseisessä pykälässä on ehtona, että kyseinen julkisyhteisö on "oleellisesti" toiminut lain tai luvan ehtoja vastaan. Tuo sana oikeuskäytännössä tarkoittaa, ehtojen rikkomisen pitäisi olla pitkäaikaista ja merkittävää tai tahallista. Tällainen tilanne, jossa joillekin asemille ei ole saatu lipunmyyntiä laitetoimittajan vaikeuksien takia ei voi millään nousta niin vakavalle tasolle, että tuo täyttyisi.

8 § mukainen huomautus olisi ehkä mahdollista antaa HSL:lle, mutta siinäkin mennään aika rajoille.
 
Nyt on vaihteeksi SMS-lipun ostamisessa häiriöitä. Kuka kantaa näistä vastuun, eli saako matkustaa liputta, jos Höselin järjestelmässä on tekninen vika, vai pitääkö kaikkien näiden mobiiliapplikaatioiden lisäksi varustautua myös siihen, että mukana on kuitenkin myös käteistä ja kortti ja aikaa jonottaa automaatille (jota tosin ei sitten olekaan vielä asennettu)?

Minusta tuo tarkastusmaksulain §4 varmuus ei todellakaan täyty.
 
Se, että älypuhelimessa pitää olla akkua katsotaan varmasti kohtuuttomaksi vaatimukseksi.
Entäs jos ei ole koko halavatun älypuhelinta? Pitääkö sellainen sitten ostaa ihan vaan siksi että saisi piletin junaan? Meinaan, sellaisiakin ihmisiä on joilla kyseistä aparaattia ei ole -minä mukaanlukien (en katso moista tarvitsevani sillä käytän puhelinta soittamiseen enkä netin räpläämiseen zombina kadulla toisia ihmisiä päin kulkien ja siihen riittää toimiva 10 vuotta vanha nokialainenkin).
 
Viimeksi muokattu:
Sinulla on kohtuullinen mahdollisuus ostaa älypuhelin ja käyttää sitä, mutta ei ole tietenkään pakko. Ei ole pakko mennä junaan liputtomanakaan.
 
Sinulla on kohtuullinen mahdollisuus ostaa älypuhelin ja käyttää sitä, mutta ei ole tietenkään pakko. Ei ole pakko mennä junaan liputtomanakaan.

Vai pitäisi ostaa monia satasia maksava puhelin ennestään toimivan tilalle jotta voisi matkustaa junassa... älä unta nää.
Itse toki käytän matkakorttia mutta tarkoituksella kärjistäen toin tämän asian esille jotta ehkä (en kyllä usko...) otettaisiin huomioon myös ne jotka eivät kenties ole yli-addiktoituneita netin ja/tai epäsosiaalisen median käyttäjiä ja joilla ei ole jatkuvaa tarvetta päästä näihin käsiksi ja jotka näinollen pystyvät hoitamaan puhelunsa myös muulla kuin älypuhelimella. Tätähän nämä kännykkä kädessä mitään näkemättä ja eteensä katsomatta kulkevat addiktit eivät tajua mutta sille en voi mitään.
 
Vai pitäisi ostaa monia satasia maksava puhelin ennestään toimivan tilalle jotta voisi matkustaa junassa... älä unta nää.
Itse toki käytän matkakorttia mutta tarkoituksella kärjistäen toin tämän asian esille jotta ehkä (en kyllä usko...) otettaisiin huomioon myös ne jotka eivät kenties ole yli-addiktoituneita netin ja/tai epäsosiaalisen median käyttäjiä ja joilla ei ole jatkuvaa tarvetta päästä näihin käsiksi ja jotka näinollen pystyvät hoitamaan puhelunsa myös muulla kuin älypuhelimella. Tätähän nämä kännykkä kädessä mitään näkemättä ja eteensä katsomatta kulkevat addiktit eivät tajua mutta sille en voi mitään.

Sellaisia älypuhelimia joissa tuo HSL:n sovellus toimii saa alkaen 50:llä eurolla Suomesta ja Kiinalaisista nettikaupoista vielä halvemmalla.
 
Sellaisia älypuhelimia joissa tuo HSL:n sovellus toimii saa alkaen 50:llä eurolla Suomesta ja Kiinalaisista nettikaupoista vielä halvemmalla.

Joka tapauksessa kännykästä saattaa loppua akku. Lompakon katoaminen on paljon epätodennäköisempi tapahtuma.
 
On täysin hedelmätöntä keskustella siitä, voiko Höseli vaatia älypuhelinta tai voiko siitä loppua akku. Minusta asia on hyvin yksinkertainen: on vain yksi idioottivarma tapa maksaa lippu, ja se on käteinen. Kun laki edellyttää varmuutta lipunostoon, niin kaikki muu on epävarmaa lähtien toimintahäiriöistä tekstiviesteissä päättyen vaatimuksiin maksukorteista, lentoaseman wifiverkosta, älypuhelimista taikka olemattomista automaateista asemilla ja R-kiskan aukioloajoista.

Minun nähdäkseni oikeus määrätä tarkastusmaksuja edellyttää, että lipun voi ostaa käteisellä rahalla jokaiselta asemalta/pysäkiltä taikka jokaisesta liikennevälineestä, joko automaatista tai ihmiseltä, kaikkina niinä aikoina kun joukkoliikenneväline on kulussa. Vähempi ei riitä.

Tähän pitäisi saada ministeriön kanta. Mutta sitä ei saada, jos ei joku ole LVM:ään yhteydessä. Vuonna 2013, kun Höseli tahtoi nostaa tarkastusmaksun 80 eurosta sataseen (mitä oikeutta LVM ei antanut), asiaa käsittelivät ministeriössä Maaria Mäntyniemi ja Iida Huhtanen. Jos ovat vielä vastaavissa tehtävissä, osannevat tulkita tarkastusmaksulakia tässäkin asiassa. Mikä media ehtii ensimmäisenä soittaa virkamiehille?
 
Minun nähdäkseni oikeus määrätä tarkastusmaksuja edellyttää, että lipun voi ostaa käteisellä rahalla jokaiselta asemalta/pysäkiltä taikka jokaisesta liikennevälineestä, joko automaatista tai ihmiseltä, kaikkina niinä aikoina kun joukkoliikenneväline on kulussa. Vähempi ei riitä.
Ja esimerkiksi Helsingin aseman kohdalla on mielestäni täysin riittämätöntä, että automaatit ovat asemahallissa parinsadan metrin päässä junien lähtöpaikalta. Eivät kaikki matkustajat todellakaan tule Kaivokadun suunnasta...

Eilen todistin konduktööritoimintaa Kehäradan junassa Tikkurilan pohjoispuolella. Junassa oli kolme Kaukoidästä kotoisin olevaa matkustajaa menossa lentokentälle. He yrittivät ostaa konduktööriltä lippua. Vanhempi konduktööri ohjasi heidän luokseen nuoremman konduktöörin, joka kertoi heille englanniksi, ettei voi myydä lippua, ja että periaatteessa heidän olisi jäätävä tässä pois (silloin seistiin Hiekkaharjun asemalla) ja ostettava lippu automaatista - Hiekkaharjuun näkyy sellainen tosiaan ilmestyneen. No, juna lähti liikkeelle eivätkä nämä matkustajat poistuneet junasta, eikä Leinelässä edes ole automaattia, joten maksamatta jäi.

Vielä turistien näkökulmasta toivoisi, että edes Lentoasemalla automaatti kysyisi ensimmäisenä ihan suoraan, oletteko menossa Helsingin keskustaan (koska varmaankin noin 90% heistä on). Nämä nykyiset vaihtoehdot seutu ja sisäinen kun vaativat melkoista paikallisen slangin tuntemusta...
 
Minulla on äärettömän harvoin käteistä.

Tämä on kuitenkin juuri se kohta, johon voi sanoa: oma moka. Käteinen on ainoa maksuväline, jota ihan jokainen voi käyttää pienestä lapsesta vanhukseen ja ulkomaalaiseen. Tietysti lisäksi voidaan hyväksyä kortteja tai mobiililippuja tai muuta mukavaa, mutta käteinen on se A ja O.
 
Koska valtaosa lipuista ostetaan kortilla ja lähes kaikilla joukkoliikenteellä matkustavilla on joku kortti, minusta käteisen hyväksymiä automaatteja tarvitaan eniten suosituimmilla turisti- ja satunnaiskulkija-asemilla (esim. Lentoasema, Päärautatieasema, Länsiterminaali, Pasila).

monilla asemilla ja vilkkaimmilla pysäkillä riittää automaatti johon käy kortti, onhan olemassa mobiilimaksu ja myydäänhän lippuja r-kioskeillakin.

Käteisautomaatit näet vaativat paljon huoltoa, hajoavat herkästi hiljaisilla paikoilla ja ovat aika epäluotettaviakin. Vaatimus käteismaksumahdollisuudesta tai automaatista joka pysäkillä tekee myös raitiovaunujen kuljettajarahastuksesta ja muutenkin avorahastuksen toteuttamisesta turhan vaikeaa.

Nyt ongelmana on lähinnä, että automaatteja ei ole asemien laitureilla, vaan ne ovat piilossa ja niitä on liian vähän. Toinen iso ongelma on, että turistien suosimia vuorokausilippuja ei voi ostaa mobiilisti. Kolmas ongelma on, että "näin ostan lipun"/"how to buy a ticket" julisteita ei ole riittävästi asemilla, joilla on paljon satunnaismatkailijoita. "Debit vai credit" ei kaikille ohjeeksi riitä.
 
Ymmärrän ajatuksen siitä, että "useimmat" tekevät niin ja näin, "lähes kaikki" kykenevät siihen ja tähän ja niin edelleen. Esimerkiksi yksityinen kahvila voi toimia noin – meillä käy vain American Express, jos Sinulla ei ole sitä, osta kahvisi muualta. That's fine. Eikös Mäkissäkin ole nykyään joku mobiiliappimaksusysteemi? Ehkä jonakin päivänä se on ainoa maksutapa heillä. Mutta niin kauan kuin meillä ei ole sellaista määräystä, että lippu pitää olla lähes kaikilla tai useimmilla, niin tuo ei vaan riitä joukkoliikenteessä, joka on julkinen palvelu ja jonka tulisi olla kaikkien käytettävissä. Käteinen raha on ainoa maksuväline, jonka käyttöä voidaan edellyttää ihan kaikilta niiltä, joilla ylipäätään pitää joukkoliikenteessä olla matkalippu.

Tietysti voidaan mennä sillekin tielle, että ryhdytään kieltämään tietyiltä ryhmiltä joukkoliikenteen käyttö, mutta se edellyttäisi vähintäänkin yhdenvertaisuusvaltuutetun lausuntoa ja todennäköisesti rikkoisi lakia.

Ehkä vähän trollailet, kun olettelet vaatimuksia käteisautomaateista kaikille hiljaisille pysäkeille. Asiahan hoidetaan niin, että automaatti on vaunussa. Niitä on vähemmän kuin pysäkkejä, ja ne ovat yöllä kaikki yhteen kokoontuneina, joten huolto on helppoa. Oli vaunu sitten kapeammalla tai leveämmällä raideleveydellä.
 
Konduktöörien ja lipunmyynnin poistuminen lähijunista on vielä sen verran tuore asia että lipunmyynnissä on vielä ongelmia. Uskon VR'n ja HSL'n suunnittelijoiden ajatelleen paljon, mutta paljon on vielä parannettavaa. Informaatio on suhteellisen hyvin saatavilla, myös viereilla kielillä.
Automaatit ovat yleensä helposti havaittavissa, mutta ehtiikö asemalle viime hetkellä tullut asiakas osatamaan sen. Tästä syystä kannatan automaattien sijoittamista juniin, ymmärrän tietotekniinkan laggattomiin yhteyksiin liittyvät ongelmat.
Samoin kannatan vuorokausilippujan saamista automaateista, moni turisti ja kotimaanmatkailijakin haluaa senlaisen.
 
Nyt on kyllä todella outoa taas: https://www.hsl.fi/uutiset/2017/hsln-lipunmyyjat-asemille-elokuuksi-10589

Eli lipunmyyjiä tulee lähinnä arkisin klo 7–18 joillekin asemille. Mutta mille? Sitä ei sitten tiedäkään. Tuo "vaihdellen Aviapolis – Kivistö – Leinelä, Kauklahti – Kauniainen – Koivuhovi, Savio – Rekola ja Pitäjänmäki" tarkoittaa ilmeisesti sitä, että myyjät kiertävät. Mistä ihmeestä matkustaja tietää, sattuuko siellä Kivistössä olemaan lipunmyyjä silloin kun sitä tarvitsee, vai ei? Ilmeisesti sitä ei saa etukäteen mistään tietääkään.

Kuvitelkaa vaikkapa ravintolaa, joka ilmoittaa, että tervetuloa vaan, olemme auki tai sitten emme, ja joku meidän kolmesta toimipisteestä on kyllä todennäköisesti auki, mutta sitä ei voi tietää, että mikä. Hyvää ruokahalua vaan. :lol:
 
Takaisin
Ylös