Junahavaintoja 2012

Näinpä, mutta niin on monissa IC-junissakin ;) Etenkin Turun ja Pieksämäen välisissä.

"IC" kannattaakin nykyisellään ajatella ensisijaisesti palvelukokonaisuutena. Nykyään sellaiseen kuuluu esim. Ed(f)s-vaunun palvelut. Helsingin vararungosta sellainen puuttuu, joten mielestäni => pikajuna. :)
 
No, teknisesti ottaen tuossa vaunustossa on sekaisin sekä IC-aikakauden vaunuja että "sinisiä".

Näinpä, mutta niin on monissa IC-junissakin ;) Etenkin Turun ja Pieksämäen välisissä.

No, tässä maassa on jo noin 20 vuoden ajan ollut vakiintuneesti IC-junissa aina kaksikerrosvaunuja, joita ei tuossa vararungossa ole yhtään. Satunnainen matkustaja yhdistää IC:n kaksikerrosvaunuihin, jos sattuu olemaan sitä tyyppiä joka ylipäätään on silmät auki ja ajattelee. Jos hän taas ei ole sitä tyyppiä, ei vaikuta nimitys mihinkään, sama kuin lipussa lukisi vain että "juna".
 
"IC" kannattaakin nykyisellään ajatella ensisijaisesti palvelukokonaisuutena. Nykyään sellaiseen kuuluu esim. Ed(f)s-vaunun palvelut. Helsingin vararungosta sellainen puuttuu, joten mielestäni => pikajuna. :)

Niin, toki jos sen noin ajattelee. Ja niin puuttuu Tampereenkin vararungosta (joka koostuu pelkistä sinisistä ilman ravintolavaunua) ;) Mutta omien havaintojeni mukaan tuo vararunko on ajettu IC -tunnuksella sekä P-tunnuksella, ota siitä selvää. Mutta tänään oli ajettu jälleen kerran IC 57:na :smile:
 
Viimeksi muokattu:
Ongelman pitäisi olla korjattu, mutta näemmä se silti vielä paikka paikoin ilmenee. Hirveän hyvä tietää, niin tiedon saa eteenpäin. Pistin vastuuhenkilölle sähköpostia, katsotaan korjautuisiko ongelma. Missä vuorossa muuten, zige, osui kohdallesi tuo triplakuulutus? Voi olla tarpeellinen tieto, jos ongelma ilmenee jossain rungossa vain tietyillä junavuoroilla.
Näitä voi kaiken järjen mukaan ilmoitella VR:n palautekanavankin kautta :)

Tiistaina 11.12 tuli kuulutuksia triplana 07-Flirtissä.
 
Tänään 18.12 Helsingissä oli U-junan 15:37 lähdöllä jotain probleemaa kun matkustajat poistuivat kaksyksikköisestä junasta hieman ennen lähtöä ja tämä lössi säntäsi perimmäiseen (Pasilan puoleiseen) kaksyksikköiseen vaunuun. Tämäkään ei ilmeisesti lähtenyt aivan niinkuin piti ja lössi suuntasi yksyksikköiseen E-junaan (15:49) viereiselle raiteelle.. mahtoi olla tungosta :D

Tuo U-juna lähti loppujen lopuksi ehkäpä noin 15-20 minuttiia aikataulusta myöhässä.
 
Satunnainen matkustaja yhdistää IC:n kaksikerrosvaunuihin, jos sattuu olemaan sitä tyyppiä joka ylipäätään on silmät auki ja ajattelee. Jos hän taas ei ole sitä tyyppiä, ei vaikuta nimitys mihinkään, sama kuin lipussa lukisi vain että "juna".

Enpä nyt tiedä. InterCityyn ehdittiin kolmisenkymmentä (joku taas voinee korjata, mitä 30 = ?) vuotta kouluttaa, että ne ovat niitä junia, joiden vaunut on maalattu punaiseksi ja joiden kyljessä lukee "InterCity".

Noin 20 = 14, ensimmäiset kaksikerrosvaunut kun tulivat käyttöön 1998.

Ja siis tuolloin tulivat ensimmäiset kaksikerrosvaunut. Siitä varmasti meni vielä melko pitkä aika siihen, että jokaisessa IC-junassa oli kaksikerrosvaunuja.

Nyt, kun kalusto on sekä vihreää että punaista että muutama sininenkin, en tiedä mihin satunnainen matkustaja IC:n lopulta osaisi yhdistää. Väittäisin kuitenkin, että ennemmin punaiseen väriin kuin kaksikerrosvaunuihin. Mahdollisesti sähköoviin. Jokaisessa ei-IC2:ssa taitaa edelleen olla Helsingissä kuitenkin ensimmäisenä (asemalta/nro 1) vaununa Cx, joten aika hassua olisi jos satunnainen matkustaja etsisi IC-junaansa sillä perusteella, että tähyilee kaksikerrosvaunuja.

"IC" kannattaakin nykyisellään ajatella ensisijaisesti palvelukokonaisuutena. Nykyään sellaiseen kuuluu esim. Ed(f)s-vaunun palvelut. Helsingin vararungosta sellainen puuttuu, joten mielestäni => pikajuna. :)

Suurimmalle osalle matkustajia, ainakin suurimmalla osalla matkoista, Ed(f)s:n palvelut taitavat kuitenkin olla tarpeettomia. Satunnainen matkustaja siis tuskin osaa ajatella junaansa sillä perusteella, mitä palveluja Ed(f)s junaan tarjoaa. Tilannetta kuvastaa ehkä se, että en itsekään osaisi nimetä, mitä palveluja tuosta vaunusta nyt ylipäätään löytyy.
 
Tilannetta kuvastaa ehkä se, että en itsekään osaisi nimetä, mitä palveluja tuosta vaunusta nyt ylipäätään löytyy.

Invapaikat, inva-wc, invaramppi ovilla, perhehytti, lasten leikkitila, 3 polkupyöräpaikkaa, 2 lumilautapaikkaa, 5 suksipaikkaa, 8 isoa ja 15 pientä matkatavaralokeroa.
 
joten aika hassua olisi jos satunnainen matkustaja etsisi IC-junaansa sillä perusteella, että tähyilee kaksikerrosvaunuja.

:oops: täytyy sanoa, että minä kyllä olen aina luullut että nimenomaan kaksikerroksisin vaunuin varustettu juna on ic-juna. Muut ovat vain junia, lähijunia ja pendolinoja :D Tosin oma juna matkustaminen ja kiinostuneisuus rajoittuu lähinnä E, L, S ja U juniin välillä Espoon Asema - Leppävaara/Helsinki ja tämän ketjun lukemiseen, vaikka noista exfds merkinnöistä en mitään tajuakaan :oops: :lol:
 
IC:istä: Cx-vaunut muutettiin kakkosluokkaan UJA:n yhteydessä vuonna 2006. Tyyppimerkintä on sen myötä Expt. Helsingin päässä oleva kalliimman luokan (eli Ekstra) vaunu on kaksikerroksinen vaunu sarjasta Edb. Ekstraa ennen kalliimman luokan nimi oli IC:issä Business. IC2:issa kalliimpi luokka on toki alusta pitäen sijainnut kaksikerroksisessa Edb:ssä.
 
Viimeksi muokattu:
IC:istä: Cx-vaunut muutettiin kakkosluokkaan UJA:n yhteydessä vuonna 2006.

OK, eli nykyään siis IC-junissa periaatteessa pitäisi ykkösvaununa aina olla kaksikerroksinen. Saattaa kyllä myös olla, että tämä mielikuva IC:istä kaksikerrosjunina vahvistuu tulevaisuudessa. Ex-vaunut taitavat olla sen verran vanhoja jo. Siksi kai vain niitä onkin tuossa vararungossa. Saa kyllä nähdä, katoaako koko pikajuna-junatyyppi tulevaisuudessa. Ei sinänsä haittaisi, koska se on minusta niin päällekkäinen IC:n kanssa.
 
Selvyyden vuoksi, tavallisessa Helsingistä lähtevässä IC:ssä (ei IC2:ssa) ydinvaunusto on: Edb+Ed+Eds/Edfs+Rx/Rk+Ex+Expt. Pidemmissä versioissa voi olla Exiä vielä tuon äsken mainitun Expt:n "pohjoispuolella", pisimmissä jopa toinen satsi Ed-kaksikerrosvaunuja. Joissakin pitkissä kokoonpanoissa on vielä toinen ravintolakin, usein sininen Rbkt.

Turku - Pieksämäki -IC:issä on vähän toisennäköinen runko: Edb+Ed+Edfs+Ex+Rkt (sininen)+Eipt (sininen). Viime kesänä vielä Ex ja Rkt olivat päinvastaisessa järjestyksessä, jolloin ko. junat olivat väriltään sangen kirjavia.

Vaunut on lueteltu myyntinumeroiden mukaisessa järjestyksessä. Ensin mainitut vaunut kulkevat siis Helsingistä tai Turusta (Tampereen suuntaan) lähdettäessä junan häntäpäässä.
 
Takaisin
Ylös