Junahavaintoja 2012

23.12.

Ilmalan vararunko seisoi Helsingin päärautatieasemalla laiturissa 11, veturi pohjoisen päädyssä. Ei ollut kuitenkaan minään junana lähdössä mihinkään, eikä se voinut olla saapunutkaan mistään koska veturi oli pohjoispäässä.


Ps. Olisiko esim. tlajusella antaa jotain selitystä pari havaintoa tästä ylempänä H9716:lla olleen Sm4:n käyttäytymisestä? JKV:llä ollut vaikutusta asiaan?
 
23.12.
Ilmalan vararunko seisoi Helsingin päärautatieasemalla laiturissa 11, veturi pohjoisen päädyssä. Ei ollut kuitenkaan minään junana lähdössä mihinkään, eikä se voinut olla saapunutkaan mistään koska veturi oli pohjoispäässä.

Varavaunusto seisoo osan aikaa laiturissa, jotta sen henkilökunnalla olisi mahdollisuus taukoon. Vaunusto olisi toki aina laiturissa, jos sille olisi siellä tilaa. Osan ajasta se kuitenkin joutuu hengailemaan "mäessä".


Ps. Olisiko esim. tlajusella antaa jotain selitystä pari havaintoa tästä ylempänä H9716:lla olleen Sm4:n käyttäytymisestä? JKV:llä ollut vaikutusta asiaan?

Enpä mitään varmaksi voi sanoa, mutta JKV-peräiseltä käyttäytymiseltä vaikuttaa. Erinäiset vikatilat noin ylipäätään aiheuttaa hätäjarrutuksia, ja lopun matelu pääopastimelle viittaisi siihen, että JKV-veturilaite oli hukannut tiedon ajonsallivasta opasteesta (eikä saanut vastaavaa tietoa toistobaliiseista).
 
Vahvasti epäilen, että virroitin pysyi kyllä ylhäällä. Ehkäpä pääkatkaisija avautui toistuvasti? Lumipöllykelillä se ei ole mitenkään tavatonta, kun ajomoottorit täyttyvät lumesta ja aiheuttavat maavuotoja (jolloin varotoimena pääkatkaisin pakkoavautuu).

Toki, jos virrottimen putoilusta on silminnäkijähavainto, niin epäilykseni yllä on aiheeton. :)

istuin matkustajana. mutta ääni oli vastaava, kuin olisi tullut
 
23.12.

IC 58 (Oulu - Helsinki) oli myöhässä n. 1h50min teknisen vian vuoksi. Tampereen vararungolla ajettiin P 1058 Seinäjoelta Helsinkiin IC 58:n aikataululla.
IC2 184 (Seinäjoki - Helsinki) peruttiin. Matkustajat ohjattiin seuraavaan junaan, eli P 1058:iin.

Ps. Hyvää joulua kaikille! :smile:
 
En tiedä kuuluuko tämä juttu tähän ketjuun, mutta riskillä postaan silti.

VR:n juku näytti äsken tällaiselta. Salla-Helsinki-pikajuna saapuu nimittäin näillä näppäimillä Töölönlahden kaakkoispuolelle.

--

wwwvrfi_25122012.jpg
 
En tiedä kuuluuko tämä juttu tähän ketjuun, mutta riskillä postaan silti.

VR:n juku näytti äsken tällaiselta. Salla-Helsinki-pikajuna saapuu nimittäin näillä näppäimillä Töölönlahden kaakkoispuolelle.

--

Näytä liitetiedosto 1773

On muuten aika jännä... Normaalistihan tossa pitäisi lähtöasemana olla Vainikkala (vaikkakin ihan oikeasti tulee Moskovasta)..
 
29.12.

Tänään Helsingin vararunko onkin ollut seuraavalla kokoonpanolla myyntinumerolla ensimmäisestä vaunusta (Helsingin puoleisesta päädystä lukien):

Eip 23129
EFit 23563
Rbkt 26906
Ei 27017
Ein 23270
Ein 23268
Ein 23273
Sr1 3095

Kuvia tulossa jossain vaiheessa. Seisoi Helsingin asemalla laiturille 11 klo 13:30-13:51 ainakin. Ilmeisesti henkilökunnan vaihto tms. oli käynnissä.

Kuvat:

 
Viimeksi muokannut moderaattori:
"In Southwestern Finland near Karjaa": IC2 960 (Tku-Hki; josta tätä kirjoitan) teki "teknisen jarrutuksen". Syyksi arveltiin ensin jarruletkun katkeamista, mutta vika olikin veturissa, ja matkaa yritettiin ensin jo jatkaa. Nyt pysähdyttiin uudelleen puhdistamaan veturin akselia nro 3. Mitä sitten käytännössä lieneekään. Mutta rantaradan liikenne lienee sitten taas loppupäivän myöhässä, kun nyt ollaan jo lähes 20 minuuttia myöhässä.

---------- Viestit yhdistetty klo 13:36 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:24 ----------

Mutta Junat kartalla on kyllä ihan hauskaa ajanvietettä tässä kun odotellaan Inkoossa vastaantulevaa Y-junaa. Ja antaa mieltä keventävän tilannearvion (vaikkei juuri nyt kiire muutenkaan ole).

---------- Viestit yhdistetty klo 13:40 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:24 ----------

Rantaradan liikenne taitaakin tällä kertaa pysyä aikataulussa, meidän junamme kustannuksella. Odotamme Inkoossa vielä IC 957:n ohittamista (joka muuten piti kohdata Karjaalla), niin muu liikenne ei tästä häiriinnykään.
 
Havaittu Juhannusjunasta tutussa veturissa 3202 samat laitteet, ja lisäksi 3208:ssa. Myös toisen henkilön havainnon mukaan veturissa 3205 on samat viritelmät. Eli, vetureissa 3201, 3202, 3204, 3205, 3206 ja 3208 vetureista on havainnot kyseisistä laitteista.

Lisätään 3207 tähän listaan mukaan. Eli Sr2 3201-3208 laitteet havaittu.
 
Takaisin
Ylös