Junahavaintoja 2012

Lienee sen N-junan nelinumeroinnin tunnus jollainen on jokaisella lähiliikenteen junavuorolla, hyvä kysymys miksi se on infonäyttöön eksynyt.!

Näin itsekkin arvelin, mutta se tulikin vastaa sitten keskustaan päin menossa... Kalustona oli flirtti 10, 11 tai 12 runkonumeroltaan sekä tunnus puuttui.. Määränpää näkyi vaan joka oli Helsinki, joten nyt ihmettelen suuresti mikä tämä oli?
 
Seitsemäntoista jälkeen tänään oli Sandiksen infotaulussa menossa Stadiin peruskirjainjunien joukossa nelinumeroinen juna, H9846 taisi olla numero. Olisikohan ollut tuon mainitsemasi junan paluu?
Muisti palailee pätkittäin...olisiko sama juna mennyt Keravalle junanumerolla H9845? Aika outo näky Malmin näyttötaulussa kaikkien niiden Iivareiden ja Kallejen seassa.

Sekä aamu- että iltaruuhkassa oli pieniä häiriöitä, sillä ainakin klo 7.23 I-juna Tikkurilasta Helsinkiin lähti poikkeuksellisesti Tikkurilan raiteelta 3. Raiteella 5 näkyi matkustajia, jotka odottivat seuraavaa Helsinkiin päin menevää I-junaa saapuvaksi. Näyttötaulu kertoi aivan oikein seuraavan 5-raiteelta lähtevän I-junan lähtöajaksi 7.33. Olisikohan noille 5-raiteen odottajille sopinut armeijamainen komento "katse vasempaan...päin" (ja raiteelta 3 olisi löytynyt I-juna).
 
Pakko kysyä jos joku viisaampi joka asian faktan tietää (arvauksiakin saa heitellä ja mielellään niitä kuuntelee):

Miksi syysliikenteen alun jälkeen on ajettu I-junia vähän oudosti ennen "virallista" ruuhka-aikaa/ruuhka-ajan jälkeen N-junien välissä, kun K-junien liikennöinti on loppunut, lisäksi vielä ruuhkasuuntaa vastaan, esimerkiksi:

Helsingistä Tikkurilan suuntaan:

Viimeinen I-juna aamuruuhkassa: 8:25
Viimeinen K-juna aamuruuhkassa: 8:31
Ensimmäinen N-juna ruuhkan jälkeen: 8:41
I-junat periaatteessa ruuhkan jälkeen: 8:45 ja siitä 10min välein aina klo 9:25.

Tummennetut I-junat EIVÄT tule Tikkurilasta ainakaan linja-ajossa takaisin.

Tikkurilasta Helsingin suuntaan:

Edellinen N-juna ennen I-junia: 14:11
I-junat ennen iltaruuhkaa: 14:13-15:03, 10min välein.
Ilta-ruuhkan ensimmäinen K-juna: 15:21
Ilta-ruuhkan ensimmäinen I-juna: 15:13.

Eli mitä nuo ovat, miksi nuo on tehty? Järkevästi jos ajattelee niin en hoksaa kyllä mitä varten nuo on tehty ja laitettu kulkemaan. Havaintojen mukaan nuo ovat kuitenkin ihan tyhjiä, kulkevathan ne 3-4min N-junan jälkeen ruuhkasuuntaa vastaan vielä. Lisänä vielä että muutaman kerran olen havainnut juurikin noihin aikoihin aamulla puoli kymmenen - kymmenen aikoihin tulevan 4-yksiköt Sm1/Sm2 pötköjä I-junan kilvin varustettuna kaukujunien raidetta pitkin Tikkurilasta päin Helsinkiin, ja päivällä sitten ennen kahta - puoli kolmen välillä menevän I-junan kilvin Tikkurilaan päin kaupunkiraidetta (ns. raide 3). Todennäköisesti ollut noiden I-junien siirtoja.

Nuo I-junat EIVÄT mene linja-ajossa Tikkurilaan. Joten vastauksia/arvailuja kiitos.
 
Helsingin päässä ei lähetetä eikä lopeteta ruuhkavuoroja ruuhkaisuuden vuoksi. Ruuhkavuorot lähetetään ja lopetetaan toisella pääteasemalla. Junat tulevat Ilmalasta.
 
Ihan tiettämttömyttäni kysyn, kun jonkin aika sitten asemilla LiikEnneViraSto:n infokylttien vaihdon yhteydessä monille Helsingin puolen kaupunkiradan asemille laitettiin kyltit "Raiteesta 1" Näillä asemilla on kyllä jonkinnäköset "jäänteet" vanhoista laitureista kaukoliikenneraiteiden varsilla, jotka eivät kuitenkaan ole enää käytössä kaupunkiradan tulon myötä, mutta miksi nuo "Raide-1"-opastekyltit on asennettu? Ja miksi noita laitureita ei ole edes purettu, Vantaan puolella ne on lähes kokonaan puretut.

Ja tänään ajeli Korson ohi n. yhdeksän aikoihin illalla SM1/2 -pötkö Z-junana kohti Helsinkiä. Lisäki Keravan kaupunkiradalle on tullut kiertelemään satunnaisesti SM4-kaksikko, johtuisko Flirttien "lainaamisesta" Z-junaksi?
 
H-juna, jonka olisi pitänyt pysähtyä Pasilassa klo 8.07 kiersi lumisateen tukkeamien vaihteiden takia Ilmalan huoltoraiteiden kautta. Juna ei voinut pysähtyä Pasilassa koska Helsingin suuntaan johtavalla siirtoraiteella ei ole laituria. Niin sitä körötettiin Helsinkiin ja tultiin seuraavalla A-junalla takaisin Pasilaan. Käyhän se niinkin. Varmaan muitakin lähijunia kiersi samalla tavalla Ilmalan varikon kautta. Ainakin sellaista juttua oli töissä
 
Tänään hajosi IC2 104:n Sr2-veturi 3207 hieman ennen Kytömaata. Matkustajat siirtyivät takana tulleeseen Z-junaan, joka ajoi Keravan jälkeen kaupunkirataa pitkin, ollen 15 minuuttia myöhässä.
 
H-juna, jonka olisi pitänyt pysähtyä Pasilassa klo 8.07 kiersi lumisateen tukkeamien vaihteiden takia Ilmalan huoltoraiteiden kautta. Juna ei voinut pysähtyä Pasilassa koska Helsingin suuntaan johtavalla siirtoraiteella ei ole laituria. Niin sitä körötettiin Helsinkiin ja tultiin seuraavalla A-junalla takaisin Pasilaan. Käyhän se niinkin. Varmaan muitakin lähijunia kiersi samalla tavalla Ilmalan varikon kautta. Ainakin sellaista juttua oli töissä
Minä tulin perässä IC2 104:llä, jonka aikataulunmukainen tuloaika Pasilaan on 8.41. Ensin pysähdyttiin Koivukylän ja Hiekkaharjun välille noin 10 minuutiksi. Kun lähdettiin taas liikkeelle, tuli Hiekkaharjun jälkeen kuulutus, jossa kerrottiin, että Oulunkylässä olevan vaihdevian vuoksi kaukojunat joutuvat kulkemaan Ilmalan ratapihan kautta ja Pasilassa ei tosiaan voida pysähtyä. Laitoin tavarat kasaan ja hyppäsin pikaisesti ulos Tikkurilassa ja vaihdoin N-junaan, jonka aikataulunmukainen lähtöaika oli 9.03 (lähti n. 5 minuuttia myöhässä). Kaukoliikenneraiteilla näkyi useampia junia seisomassa ja odottelemassa pääsyä Ilmalaan. Käpylässä tuo rikkoutunut vaihde sitten todellisuudessa oli ja siellä näkyi myös tupla-Pendolino (ilmeisesti S 80) seisomassa paikoillaan. Kun käyttämäni N-juna saapui Pasilaan noin 9.20, meni sieltä juuri ohi P 274 melkein tunnin aikataulustaan myöhässä. Itsekin olin sitten Pasilassa noin 40 minuuttia suunniteltua myöhemmin, mutta arvatenkin olisin ollut siellä vielä huomattavasti myöhemmin, jos olisin jäänyt IC2 104:ään.

Tikkurilassa ei ilmeisesti oltu kuulutettu R-, H- ja Z-junien matkustajille, että käyttäisivät mieluummin N-junia, koska raiteen 1 laiturilla oli junaa odottavia matkustajia. N-junassa oli jopa odottamattoman hyvin tilaa.
 
5.2.2012, Pasila

Sm1 6012 + Eio 6212 Z-kilvin asemalla klo 16:19. Lienee tullut tosissaan oikorataa Lahdesta.
 
5.2.2012, Pasila

Sm1 6012 + Eio 6212 Z-kilvin asemalla klo 16:19. Lienee tullut tosissaan oikorataa Lahdesta.
Sama yksikkö lähti myös klo 20.19 R-junana kohti Riihimäkeä. Onkohan Sm1 6012 siis ollut koko (loppu)päivän ajamassa 160:n nopeudelle aikataulutettuja vuoroja?
 
9.2.2012

Sm4-kalustosta koostunut juna ohitti Huopalahden aseman aamulla noin klo 6:53, suuntana Espoo / Kauklahti jne. Tuohon aikaan samaa raidetta (siis raidetta 1 eli pohjoista raidetta) menee normaalisti tyhjä Sm1-2 -juna Kauklahteen antaen kaluston E:lle. Mutta koska tänään liikennetiedotteen mukaan S943 ajetaan Pendolinoa korvaavalla kalustolla, niin tuo Sm4-juttu voi koskeakin Turun junaa...? Kertokoot ne lisää, jotka ovat päässeet seuraamaan tilanteen kehittymistä klo 6:53 jälkeen.

Edit: Erään havainnon mukaan 943 olisi mennyt Sr2 + siniset vaunut -kokoonpanolla puolisen tuntia myöhässä. Ja todellakin E tulee Kauklahdesta Helsinkiin tiettävästi kokoonpanolla 3 x Sm4.

Joka tapauksessa Sm4 Rantaradalla on muuta kuin jokapäiväinen juttu.
 
Viimeksi muokattu:
E tulee Kauklahdesta Helsinkiin tiettävästi kokoonpanolla 3 x Sm4.

Joka tapauksessa Sm4 Rantaradalla on muuta kuin jokapäiväinen juttu.
Tossa olet AIVAN oikeassa. Kiva bongaus, ton haluaisin itsekkin nähdä kun RANTARADALLA menee sm4. :eek:
 
9.2.

Sm4 6302/6402, 6322/6422 ja 6324/6424 olivat K-junana aamuruuhkassa ja yksi yksikkö näkynyt N-junana ruuhkan jälkeen.
 
Takaisin
Ylös