Junahavaintoja 2012

Käpylän asema näyttää olevan ongelma Sm4:lle, 4raide etenkin. En nyt tajua vaikka kuinka olen yrittänyt katsoa mistä Sm4:n ovet aukeaa otsestään heti kun ovat sulkeutuneet. Raide on kallellaan aseman suuntaan, sensorien edessä ei ole mitään, mutta aina Käpylän asemalla I-junan pupussa auleaa ovet samantien kun ovat kiinni pamahtaneet, näin käy muutaman kerran peräkkäin ja lähes poikkeuksetta joka kerta riippumatta yksiköstä. Muutaman kerran jälkeen ne pysyy kiinni.
 
En nyt tajua vaikka kuinka olen yrittänyt katsoa mistä Sm4:n ovet aukeaa otsestään heti kun ovat sulkeutuneet.

Ei kai sitä tajua oikein kukaan. :) Joku siellä koneistossa haraa liikaa vastaan siinä sulkeutumishetkellä. Sm4:ssahan on virtaraja-anturit, eli jos jotain on oven välissä ja vastustaa sulkeutumista, ovimoottoreiden virrat lähtevät nousuun ja anturi tunnistaa tämän - jolloin ovi ohjataan takaisin auki. Ja tämä siis tapahtuu silloin, kun juna on kallellaan ovien puolelle, kuten Käpylän nelosella.
 
Kiitos tästä selvennyksestä :smile: Onko Sm4 junissa (ja muissakin) mahdollisuus "pakottaa" ovet kiinni, välittämättä mistään antureista sun muista, eli jos ei muulla mene kiinni (vaikka yleensä muutaman kerran jälkeen menee), niin ovet saa pakotettua kiinni?

tlajusella tai muulla tietoa, mikä tässä ja tässä kuvassa näkyvät jutut Sr2 3243:n katolla on? Jonkinlaisilta sensoreilta näyttäisi. Ko. junan kuljettajakaan ei osannut sanoa, eikä ollut edes nähnyt tai kiinnittänyt aikasemmin huomiota kyseisiin juttuihin, ennen kuin kysyin häneltä mitä mahtavat olla. Itse en ole muissa vastaavia nähnyt.
 
Viimeksi muokattu:
Onko Sm4 junissa (ja muissakin) mahdollisuus "pakottaa" ovet kiinni, välittämättä mistään antureista sun muista, eli jos ei muulla mene kiinni (vaikka yleensä muutaman kerran jälkeen menee), niin ovet saa pakotettua kiinni?

Ainoa mieleen tuleva on ottaa virrat pois ovesta, vetää ne kiinni käsin ja sitten virrat takaisin. Ehkä toimii, ehkä ei.

tlajusella tai muulla tietoa, mikä tässä ja tässä kuvassa näkyvät jutut Sr2 3243:n katolla on? Jonkinlaisilta sensoreilta näyttäisi. Ko. junan kuljettajakaan ei osannut sanoa, eikä ollut edes nähnyt tai kiinnittänyt aikasemmin huomiota kyseisiin juttuihin, ennen kuin kysyin häneltä mitä mahtavat olla. Itse en ole muissa vastaavia nähnyt.

En tiedä, mutta joku kertoi vaunut.org-sivustolla aikoinaan, että noilla mitattaisiin lumenpinnan korkeutta raiteella. En muista kuka näin sanoi, joten en ryhdy arvelemaan tiedon luotettavuutta.
 
13.12.

S 52 (Ol - Hki) peruttiin Tampere - Helsinki väliltä, matkustajat kuljettiin IC2 88:lla (Jy - Hki)

---------- Viestit yhdistetty klo 16:17 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:03 ----------

13.12.

S 52 (Ol - Hki) peruttiin Tampere - Helsinki väliltä, matkustajat kuljettiin IC2 88:lla (Jy - Hki)

Tyhjä pendo meni Tikkurilan ohi Helsinkiä kohti valot päällä matkustamossa klo 18:13. 99% varmasti 52:n runko.

Lisää: S 56 (Ol - Hki) peruttiin Seinäjoki - Helsinki välillä. Matkustajat kuljetettiin seuraavilla mahdollisilla junilla, esim. Seinäjoen ja Tampereen väliltä IC2 184 ja Tampereelta tulevat matkustajat IC2 90.

---------- Viestit yhdistetty klo 19:42 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:03 ----------

13.12.

Valtteri oli taas liikenteessä välillä Helsinki - Hyvinkää junana P603 (klo 16:52 - 17:51) ja Hyvinkää - Helsinki junana P604 (klo 20:50 - 21:35).
 
Viimeksi muokattu:
14.12.

Sm1/2 -runkoinen H-juna oli aamulla rikkoontunut Helsingin ratapihan vaihdekujalle, joka myöhästytti pahoin junaliikennettä. Mm. S 45 oli joutunut lähtemään Pasilasta kohti Oulua ja IC 3 Tikkurilasta Joensuuhun.

Nyt on näyttäny siltä että noita Sm1/2 -juniin on tullut viime aikoina paljon teknisiä vikoja. Esim. mulla tulee pääradan junista poikkeusliikennetiedotteet s-postiin, usein on I, K tai N-juna, juurikin ne vuorot jotka Sm1/2 -yksiköillä ajetaan, peruttuina, syynä "Tekninen vika junassa".
 
15.12.

IC2 88 meni äsken 17:48 Tikkurilasta pikajunakalustolla, vihreä Sr2 veturinaan. 6vaunua laskin olevan, viimeisen vaununnumerona kylläkin 0.. :lol: 12min myöhässä saapui Helsinkiin (lähde Liikennevirasto), joten ei jää pahasti aikataulusta jälkeen vaikka sn on 200km/h -> 140km/h, ja tuohon 12minuuttin vaikutti vähän Pasila - Helsinki välin ruuhkaisuus. Runko näytti olevan Tampereen vararunko, joten lähtenee tänään takaisin sinne.

---------- Viestit yhdistetty klo 16:51 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:53 ----------

15.12.

IC2 88 meni äsken 17:48 Tikkurilasta pikajunakalustolla, vihreä Sr2 veturinaan. 6vaunua laskin olevan, viimeisen vaununnumerona kylläkin 0.. :lol: 12min myöhässä saapui Helsinkiin (lähde Liikennevirasto), joten ei jää pahasti aikataulusta jälkeen vaikka sn on 200km/h -> 140km/h, ja tuohon 12minuuttin vaikutti vähän Pasila - Helsinki välin ruuhkaisuus. Runko näytti olevan Tampereen vararunko, joten lähtenee tänään takaisin sinne.

Ja lisätään vielä lisää tietoa: IC2 85 oli peruttu Helsinki - Tampere väliltä, ja ajettiin normaalisti Tampereelta - Jyväskylään Tampereen vararungolla. S45:sta oli yhteys Helsingistä, Pasilasta, Tikkurilasta ja poikkeuksellisesti myös Riihimäetä, Hämeenlinnasta ja Toijalasta Tampereelle ja 85:een. IC2 85:n paluujuna 88 ajettiin täten Tampereen rungolla takaisin.

Tulihan tarpeeksi sekava? :) :smile:
 
Viimeksi muokattu:
joulukuu

Flirttien tripla kuulutus bugi on näköjään korjattu tässä joulukuun aikana

Eipä näköjään ole kaikkiin yksiköihin.. Päivällä 05:ssa ei kuulunut triplana (tai konduktööri keskeytti ekan kerran jälkeen), mutta nyt numero 16:ssa kuului triplana alkoholi ja tupakka muistutus.
 
Eipä näköjään ole kaikkiin yksiköihin.. Päivällä 05:ssa ei kuulunut triplana (tai konduktööri keskeytti ekan kerran jälkeen), mutta nyt numero 16:ssa kuului triplana alkoholi ja tupakka muistutus.

Myöskin perjantaina 14.12. K-junassa kuului ennen Pasilaa kuulutus Kauklahden ja ... suuntaan menevistä junista kolmeen kertaan. Yksiköstä ei tarkempaa havaintoa, lähti noin 10.53 muutaman minuutin myöhässä Tikkurilasta Helsinkiin.
 
Juu, tuo on siis "normaalia", ollut toi triplakuulutusbugi ties kuinka monta kuukautta.. Mutta ajattelin että se olisi korjattu kun 05 -yksikössä kuului erikoisesti vain kerran.. Voi tietty olla että ehitty vain siinä yksikössä päivittämään tai juurikin se, että konduktööri tai kuljettaja on sen keskeyttänyt ekan kerran jälkeen..
 
Pasilassa tänään raiteella 6 liukuportaita lähin infonäyttö näytti juuri mennyttä U-junaa 15:42, kun kaikki muut laiturin näytöt näyttivät oikeaa junaa eli E-junaa 15:54. Tätä kesti ainakin siihen asti, kun itse nousin siihen E-junaan. Näytön kello oli kuitenkin samassa ajassa, ja näyttö vaihtoi Kirkkonummi/Kyrkslätt-tekstiä eli ei ollut kokonaan jumissa. Outoa. Onko tällaisia käynyt muulloin? Ajattelin laittaa Liik enne vira sto lle palautetta.
 
Ongelman pitäisi olla korjattu, mutta näemmä se silti vielä paikka paikoin ilmenee. Hirveän hyvä tietää, niin tiedon saa eteenpäin. Pistin vastuuhenkilölle sähköpostia, katsotaan korjautuisiko ongelma. Missä vuorossa muuten, zige, osui kohdallesi tuo triplakuulutus? Voi olla tarpeellinen tieto, jos ongelma ilmenee jossain rungossa vain tietyillä junavuoroilla.
Näitä voi kaiken järjen mukaan ilmoitella VR:n palautekanavankin kautta :)
 
Su 21:16 lähteneessä :smile: Junannumeroa en nyt ulkoa muista, kun ei uusinta listaa puhelimessa ole. Katsotaan kohta kuuluuko jossain Flirtissä mikä nyt eteen osuu. (EDIT: Nyt on listat puhelimessa, ja tuo Su 21:16 lähtenyt on siis H 9581)

EDIT: Nyt #19 klo 22:31 Helsingistä, alkoholi ja tupakka kuulutus tuli Käpylässä vain kerran, eli taitaa vain tossa yhdessä yksikössä/vuorossa kuulua enään.
---------- Viestit yhdistetty klo 20:29 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:01 ----------

Pasilassa tänään raiteella 6 liukuportaita lähin infonäyttö näytti juuri mennyttä U-junaa 15:42, kun kaikki muut laiturin näytöt näyttivät oikeaa junaa eli E-junaa 15:54. Tätä kesti ainakin siihen asti, kun itse nousin siihen E-junaan. Näytön kello oli kuitenkin samassa ajassa, ja näyttö vaihtoi Kirkkonummi/Kyrkslätt-tekstiä eli ei ollut kokonaan jumissa. Outoa. Onko tällaisia käynyt muulloin? Ajattelin laittaa Liik enne vira sto lle palautetta.

Taitaa jokin Liikennevirastolla nyt tökkiä... ;) (katso linkki alla)

http://zige94.1g.fi/kuvat/Foorumeiden+liitetiedostoja/20121217_221714.jpg

17.12.

S 70 (Kajaani - Helsinki) oli tänään peruttu. Kajaani - Kuopio väli oli korvattu linja-autoilla, Kuopio - Kouvola väli pikajunakalustolla ja Kouvolasta Helsinkiin latkustakat kuljetettiin IC 4:lla (Joensuu - Helsinki).
Kouvolasta oli ajettu P 1070 Helsinkiin S 70:n aikataululla.

Yöllä oli ollut kulussa Liikenneviraston mukaan P 11985 Mikkeli (00:08) - Kuopio (02:00).

---------- Viestit yhdistetty klo 21:12 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:01 ----------

17.12.

S57 (Helsinki-Vaasa) ajetaan tänään pikajunakalustolla teknisen vian vuoksi.

VR:n liikennetiedote

Ei pikajuna kalustolla, vaan IC-kalustolla, eli niin sanotulla Ilmalan vararungolla (Ei, Ex, Ex, Rbkt, Ex, Ehft) jonka tänään veti Sr2 3244.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös