Junahavaintoja 2012

23.4.

Sm5 numerolla 16 ajoi juuri muutama minuutti sitten Koeajo -kilvin Tapanilam ohi keskustaan päin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
25.4.

Helsingin junaliikenne aamulla aivan sekaisin. Poikkeusinfo kertoo syyksi "tekninen vika Helsingin rautatieasemalla"; asemilla kuulutettiin sähköviasta. Itselläni kesti Pukinmäki - Helsinki C noin puoli tuntia (aikataulu 12 min). Jos ymmärsin kanssamatkustajien puheita oikein, niin Malmilla oli järjestetty vaihtoja pidemmän matkan lähijunista kaupunkiradalle, joskaan se ei välttämättä matkustusta nopeuttanut.

Kuuluisi ehkä johonkin toiseen ketjuun, mutta rupesin pohtimaan, olisiko mahdollista tai järkevää erottaa kaupunkiradat omaksi järjestelmäkseen (toki yhteensopivuus ja muutama raideyhteys säilyttäen). Voisi vähentää häiriöherkkyyttä ja ehkä mahdollistaa jonkinlaista kehitystäkin, mutta seuraisiko siitä turhan paljon lisäkustannuksia tai muita haittoja? Radan hoidonhan voisi antaa vaikka HKL-Metroliikenteelle, jotka jotenkin vaikuttavat osaavan pitää verkkonsa kunnossa jopa talvella.
 
Liikenne on vieläkin sekaisin. VR:n sivut osaavat kertoa että Pasilan ja Oulunkylän välillä oli "sähköratavaurio" ja liikenne oli täysin pysähtynyt. Liikenne on taas käynnissä, mutta myöhästymisiä voi olla 10-20min sekä yksittäisiä peruutuksia lähijunaliikenteessä (koskee todennäköisesti ainoastaan N-junia. Veikkaisin vielä, vaikka 100% varmasti en lupaa, kun en laajuudesta tiedä, mutta että I- ja K-junat saatetaan perua ja korvata 4yksikköisillä N-junilla, niinkuin usein on poikkeustilanteissa tehty. Mutta sen näkee sitten parin tunnin päästä.

EDIT 12:44: Ja niinhän tapahtui, eli I-junat peruttu, ja N-junat ajetaan K-junien lähtöajoilla ruuhkassa.

VR:n tiedote sanoi:
Helsingistä klo 17.16 lähtevä N-juna perutaan kokonaan. Samoin klo 16.02 Helsingistä lähtevä lähijuna perutaan Helsingin ja Tikkurilan väliltä, mutta se ajetaan normaalisti Tikkurilasta Riihimäelle.
Tässähän nyt ei ole sitten mitään järkeä. Tuo 16:02 vuoro pysähtyy Helsingissä, Pasilassa, Kyrölässä, Järvenpäässä, Saunakalliossa, Hyvinkäällä ja Riihimäellä. Miksi koko vuoroa edes sitten ajetaan? Jos Tikkurilassa ei edes pysähdytä (ellei sitten tehdä poikkeusta), niin tuskin noiden asemien välillä monia matkustajia on. Ja vaikka Tikkurilasta tehtäisiin "Helsinki" tuolle junalle, niin tuskin Tikkurilastakaan noille asemille on niin paljon matkustajia, että kannattaisi enään koko vuoroa edes ajaa.

---------- Viesti lisätty kello 11:54 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 11:51 ----------

Lisähavainto päivällä 23.4.

Ylimääräinen vaunu Rpkt 26907 oli liitettynä IC49:n perään. Vaunu oli vihreissä väreissä. Vaunu oli YLEn Juhannusjunan testilähetys ajossa, jossa siis testattiin lähetyksen toimivuutta 160km/h:n vauhdissa, vaikka tuleva juhannusjuna P265 tuleekin kulkemaan vain 120km/h.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tässähän nyt ei ole sitten mitään järkeä. Tuo 16:02 vuoro pysähtyy Helsingissä, Pasilassa, Kyrölässä, Järvenpäässä, Saunakalliossa, Hyvinkäällä ja Riihimäellä. Miksi koko vuoroa edes sitten ajetaan? Jos Tikkurilassa ei edes pysähdytä (ellei sitten tehdä poikkeusta), niin tuskin noiden asemien välillä monia matkustajia on. Ja vaikka Tikkurilasta tehtäisiin "Helsinki" tuolle junalle, niin tuskin Tikkurilastakaan noille asemille on niin paljon matkustajia, että kannattaisi enään koko vuoroa edes ajaa.

Eiköhän tämä liity kalustonkiertoon: jos tuo runko on aamulla jäänyt Tikkurilaan tms, niin kyllä se pitää saada takaisin Riihimäelle, jotta vuoro voitaisiin ajaa taas huomenna. Ja jos se pitää siirtää Riihimäelle, voihan sitä ottaa matkustajiakin. Vähiten häiriötä syntyy myös siitä, että se runko siirtyy omalla aikataulupaikallaan takaisin pohjoiseen.
 
26.4.2012

Huopalahdesta klo 7:02 Vantaankosken suuntaan lähteneessä M-junassa oli yllättäen kalustona 3 x Sm4. Tuollainen kokoonpano oli tuolla radalla kesällä 2011 vakio, mutta tänä aamuna koiraa ulkoiluttaessani kyllä vähän mietin, olenko hereillä lainkaan. Puheena oleva lähtö hoidetaan normaalisti tupla-Flirtillä.
 
Itse olen noussut Myyrmäestä M-junaan joka ajettiin kokoonpanolla 4x Sm1/Sm2, mutta kyseinen juna oli silloin pahasti myöhässä. Jokatapauksessa, ei taida olla ihan arkipäivää nuo neljäyksikköiset junat Vantaankosken suunnalla. Ja kyllä, myös noita 3x Sm4 bongailtu Vantaankosken suunnalla etenkin viime kesänä :).
 
Eilen meni useampiakin 4yksikköisiä Sm1/2 N-junia tuossa 12-18 välillä. Syynä todennäköisesti oli se, että I-junat oli peruttu ja K-junat ajettiin N-junina, ja K-junat ovat 3yksikköisinäkin jo täynnä, joten tämän vuoksi taidettiin I-junien yksiköitä lisätä sitten N:iin.
 
27.4.

Pääradalla ajelee taas tänäkin viikonloppuna näköjään Sm4:ia. 19:41 keskustasta lähtenyt N-juna ajettiin tupla Sm4:na. Sitä seuraava (19:55) N-juna ajettiin tupla Sm2:na joka luuli koko ajan olevan KES (Kerava/Sipoo) alueella kortinlukijan mukaan.
 
M-juna (Sm5 Flirt) lähti kello 22:13 lähdöllä Helsinki C:stä raiteelta 4.
 
Pääseekö nelosellta muka rantaradalle muuten kuin kitkuttelemalla edes takaisin raiteelta toiselle? Vai oliko kyseessä N-juna? Tai jotain kummallisesti typotettua?

Muistaakseni ainakin Pasilan kutoselle ja/tai seiskalle. Pasilanhan jälkeen taisi päästä Ilmalaa ennen viel Ilmalan aseman raiteille... Joillakin vielä varmempaa tietoa. Ja N-junasta ei varmana ollut kyse. Raiteella 4 oli 2 flirttiä, jotka molemmat olivat tulleet N-junasta (jostain syystä flirtit vaihdetaan vklp-iltasin Sm4:iin). Oma arvaukseni olisi tyyliin, että ns. normaali kalusto olisi hajonnut, ja nelosraiteella lojui 2 tyhjää flirttiä (linjalta jo poistuneet) ja siitä napattiin etummainen korvaavaksi kalustoksi.
 
Pääseekö nelosellta muka rantaradalle muuten kuin kitkuttelemalla edes takaisin raiteelta toiselle? Vai oliko kyseessä N-juna? Tai jotain kummallisesti typotettua?
Ei ollut, itse juoksin vielä siihen junaan jolla menin kotiin. :)

Muistaakseni ainakin Pasilan kutoselle ja/tai seiskalle. Pasilanhan jälkeen taisi päästä Ilmalaa ennen viel Ilmalan aseman raiteille... Joillakin vielä varmempaa tietoa. Ja N-junasta ei varmana ollut kyse. Raiteella 4 oli 2 flirttiä, jotka molemmat olivat tulleet N-junasta (jostain syystä flirtit vaihdetaan vklp-iltasin Sm4:iin). Oma arvaukseni olisi tyyliin, että ns. normaali kalusto olisi hajonnut, ja nelosraiteella lojui 2 tyhjää flirttiä (linjalta jo poistuneet) ja siitä napattiin etummainen korvaavaksi kalustoksi.

Pasilassa kyseinen M-juna tuli raiteelle 8.
 
Pääseekö nelosellta muka rantaradalle muuten kuin kitkuttelemalla edes takaisin raiteelta toiselle? Vai oliko kyseessä N-juna? Tai jotain kummallisesti typotettua?

Iltaisinhan kello 23 jälkeen kaikki junat lähtevät raiteilta 4-10? ainakin itse olen lähtenyt 00:03 M-junalla joka lähti muistaakseni raiteelta 7.
 
Iltaisinhan kello 23 jälkeen kaikki junat lähtevät raiteilta 4-10? ainakin itse olen lähtenyt 00:03 M-junalla joka lähti muistaakseni raiteelta 7.

5-10, ja kello 23 alkaen kun porttirahastus alkaa. Mutta neloselta ei kyllä pitäisi M:n lähteä milloinkaan, mutta kuten sanoin, nelosta käytetään ns. vara-raiteena ja sinne oli tullu pari flirttii N-junista yön yli säilöön/odottamaan matkaa Ilmalaan.
 
Takaisin
Ylös