Vs: Palavat kiskobussit
Tai sitten se ei sovi VR:än uuteen vihreään imagoon.
Mitä? Höyryveturihan on ollut vihreä jo kauan ennen kuin nykyinen johto keksi käyttää mittavan määrän rahaa kaluston uudelleenmaalaukseen ja teippaamiseen vihreään sävyyn. Siksi toiseksi höyryveturit ovat jo 150 vuotta sitten käyttäneet kotimaista uusiutuvaa energiaa. Tosin ne ovat joustavia ja kykenevät myös kaikkein pahimman eli kivihiilen käyttöön, mikä on tällä hetkellä myös 2021:n polttoaine. Mutta tuontiöljyllä toimii myös 1021:n korvannut Dr13.
Vakavammin puhuen, VR-Yhtymän ja sen edeltäjien johto on ainakin 1990-luvun alusta ja jo sitä ennenkin suhtautunut kielteisesti organisaation omaan historiaan ja niihin, joita se historia on kiinnostanut. Höyryveturimatkat 1009 Oy:n toiminnassa alusta asti mukana olleena tiedän, että VR:ssä on loputon luovuus keksiä tekosyitä siihen, miksi höyryvetureita ei muka voi käyttää. Ja kun aina tekosyyt ovat osoitettavissa tekosyiksi, lopulta päädytään yksinkertaisesti vain mielivaltaan. Kuten on tässä nytkin vallitsevassa tilanteessa.
Eikä yhtymässä ymmärretä, että tällä mielivallalla vahingoitetaan vain omaa julkisuuskuvaa. Tai vähintään jätetään käyttämättä tilaisuus kirkastaa VR-Yhtymän ja junaliikenteen imagoa, joka on muutaman onnettoman talven ja monenlaisten muiden tapausten jälkeen kovin huono. Mikään asia ei saa ihmisiä kerääntymään asemille ja olemaan junista hyvällä mielellä kuten höyryveturin vierailu.
Ja jos tässä mielessä puhutaan rahasta, niin luulisi yhtymän johdon ymmärtävän edes sitä. Minusta oli ikävä seurata, miten vaatimattomasti suhteessa valtavaan satsaukseen viikkoja rummutettu juhannusjuna keräsi yleisöä asemille. Olen omin silmin ollut todistamassa erilaisten höyryajelujen yhteydessä, miten kaikenlaisten puoliksi hylättyjen ja vuosia sitten suljettujen pikkukylienkin asemat täyttyivät, kun tultiin katsomaan höyryjunaa. Eikä Helsingin asemalle ole minkään tapahtuman kanssa ollut niin paljon yleisöä kuin silloin, kun joulupukki tuli höyryveturilla Helsinkiin avaamaan joulukatua.
Ja vaikka lähes kaikki nämä tapahtumat ovat yksityisten ihmisten ja yhdistysten ponnistuksia – niin rahan kuin talkootyönkin osalta – aina pisteet menivät ”Veeärrälle”, joka on kiva ja hyvä kun tällaista järjestää. Useankin kerran oli kyllä purtava hammasta kun mietti, mikä tappelu oli takana, että oli saatu se ”hyvä Veeärrä” suostumaan höyryjunan ajamiseen. Ja miten paljon sille vielä piti maksaa siitä! Enemmän, kuin jos olisi maksanut junalippujen hintana täyteen samankokoisen junan, jossa on VR:n kalusto ja polttoaine. Monta kertaa oli sellainen junamiehistö, että olisivat ajaneet vaikka ilmaiseksi. Mutta VR ei siihen suostunut.
Henkilötasolla minulla on hyvät muistot entisestä pääjohtajasta Eino Saarisesta. Kun HVM 1009 tuli Helsinkiin, hän komensi mahtikäskyllään haittaamispelleilyn loppumaan. Saarinen ymmärsi höyryvetureiden imagoarvon, samalla tavalla kuin hän ymmärsi suurnopeusjunienkin imagoarvon ja ajoi siksi läpi sellaisen hankkimisen myös Suomeen. Saarisen alaiset eivät pomonsa asenteesta kuitenkaan pitäneet, ja viimeistään sitten, kun Saarinen jäi eläkkeelle, yhtymä taantui ”normaalitilaan”. Aron asenne ja ymmärrys näyttävät olevan täysin päinvastaiset kuin Saarisella.
Antero
