Sivu 2 / 3 EnsimmäinenEnsimmäinen 123 ViimeisinViimeisin
Näytetään tulokset 16-30/31

Viestiketju: Erikoisvaunut

  1. #16
    JE
    JE ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.06.2005
    Viestejä
    1220

    oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut vompatti
    James Bond palvelee kuningatarta. VIA Rail palvelee Kanadan valtiota, jonka päämies on samainen kuningatar. Miksi siis James Bond ei voisi kulkea kuningattaren junilla? James Bond on ennenkin matkustanut monopoliyhtiön junilla, esim. Idän pikajunalla (Istanbulissa) ja sveitsiläisen BOBin junalla (Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa). Mutta saattaahan Bond olla matkustamattakin VIAlla, jos eivät tuo aamiaiseksi Beluga-kaviaaria.
    Selitys hyväksytty. Myönnän tappioni.

    Connex ajoi Svenska Orientexpressenin konkurssiin. Asiasta aloitettiin oikeustaistelu syksyllä 2004, koskien joitain Connexin laiminlyöntejä Orientexpresseniä kohtaan, mutten tiedä miten asia se päättyi, vai onko meneillään edelleen.

    Connexin voitto Pohjois-Ruotsissa johtui kilpailutuksesta vastuullisten viranomaisten asiantuntemattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä. Jos viranomaiset ovat parantaneet tapansa, Tågkompaniet saa Pohjois-Ruotsin yöjunat takaisin, jos vain haluaa. On kuitenkin muistettava, että liikenteen menetys oli vähällä ajaa myös Tågkompanietin itsensä konkurssiin. Yhtiön pelasti vain laupias norjalainen, eli valtiollinen NSB AS joka osti 34 % osakepääomasta.

    Kansainvälisen makuuvaunuyhtiön WL33-makuuvaunuja on edelleen muutama Tågkompanietin hallussa. Niitä käytetään kuitenkin hotellina, koska Connexin liikennöintisopimus Pohjois-Ruotsissa kieltää muilta yrityksiltä jopa tilausjunat maan pohjoisosissa - tällaisissa Tågkompaniet oli vaunuja käyttänyt ennen Connexin maihinnousua. Näköalavaunuista (AFS1/2) Tågkompaniet joutui taloudellisista syistä luopumaan. Ne myytiin Saksaan ja (1 vaunu) valtionyhtiö TGOJ Trafik AB:lle. Näistäkin vaunuista löytyy paljon tietoa Järnvag.net-sivuston vaunutietokannasta.
    terveisin
    JE

  2. #17
    otto s avatar
    Liittynyt
    22.09.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    613

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    VR voisi tehdä yhden yö-juna vuoroparin ajamaan Helsinki-Kolari välille.Junalla olisi oma nimi.Vaunustona olisi 2 päivävaunua,6-10 makuuvaunua (sinistä),klubivaunu,baarivaunu (Rbkt) ravintolavaunu (Rk tai Rkt),videovaunu (yöllä aikuisille elokuvia ja aamulla lapsille piirrettyjä),1:den vaunun kokoinen myymälä ja Erikois Business luokka palveluina -oma pieni hytti,aamiainen,vaunun oma oleskelu tila 1:lkn asiakkaille,poreamme yms.Voisi olla suosittu talviaikaan.Aikataulu esimerkki:Helsinki 21.27,Pasila 21,34,Tikkurila 21.50,Riihimäki 22.22-22.26,Hämeenlinna 22.50,Tampere 23.38-00.07,Seinäjoki 2.00-2.01,Oulu n.5.45-6.00,Kemi 7.10-7.12,Kolari 9.50.Ajopäivät Helsingistä:Ma,Ke,Pe Kolarista:Ti,To,Su.

  3. #18
    Tunnistettu jäsen TEP70 avatar
    Liittynyt
    25.07.2005
    Sijainti
    Lappeenranta
    Viestejä
    1382

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    No tuollainen junahan kulkee jo, tosin ilman erikoispalveluja. Siis P 269. Luulenpa, ettei VR ole halukas pudottamaan junasta täyteen myytyjä makuuvaunuja pois vain siksi, että kokeiltaisiin, olisiko kaikille noille erikoispalveluille kysyntää. Ja junahan kulkee joulusesonkina ja kevättalvella kaikkina viikonpäivinä.

  4. #19

    Liittynyt
    28.08.2005
    Viestejä
    156

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Minä ehdottaisin Työskentelyvaunua. Siinä olisi keskikäytävän molemmin puolin yhden hengen hyttejä, joissa olisi leveä istumapaikka + sen vieressä vähän pöytätilaa + riittävästi pistorasioita + nettiyhteys + vahvistettu gsm-kenttä. Vaunusta voisi ensin tehdä yhden prototyypin (lähtökohtana vaikka joku Ex-vaunu) ja voisikohan tätä kutsua Eb -vaunuksi?

  5. #20
    Eki
    Eki ei ole kirjautuneena
    Eki avatar
    Liittynyt
    11.07.2005
    Viestejä
    191

    oletus Vs: Re:

    Lainaus Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg Näytä viesti
    Aika usein on kyse siitä että automaattitermostaatti käynnistää kiertoilmapuhaltimen liian myöhään.
    Jaha... Sm1/2 -kalustossa ei tuollaista toimintoa kuitenkaan ole.

  6. #21
    Aleksi.K avatar
    Liittynyt
    27.04.2006
    Sijainti
    Leppävaara
    Viestejä
    2697

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Saunavaunu olisi hieno lisäys yöjunien vaunukokoonpanoon. Varsinkin talvella se olisi hyvä plussa. En kyllä laittaisi kuitenkaan keskikesän yöjuniin sitä, kun kokemuksesta olen yhden 12 tuntisen matkustanut sinisen vaunun hytissä, ja lämpömittarissa ollut +32.. Mutta ainakin Kolarin junissa se olisi varmasti kovassa käytössä, näin uskallan sanoa, ajatellen että suurin osa matkustajista on suuntaamassa hiihtokeskuksiin..

    Sitten sellainen kun 2000-luvulla ollaan niin internet-yhteys kuuluisi mielestäni olla jo ainakin yöjunissa. Se voisi toimia niin että kone olisi esimerkiksi ravintolavaunun yhteydessä ja sitä voisi käyttää pientä maksua tietyn ajan. Toki pystyy olemaan 12 tuntia ilman nettiä, mutta se olisi kuitenkin mukava ajanviete ainakin nuorelle väestölle.

    Vaikka juna on vain juna niin aina pienet lisäpalvelut tuovat lisää matkustusvihtyvyyttä, kuten aiemmin mainitsemani internet. Sitten esimerkiksi lautapelejä voisi olla, esimerkiksi juuri ravintolavaunun yhteydessä ja niitä voisi sitten käydä vuokraamassa tiettyä maksua vastaan tietyksi ajaksi.
    Viimeisin muokkaaja Aleksi.K; 07.12.2006 kello 19:42.

  7. #22
    ultrix avatar
    Liittynyt
    22.10.2005
    Sijainti
    Tampere Järvensivu (Jvs)
    Viestejä
    3341

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Minustakin saunavaunu kuulostaa hienolta idealta, eikä välttämättä ollenkaan toteuttamiskelvottomaltakaan. Saunan pukeutumis- ja peseytymistiloineen saa kyllä mahtumaan junanvaunuun. Sinisiä päivä- ja makuuvaunuja on varmasti riittävästi joutilaina, jotta pari-kolme niistä voisi kunnostaa saunomistarkoitukseen – toki vaunuun pitäisi ostaa erikseen saunapaikkalippu!

    Lainaus Alunperin kirjoittanut aleo1@luukku.com Näytä viesti
    Sitten sellainen kun 2000-luvulla ollaan niin internet-yhteys kuuluisi mielestäni olla jo ainakin yöjunissa. Se voisi toimia niin että kone olisi esimerkiksi ravintolavaunun yhteydessä ja sitä voisi käyttää pientä maksua tietyn ajan. Toki pystyy olemaan 12 tuntia ilman nettiä, mutta se olisi kuitenkin mukava ajanviete ainakin nuorelle väestölle.
    Internettiä langattomana tai RJ45-kaapeloituna IC- ja Pendolino-juniin toivoisin minäkin. Itse ehdottaisin sitä aluksi Business-luokan palveluksi, niin että Business (Plus)-luokan lippuun on painettu yksilöllinen tunnus ja salasana verkkoa varten. Näin kakkosluokan matkustajat eivät pääsisi hyödyntämään verkkoa bisnesmiesten laskuun.

    Myöhemmin internet-palvelut olisi hyvä laajentaa myös 2. luokkaan ja ravinteleihin.
    Sakari Kestinen

  8. #23
    otto s avatar
    Liittynyt
    22.09.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    613

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Lainaus Alunperin kirjoittanut ultrix Näytä viesti
    toki vaunuun pitäisi ostaa erikseen saunapaikkalippu!
    Ehkei paikkalippua,koska kukaan ei pysty istumaan 12 tuntia saunassa .Konnari voisi myydä lipukkeita millä pääsee saunaan sisälle,tai miksei ravintolavaunukin.

  9. #24
    Aleksi.K avatar
    Liittynyt
    27.04.2006
    Sijainti
    Leppävaara
    Viestejä
    2697

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Nyt ku ollaan puhuttu saunavaunusta niin ehdotankin nyt ihan uudenlaista kylpylävaunua. Tämä kylpylä vaunu pitäisi sisällään muutaman porealtaan sekä lapsille pienen liukumäki-allas-systeemin. Vaunu sijoitettaisiin runkoon niin, että se olisi viimeinen (pois lukien autovaunut). Silloin vaunun koko tila voitaisiin käyttää "kylpylään" eikä käytävää tarvitsi laittaa pienentämään tilaa..

  10. #25
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7549

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Lainaus Alunperin kirjoittanut tkunnas Näytä viesti
    Minä ehdottaisin Työskentelyvaunua. Siinä olisi keskikäytävän molemmin puolin yhden hengen hyttejä, joissa olisi leveä istumapaikka + sen vieressä vähän pöytätilaa + riittävästi pistorasioita + nettiyhteys + vahvistettu gsm-kenttä. Vaunusta voisi ensin tehdä yhden prototyypin (lähtökohtana vaikka joku Ex-vaunu) ja voisikohan tätä kutsua Eb -vaunuksi?
    Ed-vaunuissa on työskentelyhyttejä jo nyt. Telin päällä on käytävän molemmin puolin, toisella puolen 2x1 istuinta ja toisella 2x2 istuinta.

    Idea on hyvä, mutta toteutus heikko, kun hyttien pöydät ovat liian pienet edes kannettavalle PC:lle. Avo-osaston keskellä olevat pöytäpaikat ovat paljon paremmat. Ihmettelen, miksi avo-osaston taittopöytää ei ole asennettu työskentelyhytteihin.

    Antero

  11. #26

    Liittynyt
    14.07.2005
    Sijainti
    koti: Espoo/työ: Helsinki
    Viestejä
    5510

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Antero Alku Näytä viesti
    Ed-vaunuissa on työskentelyhyttejä jo nyt. Telin päällä on käytävän molemmin puolin, toisella puolen 2x1 istuinta ja toisella 2x2 istuinta.
    Ne eivät ole työskentelyhyttejä vaan tarkoitettu allergikoille.

    Itse varaan paikan sellaisesta pienemmästä jos on pidempi matka ja aikainen lähtö, niin että saa matkustaa yksin ja rauhassa ja ottaa nokoset.

    Se on ehkä hytin käyttösääntöjen vastaista, mutta ainahan voin sanoa että olen alleginen kännyköiden vingunnalle, jolle altistumista ei voi välttää avo-osastossa, ei edes aamuseitsemältä!

    Mulla ei ole kotieläimiä enkä käytä voimakkaanhajuisia hygieniatuotteita, joten muut mahdolliset varsinaisen kohderyhmän käyttäjät eivät tule kärsimään.

    t. Rainer

  12. #27

    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Espoo
    Viestejä
    46

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Lainaus Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg Näytä viesti
    Ne eivät ole työskentelyhyttejä vaan tarkoitettu allergikoille.
    Itse asiassa 3.9. alkaen osa allergiahyteistä on "muutettu" työskentelyhyteiksi: http://www.vr-konserni.fi/vakiolinki...a/news_23.html

  13. #28
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    28.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7549

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Zimba Näytä viesti
    Itse asiassa 3.9. alkaen osa allergiahyteistä on "muutettu" työskentelyhyteiksi: http://www.vr-konserni.fi/vakiolinki...a/news_23.html
    Minä varasin lippuni työskentelyhyttiin, ja paikka oli tuollaisessa.

    Antero

  14. #29

    Liittynyt
    10.07.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    274

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Voisikohan sellainen konsepti toimia, että VR laittaisi liikenteeseen erikoisvaunuja, joissa olisi vuokrattavia liiketiloja. Junassa nimittäin olisi usein aikaa tehdä ostoksia tai vaikkapa käydä parturissa (jos joku uskaltautuisi junan tärinässä parturoimaan tai olemaan parturoitavana).

  15. #30
    ultrix avatar
    Liittynyt
    22.10.2005
    Sijainti
    Tampere Järvensivu (Jvs)
    Viestejä
    3341

    oletus Vs: Erikoisvaunut

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Harri Turunen Näytä viesti
    Voisikohan sellainen konsepti toimia, että VR laittaisi liikenteeseen erikoisvaunuja, joissa olisi vuokrattavia liiketiloja.
    Korkeintaan aivan pisimpien matkojen junissa, käytännössä siis yöjunissa, jotka ovat jo nyt täysimittaisia (ei voi enää pidentää, ei mahdu kohta enää liikennepaikoille). Myös liiketoiminnan kannattavuuden voi kyseenalaistaa, ravintolavaunu on jo tarpeeksi.
    Sakari Kestinen

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •