Tampereen ja Turun välinen junaliikenne poikki aamupäivän

738

Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
53
Tällainen uutinen löytyi Kalevan sähkeuutisista:

Kaleva sanoi:
Junaliikenne Tampereen ja Turun välillä poikki puoleenpäivään

Junaliikenne on poikki Tampereen ja Turun välillä ainakin puoleenpäivään saakka. VR:n mukaan peruuntuvat junavuorot korvataan bussikyydeillä.

Katkos liikenteessä johtuu siitä, että Urjalan ja Humppilan väliseltä rataosuudelta puuttuu toistaiseksi tuntemattomasta syystä sähkövirta.

VR:n liikenteenohjauskeskuksesta kerrotaan, että Helsingistä lähetetään paikalle korjausjuna, mutta virta saadaan takaisin aikaisintaan puoliltapäivin.

Aamupäivällä Tampereen ja Turun välillä on aikataulun mukaan kaikkiaan kuusi junavuoroa. Nämä korvataan bussiyhteyksillä. Tämän lisäksi katko vaikuttaa myös Tampereen ja Pieksämäen väliä ajavien junien vaunustoihin.

STT
 
Äskeiset YLEX:n uutiset kertoivat vian syyn olevan yhden sähkölangan putoamisen.
 
Vaikka aihe ei tunnu suurta mielenkiintoa herättävän, niin päätetään sekin nyt kuitenkin loppuun saakka, kun kerran on aloitettukin copypasteamalla tämä Yle teksti-tv:stä...

YLE Teksti-TV sanoi:
Tampere-Turku-radan liikenne kulkee

Junaliikenteen Turun ja Tampereen välisellä rataosuudella keskeyttänyt sähkövika on saatu korjattua.

Katkos johtui sähköradan ajolangan putoamisesta Urjalan ja Humppilan välillä noin 180 metrin matkalta.

Ongelma havaittiin noin kello 4.30 ja se saatiin korjattua hieman kello 14:n jälkeen.

Peruuntuneille junavuoroille järjestettiin korvaavia bussikyytejä.

Kaikkiaan busseilla korvattiin kuusi junavuoroa.
Kenelläkään tarkempia tietoja/havaintoja noista korvaavista busseista?
 
738 sanoi:
Kenelläkään tarkempia tietoja/havaintoja noista korvaavista busseista?
On toki, hyvinkin tarkkoja havaintoja...

Paunu Oy:ltä "junaa" oli ajamassa 2 kpl Volvo 9700H (autot #102 ja #103) sekä 3 kpl Volvo B10M - Lahti 560 Eagle (autot #16, #101 ja #113).

Atomi Lines Urjalasta ajoi ainakin kahdella autolla (Volvo 9700HD, Volvo B10M - Ajokki Regal).

Linjaliikenne Muurinen ajoi myös ainakin kahdella autolla (omissa väreissä oleva Volvo 9700 sekä Delta Star 50).

"nimimerkillä mukana ollut" ;)
 
Ihmeen monta bussia noiden kannattamattomien junavuorojen ajamiseen tarvittiin. Varsinkin kun huomioidaan se, että tiistai taitaa olla kaukoliikenteessä viikon hiljaisimpia päiviä, ellei hiljaisin.
 
Takaisin
Ylös