Itä-Länsi -suuntainen rautatieliikenne

Compact sanoi:
Tällaisesta liikenteestä saa suomipoikakin (VR) jotain, päin vastoin kuin siitä venäläisten rekkarallista, josta eivät hyödy muut kuin hankolaiset.
Yläasteella meille jaettiin karttakirja, jossa Hanko kuului Suomeen.
 
Hangon kaupunki sai siitä viime vuonna veroäyreinä 7 miljoonaa euroa eli asukasta kohti se on 700€. Kaupungin koko verotulot on 27 miljoonaa euroa eli satama on Hangolle aika tärkeä. Lähde: Hufvudstadsbladet

/Skurubisin
 
En suinkaan halua väheksyä sitä, mitä tuloja satama yleensäkin tuo Hangolle. Kyllähän satamakaupungin pitääkin satamastaan saada tuloja! Mutta mieluusti näkisin vähemmän venäläisiä rekkoja Suomen maanteillä ja enemmän Vgkak-junia Suomen rautateillä. Sillä tavalla se tuo työtä myös hieman laajemmalle alueelle, kuin Suomen eteläkärkeen. Jos nyt on edes hirveän suuri työllistäjä Hangossakaan - siis auton lastaus rekan lavalle?

Satamatulot olivat varmaankin kokonaissumma, eli Venäjän rekat ovat siitä vain jokin osanen?
 
Olemme tästä varmaan samaa mieltä, että mahdollisimman paljon rahtia kiskoille. Näissä autokuljetuksissa juna on vaan lyhyemmillä, muutaman sadan kilometrin matkoilla usein liian joustamaton, mikä johtaa kyytien hoitamiseen rekoilla.

Suomalaisessa keskustelussa on tullut sellainen käsitys, että tämä olisi joku venäläinen ongelma. Eipä ole kukaan huomannut, että suomalaisista uusien autojen kuljetuksista junalla hoidetaan puhdas nolla prosenttia.

Venäläiset vievät sentään edes jotain junalla!
 
Re: Rekat juniin

Lauri Räty sanoi:
Venäjä on hyvä ja samalla myös hankala kauppakumppani. Kaupankäyntiä ei saa liiaksi haitata erilaisilla karanteeneilla tai maksuilla, tai muuten veli-venäläinen vastaa samalla tai vähän isommalla mitalla.
Tässä tapauksessa Suomi vastaisi samalla mitalla Venäjän touhuihin. Tuntuu, että itärajamme toisella puolella ovat paikalliset viranomaiset toisinaan yrittäneet tehdä kaikkensa, jotta suomalaisrekkoja ei kävisi äiti-Venäjällä vaan maidemme välinen rekkaliikenne olisi tovereidemme hallussa. Alati muuttuvat säännökset ovat koetelleet suomalaisliikennöitsijöiden hermoja aivan tarpeeksi. No, ehkä säädösten muuttaminen tiheään tahtiin on vain yleinen tapa itänaapurissamme...
 
Kani sanoi:
Eipä ole kukaan huomannut, että suomalaisista uusien autojen kuljetuksista junalla hoidetaan puhdas nolla prosenttia.
On kyllä huomattu, että joskus toisinaan (päiväaikaan) Helsingissä kuormataan uusia autoja suomalaisesta autorekasta VR:n autonkuljetusvaunuihin. Lienevät matkalla autokauppaan Ouluun tai Rovaniemelle.

Niin että ei se nyt ainakaan ihan puhdas nolla ole...
 
Kerrankin mukavaa olla väärässä. (Toivottavasti en ole sittenkin oikeassa, eli jos osuus jää kuitenkin alle 0,5 prosentin, eli pyöristettynä nollaan...)
 
Takaisin
Ylös