Junahavaintoja - alkuvuosi 2013

11.4.

Vaunut.orgissa on havainto että toinen Edo (28602) olisi saapunut tänään Ilmalaan. Ensimmäinen Edo on käynyt myös koeajolla, ilmeisesti n. 09:00 - 14:38 välillä, sillä itse en ole sitä nähnyt liikkeellä ja ennen yhdeksää oli vielä Ilmalassa (näköhavainto). Koeajon kokoonpanona oli Sr2 3210 + Ed 28105 + Edfs 28330 ja Edo 28601.

Linkki vaunut.orgin havaintoon, jossa liitteenä myös kuva.

---------- Viestit yhdistetty klo 15:33 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:17 ----------

11.4.

Sr2 3220:ssa on myös saanut Edo-ohjausvaunujen hallintalaitteet ohjaamoon, kuva. On siis ollut jonkin aikaa, mutta ensimmäinen havainto minulla ja ensimmäinen havainto täällä. Kyseiset ohjauslaitteet ovat varmuudella siis nyt vetureistta 3201-3217 ja 3220.

---------- Viestit yhdistetty klo 17:38 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:17 ----------

11.4.

H 9551 (N-juna klo 19:21 Helsingistä) oli kulussa jostain syystä yhdellä Sm1-rungolla. Ollut varmasti aika ahdasta...
 
12.4.

S 91 teki/tekee ylimääräiset pysähdykset Riihimäelle, Hämeenlinnaan ja Toijalaan, sillä IC 55 on myöhässä teknisen vian vuoksi noin 30minuuttia, eikä S 91 ehtisi odottamaan Tampereelle IC 55:n kyydissä Riihimäeltä, Hämeenlinnasta ja Toijalasta tulevia matkustajia. Tämän vuoksi S 91 pysähtyy suoraan ko. asemilla ja poimii "omansa" kyytiin.

---------- Viestit yhdistetty klo 18:23 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:30 ----------

12.4.

S 91 teki/tekee ylimääräiset pysähdykset Riihimäelle, Hämeenlinnaan ja Toijalaan, sillä IC 55 on myöhässä teknisen vian vuoksi noin 30minuuttia, eikä S 91 ehtisi odottamaan Tampereelle IC 55:n kyydissä Riihimäeltä, Hämeenlinnasta ja Toijalasta tulevia matkustajia. Tämän vuoksi S 91 pysähtyy suoraan ko. asemilla ja poimii "omansa" kyytiin.

91 teki ylimääräisen pysähdyksen myös Lievestuorelle.
 
12.4.

S 91 teki/tekee ylimääräiset pysähdykset Riihimäelle, Hämeenlinnaan ja Toijalaan, sillä IC 55 on myöhässä teknisen vian vuoksi noin 30minuuttia, eikä S 91 ehtisi odottamaan Tampereelle IC 55:n kyydissä Riihimäeltä, Hämeenlinnasta ja Toijalasta tulevia matkustajia. Tämän vuoksi S 91 pysähtyy suoraan ko. asemilla ja poimii "omansa" kyytiin.
IC 55:ssä oli oviongelmia. Lähtö Pasilata viivästyi 29 minuuttia. Lukuisia junia päästettiin sen ohi jo siinä. Tikkurilassakin pysähdysaika venyi samasta syystä. Sielläkin päästettiin ohi yksi veturivetoinen paikallisjuna. Tosin sen jälkeen viisvitonen ohitti vastaavat paikallisjunat heti Keravan aseman pohjoispuolella ja Hyvinkäällä. Riihimäelle saavuttiin yli puoli tuntia myöhässä, samoin Hämeenlinnaan, jossa poistuin junasta.
 
13.3.

"Töhrijä sumutti kaasua konduktöörin silmille", Metro.fi. Miten TAAS M-junan reitillä sotketaan juna... Kaikkia tapauksia ei uutisoida, mutta mun havainnon mukaan on vähintään kerran kuukaudessa ollut M-juna sotkettuna... En yhtään ihmettele että M-junan yöliikenne lopetettiin, jos päivällä/illallakin siellä tapahtuu vaikka mitä... Vartijat taisivat ilmeisesti samassa junassa kuitenkin olla, jos olivat ymmärtääkseni saaneet yhden saman tien kiinni?
 
15.4.

Sm4 6x03:een on vaihdettu oikean pirteän vihreät penkinkankaat! Myös lattia on tummempi ja ikkunat läpäisevät valoa aiempaa vähemmän. Havainto tehty tänään Helsingistä klo 19:41 lähteneestä Z-junasta.
 
VR:n Junablogista löytyy juttu Sm4-junien sisäilmeen uudistamisesta.
 
15.4.

Sm4 6x03:een on vaihdettu oikean pirteän vihreät penkinkankaat! Myös lattia on tummempi ja ikkunat läpäisevät valoa aiempaa vähemmän. Havainto tehty tänään Helsingistä klo 19:41 lähteneestä Z-junasta.

Niinhän on, sama tehdään myös kaikkiin muihin Sm4-juniin. Lisää tieto täältä: http://www.junablogi.fi/ 15.4. kirjoitetussa artikkelissa (suoraa linkkia ei anna jostain syystä), samasta linkistä löytyy myös kuviakin.

13.4. on kai ollut ensiesiintyminen, tai ainakin ensimmäinen havainto siitä, H 9651:ssä.

---------- Viestit yhdistetty klo 21:32 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 18:10 ----------

16.4. (ennakkotiedotus harrastajille)

Edo-ohjausvaunu on huomenna esitteillä ilmeisesti kahteen kertaan, toinen on n. 10-11:30, jolloin vaunu esitellään VR:n omalle henkilökunnalle, vaunun sisälle ei siis pääse muut kuin VR:n työntekijät henkilökorteillaan, mutta ulkona tietysti voi kuvia Edo:sta ottaa, niin kuin VR on itsekkin esim. Facebook-sivuillaan todennut. Toisesta kerrasta ei ole mitään tietoa milloin tämä on, mutta toinen kerta on sitten ns. lehdistötilaisuus, jossa esitellään lehdistölle Edo sekä VR:n Veturi kanta-asiakas ohjelman arvonnassa kymmenelle arvonnan voittaneille.
 
10:18 saapui asemalle laiturille 11. Täysvihreä runko, perästä lueteltuna Edo 28602, Rx, Edfs, Ed 28093 ja Sr2 3203. Video kokoonpanosta ja saapumisesta tulossa sekä kattava kuva kokoelma vaunusta ja testirungosta tulossa.

Kuvat löytyvät täältä (osa vielä latautumassa) ja Edo:n saapumisvideo sekä Edo:n "testirungon" kokoonpanosta (pitäisi näkyä n. 45min päästä), paitsi normaaliin testirunkoon ei taida Rx kuulua ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Rx.

...oli se toinen vaunu Helsingistä lukien.

Jep niinhän se oli, ajatusvirhe vain :) Siellähän oli komeat kauttaukset ja kaikki (joista ikkunan läpi otetut kuvat löytyy myös piakkoin tästä linkistä), medialle siis tarkoitettu ja täysi siihen jälkimmäiseen tulla myös VR:n isoja kihoja sekä Veturi-arvonnan voittajat. Vaunuhan siivottiin henkilökunnalle esittelyn jälkeen.
 
18.4.

IC 922:n Eipt 27376-vaunun ikkuna hajosi palasiksi ajolangan irrottua ja osuttua ikkunaan. Muutama matkustaja loukkaantui lievästi. Iltalehden uutinen

Ainakin junat IC2 87, IC2 88, IC 917 ja IC 928 on korvattu linja-autoilla Jämsä-Jyväskylä väli. Lisäksi IC 922 (onnettomuusjuna) on myöhässä n. 80minuuttia. 922 hinattiin Dv12:lla Jämsän asemalle.

EDIT 18:07: Kaikki loppupäivän junat on korvattu linja-autoilla välillä Jämsä-Jyväskylä.
 
Viimeksi muokattu:
24.4.2013

Sm5 #26 hinattiin Turusta Ilmalaan Dv12 2703:lla. Hivenen hämmentävä näky Pasilan asemalla. :)
 
Takaisin
Ylös