Junahavaintoja - loppuvuosi 2013

E-junat lienevät kaikki viikonloppuisin matalia joskin aikatauluissa on virhe: sunnuntain neljä viimeistä menosuunnan E:tä on merkitty korkeiksi mutta paluuvuorot mataliksi.
 
E-junat lienevät kaikki viikonloppuisin matalia joskin aikatauluissa on virhe: sunnuntain neljä viimeistä menosuunnan E:tä on merkitty korkeiksi mutta paluuvuorot mataliksi.

Kyllä siellä ainakin eilen ja tänään näkyi ihan tavanomaista kalustoa, eli korkeita 1-ja 2-sarjan sameja.
 
Kyllä siellä ainakin eilen ja tänään näkyi ihan tavanomaista kalustoa, eli korkeita 1-ja 2-sarjan sameja.

Kesän aikatauluissa niitä ei olekaan merkattu matalalattiaisiksi, ja edellä puhuttiin syksyn aikatauluista (mikä ei tosin tohpeerin viestistä suoraan selviä, vaan lukemalla ketjua aiemmin).
 
Palasin juuri Kajaanista Helsinkiin IC78:lla. Junan seistessä Iisalmessa näin sieltä Ylivieskaan lähdössä ollen H495:n, missä oli erikoinen kilvitys. Takimmaisessa Vankassa luki Iisalmi-Ylivieska mutta ensimmäisessä Seinäjoki-Jyväskylä !
 
Kyllä siellä ainakin eilen ja tänään näkyi ihan tavanomaista kalustoa, eli korkeita 1-ja 2-sarjan sameja.
Tänään (= alkuperäisen tekstin mukaan 21.7.)? E-junien pyhäliikenne käynnistyy vasta elokuussa ja tulevan syksyn liikenteeseen tässä on viitattu koko ajan, kuten Elmokin jo ehti todeta.
 
Junahavaintoja Tampereen matkalta 16-19. 7. 2013.

IC 854 Roi-Ol Sr2 3226 veturina 16. heinäkuuta. S 56 Yv-Tre (Hki) yksikkönä kutospendo.

IC 47 19. 7. (Hki) Tre-Roi veturina Juhannusjunasta tuttu Sr2 3202. Junan ensimmäinen vaunu oli Exy 29945.
 
Nyt Ouluun on pysäköity 32 veturia+sm3 7003. Älytön ruuhka OULUSSA. Harvoin oulussa näkee tuommoisen kasan vetureita. Mitäköhan vr meinaa noilla kaikilla vetureilla?
 
Takaisin
Ylös