Junahavaintoja - loppuvuosi 2013

Jos niitä K-linjalla vielä jossain vakiona on, poistunevat kunhan Sm5:sia saadaan vähän lisää.

Ensimmäiset 10 Sm5:ttä poistivat Sm4:t jo HSL:n liikennetilauksista, mutta VR korvaa niillä HSL:n tilaamaa Sm1-Sm2 -kalustoa joissakin sellaisissa junissa, joissa VR saa tuotannollista etua HRZ-junien ja Keravan kaupunkiradan kalustokiertojen yhdistämisestä.
 
Itse olen käsittänyt, että niiden kaikki varsinainen kierto on enää linjoilla R, H ja Z (ja aina Tampereelle ja Kouvolaan asti sekä Riihimäeltä Lahteen). Niille ne myös parhaiten soveltuvatkin, koska ovat 160 km/h kalustoa (ja Sm5:sia ei HSL-alueen ulkopuolella käytetä, kun ovat Junakaluston junia ja HSL-tunnuksissakin). Jos niitä K-linjalla vielä jossain vakiona on, poistunevat kunhan Sm5:sia saadaan vähän lisää. (Kuinkahan monta niitä on nyt toimitettu?)

Iltapäiväruuhkassa kulkee, kuten edellisenkin talviliikenteen aikana, kaksi paria I-junia Sm4:illa, ovat kaksiyksikköisiä. Lisäksi Sm4:ia ovat Kotkan satamaan ajavat junat ja onhan niitä viikonvaihteen yöliikenteessä yksi T-juna etelään päin.
 
Onko joku syy, minkä takia Sm4-junia ei käytetä viikonloppunakaan rantaradalla, vaikka niitä riittäisikin? Tai yöliikenteessä L- ja T-junilla?
 
Eikö se oo parempi että känniörvelöt yrjöö paalattaviin SM1-2 eikä uudempaan kalustoon?
 
Onko joku syy, minkä takia Sm4-junia ei käytetä viikonloppunakaan rantaradalla, vaikka niitä riittäisikin? Tai yöliikenteessä L- ja T-junilla?

L-junilla syy on varmaankin sama kuin U-junilla: joillakin asemilla on matalat laiturit.

---------- Viestit yhdistetty klo 11:05 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 11:02 ----------

Itse olen käsittänyt, että niiden kaikki varsinainen kierto on enää linjoilla R, H ja Z (ja aina Tampereelle ja Kouvolaan asti sekä Riihimäeltä Lahteen). Niille ne myös parhaiten soveltuvatkin, koska ovat 160 km/h kalustoa (ja Sm5:sia ei HSL-alueen ulkopuolella käytetä, kun ovat Junakaluston junia ja HSL-tunnuksissakin). Jos niitä K-linjalla vielä jossain vakiona on, poistunevat kunhan Sm5:sia saadaan vähän lisää. (Kuinkahan monta niitä on nyt toimitettu?)
Kyllä itse olen ainakin nähnyt joskus muinoin Flirtin Z-junalla.
 
L-junilla syy on varmaankin sama kuin U-junilla: joillakin asemilla on matalat laiturit.

Mikä syy se on? Sm4:n lattia on samalla korkeudella kuin Sm1/2-junien rappusten alin askelma, eli 55 senttiä kiskonpinnasta.

Muistaakseni tljanunen kertoi joskus Sm4:sten probleemista kaarreasemilla, kuten Käpylässä ja Koivuhovissa, joten jos tlajunen on linjoilla, oleppa hyvä ja kerro virkistä muistiani.
 
Kyllä itse olen ainakin nähnyt joskus muinoin Flirtin Z-junalla.

Tarkoitukseni ei ollut sanoa, että Sm5:siä ei ole kertaakaan millään HSL-alueen ulkopuolelle menevällä linjalla käytetty. On tosiaan olemassa poikkeuksia, mutta olen käsittänyt että lähinnä koeajotarpeiden takia. Voi olla, että joitakin muitakin poikkeussyitä on ollut. Mitään sopimusta niiden säännöllisestä käytöstä (tai edes poikkeuskäytöstä) RHZ- ja vastaavilla linjoilla ei käsittääkseni ole.
 
Mitään sopimusta niiden säännöllisestä käytöstä (tai edes poikkeuskäytöstä) RHZ- ja vastaavilla linjoilla ei käsittääkseni ole.

Jos en ihan väärin muista, niin HSL ja VR olivat kyllä sopineet asiasta, että Z-junissa käytettiin flirt-yksiköitä useampanakin kertana.
 
Jos en ihan väärin muista, niin HSL ja VR olivat kyllä sopineet asiasta, että Z-junissa käytettiin flirt-yksiköitä useampanakin kertana.

Tuolloin kyseessä oli juuri ne kerrat joilla testattiin junien max. Nopeutta. Elmo tarkoittanee ettei flirteillä ole näitä muutamaa Z-linjan testikertaa lukuunottamatta sovittu käytöstä HSL-alueen ylittävästä liikenteestä.
 
Elmo tarkoittanee ettei flirteillä ole näitä muutamaa Z-linjan testikertaa lukuunottamatta sovittu käytöstä HSL-alueen ylittävästä liikenteestä.

Jep. Eli että vaikka VR:llä ilmaantuisi jokin kalustovaje tai muu tarve Sm4-linjoille, ei siihen tuosta vain voi Sm5:tä laittaa, vaikka sellainen sattuisi olemaan vapaana.
 
Onko kukaan kuullut sellaista, että Kotkan radalla olisi palattu Sm1-2-kalustoon, mistä matkustajat ovat hyvin närkästyneitä? Näin ainakin jokin paikallinen sanomalehti on väittänyt ja VR on asian varmistanut. Sm4:ssa on enemmän tilaa joten sitä tarvitaan tiedon mukaan Riihimäen ja Lahden juniin; en ole kyllä tähän mennessä nähnyt ainakaan yhtään "uutta" kahdella yksiköllä ajettavaa Z-junavuoroa. Ja Riksun vuoroista on tähänkin asti useimmat ajettu Sm4:llä ja arkena kahdella yksiköllä.
 
Onko kukaan kuullut sellaista, että Kotkan radalla olisi palattu Sm1-2-kalustoon? Näin ainakin jokin paikallinen sanomalehti on väittänyt ja VR on asian varmistanut.
Joonas Pion ottamissa, vähän aikaa sitten ilmestyneissä kuvissa näkyy ainakin sm1/2 juna Kotkassa...
 
Viimeksi muokattu:
Perjantaina 30.8 oli Helsingistä klo 8.01 lähtenyt K-juna ajettu sm4 6313:lla ja 6312:lla.
 
Takaisin
Ylös