Junahavaintoja - loppuvuosi 2013

VR on lisännyt kalustoonsa huomiovärityksiä, joista löytyy esimerkiksi tämä kuvasarja vaunut.org-sivustolta. Kuten sielläkin on kommentoitu, on värityksen toteutus mielestäni hirveä. Tietääkö joku kuinka laajasti näitä on tarkoitus kalustoon teippailla, ja ovatko väliaikaisia vai pysyviä?
 
Edo-liikenne Lappeenrantaan alkoi sunnuntaina 27.10., mutta vielä odotellaan ensimmäistä Edon johdolla lähtevää junaa IC2 114. Sunnuntaina junassa oli veturina Sr2 3244, jossa ei ollut Edo-ohjauslaitteita. Maanantaina ja tiistaina veturissa oli varusteet, mutta nähtävästi kuljettajilla ei ollut vielä Edo-pätevyyttä. Kaikkina kolmena päivänä veturi siis kierrätettiin rungon toiseen päähän ja paluumatkalle päästiin lähtemään reilusti myöhässä. Saas nähdä, kuinka tänään käy.
 
31.10

M-reitillä liikkui Sm5, jonka etu- ja sivukilvissä luki "M Myyrmäki Myrbacka" Etukilvessä oli normaali oranssi neliö jonka sisällä M tietenkin, mutta Vantaankoski-Vandaforsen tilalla Myyrmäki-Myrbacka. Luulisin, että kyseessä on #07 (numeroa en nähnyt hämärän vuoksi), koska se kulki viime viikolla myös kilvillä "M Huopalahti-Hoplax"
 
Alkuviikolla eräs tuttu matkusti N-junalla, jonka määränpääteksti oli "Rekola".
 
Perjantai 1.11.

IC 85 Helsinki-Jyväskylä kokoonpanossa Edo 28604.
Oliko tässä erikoista se, että yleensä 85:ssä ei ole Edoa vai numero? Vaunut 28601-28610 ovat jo (ainakin) liikenteessä.

---------- Viestit yhdistetty klo 9:40 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 9:38 ----------

Edo-liikenne Lappeenrantaan alkoi sunnuntaina 27.10., mutta vielä odotellaan ensimmäistä Edon johdolla lähtevää junaa IC2 114. Sunnuntaina junassa oli veturina Sr2 3244, jossa ei ollut Edo-ohjauslaitteita. Maanantaina ja tiistaina veturissa oli varusteet, mutta nähtävästi kuljettajilla ei ollut vielä Edo-pätevyyttä. Kaikkina kolmena päivänä veturi siis kierrätettiin rungon toiseen päähän ja paluumatkalle päästiin lähtemään reilusti myöhässä. Saas nähdä, kuinka tänään käy.
Lappeenrannan ensimmäiseksi Edosta ajetuksi junaksi pääsi keskiviikon 30.10. IC2 114 (Edo 28603).
 
Joo niitä on ruvennut näkymään aina vähä väliin siitä lähtien, kun rantaradalle ruvettiin siirtämään M:n ruuhkaflirttejä. Liittyisiköhän jotenkin siihen

M-juna pitäisi silti hoitaa flirteillä, mutta varakalustoahan nuo vanhat Sm:t siellä on.
 
7.Marraskuuta 2013

n. klo 14.40 DV12 2526 vetämänä Kauklahden ohitti SM5 #31, suuntaan Hel.
 
Takaisin
Ylös