VR:n monopolista kannellaan EU:n komissioon

Liittynyt
27 Huhtikuu 2006
Viestit
2,697
Rautatiematkustajien yhdistys kantelee VR:n matkustajaliikenteen monopolista EU:n komissioon.

Yhdistyksen mielestä monopoli on myönnetty yhteisöoikeuden vastaisesti VR:n aseman suojelemiseksi vastoin kansalaisten ja alueiden etuja.

Kantelussa arvostellaan esimerkiksi sitä, ettei matkustajaliikennettä voi nykyisin harjoittaa omalla riskillä edes sellaisilla rataosuuksilla, joilla VR ei liikennöi.

Kannetta valmistelleen varatuomari Kalevi Kämäräisen mukaan yksityiset yritykset ovat väittäneet voivansa hoitaa henkilöliikennettä VR:ää halvemmalla.
- Väitteet saavat tukea valtiosta riippumattomien eri tahojen tekemistä selvityksistä, ja valtion omissakin selvityksissä on todettu kilpailuttamisen johtaneen halvempaan henkilöjunaliikenteeseen, Kämäräinen toteaa.

Yhdistys valmistelee kantelua parhaillaan.

Kaukojunien henkilöliikenteen piti avautua kilpailulle vuonna 2019. Liikenne- ja viestintäministeriö päätti heinäkuun alussa jatkaa VR:n yksinoikeutta vuoden 2024 loppuun.

- Iltalehti

Linkki Iltalehden uutiseen
 
VR:n monopoliasemasta kantelu Euroopan komissioon

17.02.2014 STT

Rautatiematkustajien yhdistys on jättänyt Euroopan komissioon kantelun VR:n monopoliasemasta matkustajaliikenteessä. Yhdistyksen mielestä monopoli on yhteisöoikeuden vastainen.
Kaukojunien henkilöliikenteen piti avautua kilpailulle vuonna 2019. Liikenne- ja viestintäministeriö on kuitenkin päättänyt jatkaa VR:n yksinoikeutta vuoden 2024 loppuun.
Rautatiematkustajien yhdistyksen mukaan yksityiset yritykset ovat väittäneet hoitavansa henkilöliikennettä VR:ää halvemmalla.

http://www.elisa.net/vrn-monopoliasemasta-kantelu-euroopan-komissioon/
 
Takaisin
Ylös