Junahavaintoja 2014

näin viime kesänä vielä sm3junan m:llä
Sm-junista lähiliikenteeseen soveltuvia ovat sarjat Sm1, Sm2, Sm4 ja Sm5. Niitä kaikkia on eri aikoina liikkunut M:lläkin. Sm4-junia Vantaankoskenradalla liikkui säännöllisesti vielä kesällä 2011, mutta sen jälkeen ne siirtyivät pääasiassa nopeaan lähiliikenteeseen.

Kuten tlajunen kertoi, Sm3- eli Pendolino-kalustoa ei ole käytetty M-reitillä eikä lähiliikenteessä muutenkaan. Joskus aikanaan Turusta tullut Pendolino on voinut jossain hyvin poikkeuksellisessa tapauksessa ottaa lähiliikennematkustajia joltain väliasemalta, mutta tätä ei nyt lasketa tähän juttuun.
 
Pahasti ohi aiheen, mutta onko Tampereelta tuleva Pendo/IC ottanut jossakin poikkeustilanteessa matkustajia kyytiin esim. Tampereen ja Riihimäen välissä olevilta pikkuasemilta taikka Hyvinkäältä? Tai Lahdesta tuleva juna Z-junan asemilta Mäntsälästä ja Haarajoella?
 
Omakohtaisia kokemuksia on tuon kaltaisesta: Hämeenlinnasta tullessani IC:llä Helsinkiin pysähdyimme poikkeuksellisesti Turengissa ja Ryttylässä paikaten peruttua taajamajunaa. Ensin oli tieto, että IC korvaisi R:n Riihimäen ja Helsingin välillä, mutta niin ei lopulta tehty (sillä kerralla), Hyvinkää, Jokela jne. jäivät oikean R:n hoidettaviksi.
 
13.10

Z-juna Lahteen klo. 19:41 ajettiin yhdellä Sm2- yksiköllä.
H-juna Riihimäelle klo. 19:48 ajettiin kahdella Sm2-yksiköllä.
Missäköhän Puput piileskelevät?
 
16.10.

S104:n ja S700:n yhteenkytkentä S104:ksi Kouvolassa ei onnistunut, joten matka jatkuu S700:n rungolla loppumatkan, 20 minuuttia myöhässä.

Hyvin ovat VR:llä onnistuneet pilaamaan ennen niin luotettavan junan 104 maineen, kun se muuttui IC:stä Pendolinoksi 11.8., eikä vielä ole edes talvi. Tämä oli kolmas kertani elokuun jälkeen, kun 104:llä matkustan ja se on ollut myöhässä.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös monessa pendossa ole jo kiinteästi ulkona olevat kytkimet, oliko noissa? Vai tuleekohan silti ongelmia kuitenkin, olen ymmärtänyt että ongelma olisi nimenomaan sen kytkimen saamisessa ulos pendon keulasta. Eli ongelma poistuisi kun kaikissa pendolinoissa on nuo uusitut kytkimet.
 
Ei ole kaikissa vielä tuttikytkimiä. Rumiahan ne uudet kytkimet ovat, mutta toivottavasti ne ongelmat vähenevät.
 
Jostain syystä täällä ei ole näkynyt mainintaa siitä, että Sm1-junista näkyy liikenteessä enää uudemman pään yksilöitä. Itse en ole nähnyt ainuttakaan yksikköä väliltä 6001 - 6025 viime viikon puolenvälin jälkeen. Tänään liikenteessä näkyi mm. 6028 sekä jokunen päivä sitten 6027. Eniten olen havainnut yksiköitä 6041 - 6050.

Arvelen, että yksiköillä 6001 - 6025 on ajot ajettu. Sarjan alkupää (6001 - 6006) on ollut pois kaupallisesta käytöstä jo pidempään, samoin sekä erinäisiä yksiköitä sieltä täältä.
 
Mä olenkin odotellut että milloin Sm1-junia aletaan poistaa urakalla. Ei niitä kaikkia enää liikennekäyttöön tarvita kun lähes kaikki flirtit ovat jo liikenteessä. Tarvittaisiinko oikeasti enää yhtään koska 41 Sm5-yksikköä korvaa enemmän kalustoa kuin kaikki 50 Sm1-yksikköä yhteensä.
 
Jostain syystä täällä ei ole näkynyt mainintaa siitä, että Sm1-junista näkyy liikenteessä enää uudemman pään yksilöitä. Itse en ole nähnyt ainuttakaan yksikköä väliltä 6001 - 6025 viime viikon puolenvälin jälkeen. Tänään liikenteessä näkyi mm. 6028 sekä jokunen päivä sitten 6027. Eniten olen havainnut yksiköitä 6041 - 6050.

Arvelen, että yksiköillä 6001 - 6025 on ajot ajettu. Sarjan alkupää (6001 - 6006) on ollut pois kaupallisesta käytöstä jo pidempään, samoin sekä erinäisiä yksiköitä sieltä täältä.
Itsekin muistan vielä viime viikolla nähneeni mm. 6009:n ajossa, mutta ehkä tosiaan viikossa on tapahtunut melko paljon muutoksia.

Tänään muuten klo 19.50 tienoilla Koivukylän ohitti tyhjä Sm1 -pari. Matka oli kohti pohjoista eli oliko viimeinen matka kyseessä? Junayksiköiden numeroita en valitettavasti nähnyt.
 
Takaisin
Ylös