VR:n omistajaohjaus

Tässä edellä Late summasi hyvin tilannetta. Aikaisemmin, ja se on ollut yleisesti myös VR:ssä tunnustettu ongelma, VR:llä oli toimintaan nähden selkeästi liikaa henkilöstöä jota kompensointiin mm. edelleen pitämällä kiinni kahden hengen miehityksestä sekä ylläpitämällä täysin tarpeettomia konepajoja.

Tätä on kuvailtu v. 1987 historiikissa mm. sivulla 60. Siitä sitaatti: "Yleispiirteenä voidaan todeta henkilömenojen olevan kohtuuttomat liikevaihtoon nähden. Tämä jättää taloudellisen tilanteen kohentamiselle vain kaksi vaihtoehtoa: tuloja on saatava oleellisesti lisättyä tai henkilömenoja oleellisesti vähennettyä."

Koska ongelma on ollut ainakin 19 vuotta yleisesti tiedossa, ihmettelen kovin, miksi sen mainitsemisesta saa henkilökohtaisia syytöksiä.

Pitkään jatkuneen henkilöstön karsinnan seurauksena tällä hetkellä henkilöstöä on ilmeisesti nykyistä toimintakäytäntöä vastaava määrä (josta myös lisärekrytointi kertoo). Sen sijaan nykyinen toimintakäytäntö ei ole parhaaseen mahdolliseen käytäntöön verrattuna tehokasta henkilöstön käyttöä.

Työn tehokkuutta voitaisiin lisätä esimerkiksi:
  • Ottamalla käyttöön ohjausvaunut
  • Vähentämällä vaihtohenkilöstön tarvetta mm. radio-ohjattavilla vaihtovetureilla.
  • Käyttämällä henkilöstöä useampiin tehtäviin (esim. juuri se että junamiehistö hoitaa päivittäissiivoukset)
  • Poistamalla osasta junia mahdollisesti konduktöörit, esim. ainakin vähäliikenteisistä Dm12 - vuoroista sekä YTV-paikallisliikenteestä päiväaikaan.
JE sanoi:
Tähän mennessä vain kielteisessä valossa esitetty "ylisuuri" henkilöstö ei tosielämässä silti olisi yksinomaan keilteinen ilmiö 8 % työttömyysasteesta kärsivässä maassa. On niitä työllisyystöitä ennenkin järjestetty.
Tämä on kyllä todella lapsellista "vasemmistoretoriikkaa".

Onko siinä mitään mieltä että koko Suomen kuljetusjärjestelmä kärsii siitä, että VR Oy:n rautatieliikenteen kustannukset ovat tehottomuuden vuoksi kalliit?

Rautatieliikenteen tehottomuuden vuoksihan:
  • Alueellisille viranomaisille, YTV:tä lukuunottamatta, on mahdotonta ostaa junaliikennettä. VR Oy:n vaatima tukitaso on liian korkea.
  • Lakkautetaan tai uhataan lakkauttaa jatkuvasti matkustajajunaliikennettä.
  • Kaukojunaliikenteen lipunhinta on niin kallis, että se ei ole kilpailukykyinen henkilöauton polttoainekulujen kanssa.
  • Tavaraliikennettä siirtyy kumipyörille jolloin teiden kulutus kasvaa ja onnettomuusriski nousee. Pahimmillaan liikennettä siirretäään VR Oy:n sisällä kumipyöräliikennetytäryhtiöille (Pohjolan liikenne, Transpoint, Combitrans). Konginkangas ...
Tällä hetkellä "työllisyystöiden" maksajia ovat ympäristö sekä heikentynyt liikenneturvallisuus.

Muista valtionyhtiöistä "työllisyystyöt" on kyllä jo poistettu. Samoin myös monista valtion virastoista. Miksi VR Oy:n pitäisi olla poikkeus?
 
Mikko Laaksonen sanoi:
JE sanoi:
Tähän mennessä vain kielteisessä valossa esitetty "ylisuuri" henkilöstö ei tosielämässä silti olisi yksinomaan keilteinen ilmiö 8 % työttömyysasteesta kärsivässä maassa. On niitä työllisyystöitä ennenkin järjestetty.
Tämä on kyllä todella lapsellista "vasemmistoretoriikkaa".
En todellakaan usko, että VR:ssä mitään työllistämistöitä enää järjestetään. Mutta jos järjestettäisiin, en suostuisi pitämään sitä yksinomaan huonona ratkaisuna. Ongelmat ovat monet eikä kukaan sellaiseen tilanteeseen pyri, mutta mietin vain, kumpi maksaa yhteiskunnalle enemmän, kortistoon joutunut vai työtätekevä, olkoonkin että toimintaa uudelleen järjestelemällä sen työtätekevän voisi siirtää työstään pois. Tiedän että retoriikkani on lapsellista vasemmistohöttöä, mutta lapsellista on sekin että oletetaan työttömyyden katoavan automaattisesti, tai että työttömyydessä ylipäätään arvioitaisiin olevan kovin paljoa myönteisiä piirteitä.
 
Eikö työllistämistyöt pitäisi kuitenkin teettää ihan rehellisesti työllistämistöinä ja saada niihin rahat työministeriöstä? Yksittäisen liikenteenharjoittajan ei kuulu antaa muille kilpailuetua käyttämällä rahojaan työllisyysperustein. Se on varmasti myös VR:n kanta, niin paljon sieltä kuuluu tätä "olemme voittoa tavoitteleva osakeyhtiö, jonka tehtävänä ei ole kantaa yhteiskuntavastuuta" -juttua.
 
kuukanko sanoi:
Eikö työllistämistyöt pitäisi kuitenkin teettää ihan rehellisesti työllistämistöinä ja saada niihin rahat työministeriöstä? Yksittäisen liikenteenharjoittajan ei kuulu antaa muille kilpailuetua käyttämällä rahojaan työllisyysperustein. Se on varmasti myös VR:n kanta, niin paljon sieltä kuuluu tätä "olemme voittoa tavoitteleva osakeyhtiö, jonka tehtävänä ei ole kantaa yhteiskuntavastuuta" -juttua.
Ehdottomasti niiden tulisi tapahtua työministeriön rahoittamina. Näin työllistämistyöt nykypäivänä myös tapahtuvat, silloin kun niitä todella teetetään.

Sanon vielä tämän: ohjausvaunujen käyttöönotto tai liikenteen siirtäminen kumipyöriltä kiskoille olisivat kaikin puolin tarpeellisia uudistuksia joka tapauksessa. Toiminnan tehostuminen lisäisi palvelujen kysyntää, ja sitä kautta VR:n työvoiman tarvetta. Vaikka parannettavaa on, VR on myös ratkaisevasti tehostanut käytäntöjään viime vuosina, esimerkiksi käynee aiempaa järjestelmällisempi aikataulurakenne. VR:n tiettyjen käytäntöjen (kuten ohjausvaunujen puute) syynä ei varmastikaan ole henkilöstön ylimäärä, vaan ennemmin tehoton käytäntö estää toiminnan laajenemista käytettävissä olevalla henkilstöllä. Kommenttini työllistämistöistä ei ollut mikään tehottomuuden puolustuspuhe, vaan periaatteellinen kannanotto työttömyyden hoitoon yleensä.

Tässä vaiheessa toivotan hyvää pääsiäistä. VR:n henkilökunnalla on oikeus puolustaa itseään ja tekemäänsä työtä, ja VR:n monopolin vastustajilla on esittää näkemyksensä ja puolustaa niitä.

Uskoisin, että tähän mennessä enemmän tai vähemmän kaikki asiaan liittyvät teemat ovat jo tulleet käsitellyiksi. Olen epäilemättä loukannut muita tänne kirjoittaneita. Olen siitä pahoillani.
 
Mikko Laaksonen sanoi:
Aikaisemmin, ja se on ollut yleisesti myös VR:ssä tunnustettu ongelma, VR:llä oli toimintaan nähden selkeästi liikaa henkilöstöä jota kompensointiin mm. edelleen pitämällä kiinni kahden hengen miehityksestä sekä ylläpitämällä täysin tarpeettomia konepajoja.
Mitä VR olisi sitten voinut asialle tehdä? VR oli kyllä yrittänyt saada tilanteeseen muutosta heti siitä lähtien, kun työvoimavaltaisesta höyryliikenteestä alettiin luopua ja siihen oli suunnitelmissa varauduttu monella tapaa. Esim. Jt oli jo 50-luvulla laadittu yksinajoa silmälläpitäen, vaikka sääntö muilta osin oli puoli vuosisataa ajastaan jäljessä ja uusi vetovoimakin suunniteltiin yksinajoa varten. Kuvaavaa on, että 50-luvun lopulla suunnitellussa Hr12-veturissa ei lämmittäjälle varattu enää edes kunnollista istuinta. Ei suunnitelmista kuitenkaan tullut mitään, kun vahva AY-liike tiettyjen eduskuntaryhmien säestämänä harasi koko ajan vastaan.
 
Mikko Laaksonen sanoi:
Tätä on kuvailtu v. 1987 historiikissa mm. sivulla 60. Siitä sitaatti: "Yleispiirteenä voidaan todeta henkilömenojen olevan kohtuuttomat liikevaihtoon nähden. Tämä jättää taloudellisen tilanteen kohentamiselle vain kaksi vaihtoehtoa: tuloja on saatava oleellisesti lisättyä tai henkilömenoja oleellisesti vähennettyä."
Miten henkilömenot/liikevaihto -suhde on muuttunut 19 vuoden aikana?
 
Miksei valtio myy omaa osuuttaan VR oy:n osakkeista, kun se ei kerran käytä päätösvaltaansa?
 
lamarjam sanoi:
omaa osuuttaan VR oy:n osakkeista

Eli 100% koko yrityksen osakekannasta. VR Oy on periaatteessa valtiolle hyvä tulonlähde, vaikka tukien kanssa laskettuna onkin tappiollinen. Eihän sellaista valtionyritystä kannata myydä, joka tuottaa "voittoa"! :D
 
Näyttää siltä, että VR Oy on omaksunut Oy Alkoholiliike Ab:n liiketoimintastrategian: välttämättömäksi katsottua palvelua tarjotaan yleisölle, mutta sen kysyntä pyritään kaikin soveltuvin keinoin minimoimaan.
 
Ja tällaiselle VR:n alasajolle löytyy tukea jopa maakuntalehtien pääkirjoituksista:
http://www.ksml.fi/mielipide/artikkelit/tukijuna-ei-kulje-ikuisesti/617233
Tuossa jutussa ovat perusasiat joukkoliikenteen hoidosta ja liikenteestä ylipäätään aika lailla hukassa.

Kun joukkoliikenteen lippuhintatason perusteena on auton polttoaineen hinta, joukkoliikenne ei ole eikä voi olla kustannettavissa lipputuloilla. Ja on autoalan ylläpitämä harha, että autoilu ei muka ole yhteiskunnan tukemaa, vain joukkoliikenne on.

Autoilun verotus on kyllä suurempaa kuin tieverkon ylläpito, mutta tieverkon ylläpito on vain pieni osa autoilun yhteiskunnalle aiheuttamasta rasituksesta. Autoilijat eivät esimerkiksi lunasta autoilun rakentamiseen kelpaamattomaksi tekevää maata eivätkä maksa käypää hintaa pysäköinnistä asutuskeskuksissa. Puhumattakaan sairaudenhoidon todellisista kuluista sekä autoilun aiheuttamista välittömistä ja välillisistä ympäristöhaitoista.

Antero
 
Jos puolet junista ajaa tappiolla, miksi VR:n pitäisi niitä ajaa, jos sen samaan aikaan pitää tahkota rahaa omistajalleen. Aikamoinoinen kaksoisstandardi.

Tähän tietenkin auttaa se, mitä kokoomusnulik....siis nuoret ehdottavat, VR:n yksityistämistä.
On se VR niin ilkeä, kun tekee tuollaista kiusaa ihmisille.

Kiviniemihän ilmoitti Hesarissa, että hän ajaa palvelujen laajempaa ostamista yksityissektorilta ja KSML on kepulainen lehti, joten ilmeisesti uusliberalismi houkuttaa kunnolla tätä takinkääntäjäpuoluetta.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös